Rony Smolar – Israel-uutisviikko 2.1.2023

Israel on juuri päättyneen vuoden viimeisellä viikolla vihdoin saanut uuden hallituksen, itsenäisyysajan järjestyksessä 37:nen, jota etukäteen on kuvattu maan historian oikeistolaisimmaksi. Uusi hallitus merkitsee veteraanipoliitikon Benjamin Netanjahun paluuta valtaan nyt hänen kuudennen hallituksensa muodossa. Sen kokoaminen vaati häneltä sekä kokemuksen antamaa pelisilmää että luovuutta, kun hallitusneuvotteluja vaikeutti aluksi hallitusohjelmasta sopiminen ja myöhemmin ministerisalkkujen jakaminen kumppanipuolueiden kesken.

Kokenut Netanjahu piti hallituksen kokoamista marraskuun alussa käytyjen voittoisten vaalien jälkeen aluksi helppona tehtävänä, mutta todellisuus näyttäytyi toiselta. Nimittäin, hänen johtamansa parlamentin suurin puolue Likud tarvitsi tuekseen itseään pienempiä oikeisto- ja uskontopuolueita, joiden vahva neuvotteluasema mutkisti neuvotteluja. Välillä pitkät ja monivaiheiset hallitusneuvottelut näyttäytyivät siltä, että valtaan pyrkinyt Netanjahu oli joutunut tulevien hallituskumppaniensa panttivangiksi.

Juuri tätä kumppanipuolueet osasivat hyödyntää ja siksi lopputuloksena syntyi 31:n ministerin hallitus. Vertauksen vuoksi meillä Sanna Marinin hallituksessa on 19 ministeriä.

Israelin tuore hallitus on jo leimattu maan historian oikeistolaisimmaksi ja vanhoillisimmaksi, kun kansallismielinen äärioikeisto sekä ultraortodoksiset uskontopuolueet ovat nyt hallituksessa.

Hallituksen vannoessa viime torstaina virkavalansa parlamentin Knessetin ulkopuolelle kokoontunut äänekäs mielenosoittajajoukko kantoikin julisteissaan varoituksia tulevasta. Niitä olisivat mm demokratiaa vaarantavat suunnitelmat, kuten maan korkeimman oikeuden aseman heikentäminen sekä useiden vähemmistöjen oikeuksien rajoittaminen. Jopa naisten asemaa saatettaisiin kajota. Ei ihme, että Israelissa on herätetty kapinahenkeä ja mm eräs korkeimman oikeuden eläkkeellä oleva tuomari kehotti israelilaisia avoimesti vastustamaan hallitusohjelmaan kirjattuja kyseenalaisia lakiesityksiä.

Mutta myös siirtokuntien rakentamissuunnitelmat Jordanjoen länsirannan palestiinalaisalueilla herättävät pelkoa alueellisista yhteenotoista, jopa kansainvälisestä tuomiosta, jolloin liittolaisen Yhdysvaltojen tuki voisi pahimmassa tapauksessa vaarantua.

Yhdysvaltojen sekä 24:n muun valtion vastustus ei estänyt YK:n yleiskokouksen enemmistöä viime perjantaina äänestämästä Israelin viemisestä Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen, jonka tehtäväksi tuli tutkia Israelin miehitetyksi väitettyä hallintoa Jordanjoen länsirannalla sekä Jerusalemin pääasiassa arabien asuttamassa itäosassa. 87 valtiota äänesti päätöslauselman puolesta ja 53, joukossa useimmat EU-maat, mukaan lukien Suomi, pidättäytyivät äänestämästä.

Israel kärsi myös toisen diplomaattisen takaiskun, kun Etelä-Amerikan vasemmistojohtoinen valtio Chile ilmoitti avaavansa suurlähetystön palestiinalaisten hallintopääkaupungissa Länsirannan Ramallahissa. Chile avasi siellä edustustonsa jo vuonna 1998 ja tunnusti Palestiinan valtion vuonna 2011.

Chilessä lasketaan asuvan 300.000 palestiinalaista, mikä on suurin arabiyhteisö Lähi-idän ulkopuolella.

Toisaalta, varovaisia toiveita antavana uutisena kerrottiin Israelin ja Gazaa hallinnoivan islamistijärjestön Hamasin käyneen jo jonkin aikaa salaisia neuvotteluja vankien vaihdosta. Asian paljasti eräs Israelin turvallisuuslähde, joka tiesi kertoa Egyptin ja Qatarin toimivan välittäjinä, kun neuvottelujen kohteina ovat Hamasin hallussa olevat kahden israelilaissotilaan ruumiit sekä kaksi elossa olevaa israelilaissiviiliä.

