Rony Smolar – Israel-uutisviikko 20.7.2020

Uusien tartuntojen jatkuessa lähes 2000 vuorokausitasolla tunnelma Israelissa hermostuttaa lähes kaikkia. Viranomaisten torjuntatoimet eivät näytä purevan helteen ja suurtyöttömyyden kourissa kamppailevaan väestöön, joka vielä kuukausi sitten sai hetkellisesti nauttia suotuisten tartuntatilastojen suomasta vapaudesta.

Mutta tilanne on nyt aivan toinen ja viime päivinä on koettu poikkeuksellisen rajuja mielenilmaisuja pääministerin virka-asunnon ulkopuolella. Israelin olosuhteissa esiintyi harvinaisia yhteenottoja vesitykkejä käyttäneiden poliisien kanssa, kun mustia lippuja heiluttaneet työnsä menettäneet epävoiset mielenosoittajat vaativat äänekkäästi Netanjahun eroa.

Tällaista ei Israelissa ole koettu sitten Libanonin sodan 1982, jolloin karismaattinen pääministeri Menachem Begin joutui rajujen mielenosoitusten kohteeksi.

Netanjahun kanansuosion laskettua nyt alle kolmasosaan on hän joutunut enemmän kuuntelemaan terveysalan asiantuntijoita kuin luottamaan omaan vaistoonsa. Pitkään vallassa olleesta Netanjahusta on vuosien saatossa ehtinyt syntyä israelilaisille käsitys kaiken hallitsevasta osaajasta, joka taitaa niin maan turvallisuuden kuin talouden visaiset ongelmat.

Tuo näyttää nyt murenevan, mikä heijastuu mm yhtenäishallituksen työskentelyyn, kun vielä toissa viikolla itsevarma Netanjahu saattoi uhata kapinoivia hallituskumppaneitaan uusilla vaaleilla. Nyt hän varoo hallituksen kaatamista, sillä myös hänen johtamansa Likud-puolue on mielipidemittauksissa menettänyt asemiaan parlamentin suurimpana puolueena.

Lehdistö on lisäksi tiennyt kertoa Netanjahun ja sijaispääministerin Benny Gantzin välisistä tulehtuneista suhteista, kun virustorjunnasta ei ole löytynyt yksimielisyyttä. Suosionsa palauttamiseksi Netanjahu lähti muutama päivä sitten vastaiskuun, kun hän sai hallituksensa tukemaan suurta, miljardien kokoista avustuspakettia, mistä kaikille 18 vuotta täyttäneille israelilaisille, varallisuudesta riippumatta, jaetaan riihikuivaa rahaa.

Sitä on pidetty Netanjahun epätoivoisena yrityksenä pelastaa nahkansa mutta samalla sitä on arvosteltu, kun rahaa ollaan jakamassa kohteisiin, jotka eivät sitä tarvitse.

Valtionvarainministeriön budjettipäällikkö kuitenkin kieltäytyy rahanjaosta, sillä hänen mukaansa ei ole mistä maksaa, kun kymmeniä miljardeja nielleet kolmet vaalit vuoden sisällä sekä kallis virustorjunta ovat tyhjentäneet valtion kassan.

Netanjahua on moitittu siitä, että hän toimii vaistonsa varassa hätäisesti eikä keskity itse perusongelmaan eli viruksen tehokkaisiin torjuntatoimiin. Samassa maan talous jatkaa vajoamistaan yhä syvempään ahdinkoon, mitä ihmisille määrätyt uusimmat liikkumisrajoitukset vain pahentavat.

Kuten viikko sitten kerroin, niin lehdistö on edelleen moittinut Netanjahua liian monen pallon, kuten virustorjunnan, talouden, diplomatian ja turvallisuuden, pitämisestä samanaikaisesti ilmassa.

Tämä on kuulemma tuttua, sillä Netanjahu ei tahdo luottaa muihin, vaan pyrkii keskittämään kaiken itselleen. 71-vuotiaana myös hänen toivotaan tunnustavan maailman ympärillään muuttuneen.

Vaalivoittajana tunnettu Netanjahu näyttää nyt kohdanneen voittajansa, Korona-pandemian sekä lähes miljoonaan nousseen työttömien joukon.

Suolaa haavoille lisäävät myös Likud-puolueesta oikealla olevat kansallismieliset äänestäjät, jotka pettyneinä ovat todenneet, ettei Netanjahu aikoisikaan täyttää vaalilupaustaan liittää alueita Jordanjoen länsirannalta Israeliin.

Netanjahulla uskotaan kyllä löytyvän tähän tahtoa, mutta lähin liittolainen Yhdysvallat on antanut ymmärtää, ettei ajankohta ennen marraskuisia presidentinvaaleja ole nyt sopiva. Tätä näkemystä ei edes Netanjahu uskalla riitauttaa.

