Rony Smolar – Israel-uutisviikko 29.3.2021

Viime tiistaina käydyt neljännet parlamenttivaalit kahden vuoden sisällä peilasivat Israelin äänestäjien turhautuneisuutta niin poliitikkoja kuin demokratian suomaa lähes rajatonta oikeutta kohtaan. Se nimittäin näkyi äänestysvilkkauden laskuna, kun edellisissä vaaleissa vuosi sitten äänioikeutetuista 71% kävi äänestämässä, niin nyt ääntään käytti 67%. Tämä siitäkin huolimatta, että äänestyspaikkoja oli koronan takia lisätty kautta maan, ja mm sairaalahoidossa oleville annettiin mahdollisuus äänestää.

Mutta vaalin tulos osoitti äänestäjien kuitenkin halunneen muutosta, mikä näkyi kahden kilpailevan ryhmittymän saavuttamina paikkalukuina. Kuten viikko sitten uutisraportissani ounastelin, niin pääministeri Benjamin Netanjahun johtama Likud-puolue säilytti parlamentin suurimman puolueen asemansa 120-paikkaisessa parlamentissa, siitä huolimatta, että puolueen paikkaluku laski 36:sta 30:een. Uutta oli myös se, että Netanjahua vastustavien leiri on tällä kertaa niskan päällä, kun sillä on 57 kansanedustajaa ja Netanjahun leirillä 52. Toisin sanoen tällä asetelmalla kummallakaan ei ole takanaan parlamentin 61 paikan enemmistöä. Vaa´ankielen asemassa ovat nyt Netanjahun kanssa riitautunut oikeistopuolue Yamina 7:llä edustajanpaikallaan sekä arabirintamasta eronnut neljän paikan Raam-puolue. Näistä puolueista käydään tiukkaa kädenvääntöä, sillä siinä ratkeaa hallituksen muodostaja. Netanjahu tarvitsee noita molempia puolueita, kun taas oppositiolle riittää enemmistöksi niistä vain toinen. Pitkästä aikaa nyt näyttää siltä, että hallituksen muodostaja voisi olla myös joku muu kuin Netanjahu.

Tosin Netanjahun vastainen oppositio koostuu sellaisesta puoluekirjosta, ettei siitä tahdo löytyä yhteisesti sovittavaa hallituksen muodostajaa, kun oppositio käsittää niin Netanjahuun kyllästyneitä entisiä liittolaisia kuin vasemmisto- ja arabipuolueita. Oppositiosta on välillä jo ehtinyt kuulua eripuraa, mikä näytäisi estävän istuutumisen yhteiseen hallitukseen, siitä huolimatta, että oppositio on tähdännyt Netanjahun kaatamiseen. Mutta neuvottelutilanteen kerrotaan viime päivinä olleen jatkuvassa muutoksessa.

Vaaleista voi tässä vaiheessa kuitenkin todeta, että Israel on siirtynyt entistä oikeammalle, mikä näkyy uusina oikeistopuolueina sekä erityisesti Netanjahun Likud-puolueen liittolaiseksi valitun siirtokuntalähtöisen äärioikeistolaisen, rasistiseksi luokitellun ja jopa väkivaltaan taipuvaisen uskonnollisen sionistipuolueen vaalivoittona.

Mutta puoluekentän vastakkaiselta laidalta löytyy myös tuo neljän paikan uusi arabipuolue, jonka johtaja Mansour Abbas on osoittautunut oivalliseksi poliittiseksi peluriksi, joka hyvinkin saattaa nousta kuninkaantekijän asemaan. Islamistisena pidetty Mansour ehti vaalikamppailunsa kuluessa, jos ei aivan liittoutua niin ainakin ystävystyä Benjamin Netanjahun kanssa, minkä tuloksena Netanjahu jopa kutsui puolueen liittymään Likudin johtamaan oikeistoryhmittymään. Vaalituloksen perusteella Netanjahu todella tarvitsee kipeästi tuon arabipuolueen tuen, sillä se parantaisi hänen mahdollisuuksiaan muodostaa maahan uusi hallitus. Tämän lisäksi Netanjahu laskee onnistuvansa houkuttelemaan oppositiosta loikkareita, kuten hän myös edellisten vaalien jälkeen teki.

