Silminnäkijänä Räsäsen historiallisilla Raamattu-käräjillä

Jeesuksen sanat tuntuivat niin todellisilta: ”Teitä vedetään oikeuksiin … ja teidät asetetaan maaherrain ja kuningasten eteen, minun tähteni, todistukseksi heille.” (Markus 13:9). Nyt se tapahtui meillä.

Mistä on kyse?

Kesäkuussa 2019 Räsänen arvosteli twitterissä kirkon osallistumista Pride-tapahtumaan ja kysyi kuinka kirkon osallistuminen  sopii yhteen roomalaiskirjeestä löytyvien Raamatun sanojen kanssa. Twitter-viesti johti kansalaisen tekemään rikosilmoitukseen.

Tämän jälkeen helsinkiläisen luterilaisen papin, Harri Merosen, poliisille tekemät kolme rikosilmoitusta koskien Räsäsen tv- ja radioesiintymisiä sekä 2004 julkaisemaa pamflettia, jäivät nekin hedelmättömiksi. Poliisi katsoi perusteellisen esiselvityksen jälkeen, etteivät ne anna aihetta tutkintaan. Mutta valtakunnansyyttäjä päätyi yllättäen poliisin kanssa päinvastaiseen näkemykseen ja syytteen nostamiseen.

Niinpä 24. tammikuuta 2022 ensimmäistä kertaa suomalaisessa oikeudessa käsiteltiin syytteitä, jotka koskivat sitä, mitä Raamatusta saa sanoa ja mitä ei joutumatta syytteeseen vihapuheesta. Tapauksella haetaan sanan- ja uskonnonvapauden rajoja. Syyttäjän mukaan uskonnollinen puhe ei ole arvostelun yläpuolella, mikä tietysti on totta sellaisenaan, ja sitä voidaan joissakin tapauksissa rajoittaa muiden oikeuksien, kuten syrjimättömyyden, suojelemiseksi.

Räsästä syytettiin kolmessa kohtaa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan: Kuuluisa Pride-twiitti roomalaiskirjeen 1:24–27 jakeineen, sanoista Ruben Stillerin radio-ohjelmassa sekä 2004 julkaistusta kristillistä avioliitto- ja seksuaalietiikkaa käsittelevästä vihkosesta. Pohjolaa syytettiin viimeksi mainitun vihkosen saatavilla pitämisestä luterilaisen lähetyshiippakunnan, jonka vastaava asiamies hän on, verkkosivuilla.

Syyttäjä vääristeli Räsäsen näkemyksiä

Pääsin oikeussalin medialehterille seuraamaan tapahtumien kulkua. Syytekohdat ja niiden perustelut olivat pääosin tuttuja entuudestaan.

Niissä toistettiin nyt vain oikeussalissa jo aiemmin perättömiksi osoittautuneita väitteitä siitä, että edellä mainituissa yhteyksissä Räsänen olisi väittänyt homoseksuaalisuutta geneettiseksi rappeutumaksi ja sairaudeksi, josta pitää parantua tai että homoseksuaalit eivät ole Jumalan luomia, vaan alempiarvoisia.

Kaikki nämä väitteet Räsäsen puolustus kumosi ja osoitti vääräksi. Toisin kuin syyttäjä esitti, Räsänen ei ole väittänyt tai sanonut missään, että homoseksuaalit eivät ole Jumalan luomia. Päinvastoin hän on kaikissa yhteyksissä korostanut heidän loukkaamatonta ihmisarvoaan juuri Jumalan kuvaksi luotuina ihmisinä.

Uutena asiana syyttäjä esitti, että Räsänen olisi väittänyt pamfletissaan homoseksuaalien olevan olemuksellisesti taipuvaisia lasten, erityisesti poikien, hyväksikäyttöön. Räsänen piti tällaista tulkintaa täysin kummallisena ja vääristelevänä. Hän ei ollut missään väittänyt tai antanut ymmärtää sellaista.

