Rony Smolar – Israel-uutisviikko 24.5.2021

Yksitoista vuorokautta kestänyt sotilasoperaatio Israelin ja Gazaa hallitsevan islamistisen Hamasin välillä päättyi varhain perjantaiaamuna molemminpuoliseen, Egyptin presidentin Abdel Fattah al-Sisin välittämään ehdottomaan tulitaukoon. Tosin, siihen tarvittiin myös Israelin liittolaismaan presidentin Joe Bidenin apua.

Tulitauko osapuolten suhteissa ei ole ensimmäinen, vaan tätä ennen niitä on vuodesta 2006 lähtien ollut neljä, ja niihin on joka kerta johtanut Iranin tukeman Hamasin käynnistämä vihamielinen toiminta juutalaisvaltiota vastaan. Niitä ovat olleet Hamasin aloittamat yhteenotot rajalla, joita on seurannut ilmapalloilla rajalta etäämmälle Israelin puolelle lennätetyt polttopullot ja eri puolille Israelia ammutut raketit.

Vuodesta 2006 lähtien Gazan rajalla käytyä neljää laajempaa yhteenottoa on Israelissa eri nimillä kutsuttu sotilasoperaatioiksi, mutta tätä viimeisintä voisi hyvällä syyllä pitää sotana, sillä Hamas oli haastanut Israelin laukaisemalla raketteja pääkaupunkinsa Jerusalemin ympäristöön. Israel suhtautui tähän hyvin vakavasti, sillä ensimmäinen kerta sitten kuuden päivän sodan 1967 Jerusalemia vastaan hyökättiin, joten rakettitulta voi hyvinkin pitää sodanjulistuksena.

Tästä seurasi puolitoista viikkoa kestänyt molemminpuolinen kiivas tulitus, missä asetelma oli tuttu. Hamas haastoi sotilaallisesti ylivoimaisen Israelin tietoisena, että yhteenoton lopputuloksena olisi tulitauko, mikä säästäisi sen täydelliseltä tuholta. Tuo niin monesti tutuksi tullut tapahtumaketju herätti jälleen kerran lehdistön seuraamaan tapahtumia asenteella, missä vahvempi Israel lähtökohtaisesti oli leimattu syylliseksi, joka tuhoaa Gazassa rakennuksia ja tappaa siviilejä. Selvittämättä kuitenkin jäi, että yhteenotot aloitti rakettitulituksellaan Hamas ja että Israelilla oli laillinen oikeus puolustaa väestöään.

Samaa mieltä olivat monet valtiot ja taistelujen kestäessä EU-maiden Kreikan, Saksan, Tšekin ja Slovakian ulkoministerit vierailivat solidaarisuuden osoituksena Israelissa, minkä lisäksi Israeliin tulvi myötätunnon osoituksia.

Jonkinlaisena siunauksena Israelin vastatoimille on nähtävissä myös se, ettei yksikään arabi- tai muslimivaltio ryhtynyt diplomaattisiin toimiin Israelia vastaan. Tosin, suhteiden uskotaan olleen koetuksella.

Mutta median uutisointi muuttui tutun yksipuoliseksi, kun ensisijaisesti kerrottiin Israelin pommituksista Gazassa ja siellä aiheutuneista tuhoista sekä ihmishenkien menetyksistä. Sivumaininnaksi jäi se, että rakettituli Gazasta oli taukoamatta jatkunut ja kohteina olivat israelilaiset siviilit, jotka joutuivat ilmahälytysten ulvoessa hakeutumaan pikaisesti suojaan, mikä keskeytti yhteiskunnan monia toimintoja.

Samalla toistui tämä Suomen mediassa jo aikaisemmin havaitsemani asenne, ettei tämän tapaisissa yhteenotoissa israelilaisia tahdota nähdä uhreina, ikään kuin heitä ei kuolisi tai haavoittuisi eivätkä heidän kotinsa tuhoutuisi. Tästä voisi vetää sen johtopäätöksen, että juutalaisvaltion olemassaolo halutaan kyseenalaistaa.

Terroristijärjestöksi leimattu Hamas on vuorostaan oppinut läksynsä, kun se mielellään esittelee medialle kuolleitaan ja haavoittuneitaan ja näin muokkaamalla yleistä, jopa kansainvälistä mielipidettä, hankkii itselleen laajaa myötätuntoa ja jatkossa avokätisiä avustuksia. Hamasin johtoa ei milloinkaan ole kovisteltu siitä, että se kansainvälisen lain vastaisesti räikeästi käyttää siviiliväestöään sodan välineenä, kun sen taistelijat tulittavat siviilien joukosta.