Mutta islamistisen arabipuolueen liittoutumista jyrkän oikeistolaisen ja kansallismielisen puolueen kanssa pidetään niin epäuskottavana, että maata rakentaneiden sionistijohtajien on kuvattu kääntyvän haudoissaan. Siksi Netanjahun jyrkät oikeistoliittolaiset todennäköisesti torjuvat arabipuolueen. Oppositiopuolueissa on myös äänekkäästi irvailtu epätoivoisen ja vallastaan kiinni pitävän Netanjahun poliittisen kohtalon olevan nyt pienen arabipuolueen käsissä.

Toisaalta tähän liittyy vastavuoroisuutta, sillä arabipuolue vaatii Israelin tulevalta hallitukselta melkoista panostusta maan arabiväestön pitkään laiminlyötyyn arkeen. Tämä on monen hallituksen aikana ollut Israelissa avoin haava eikä vähintään nykyisen eripuraisen hallituksen syytä, kun maan hallinto on kaksi vuotta joutunut selviämään ilman hyväksyttyä valtionbudjettia.

Siksi israelilaiset olivat vaalien tuloksena toivoneet vakaata ja toimivaa hallitusta, joka palauttaisi maan vaalien kierteestä järjestyksen, kasvun ja kehityksen tielle. Todennäköisesti myös Lähi-idän arabimaat ovat toivoneet Israelin politiikkaan pitkäaikaista vakautta eikä vaalikierteeseen juuttunutta naapuruutta.

Ensi kuussa omiin vaaleihinsa valmistautuvat palestiinalaiset ovat kahden viimeisen vuoden aikana voineet seurata demokratian toteutumista naapurissa Israelissa, kun heidän edellisistä vaaleista on kulunut jo15 vuotta. Myös Jerusalemin itäosan arabiasukkaat ovat jääneet Israelin vaaleissa sivustakatsojiksi, mutta se on ollut heidän valintansa, kun heistä vain murto-osa on suostunut ottamaan itselleen Israelin kansalaisuuden.

Palestiinalaishallinto ehti vaalituloksen vielä ollessa vahvistamatta päätyä näkemykseen, ettei oikealle siirtyneestä Israelista olisi jatkossa rauhanneuvotteluihin. Oikeistopuolueiden vaalivoitto tuottanee pettymyksen myös niille Lähi-idän johtajille, jotka olivat toivoneet Netanjahun valtakauden päättymistä ja sitä myötä muutoksia Israelin politiikassa.

Mutta uuden hallituksen muodostaminen on pitkän ja vaikeakulkuisen tien päässä. Se nähtiin myös vuosi sitten, kun Netanjahu taitavalla kikkailullaan kokosi 36 ministerin jättihallituksen, jonka toiminta lopulta tukahtui omaan mahdottomuuteensa. Vain yhteiset viholliset, kuten koronavirus ja siitä seuranneet monet yhteiskuntaa rasittaneet vaikeudet pitkittivät Israelin surkeimmaksi väitetyn hallituksen kuolinkamppailua.

Pessimistisimmät veikkaavat vaalituloksen nyt johtavan viidensiin vaaleihin, sillä kahtiajakautunut puoluekenttä ei edelleenkään onnistunut ottamaan selvää eroa toisistaan, vaan käsillä näyttää olevan tuttu pattitilanne.

Mielenkiintoista tässä tilanteessa on Lähi-itään uusia avauksia suunnittelevan liittolaisen Yhdysvaltojen, ja erityisesti presidentti Joe Bidenin asenne. Presidentti Trumpin viime syksynä käynnistämään Lähi-idän rauhanprosessiin on toivottu jatkoa ja siksi alueella seurataan kiinnostuneena kuka Israelia johtaa. Olihan Netanjahu oiva aatteellinen kumppani amerikkalaisdiplomatiaa toteuttaneelle Donald Trumpille. Sen lisäksi Biden on aikeissa aloittaa Iranin kanssa keskustelut maan ydinaseohjelman valvonnasta, minkä katsotaan vaikuttavan hallituksen kokoamiseen Israelissa. Nimittäin Israel vastustaa jyrkästi Bidenin neuvotteluhaluja, mikä lopulta voisi pitää ulko- ja turvallisuusasioissa kokeneen Netanjahun vallassa.

Myös muualla aistitaan muutoksen tuulia Israelissa, kun palestiinalaisongelman ratkaisussa tiennäyttäjinä toimivat YK:n, Yhdysvaltojen, Venäjän sekä EU:n edustajat viime viikolla keskustelivat pitkästä aikaa pysähdyksissä olleiden rauhanneuvottelujen uudelleen aloittamisesta. Tähän Kvartetiksi kutsutun ryhmän keskusteluun myötävaikutti presidentin vaihtuminen Yhdysvalloissa, sillä Trumpin aikana Yhdysvallat oli ottanut torjuvan suhtautumisen palestiinalaisiin. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres arvioi nyt olevan paremmat mahdollisuudet edetä kohti kahden valtion ratkaisua. Mutta hän esitti näkemyksensä ennen näitä Israelin viimeisiä vaaleja eikä Israelin hallituskoostumuksesta ollut vielä tietoa.

