Rony Smolar – Israel-uutisviikko 17.6.2019

Rony Smolarin Israel-uutisviikko Lähi-Idän tapahtumista kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla säännöllisesti maanantaisin klo 8:45. Uutisraportti uusitaan maanantaina klo 15:15 ja 21:10.

Varhain keväällä ennustettu sodan syttymisvaara Lähi-idässä on kesän edetessä tullut entistä ajankohtaisemmaksi, kun strategisesti aralla Persianlahdella ja sen tuntumassa on kuukauden sisällä kahdesti isketty säiliölaivoja vastaan.

Syyttävä sormi osoittaa Iraniin, joka kamppailee Yhdysvaltojen asettamien talouspakotteiden kourissa ja pyrkii nyt vastaamaan häiritsemällä maapallon öljynkuljetuksia ja siten myös maailmantaloutta. Öljyn hinta lähtikin iskujen seurauksena välittömästi nousuun.

Maapallon öljynkuljetuksista lähes kolmannes kulkee juuri Persianlahden tärkeän väylän kautta ja suurimmat asiakkaat ovat Kiina, Intia, Japani, Korea ja monet Euroopan maat.

Iranin vihollisena nähty Yhdysvallat on viime aikoina lisännyt sota-aluksiaan ja joukkoja Persianlahden tuntumassa, minkä lisäksi alueelle on tuotu uusia ilmapuolustusjärjestelmiä turvaamaan mm. Saudi Arabian ja muiden liittolaisten öljykenttiä.

Yhdysvallat on painottanut, ettei se halua uutta konfliktia Lähi-itään, mutta aikoo kuitenkin puolustaa omia etujaan, myös merenkulun vapautta.

Viimeisimpien tietojen mukaan myös Iso-Britannia on lähettänyt laivastonsa aluksia sekä merijalkaväkeä turvaamaan maan öljynsaannin.

Iran on toistaiseksi onnistunut torjumaan syyllisyytensä laivaiskuihin, vaikka Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo on todennut näyttöjä löytyvän ja että ne perustuvat tiedustelutietoihin, iskuissa käytettyihin aseisiin ja vaadittuihin taitoihin, joita vain valtiolliselta toimialta löytyy.

Tilanne ei kuitenkaan voi kovin pitkään jatkua ”kissa ja hiiri”-leikkinä, sillä panokset kasvavat päivä päivältä.

Lisäksi Yhdysvaltojen ja Iranin välisestä konfliktista löytyy aineksia laajempaan selkkaukseen Lähi-idässä. Siitä Iran on jo etukäteen varoittanut, kun se on uhannut kostaa amerikkalaisten toimet Saudi Arabialle ja Israelille.

Israel ottaa tuon uhan vakavasti, sillä Iran on useasti uhannut hävittää juutalaisvaltion maailmankartalta. Lisäksi Iranilla uskotaan olevan kalavelkoja maksettavanaan, sillä Israelin ilmavoimat ovat toistuvasti iskeneet Syyriassa oleviin iranilaisasemiin, missä iranilaisia on saanut surmansa.

Ärsykkeenä pidetään myös sitä, että Israel on onnistunut paljastamaan Iranin salassa pidetyn ydinaseohjelman, minkä lisäksi Israel, Yhdysvaltojen rinnalla, vastustaa tiukasti Iranin tavoittelemaa ydinasetta. Pääministeri Benjamin Netanjahu vakuutti viimeksi viime viikolla, että Israel pitää huolen siitä, ettei Iran tule milloinkaan saamaan ydinasetta.

Israelilaisten arki tuntuu olevan kamppailua eri suunnilta löytyviä vihollisia vastaan, kun Gazan jo välillä rauhoittunut tilanne on taas kerran vaarassa ryöstäytyä vakavaksi yhteenottojen kierteeksi.

Nimittäin, polttopulloin viritetyt ilmapallot ovat jälleen viime päivinä polttaneet Israelin puolella laajoja viljelmiä, minkä lisäksi Gazasta uudestaan alkaneet raketti-iskut ovat käynnistäneet Israelin vastatoimet.

Israel ei Persianlahdella kytevästä jännityksestä johtuen halua kuitenkaan omalta osaltaan kärjistää tilannetta, mitä Gazan palestiinalaisjohto nyt vuorostaan osaa hyödyntää.

Vielä viikko sitten huhtikuussa aikaansaatu tulitauko näytti pitävän, kun Israel oli sopimuksen mukaisesti laajentanut Gazan kalastusaluetta sekä pitänyt rajanylityspaikat rahtiliikenteelle auki.

Israel on vastatoimena polttopulloiskuille kuitenkin nyt supistanut kalastusaluetta, mikä haittaa kalastajien toimeentuloa, mutta sen toivotaan lisäävän Gazaa hallitsevan Hamas-järjestön vastaista painetta.