Israel tiesi hyvin tämän asetelman päättäessään vastata rakettituleen pommittamalla Gazassa Hamasin kohteita. Mutta kuten aikaisemminkin, Israel ei kyennyt saattamaan näkemyksiään kyllin hyvin kansainväliseen tietoisuuteen kertomalla tai tulkitsemalla armeijansa toimia ja tavoitteita. Uutiskuvissa nähtyjen valikoitujen kohteiden tuhoaminen täsmäpommeilla tai pommitettaviin kohteisiin etukäteen lähetettyjen varoitusten käyttämistä olisi voinut selittää ihmishenkien säästämisenä, mikä olisi tukenut Israelin armeijan noudattamia moraalisääntöjä.

Nyt uutisia seuraavat joutuivat itse muodostamaan käsityksensä tapahtumista yksinomaan lehdistön välittämien epäluotettavien raporttien perusteella, missä tehosteina käytettiin täsmäpommien aiheuttamia tuhoja.

Siksi mieleeni palautui jo kulunut sanonta, että Israel on voittanut käymänsä sodat, mutta lähes aina hävinnyt PR-sodan.

Itse seurasin näitä tapahtumia lähes ympäri vuorokauden Israelin radiosta ja televisiosta ja oli hämmästyttävää havaita sen suuren eron täällä uutisoitujen ja paikan päältä välittyneiden tapahtumien välillä. Niistä todellakin sai hyvin erilaisen kuvan.

Hamas ampui yli 4000 rakettia kohti Israelia, joista suurimman osan tuhosi rakettipuolustusjärjestelmä. Kolmetoista ihmistä sai Israelissa raketeista surmansa ja aineelliset vahingot ovat mittavat. Gazassa on ilmoitettu yli 200 saneen surmansa, mutta sopii kysyä ovatko he kaikki siviilejä, kun Israelin tiedetään surmanneen kymmeniä Hamasin taistelijoita.

Tulitaukoa seuranneessa lehdistötilaisuudessa esiintynyt pääministeri Benjamin Netanjahu sekä armeijan johto vakuuttivat Israelin aiheuttaneen Hamasille melkoisia tappioita, vaikka raketteja uskotaan yhä olevan siellä piilossa. Israelin ilmavoimat onnistui kuitenkin tuhoamaan lähes kokonaan 100 kilometrin pituisen maanalaisen tunneliverkoston, missä säilytettiin mm Hamasin aseita, ja missä niitä valmistettiin sekä missä Hamasin johdolla tiedetään olleen piilopaikkoja.

Sen lisäksi Israelilla oli hyvät tiedustelutiedot niin Hamasin aseellisista kohteista kuin raketti-iskuista vastaavien olinpaikoista ja siten Israel tietää surmanneensa heistä useita kymmeniä. Myös Gazasta välittyneet hautajaiskuvat vahvistivat tämän.

Mutta alusta alkaen israelilaisille jäi epäselväksi vastahyökkäyksen tavoitteet. Olisiko se Hamasin lopullinen tuhoaminen, vaiko sen aseellisen uhan pitkäkestoinen poistaminen vai seuraisiko ilmahyökkäyksiä maavoimien tunkeutuminen Gazaan? Nämä jäivät etukäteen selvittämättä, vaikka taistelujen aikana kävi pian selväksi, että Hamasilla oli mittava varasto raketteja, joita se kykeni päiväkaupalla ampumaan Israeliin. Israelin yllätykseksi Hamas oli kyennyt rakentamaan raketteja, joista osa ylsi yli 100 kilometrin päähän, jolloin myös suurkaupunki Tel Aviv ja maan tiheästi asuttu keskiosa olivat vaarassa.

Tapahtumien edetessä selvisi, että Israelin tavoitteena oli tuhota Hamasin infrastruktuuri, asevarastoja, viestintäyhteyksiä ja komentokeskuksia. Myös Hamasin omistamat ja hallinnoimat eri laitokset tuhottiin. Kuin ihmeen kaupalla järjestön ylin johto selvisi maanalaisissa bunkkereissaan.

Tulitauon astuttua voimaan Gazassa ja palestiinalaisalueilla juhlittiin yhteenottoa voittona, mikä perjantain rukoustilaisuuden päätyttyä aiheutti yhteenottoja mm syttymisherkällä Temppelinvuorella. Samassa yhteydessä palestiinalaishallinnon nimittämä Jerusalemin mufti karkotettiin kesken saarnansa al-Aksan moskeijasta, kun rukoilijoista suuri osa halusi kuulla Hamas-mielistä saarnan pitäjää. Tällainen välikohtaus oli hyvin poikkeuksellinen, mutta osoitti suosiotaan lisäävän Hamasin muodostavan todellisen uhan palestiinalaisjohdolle.