Vastaavasti Israelin odotetaan vapauttavan vankiloistaan kymmeniä pitkiä, jopa elinkautistuomioita saaneita Hamasin taistelijoita ja siirtävän heidät sopimuksen mukaisesti vankiloihin Jordaniaan. Seillä he Jordanian viranomaisten kanssa sovitusti jatkaisivat vankeusaikaansa 5-10 vuotta. Sen jälkeen Jordania armahtaisi heidät mutta he eivät saisi palata Jordanjoen länsirannalle eikä Gazaan vaan asettua muualle.

Hallituksen vahdinvaihto oli viime viikolla kuitenkin suurin uutistapahtuma, mitä israelilaiskodeissa ja myös naapurimaissa seurattiin suurella kiinnostuksella. Olivathan viimeisimmät vaalit olleet vajaan kolmen vuoden sisällä jo viidennet, joiden seurauksena pätkähallitusten työskentely suuresti kärsi.

Parlamentin istunnosta välitetyssä televisiolähetyksessä voitiin nähdä, miten paluustaan liikuttuneen Netanjahun kiittäessä parlamenttia saamastaan luottamuksesta, pääministerin paikalta väistynyt Yair Lapid valitsi paikkansa opposition puolelta. Samalla hänen nähtiin antaneen Netanjahulle lapun, jonka sisällöstä lehdistössä osattiin kertoa. Se oli lyhyt: ”Tavataan vuonna 2024”. Tällä Lapid halusi sanoa, ettei Netanjahun hallitus istuisi täyttä neljää vuotta, vaan että miehet saattaisivat jo runsaan vuoden kuluttua kohdata vaaleissa uudestaan. Netanjahu kuitenkin vastasi lehdistön välityksellä muodostaneensa Israeliin täyden nelivuotiskauden istuvan vakaan hallituksen.

Uusi hallitus toi myös uusia avainministereitä, kuten ulkoministeriksi entisen tiedusteluministerin Eli Cohenin ja puolustusministeriksi entisen kenraalin Yoav Galantin. Presidentin ja pääministerin jälkeen maan arvovaltaisin henkilö on parlamentin puhemies, mihin tehtävään valittiin nyt ensimmäistä kertaa julkisesti homoseksuaali henkilö, entinen ministeri Amir Ohana.

73-vuotiaalla Netanjahulla on edessään kova työ pitää israelilaiset rauhallisina ja tyytyväisinä, sillä hänen pitkä poliittinen uransa sekä lähes pakkomielinen kunnianhimo, mihin myös hänen perheenjäsenensä kannustavat, herättävät israelilaisissa voimakkaita tunteita. Netanjahulle paineita lisää myös se, että häntä vastaan käydään paraikaa korruptioon liittyvää oikeudenkäyntiä, jota hänen oikeusavustajansa sekä poliittiset liittolaisensa pyrkivät keskeyttämään, jopa hankkimaan hänelle juridisen suojan.

Mutta Netanjahu joutuu samalla myös varjelemaan kansainvälistä mainettaan varsinkin, kun Ukrainaan hyökännyt ja läntisen maailman eristämä Putin on lyhyen ajan sisällä jo kahdesti onnitellut Netanjahua. Viimeksi se tapahtui samana päivänä, kun Netanjahu sai hallituksen muodostamistehtävän. Netanjahun kannalta kiusallisempi ajankohta onnittelusoitolle oli muutama viikko sitten Putinin soittaessa samana päivänä, jolloin Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vieraili presidentti Joe Bidenin vieraana Washingtonissa. Tämä nähtiin Putinin mielenilmaisuna, sillä Yhdysvallat on tunnetusti Israelin lähin liittolainen mutta samalla Israel on omista strategisista syistä välttänyt vihastuttamasta Venäjää mm torjumalla Ukrainan pyytämää aseistusta.

Netanjahun kanslia tyytyi kertomaan tuosta puhelusta vain sen, että se käsitteli Ukrainan sotaa sekä sodan aikana Venäjän liittolaiseksi tulleen Israelin perivihollisen Iranin tilannetta. Israel on huolestunut maiden lähentymisestä, sillä läntisten tiedustelulähteiden mukaan Venäjä aikoo lähiaikoina toimittaa Suhoi-35-hävittäjäkoneita Iranista hankittuja lennokkeja vastaan, joita se käyttää Ukrainan sotanäyttämöllä. Hävittäjät oli aikaisemmin tarkoitettu niistä tilauksen tehneelle Egyptille mutta maan liittolainen ja pääaseistaja Yhdysvallat oli tullut väliin.