Hamasin uhkana ovat myös paikalliset radikaalijärjestöt, jotka eivät suostu minkäänlaiseen tulitaukoon Israelin kanssa eivätkä tunnusta edes Egyptin tai YK:n edustajan tarjoamia välitysapuja. Siksi mitään pitävää ratkaisua ei näytä syntyvän.

Mutta aikaisemminkin toiminut kiristystaktiikka näyttää toimivan myös tällä kertaa, sillä edelliset yhteenotot päättänyt kymmenien miljoonien dollarien käteisavustukset ovat jo matkalla Qatarista Gazaan. Israelin kautta matkalaukuissa kuljetetut rahat ovat aina saman luottohenkilön tuomia ja niillä onnistutaan ostamaan tilapäinen rauha.

Mutta samalla kun Lähi-idässä pelätään vakavia yhteenottoja, niin myös rauhalle halutaan antaa mahdollisuus. Nimittäin, ensi viikonloppuna Persianlahdella sijaitsevassa Bahrainin pienessä saarivaltiossa on presidentti Donald Trumpin hallinnon aloitteesta määrä järjestää taloustyöpajaksi nimetty kokous.

Se on Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelmien ensimmäinen vaihe, jonka tarkoituksena on avata poliittisia solmuja sekä löytää kansainvälisten investointien kautta paremmat elinolosuhteet Jordanjoen länsirannan ja Gazan palestiinalaisasukkaille.

Aluksi humanitaariseen, ennemminkin kuin poliittiseen ratkaisuun tähtäävän kokouksen koollekutsumisessa on arabimaiden keskuudessa kuitenkin ilmennyt vastustusta ja eripuraa, mikä on nähty johtuvan Israelin mukanaolosta sekä maan läheisistä suhteista kokouksen kokoonkutsujan Yhdysvaltojen kanssa.

Välttääkseen kahnausta Yhdysvaltojen kanssa Persianlahdella olevat arabiliittolaiset sekä Egypti, Jordania ja Marokko ovat kuitenkin vahvistaneet osallistumisensa.

Kokousta ovat päättäneet boikotoida Iranin liittolaiset, kuten Irak, Libanon ja Syyria sekä keskustelujen kohteena olevat palestiinalaiset. Yhdysvaltojen kanssa riitaantunut palestiinalaisten presidentti on jopa julistanut kieltäytyvänsä vastaanottamasta kokouksesta mahdollisesti poikivia avustuksia.

”Kenelläkään ei ole oikeutta neuvotella puolestamme”, jyrisi presidentti Abbas viimeksi perjantaina.

Ennakkoarviot Bahrainin kokouksen tuloksista näyttävät jäävän laihoiksi, vain Israelin ja maltillisina pidettyjen arabimaiden yhteiseksi tapaamiseksi, mikä ei lähentäisi Israelin ja palestiinalaisten välistä sovintoa.

Mutta kokous on nähtävä myös Bahrainin läheisyydessä sijaitsevan Iranin alueellista vaikutusvaltaa vastustavien valtioiden tapaamisena, mitä nykytilanteessa ei voi vähätellä. Toisaalta, myös Iranilla on Persianlahden vastakkaiselta rannalta käsin syynsä häiritä kokousta.

Rannasta ja rannikosta puheen ollen, kansainvälisen ympäristöjärjestön WWF:n raportissa Välimeren rantakaupungeista Tel Avivin ranta on kolmanneksi eniten muovijätteen saastuttama.

Pistokokein tehdyssä tutkimuksessa mittarina oli kilometrin matkalta rantaviivaa päivittäin löytyvän muovijätteen määrä. Sen mukaan Turkin rantakaupungissa Cilicassa määrä oli 31 kg, Espanjan Barcelonassa 26 ja Tel Avivissa 21 kg.

Välimereen päätyvä muovijäte ei tutkimusten mukaan jää paikoilleen vaan virtausten seurauksena sitä kulkeutuu itään ja siksi muovijätettä löytyy runsaasti juuri Välimeren itäosista, kuten Turkin, Egyptin ja Israelin rannoilta.

WWF:n raportin mukaan Välimereen joutuu vuodessa 560.000 tonnia muovijätettä, mikä vastaa 34.000:n muovipullon joutumista mereen joka minuutti.

Poikkeuksena naapurimaista Israel kierrättää tuottamansa omat muovijätteet, kun taas tutkimus nimeää alueen suurimmiksi saastuttajiksi Egyptin ja Turkin.

Kuten aiemmin olen kertonut, niin monissa tilastoissa ja kansainvälisissä vertailuissa Israel näyttäytyy yleensä kärkipäässä.
Israelin voimakkaasta talouskasvusta ja menestyksestä kertoo se, että tuoreimmassa miljonäärejä mittaavassa, varainhoitopalveluja tarjoavan kansainvälisen pankkijärjestön tutkimuksessa, Israel on viimeisen vuosikymmen aikana tunkeutunut kärkipään maiden joukkoon.