Netanjahu on joutunut myös toimeentulonsa äärirajoilla olevien työttömien silmätikuksi ylisuureksi paisutetun hallituksen takia. Siinä istuu 36 varsinaista ministeriä ja 16 apulaisministeriä, joista syntyvän laskun israelilaiset veronmaksajat kuittaavat.

Myöskään eilen jatkunut Netanjahun vastainen korruptio-oikeudenkäynti ei edistä hänen kansansuosiotaan, sillä yhä useampi näkee hänet korruptoituneena, joka tyytymättömyydessään hyökkäilee demokratian pelisääntöjä uhmaten maan oikeuslaitosta vastaan.

Hyvät Radio Patmoksen kuuntelijat, kuten olette havainneet, niin Israelin uutisviikko saattaa käsittää useita pienempiä aiheita tai viikkoa on hallinnut muutama suurempi uutisaihe. Kun yhtäjaksoisesti 11 vuotta pääministerinä istuneen Netanjahun kohtalo nähdään lähes yhtä merkittävänä kuin Koronaviruksen monet vaikutukset Israelin arkeen, tahtovat muut uutiset jäädä vähemmälle huomiolle.

Mutta lehdistö seuraa tiiviisti maan turvallisuustilannetta ja siinä periviholliseksi muuttunut Iran pysyy otsikoissa, kun uhkakuvaa tarkastellaan eri näkökulmista. Alituisesti sodan varjossa olevassa Israelissa pohdiskellaan nyt sitä, voisiko Iran tulkita Netanjahun asemassa mahdollisesti tapahtuvaa muutosta Israelin heikkoutena sekä yhteiskunnan sekavuutena, mikä voisi houkutella sotilaallisiin voimatoimiin.

Israelissa ollaan lähes varmoja, että Iran kostaisi siellä oudoissa olosuhteissa tapahtuneet tihutyöt, vaikkei niitä Israelin syyksi olekaan vielä pantu. Todennäköisesti siitä seuraisi vakava koston kierre, mikä olisi vaarassa muuttua sodaksi.

Mutta Lähi-idän turvallisuustilanne on kuin paikkaansa alati muuttava lentohiekka, minkä takia alueen valtioiden keskinäisten suhteiden muuttuessa armeijoita pidetään jatkuvassa taisteluvalmiudessa.

Valtioiden keskinäisissä suhteissa vallitsevaa pidättyvyyttä on viime aikoina tullut horjuttamaan ulkopuoliset, mm suurvallat sekä alueellista hegemoniaa tavoittelevat hallinnot.

Kuten tiedämme, niin Yhdysvaltojen vaikutus Lähi-idässä on lähes perinteisesti ollut kattavan suuri, kunnes Venäjä viisi vuotta sitten asettui sisällissotaa käyvän liittolaisensa Syyrian maaperälle perustaen sinne laivasto- ja lentotukikohdat. Sen lisäksi Syyrian ilmatorjunta tapahtuu Venäjän komennossa.

Israelin näkökulmasta katsottuna naapurimaa Syyria eivätkä siellä olevat venäläiset ainakaan tällä hetkellä muodosta turvallisuusuhkaa, vastoin kuin Syyrian maaperälle asettuneet iranilaisliittolaiset. Sen lisäksi Syyrian pohjoiselle maaperälle ovat myös turkkilaisjoukot omien turvallisuusetujensa valvomiseksi tunkeutuneet. Ja Syyrian kaaoksessa myös amerikkalaisjoukoilla on siellä asemansa.

Mutta lentohiekka pöllähti viime viikolla oikein kunnolla, kun uutisoitiin Israelin ja Iranin jännittyneelle akselille asettuneesta uudesta voimatekijästä, Kiinasta. Nimittäin, Kiina on amerikkalaistietojen mukaan vastikään solminut 25-vuotisen yhteistyösopimuksen Iranin kanssa. Sopimuksen piirissä kerrotaan olevan mm talouteen ja turvallisuuteen liittyvä yhteistyö.

Amerikkalaisarvioissa sopimukseen suhtaudutaan huolestuneesti, sillä Yhdysvaltojen talousboikotissa olevia molempia maita pidetään uhkana maailman taloudelle ja turvallisuudelle.

Sopimuksen mukaan Kiina ostaa Iranista öljyä alennettuun hintaan ja myy islamilaisvaltiolle mm teknologiaa ja aseita, minkä lisäksi maiden kerrotaan järjestävän yhteisiä sotaharjoituksia sekä jakavan tiedustelutietoja.

Sopimus on aiheuttanut suurta hämmennystä Israelissa ja lehtien otsikoissa on pohdiskeltu Kiinan viime vuosina tapahtunutta taloudellista tunkeutumista Israelin markkinoille. Kiinalla on nykyisin suuria, jopa strategisesti merkittäviä sijoituksia ja omistuksia Israelissa, joista Yhdysvallat on viime aikoina Israelia varoittanut.

