Kahden euron leikkiauto

”Hei Joni, lähtisitkö mukaan pakettien jakomatkalle Romaniaan joulukuun puolessa välissä?”,    kuului kysymys puhelimessa. Välittömästi ”pala” tuntui kurkussani. Tämä tuli hieman yllättäen. Muutama viikko aikaisemmin olimme pakanneet pari kenkälaatikkolahjaa Romanian lapsille perheemme voimin. Tämä on ollut perheemme yhteinen jouluperinne jo useamman vuoden ajan. Olin salaa toivonut että joskus pääsisin mukaan pakettien jakomatkalle, se olisi suuri kunnia. Nyt se puhelu sitten tuli. Taisin vastata kuitenkin pyyntöön viipymättä että ilman muuta: ”Valmiina kuin partiolainen.”

Olen reissannut työni puolesta kohtuullisen paljon ja nähnyt monenmoista. Tämä matka kuitenkin suuntautui perimmäisten kysymysten äärelle. Ensimmäisen päivän jälkeen kysymykset pääni sisällä sinkoilivat ilmaan ohjusten lailla. Mitä onnellisuus oikeasti on? Mikä tekee meidät onnellisiksi? Millä asioilla on merkitystä tässä elämässä? Kysymysten virta oli loputon. Olen ollut mukana monissa hyväntekeväisyysprojekteissa, mutta tällä kertaa olin ensimmäistä kertaa konkreettisesti paikanpäällä auttamassa. Rooli muuttui oleellisesti, ainakin henkisesti.

Oli poikkeuksellisen raskasta katsoa nuorta perheenäitiä, joka asui kolmen pienen lapsen kanssa viiden neliön huoneessa. Siinä yhdessä huoneessa oli kaikki mitä äiti ja lapset omistivat. Läsnä olivat myös nälkä ja savu joka hiljalleen tuprusi loppuunpalaneesta hormista huoneeseen. Astuessamme sisään huoneeseen katseeni kiinnittyi sängyllä makaaviin lapsiin, ehdin jo säikähtää onko jotain pahempaa tapahtunut, paksu savu hallitsi huonetta. Äiti alkoi herättelemään lapsosia. Kenkälaatikkolahjojen jako alkoi olla käsillä tässä perheessä. Se tunne kun näet lapsen, joka avaa luultavasti ensimmäistä kertaa elämässään lahjapakettia. Yhden lapsen paketista kuoriutui leikkiauto, poika ei päästänyt autoa silmistään koko aikana kun olimme vieraana tuossa talossa. Värillä ei ollut väliä, auton ominaisuuksia ei mietitty. Poika oli saanut ikioman leikkiauton. Silmissä näkyi suurenmoinen ilo. Mietin mielessäni matkaa jonka tämä leikkiauto oli kulkenut pohjanmaalta Romaniaan pieneen kylään tähän perheeseen tälle pienelle 4 vuotiaalle pojalle. Oli etuoikeus olla todistamassa sitä iloa, jonka tämä poika sai lahjan kautta. Lahja jonka suomalainen perhe oli tehnyt, oli rahallisesti pieni satsaus, mutta se toi lahjan saajalle pitkäaikaisen ilon.

Tällaisia kohtaamisia oli matkan aikana lukuisia. Kohtaamisia jotka jäävät muistijäljeksi mielen sopukoihin loppuiäksi, hyvä niin. Niinkin itsestään selvät asiat Suomessa: aamupala, lounas, päivällinen, iltapala ja sosiaaliturva, pääsivät yllättämään autokauppiaan pahemman kerran. Vaikka todistelin itselleni ennen matkaa että arvoni ovat kutakuinkin oikeilla raiteilla, olin väärässä.

”Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: ’Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle’.”
Matteus 25:40

Joni Nelimarkka
Yrittäjä