Myös tulitauon pitävyys joutuu jatkossa koetukselle, kun Hamas ilmoitti asettuvansa palestiinalaisten sekä al-Aksa-moskeijan puolustajaksi Jerusalemissa. Israel ei tietenkään sitä hyväksy, eikä siihen suostu myöskään palestiinalaishallinnon valtapuolue Fatah.

Varmaa kuitenkin on, ettei Israel suostuisi Hamasin läsnäoloon naapurissa Länsirannalla eikä Fatah suostu luopumaan valta-asemastaan. Ei ole täysin poissuljettu, että Hamasin poispitämiseksi Israel saattaisi ryhtyä yhteistyöhön palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin hallinnon kanssa, mikä lopulta voisi johtaa vakaviin neuvotteluihin palestiinalaisten tulevaisuudesta.

Abbasin hallintoa tukeva presidentti Biden totesi viikonlopulla luottavansa Netanjahuun tulitauon pitämiseksi ja päätti varmuuden vuoksi lähettää ulkoministerinsä Anthony Blinkenin tällä viikolla alueelle. Biden lausui myös näkemyksenään, ettei Lähi-itä rauhoittuisi ennen kuin alueen valtiot tunnustaisivat Israelin olemassaolon. Tästä voi päätellä Bidenin jatkavan edeltäjänsä Donald Trumpin aloittamaa rauhanpolitiikkaa tuolla rahattomalla alueella.

Lähiaikoina tulee nähtäväksi muuttuisiko mikään Gazan rajalla, sillä Israel ilmoitti välittömästi, ettei se aio hyväksyä satunnaisia polttopullo- tai raketti-iskuja alueelleen, kuten Hamas on vuosia tehnyt.

Piiloistaan päivänvaloon palaavalle ja voittoonsa uskovalle Hamasin johdolle saattaa lähipäivinä paljastua pommitusten todelliset tuhot, jolloin mielikuva voitosta voi hyvinkin muuttua. Samalla kun raunioita raivataan, niin taistelujen takia keskeytyneet avustuskuljetukset ovat viime päivinä ylittäneet Gazan rajan.

Nyt kun yhteenotoista on saanut hieman välimatkaa, niin voi hyvin päätellä kaiken tapahtuneen Israelin perivihollisen Iranin käsikirjoituksen mukaisesti. Nimittäin noiden päivien aikana Gazan rajalla sekä muualla Israelissa tapahtuneet poikkeukselliset välikohtaukset johtavat Iraniin, kun vuosia rauhallisena pysyneellä pohjoisella Libanonin vastaisella rajalla puhkesi yhteenottoja. Siellä islamistiryhmien Hizbollahin ja Hamasin lippuja heiluttaneet mielenosoittajat yrittivät väkivaltaisesti ylittää raja Israelin puolelle. Vain israelilaissotilaiden varoitustuli pysäytti heidät. Ja heti perään Libanonista ammuttiin raketteja Israeliin, mihin Israel vastasi tykistöllään.

Myös Syyriasta lennätettiin aseistettu lennokki, minkä siellä toimivan iranilaisryhmän uskotaan lähettäneen. Se ammuttiin alas Israelin yllä. Nämä välikohtaukset nähtiin tuen osoituksina Hamasille, joka Libanonin ja siellä rajan tuntumassa toimivien Hizbollahin joukkojen sekä Syyrian lailla ovat Iranin liittolaisia.

Siitä syntyi mielikuva nurkkaan ahdetusta pelottavasta Israelista, jota pienemmät ja heikommat kävivät näykkäämässä. Toisaalta, noiden yhdentoista päivän aikana Israelin kuva alueen ylivoimaisena sotilasmahtina sai hieman kolhuja päähuomion ollessa Gazassa. Ja kun samanaikaisesti eri puolilla maata puhkesi levottomuuksia ja yhteenottoja juutalaisväestön ja arabien välillä, niin se osoitti poliittisessa pattitilanteessa pitkään olleen hallinnon sekä sisäisen turvallisuuden herpaantumisesta.

Siksi on nyt tullut aika löytää ratkaisu pitkään jatkuneeseen hallituskriisiin, joka runsaan viikon kuluttua on määrä ratketa joko uuden hallituksen muodostamisena tai uusina vaaleina. Käyty yhteenotto kohensi kuitenkin monesta vaikeasta tilanteesta selviytyneen kokeneen Netanjahun mahdollisuuksia edellyttäen, että hallituksen muodostamistehtävä hänelle palautuu.

Tämä todistaa Lähi-idän nopeista käänteistä, kun yhteenottoja ennen yleisesti uskottiin Netanjahun aikakauden olleen jo päättymässä. Hänen poistumistaan näyttämöltä ennenaikaisesti juhlineet joutuvat ehkä sittenkin myöntymään Israelia pitkään johtaneen mutta kiistellyn Netanjahun läsnäoloon.

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

RONY SMOLAR