Israelissa on julkisuudessa nyt pohdiskeltu sitä huolta, minkä kiinalaissijoitukset voisivat aiheuttaa, kun tuottoa poikivat dollarit lopulta päätyvät Iraniin.

Pääministeri Netanjahu ei ainakaan vielä ole suostunut kommentoimaan tuota sopimusta, vaan on todennut sen olevan tarkastelussa.

Israelilla ja Kiinalla on jo pitkään ollut hyvät suhteet ja maat ovat hyötyneet toistensa teknologisesta osaamisesta.

Israel oli ensimmäinen valtio Lähi-idässä, joka aikoinaan tunnusti Kiinan kommunistisen kansantasavallan. Maat solmivat diplomaattisuhteet vuonna 1992.

 

Israelin uhkakuvaan on viime aikoina ilmestynyt myös Turkki, entinen ystävä ja liittolainen, joka presidentti Reccep Tayyip Erdgoanin valtakaudella on vähitellen muuttunut lähes viholliseksi.

Itsensä Turkin uutena sulttaanina näkevä islamistinen Erdogan on armeijansa tukemana ulottamassa vaikutusvaltaansa laajemmalle alueelle Lähi-idässä, Libyasta aina Persianlahdelle. Samalla hän on uhkaillut Israelia palestiinalaisalueiden liitosten seuraamuksilla ja väittänyt vain Turkin puolustavan palestiinalaisten oikeuksia.

Samassa hengessä Turkki on raivannut itsensä muslimimaailman kolmanneksi pyhimmän paikan eli Jerusalemin Temppelivuoren islamilaiseen hallintoelimeen, mikä aiheuttaa ärtymystä useissa muslimimaissa.

Turkki, joka viime vuosina on vahvistanut sotalaivastoaan, nähdään Välimeren voimakkaimpana merimahtina, mitä Israel hiljalleen on lähtenyt haastamaan. Onhan Israelin tuonti 90 prosenttisesti juuri merikuljetusten varassa.

Turkki on asettunut poikkiteloin myös Israelin kaasutoimitusten suhteen estämällä mm kaasuputken vetämistä meritse Israelin kaasukentältä Kyproksen talousalueen kautta Kreikkaan ja edelleen Keski-Eurooppaan.

Alamäki Israelin ja läntiseen puolustusliittoon, Natoon kuuluvan Turkin suhteissa alkoi vuonna 2010, kun Israelin merisotilaat Välimerellä pysäyttivät Gazaan matkalla olleen kuuden aluksen kansainvälisen avustussaattueen. Syntyneessä yhteenotossa kahdeksan Turkin kansalaista sai surmansa, minkä seurauksena Turkki julisti, etteivät maiden suhteet enää milloinkaan palautuisi ennalleen.

Mutta aina viime vuosiin saakka Turkki on ollut israelilaisten turistien suosima kohdemaa.

Erdoganin uhmakasta politiikkaa noudattaen Turkki päätti vastikään muuttaa 500-luvulla alun alkaen kirkoksi rakennetun Istanbulin kuuluisimman rakennuksen Hagia Sofian museosta moskeijaksi.

Unescon maailmanperintölistalla oleva rakennus on historiansa aikana toiminut moskeijana mutta modernin Turkin aikana seitsemän vuosikymmentä sitten se muuttui museoksi.

Ja lopuksi: Eräs Israelin armeijassa tiedustelu-upseerina palvellut druusivähemmistön aktivisti heitti viime viikolla lehdistössä ilmaan koepallon ehdottamalla maan kansallislaulun eli Hatikvan sanoituksen muuttamista.

Syynä hän pitää Hatikvan sanojen viittaavaan vain juutalaiskansan unelmasta omaan maahan, mikä korostaa juutalaisten kansallisuusaatteen eli sionismin poliittisia tavoitteita.

Kirjoittaja muistuttaa Israelin väestön koostuvan myös muista kuin juutalaisista, jotka eivät suostu samaistumaan maan kansallislaulun sanoituksen kanssa. Hatikvan soidessa se on näkynyt mm Israelia edustaneiden ei-juutalaisten maajoukkuejäsenten elekielestä sekä kiusallisina pidetyissä kansallisissa tilaisuuksissa, kuten muisto- ja itsenäisyyspäivinä.

Kirjoittajan ehdotus on saanut ymmärtävän vastaanoton maan juutalaisväestön keskuudessa. Vaihtoehtona olisi sanojen muuttaminen eri väestöryhmiä kunnioittaen tasapuolisemmiksi tai sanoittaa rinnakkainen kansallislaulu, kuten Uudessa Seelannissa on maan alkuperäiskansan maorien mukaan tehty.