Mielenkiintoinen on myös Lähi-idän kiistoihin harvemmin puuttuneen Kiinan yllättäen esittämä viisikohtainen aloite israelilais-palestiinalaisen kiistan ratkaisemiseksi sekä Lähi-idän tilanteen vakauttamiseksi. Saudiarabialaiselle uutistoimistolle antamassaan lausunnossaan Kiinan ulkoministeri Wang Yi sanoi maansa olevan valmis isännöimään osapuolten välistä korkean tason tapaamista.

Siitä huolimatta, että Kiina on YK:n Turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, niin maalla on ollut hyvin pieni osa kiistan sovittelussa. Tosin Kiina esitti vuonna 2013 kahden valtion ratkaisuksi nelikohtaisen ehdotuksen ja asia oli uudelleen esillä maan varapresidentin Wang Quishanin vieraillessa viisi vuotta myöhemmin alueella. Sen jälkeen Kiina ei ollut palannut asiaan.

Mutta myös monet muut asiat riippuvat täysin siitä, milloin ja minkälaisen hallituksen Israel saa. Presidentti Reuven Rivlinillä on huhtikuun 6. päivään asti aikaa nimittää hallituksen muodostajan, jolla hän keskustelujensa perusteella uskoo olevan siihen parhaimmat mahdollisuudet.

Perjantaina julkistettu lopullinen vaalitulos vauhditti hallitustunnusteluja, joita lehdistö on eri hallituskokoonpanojen muodossa esitellyt. Kuulemma, ne eivät ole vain lehdistön tuottamia uutisia, vaan kyseessä on eri puolueiden lähettämiä koepalloja, joista vähitellen toivotaan löytyvän uuden hallituksen rakennusaineita.

Käydyt vaalit asettuivat samalle viikolle juutalaisen pääsiäisen eli Pesachin alkamisen kanssa. Nimittäin lauantai-iltana alkoi kahdeksan päivää vietettävä Pesach, joka tunnetaan myös happamattoman leivän eli matsan juhlapyhänä. Pesachina muistellaan Israelin kansan vapautumista 400-vuotisesta Egyptin orjuudesta sekä Jumalan ihmeteoista 40 vuotta kestäneen erämaavaelluksen aikana. Pyhää vietetään kautta juutalaisen maailman perheiden ja sukujen kokoontumisina aattoiltana juhlapöytään lukemaan tuota exodus-kertomusta sekä nauttimaan perinteisiä ruokia.

Pesachin pyhä- ja loma-ajan ei kuitenkaan uskota keskeyttävän hallitustunnusteluja, jotka viimeisimpien lehtitietojen mukaan ovat opposition puolella edenneet rakentavassa hengessä.

Ja lopuksi vielä vaaliasiaa: Kahdenkymmenen läntisen demokratian kesken suoritettu vertailu osoittaa, että Israelissa on viimeisten 25 vuoden aikana järjestetty parlamenttivaalit muita maita tiheämmin. Israelin demokratian tutkimuslaitoksen IDI:n mukaan parlamenttivaaleja on Israelissa pidetty 2.3 vuoden välein, kun esimerkiksi menneinä vuosina hallituskriisien kourissa olleessa Italiassa vaalit on järjestetty 4.4 vuoden välein.

Tutkimuksessa Israelin perässä on Kreikka, jonka vaalitiheys on 2.5 vuotta sekä Espanja, Japani, Kanada ja Britannia, joissa vaalitiheys on päälle kolmen vuoden. Vaikka nämä tiedot tukevat Israelin demokratian toimivuutta, niin poliittisesta vakaudesta ne eivät kuitenkaan kerro.

Sen lisäksi vaaleista kertyy Israelille joka kerta satojen miljoonien lasku.

Toisaalta pääministerin virkakauden keskimääräistä pituutta mitattaessa Israel selviytyy kärkipäähän, kun hallituksen vetovastuu on vaihtunut keskimäärin viiden vuoden välein. Tämä johtuu siitä, että Benjamin Netanjahu on vuoden 2009 vaaleista lähtien voittanut myös seuraavat viidet vaalit ja siksi pysynyt pitkään vallassa.

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

RONY SMOLAR