Rony Smolar – Israel-uutisviikko 26.8.2019

Rony Smolarin Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:15 ja 21:10.

Onkohan sattuma, että Ukraina on viime päivinä ollut niin Israelissa kuin Suomessa valtiollisen tason kiinnostuksen kohteena?
Nimittäin, viikko sitten pääministeri Benjamin Netanjahu vaimoineen vieraili Ukrainassa tapaamassa maan tuoretta presidenttiä Vlodymyr Zelenskyä. Vierailua pidettiin lähinnä Netanjahun vaalimatkana, sillä Israelissa asuu paljon Ukrainasta lähtöisin olevia juutalaisia, joiden äänistä puolueet parlamenttivaalien alla nyt kilpailevat.

Mutta Netanjahu halusi myös tavata tämän televisiokoomikosta presidentiksi nousseen presidentin, jolla on juutalaiset sukujuuret ja samalla tutustua maassa yhä asuvaan juutalaisyhteisöön mutta myös sen menneeseen synkkään historiaan, kuten Babi Jarin joukkohautapaikkaan. Siellä natsi-Saksan joukot ja niiden kanssa yhteistyössä olleet paikalliset kahden päivän aikana syyskuussa 1941 surmasivat yli 30.000 juutalaista.

Uutta Babi Jarin kaltaista ei tapahtuisi, niin kauan kuin Israel on olemassa, vakuutti siellä muistotilaisuudessa puhunut Netanjahu.

Mutta myös politiikka oli vierailun ohjelmassa esillä ja mm. tiedusteltaessa Netanjahulta, oliko hänellä Venäjän Vladimir Putinin läheisenä ystävänä, itä-Ukrainan ja Krimin kiistassa jokin välittäjän osa, hän torjui kysymyksen tavalla, mikä jätti arvailuille sijaa.
Eikä tarvinnut arvailla kovin montaa päivää, kun myöhemmin Netanjahu puhui puhelimessa Putinin kanssa ja lehdistölle antamassaan tiedotteessa hän myönsi kertoneensa Ukrainassa käymistään keskusteluista.

Ja kuten Putinin äskeisen Helsingin-vierailun yhteydessä kävi ilmi, niin oma presidenttimme on lähiviikkoina matkalla vierailulle Ukrainaan. Jotain on Ukrainan visaisessa tilanteessa ilmeisesti tekeillä, sillä Putinin vieressä presidentti Niinistö lehdistötilaisuudessa antoi ymmärtää, että hänellä on siellä jotain ihan oikeata asiaa.

– Näyttää siltä, että käytännön töitä on tekeillä ja niitä pyrin sitten edistämään, Niinistö totesi.

Lisäksi Niinistö oli etukäteen kertonut, että hän halusi puhua Putinin kanssa Ukrainan tilanteesta siinä toivossa, että umpikujaan löytyisi ratkaisu.

Tuossa tilanteessa ei olisi poissuljettu ajatus, että Suomi ja Israel yhdessä myötävaikuttaisivat myönteisen ratkaisun syntyyn Ukrainan ja Venäjän välillä.

Tosin, Israelilla ja Netanjahulla on kädet täynnä Lähi-idässä, missä Israel näyttää Iranin kasvavan sotilaallisen uhan torjumiseksi laajentavan iskujaan samanaikaisesti, kun Iranin omat joukot ja niiden liittolaiset hakeutuvat lähemmäksi Israelin rajoja. Iranillahan ei ole yhteistä rajaa Israelin kanssa.

Israelin tehokas sotilastiedustelu on viime kuukausina havainnut Iranin sotilaallisen läsnäolon lisääntyneen mm. Irakin shiialaisalueilla sekä Punaiselle merelle johtavan Adenin lahden tuntumassa, missä Iranin tukemat kapinalliset käyvät Jemenissä sisällissotaa.

Tuo merialue on Israelille hyvin tärkeä, sillä sen kautta kulkee Israelille tärkeä Aasian rahtiliikenne.

Oman turvallisuutensa puolustamiseksi Israelin turvallisuusintressit ulottuvat näin huomattavan etäälle. Oleellisesti tähän vaikuttaa aseteknologian muuttuminen kohti keskipitkän- ja pitkän kantaman ohjusaseistusta. Siksi uhka on torjuttava jopa tuhannen kilometrin päässä.

Israelilla on turvanaan hyvä ja kattava ohjus- ja ilmapuolustusjärjestelmä ja taivaalla useita tiedustelusatelliitteja sekä maalla vihollisten alueille hyvin soluttautunut tiedusteluverkosto.