Räsäsen puolustus huomautti myös, että syyttäjä oli poiminut kokoon irrallisia lauselmia ja antanut niille täysin vieraita merkityksiä. Mielenkiintoista oli, että vaikka Räsänen ei ole kirjoittanut eikä puhunut mistään eheytyshoidoista syyttäjä käytti paljon aikaa esityksessään todistellakseen miten vahingollisia erilaiset eheytysterapiat voivat olla homoseksuaaleille. Aihe ei millään tavalla liittynyt siihen oliko Räsänen syyllistynyt vihapuheeseen.

Uutta oli syyttäjän yllättävä vaatimus YLE:lle poistaa Ruben Stillerin ohjelmasta ne minuutit, joissa syytteenalainen dialogi käydään. Tämä on jo ehtinyt herättää keskustelua julkisuudessa. Vaatimus osoittaa, että syyttäjä ei kajoa ainoastaan uskonnonvapauteen. Mahdollisella tuomiolla voi olla arvaamattomia heijastusvaikutuksia, mikäli myös mediaa vaaditaan sensuroimaan sisältöjään mahdollisen tuomion valossa. Tämä avaisi juuri sen sananvapautta uhkaavan Pandoran lippaan, josta on varoitettu. Olisiko käytävä läpi kaikki menneet kirjoitukset, blogit, ohjelmat, jotka voitaisiin tulkita rikolliseksi vihapuheeksi?

Räsäsen puolustus vaati roomalaiskirjeen jakeita sisältäneen twiitin hylkäämistä syytteistä kokonaan. Tämä siksi, että siinä nimenomaan oli kysymys Raamatun tekstistä ja tulkinnasta sekä Räsäsen vakaumuksesta, eikä oikeuden tehtäviin kuulu sellaisten kysymysten käsittely. Euroopan Unionin ihmisoikeustuomioistuimen päätöksissäkin todetaan, ettei kenenkään pidä joutua puolustamaan uskonnollista vakaumustaan oikeuden edessä.

Twiitin viittauksia syntiin ja häpeään, jotka perustuvat Raamatun tekstiin, ei voisi käsitellä irrallaan niiden raamatullisesta ja ihmisen jumalasuhteeseen liittyvistä hengellisestä merkityksestä, jolloin jouduttaisiin väistämättä keskustelemaan asioista, joiden ratkaiseminen ei kuulu käräjäsaliin.

Puolustuksen huoli osoittautui aiheelliseksi, sillä syyttäjä päätyi päivän mittaan kyselemään teologisia ja raamatuntulkintaan liittyviä kysymyksiä niin laajasti, että tuomari joutui lopulta keskeyttämään tenttauksen. Syyttäjän raamatuntuntemus osoittautui lisäksi ontuvaksi tämän puhuessa ”ensimmäisestä roomalaiskirjeestä”.

Syytteiden avainperustelun ristiriitaisuus

Päivän kenties keskeisin anti, joka myös jatkon kannalta on tärkeä pitää mielessä, liittyy syyttäjän näkemykseen ihmisen tekojen ja hänen olemisensa yhteydestä. Kaikki Räsäsen ja Pohjolan syytteessä lepää tämän perusoletuksen varassa. Eikä se jäänyt medialtakaan huomaamatta. Oikeuden tauolla Iltalehdelle antamassaan haastattelussa valtionsyyttäjä Anu Mantila ja aluesyyttäjä Maija Päivinen kuvasivat tätä seikkaa ”keskeiseksi ristiriidaksi” syyttäjän ja vastaajien, siis Räsäsen ja Pohjolan, näkemysten välillä.

Räsänen on kaikkialla korostanut, että hän on arvostellut vain homoseksuaalisia tekoja Jumalan tahdon vastaisina. Homoseksuaaleja ihmisinä hän pitää Jumalan kuvaksi luotuina ja arvokkaina siinä missä kaikkia muitakin. Syyttäjä sen sijaan piti tällaista erottelua tekojen ja ihmisyyden välillä täysin keinotekoisen kestämättömänä ja epärehellisenä.

Syyttäjän mukaan tällaisen eron tekeminen ei ole mahdollista. Jos tuomitset teot, tuomitset ihmisen ja hänen identiteettinsä sekä halvennat hänen ihmisarvoansa. Niinpä kaikki puhe, missä homoseksuaalisia tekoja arvostellaan moraalisesti vaikkapa synniksi, on solvaavaa ja  heidän ihmisarvoaan halventavaa eikä sellainen kuulu sanan- eikä uskonnovapauden piiriin.