Netanjahun kerrottiin puhelun aikana lausuneen Putinille toivomuksen, että sodan lopettamiseksi löydettäisiin keinot, millä ihmisten kärsimys lopetettaisiin. Israel on aiemmin ilmaissut valmiutensa toimia Ukrainan sodassa välittäjänä.

Mutta jatkossa onkin mielenkiintoista nähdä, miten Netanjahu aikoisi selviytyä Putinin karhunotteesta, sillä vielä muutama vuosi sitten miehet tapasivat jopa muutaman kerran vuodessa ja tulivat keskenään hyvin toimeen. Tuolloin ei liioin ollut suurempaa eripuraa maiden välillä.

Mutta Putin näyttää nyt kuitenkin kokeilevan kepillä jäätä, kun Venäjän kirkon omaisuutta Pyhällä maalla valvovan viraston päällikön, entisen pääministerin Sergei Stepahinin kerrotaan piakkoin esittävän asiasta selvityspyynnön israelilaiselle tuomioistuimelle.

Kremlin tiedetään toistuvasti vaatineen kolmen Öljymäen rinteellä Jerusalemissa sijaitsevan Venäjän ortodoksikirkon omistajuutta itselleen. Nämä ovat Maria Magdaleenan kirkko, Ylösnousemuksen kappeli sekä pääasiassa Jerusalemin patriarkan yksityisasuntona nykyisin toimiva Viri Galilai-niminen pieni kirkko. Mm Maria Magdaleenan kirkossa on Venäjän tsaariperheen jäsenten sekä Englannin nykyisen kuninkaan Charles III:n isoäidin viimeiset leposijat.

Putin esitti jo vuosia sitten Netanjahulle myös Jerusalemin Vanhan kaupungin muurien sisäpuolella sijaitsevan Aleksanteri Nevski-kirkon omistuksen siirtoa, mihin Netanjahun kerrottiin jo suostuneen, mutta mikä nykytilanteessa kuitenkin näyttäytyisi myönnytyksenä hävityssotaa käyvälle Putinille.

Myös kristityn maailman joulua muistettiin Israelissa, kun pääministeri Yair Lapid välitti Pyhän maan sekä maapallon kristityille joulutervehdyksensä. Myös kuumailmapallon kyydissä yläilmoista käsin joulupukki lähetti Israelin turistiministeriön joulutoivotukset, minkä lisäksi presidentti Isaac Herzog järjesti Pyhän maan kirkkokuntien edustajille perinteisen uuden vuoden vastaanoton.

Joulun aikaan Israelissa julkaistiin tilatotietoa maan kristitystä väestönosasta. Sen mukaan maassa asuu noin 182.000 kristittyä, mikä on noin 2% maan kokonaisväestöstä. Maan kristityistä 76% on Israelin arabeja, joista suurin osa asuu maan pohjoisosassa, kuten Nasaretissa ja Haifassa, mutta myös Jerusalemin asukkaista 13.000 on kristittyjä.

Ja lopuksi: Israelissa Galilean eteläosassa sijaitseva muslimitaustaisten tserkessien asuttama pikkukylä Kfar Kama on YK:n maailman turistijärjestön UNTWO:n päätöksellä todettu juuri päättyneen vuoden yhdeksi maailman parhaimmaksi turistikyläksi. Arviointiperustana oli mm alkuperäiskulttuurin ja perinteiden säilyttäminen, matkailijoille avautuva monimuotoisuus sekä ilmastonmuutoksen mukanaan tuomien haasteiden huomioiminen. Arvioinnissa oli mukana 136 kylää eri puolilta maapalloa.

Kfar Kama perustettiin ottomaanisen Turkin vallan aikana vuonna 1878, kun Venäjä oli valloittanut Tserkessian eli Kaukasiassa sijainneen tserkessien asuinalueen. Sen seurauksena suurin osa muutti sieltä Turkkiin ja Lähi-itään, minkä lisäksi Turkki tarjosi heille Palestiinasta maata asuttavaksi, sillä ehdolla, että ylläpitivät siellä järjestystä. Myöhemmin ensimmäisessä maailmansodassa tserkessit taistelivat turkkilaisjoukoissa brittejä vastaan mutta vaihtoivat puolta Turkin menetettyä Palestiinan briteille.

Tserkessien on kerrottu jo tuolloin tulleen Palestiinan juutalaisväestön kanssa hyvin toimeen ja vuonna 1948 osa heistä taisteli Israelin itsenäisyyden puolesta.

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

RONY SMOLAR