Mutta myös viholliset kehittävät aseistustaan ja sotilaallista iskukykyään siinä propagandan täyttämässä ilmapiirissä, missä vannotaan juutalaisvaltion hävittämistä. Juuri viime viikolla Iran julkisti kehittämänsä uuden ohjuspuolustusjärjestelmänsä, minkä lisäksi maa on tehnyt useita ohjuskokeita, jotka eivät ole jääneet Lähi-idässä huomiotta.

Vaikka Israel on aina käynyt sotansa yksin, voi se äärimmäisessä tilanteessa laskea lähimmän liittolaisensa eli Yhdysvaltojen apuun. Mutta myös Persianlahdelta on Israelille viime aikoina löytynyt arabiliittolaisia, jotka näkevät Iranin uhkaavan myös niiden turvallisuutta sekä koko alueen vakautta.

Persianlahden valtioista amerikkalaisasein voimakkaasti aseistautunut Saudi-Arabia ei enää salaile suhteitaan Israeliin, kun maa lähes avoimesti vastaanottaa tiedustelutietoja sekä aseteknologiaa Israelilta. Maa hyödyntää niitä mm. Jemenin sisällissodassa, missä saudien liittouma taistelee Iranin tukemia huthi-kapinallisia vastaan. Se on myös Israelin turvallisuusedun mukaista.
Israelin suorittamiksi on väitetty iskuja, joita viime kuukausina on tapahtunut Irakissa, minne Iranin on viime aikoina havaittu keränneen Israelin vastaiseen taisteluun käytettävää aseistusta.

Kun Israel oli aiemmin ilmaiskuillaan tehokkaasti onnistunut estämään iranilaisjoukkojen asettumisen Syyrian maaperälle, niin nyt on Iran todennäköisesti laskenut voivansana etäämpänä valmistella iskuja toimittamalla aseita Irakista, Syyriaan ja Libanoniin ulottuvan shiialaisen yhteistyön kautta aivan Israelin rajoille.

Israelin pitkän matkan pommittajille eivät tuhannen kilometrin päässä Irakin pääkaupungin Bagdadin läheisyydestä löytyneet iranilaiskohteet kuitenkaan ole tuottaneet vaikeuksia, kun alueella on viime aikoina räjähdellyt.

Lähi-idässä on kovasti pohdittu, miten kauan Iran aikoisi sietää Israelin iskuja ilman vastatoimia. Vaikka iskut eivät ole kohdistuneet Iranin maaperälle, niin ainakin iskuissa Syyriaan tiedetään kuolleen iranilaisia.

Näin kävi viimeksi eilisen sunnuntain vastaisena yönä Israelin iskiessä Syyriassa, pääkaupungin Damaskoksen tuntumassa olevaan Iranin vallankumousjoukkojen tukikohtaan. Israelin armeijan mukaan iskulla torjuttiin tiedustelutietoihin perustuen Iranin aikeet iskeä lennokeilla Pohjois-Israeliin.

Israelin iskua on kuvattu poikkeuksellisen laajaksi ja tuhoisaksi, minkä seurauksena Israel on vastaiskun varalta kohottanut valmiuttaan ja siirtänyt liikuteltavan ohjuspuolustusjärjestelmänsä maan pohjoisosiin. Tilanteen vakavuudesta kertoo myös se, että armeijan ylin johto yhdessä pääministeri Netanjahun kanssa on ollut koolla.

Israelin lehdistö arveli heti eilen, ettei Iran enää jättäisi tappioitaan kostamatta.

Tuohon jännittyneeseen ilmapiiriin liittyen myös Libanonin pääkaupungissa Beirutissa tapahtui sunnuntaiyönä pommi-isku, mitä paikalliset väittivät Israelin lennokkien aiheuttamiksi.

Vaaleihin valmistautuvalla Israelilla on päänvaivaa myös Gazan rajalla kytevästä selkkauksesta, mikä vuosia on jatkunut rajasodan ja avoimen sodan välisinä yhteenottoina.

Viime päivinä ja myös viime yönä Gazasta on taas laukaistu raketteja Israelin puolelle, minkä lisäksi rajan yli tapahtuneita aseellisten soluttautumisyrityksiä on ollut useita.

Mutta vakavimmat välikohtaukset ovat viime viikkoina tapahtuneet Jordanjoen länsirannalla, viimeksi perjantaina, jolloin ulkoilemassa ollutta israelilaisperhettä vastaan iskettiin kaukolaukaistulla tienvarsipommilla, Se koitui perheen teini-ikäisen tyttären surmaan ja kahden muun perheenjäsenen loukkaantumiseen.

Israelilaisjoukot ovat paraikaa kiihkeässä etsintäoperaatiossa Länsirannalla, missä etsivät terrorisolua, jolla turvallisuuslähteiden mukaan epäillään olevan yhteyksiä Gazaa hallinnoivaan Hamas-järjestöön.