Räsäsen syyllisyyttä ei syyttäjän mukaan siten maallisen rikoslain näkökulmasta lievennä se, että tämä tapahtuu Raamattuun ja uskontoon vedoten ja väitetysti lähimmäisen rakkaudesta kumpuavan uskonnollisen vakaumuksen pohjalta. Räsäsen ilmaisut ilmentävät syrjintää ja halveksuntaa ihmisryhmää kohtaan, eikä sellainen nauti sanan- ja uskonnonvapauden suojaa. Pohjola syyllistyy samaan pitäessään saatavilla tekstiä, jossa arvostellaan homoseksuaalisia tekoja ja siten tuomitaan homot ihmisinä.

Syyttäjä ei päivän aikana tuntunut lainkaan tiedostavan omien kysymystensä ilmeisiä ristiriitaisuuksia. Välillä syyttäjä pohjusti kysymyksensä Räsäselle esittämällä homoseksuaalisen identiteetin ihonväriin rinnastettavana geneettisenä ominaisuutena. Toisessa tilanteessa hän vetosi Setaan ja sanoi homoseksuaalisen identiteetin olevan lähinnä itsemäärittelykysymys. ”Eikö kysymys geeneistä ole silloin epäolennainen”, syyttäjä kysyi Räsäseltä, joka kysymyksenasettelusta hieman hämmentyneenä totesi olevansa samaa mieltä. Syyttäjä ei selvästi alkuunkaan ole ymmärtänyt Räsäsen kirjoituksia, ja argumentaation luonnetta ja siksi kysymykset tuntuivat paikoin hämmentävän ristiriitaisilta.

Syyttäjän näkemys on kuitenkin osoitettavissa lähtökohdiltaan täysin kestämättömäksi helpolla kysymyksellä: Hakeeko syyttäjä oikeudessa nyt tuomiota Räsäsen teoille vai hänen ihmisyydelleen? Onko käräjäoikeudessa tuomittavana Räsäsen ja Pohjolan teot vai heidän ihmisarvonsa?

Jos ihmisen tekoja ja olemista ei voi erottaa toisistaan, silloinhan syyttäjä itse on rikollisesti syyllinen syrjivään ihmisarvon halventamiseen. Syyttäjän näkemyksen mukaanhan heidän sanojaan ja tekojaan ei voida erottaa siitä, mikä heidän identiteettinsä, lähes syntymästä saakka ja jo lapsena kristilliseen uskoon kastettuina, on Raamattuun sitoutuvina kristillisen vakaumuksen omaavina ihmisinä.

Kuitenkin syyttäjän syytteet perustuvat heidän kohdallaan siihen, että ero tekojen ja olemisen välillä on olemassa. Mutta heidän tekemisiään syyttäjä arvioi eri mittarilla, jonka mukaan tällaista eroa ei voida tehdä.

Ero on olemassa ja todellinen. Jokainen äiti, kuten Räsänen totesi, tietää tämän joutuessaan toisinaan ojentamaan lapsiaan. Kukaan ei ajattele äidin kyseenalaistavan lasten ihmisarvoa toruessaan heitä jos he ovat tehneet jotain väärää.

Syyttäjän hyökkäys evankeliuminjulistusta vastaan

Syyttäjä toisti aiemmin julkisuudessa esillä olleen absurdin vaatimuksen siitä, että Raamattua saa kyllä siteerata neutraalisti (”Raamatussa sanotaan…”), mutta sen kanssa ei saa esittää olevansa samaa mieltä. Tällainen rajaus hyväksyttävän uskonnollisen puheen osalta on tietysti mieletön ja tekisi kristillisen uskon tunnustamisen tyhjäksi (”Minä uskon…”).

Koska syyttäjä ei halunnut tehdä eroa ihmisen tekojen ja olemisen välillä perinteinen kristillinen tapa erottaa ihmisen teot ja ihmisarvo toisistaan sanomalla, että Jumala ”vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä” sai syyttäjältä osakseen ankaraa kommentointia ja arvostelua. Se leimattiin lähinnä vaaralliseksi fundamentalistiseksi kiihkoiluksi.