Jos Hamas paljastuu terrori-iskun suorittajaksi, on todennäköistä, että seuraamukset voivat olla ankarat. Nimittäin, pääministeri Netanjahu on jopa uhannut Gazaa sodalla, mitä lähestyvät parlamenttivaalit eivät estäisi.

Koska terrori-iskua ei vielä ole kytketty Gazan tapahtumiin, on Israel sallinut Persianlahden Qatarista juuri tulleen rahalähetin rajanylityksen Gazaan.

Qatar on Israelin suostumuksella lähes kuukauden välein toimittanut Gazan köyhimmille perheille sadan dollarin seteleitä helpottamaan alueen ahdinkoa. Kerta-apu on ollut noin 10 miljoonaa dollaria, mistä Israel epäilee osan kuitenkin päätyvän Hamasin käsiin. Mutta tuo raha on aina joksikin aikaa vähentänyt yhteenottoja rajalla.

Gaza saattaa jatkossa ajautua paljon pahempaan ahdinkoon, kun YK:n palestiinalaisia avustavassa pakolaisapujärjestössä UNRWA:ssa on äskettäin paljastunut väärinkäytös- ja korruptioepäilyjä.

Jos paraikaa tutkittavina olevat epäilyt osoittautuvat oikeiksi, niin vaarana on, että maailmanjärjestö vähentää tai jopa lopettaa avustukset, jotka erityisesti Gazassa ovat olleet alueen tärkeänä elinehtona.

Ennestäänkin talousvaikeuksissa kamppaileva UNRWA on nyt vaarassa jopa menettää toimilupansa, kun asia tulee käsittelyyn syyskuussa. Avustajamaista Belgia, Hollanti ja Sveitsi ovat jo keskeyttäneet apunsa järjestölle.

Korruptiosta toistuvasti moititun palestiinalaisjohdon talousahdinko helpottunee lähiaikoina, kun Israel päätti sovittelun tuloksena luopua palestiinalaishallinnon puolesta keräämästään polttoaineverosta ja antoi sen palestiinalaishallinnon itsensä kannettavaksi. Veron arvo on ollut noin 60 miljoonaa dollaria kuukaudessa.

Mutta muista palestiinalaishallinnon puolesta keräämistään veroista ja maksuista ei edelleenkään ole päästy sopimukseen Israelin ilmoitettua vähentävänsä veronkannosta saman määrän, minkä hallinto maksaa korvauksena terrori-iskujen suorittajille ja omaisille.

Edellä kertomani synkkien uutisten jatkona myös jotain myönteistä, jopa inhimillistä on uutisotsikoiden ulkopuolella tapahtunut, ja niistä haluan lopuksi kertoa:

Jordanjoen Länsirannalla, missä palestiinalainen valtaväestö ja paikalliset israelilaisasukkaat harvemmin kohtaavat toisiaan, viime viikolla koettiin jotain poikkeuksellista. Nimittäin, paikalle osunut israelilainen lääkintämies pelasti tielle tuupertuneen keski-ikäisen palestiinalaismiehen, jonka sydän oli ehtinyt pysähtyä.

Lääkintämiehen suorittamat nopeat elvytystoimet palauttivat sydämen toiminnan, minkä jälkeen palestiinalaismies siirrettiin ambulanssilla lähellä sijaitsevan israelilaissiirtokunnan ensiapuasemalle ja sieltä edelleen sairaalaan itä-Jerusalemiin, missä hän on toipumassa.

Ja myös vastavuoroinen apu palkitaan. Nimittäin, Israel myönsi pysyvän asumisluvan eräälle palestiinalaismiehelle ja hänen perheelleen, sen jälkeen, kun heidän palestiinalaisyhteisönsä oli julistanut heidät hylkiöiksi ja olivat joutuneet pakenemaan Israelin puolelle.

Syynä oli se, että tämä tappouhkauksia saanut palestiinalaismies oli kolme vuotta sitten pelastanut Hebronin palestiinalaiskaupungin läheisyydessä terrori-iskun kohteeksi joutuneen israelilaisen perheen lapset, kun rabbi-isä oli ammuttu autoonsa ja äiti oli vakavasti haavoittunut.

Israelin viranomaisten saatua tiedon palestiinalaisperheen kohtalosta sisäministeriö myönsi asumis- ja työluvat, mistä kiitoksena sisäministeri itse ne heille luovutti.

Ja aivan lopuksi:

Englantilaisen huippu-jalkapalloseuran Chelsean tytöille tarkoitetun jalkapalloakatemian vierailu viime viikolla Israelissa saattoi juutalaisia, arabeja ja palestiinalaisnuoria yhdessä niin kutsutulle vihreälle veralle, missä palloa potkittiin ystävyyden ja sovinnon merkiksi. Projektille luvattiin myös jatkoa!

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

Rony Smolar