Tämä oli ennenkuulumattoman dramaattinen isku syyttäjälaitokselta suomalaisessa oikeussalissa koko klassista kristillistä evankeliuminjulistusta kohtaan. Syyttäjän näkemys kriminalisoisi evankeliumin julistukseen liittyvän kutsun parannukseen, elämän muutokseen ja syntien anteeksisaamiseen. Eihän kenenkään ihmisen tekoja saisi arvostella synniksi.

Tätä kuunnellessani käräjäoikeuden lehterillä haukoin henkeäni. Syyttäjä oli avaamassa vaarallisen polun määritellessään hyväksyttävän uskonnollisen puheen rajoja kristinuskolle täysin vieraalla tavalla. Räsäsen oikeudenkäynti ei jäisi viimeiseksi tapaukseksi, mikäli syyttäjän näkemys menisi läpi.

Räsäsen puolustus totesikin, että kaikissa perinteisissä suurissa kirkoissa on ajatus siitä, että seksuaalisuuteen voi liittyä asioita, jotka ovat ns. syntiä. Jos usko ei saa muuttaa harjoittajaansa ja tämän tekoja, sen toiminnallinen merkitys häviää. Pohjolakin huomautti omassa puheenvuorossaan, että tällainen tekisi mahdottomaksi lain syytöksen ja evankeliumissa tarjottavan armahduksen julistamisen.

Mitä voimme oppia?

24. tammikuuta 2022 jää historiankirjoihin päivänä, jolloin käräjäoikeudessa syytettynä oli Raamattu. Päivän mittaan ei jäänyt epäselväksi, että kyseessä oli sanan joka merkityksessä Raamattu-käräjät. Tuomari joutui lopulta keskeyttämään syyttäjän ”raamattutentin”. Juhana Pohjola oman puheenvuoronsa ja pitkän päivän päätteeksi tiivisti osuvasti toteamalla, että syyttäjän kysymykset Räsäselle olivat ”teologisesti harrastelijamaisia” ja pikemminkin ”harhaanjohtavaa demagogiaa.”

Langettavan tai vapauttavan tuomion saaminen voi kestää vielä kuukausia. Oli lopputulos mikä tahansa sillä on vaikutusta sanan- ja uskonnonvapauteen ei vain Suomessa, vaan koko Euroopassa. Tämä on ennakkotapaus, jota seurataan kansainvälisesti.

Päivi Räsänen on oikeudenkäynnin saaman julkisuuden myötä saanut ainoalaatuisen tilaisuuden pitää esillä evankeliumia Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen sovittavasta ristinkuolemasta. Uutiskameroiden edessä ja lukuisissa radio- sekä tv-haastatteluissa Räsänen ei ole milloinkaan tätä lamppua pitänyt vakan alla, vaan todistanut Jeesuksesta avoimesti. Arvelen, että jokainen uutisia seuraava suomalainen koti on saanut kuulla evankeliumin.

Samalla Räsänen on itsensä likoon laittaen puolustanut kaikkien suomalaisten kristittyjen sanan- ja uskonnonvapautta kiitettävällä tavalla.

Voimme myös ottaa oppia siitä asiallisen ystävällisestä tavasta, jolla Räsänen kaikkeen häneen kohdistuvasta vääristelystä ja panettelusta huolimatta puhuu asioista ja jopa vastustajistaan.

Loppujen lopuksi Paavalin osuvissa sanoissa kiteytyy hyvin kaikki se, minkä äärellä olemme näiden historiallisten vaiheiden myötä: ”Se, mitä minulle on tapahtunut, on koitunut evankeliumin menestykseksi [ja monet] saaden Herrassa uskallusta minun kahleistani, yhä enemmän rohkenevat pelkäämättä puhua Jumalan sanaa.” (Filip pilaisille 1:12, 14)

Ei siis ole aika arkailla, vaan käyttää sananvapautta puhuen Raamatun totuutta rakkaudessa. Jumalan sana on koeteltu sana. Nyt myös Helsingin käräjäoikeudessa.

——–
PS: Jos et vielä ole ilmaisen Patmos-postin tilaaja liity postituslistallemme ja saat pian ilmestyvän RAAMATTUKÄRÄJÄT -lehden, jossa lisää ajankohtaista asiaa.