Vajaan yhdeksän miljoonan asukkaan Israelissa löytyy vähintään 30 miljoonaa dollaria omistavia nyt enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin ja lisäys väkilukuun suhteutettuna on ollut nopeampi kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, Englannissa sekä useimmissa Euroopan maissa. Tuossa tilastossa vain Irlanti on edellä Israelia.

Tämän vuosikymmen alussa Israelissa oli hieman yli 10.000 miljonääriä kun tänä päivänä heitä on varovaisen arvioin mukaan 12.000, todellisuudessa jopa 20.000, heidän joukossaan 18 miljardööriä.

Kiinteistömiljonäärit ja muut omistukset nostavat miljonäärien kokonaismäärän paljon yli 100.000.

Suurin osa Israelin miljonääreistä on suhteellisen nuoria, joiden ansiot ovat perua lähinnä teknologia-alan yritysmyynneistä.
Israelissa on vuoden sisällä uutisoitu useista yli kolmen miljardin dollarin yritysmyynneistä. Esimerkiksi toissa vuonna eräs yli 15 miljardin yrityskauppa tuotti Israeliin yli sata uutta yli viisi miljoonaa kerännyttä miljonääriä.

Nämä luvut ovat nyt houkutelleet monia kansainvälisiä varainhoitopalveluja tarjoavia finanssi- ja pankkilaitoksia Israelin markkinoille. Sen seurauksena Tel Avivin ja Sveitsin pankkikeskuksena toimivan Zurichin välisten lentojen kerrotaan olevan jatkuvasti täyteen varattuja.

Israelin ja muslimimaailman välejä on yleensä tahdottu kuvata ongelmallisiksi, siksi poikkeukset aikaansaavat uutisotsikoita.
Tästä on oivana esimerkkinä Israelissa juuri vierailleen ranskalaisen imaamin Hassen Chalghoumin johtama valtuuskunta, joka käsitti nuoria muslimivaikuttajia Ranskasta ja Belgiasta eli maista, missä juutalaisten kohteisiin on viime vuosina isketty verisesti.

Matkan tarkoituksena oli pyrkiä lähentämään nuoria eurooppalaisia muslimiaktiiveja Israeliin sekä kotimaissaan kannustamaan vuoropuheluun juutalaisyhteisöjen kanssa.

Tavattuaan poliitikkoja ja tavallisia israelilaisia sekä tutustuttuaan Jerusalemin pyhiin paikkoihin imaami Chalghoumi totesi yllättyneensä valtuuskuntansa saamasta myönteisestä vastaanotosta.

”Täällä ymmärrän paremmin, että Israelin vastainen propaganda onkin valheeseen kietoutunutta juutalaisvastaisuutta, antisemitismiä, mitä radikaalimuslimit Euroopassa julistavat”, totesi ranskalaisimaami.

Vierailunsa päätteeksi presidentti Reuven Rivlinin tavannut imaami oli vakuuttunut, että Euroopassa musliminuoret on pikaisesti saatava mukaan vuoropuheluun juutalaisyhteisöjen kanssa.

Juutalaisille kirja on keskeisessä asemassa, mikä erityisesti näkyy Israelissa vuosittain vietettävänä kirjaviikkona. Viime viikolla käynnistynyt suosittu kirjaviikko näkyy ja kuuluu paraikaa lukuisissa eri tapahtumissa kaikkialla Israelissa.

Nuoret ja vanhat, kerääntyvät kuuntelemaan kirjailijoiden luentoja, ja ahtautuvat kirjatoreille ja kirjastoihin löytääkseen etsimiään kirjoja tai tekemään todellisia kirjalöytöjä. Niihin voi hyvinkin törmätä, sillä maahanmuuton seurauksena Israeliin on kulkeutunut kirjaharvinaisuuksia ja niistä tehtyjä uusintapainoksia.

Tilastot kertovat Israelissa julkaistun viime vuonna 8.500 kirjaa, lähes tuhat enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Uusia lastenkirjoja julkaistiin yli tuhat.

Valtaosa kirjoista ilmestyi hepreaksi, mutta myös arabiaksi, englanniksi ja venäjäksi. Israelin väestön ja lukijoiden suuresta kirjosta kertoo se, että kirjoja julkaistiin kaikkiaan 22:lla eri kielellä.

Joukossa oli myös käännöskirjallisuutta, mm. englannista, saksasta, ranskasta, arabiasta ja jopa ruotsista.

Painettujen kirjojen suosio on säilynyt Israelissa korkeana, mutta myös uudenaikaiset lukumuodot ovat suosittuja. Siten netissä julkaistiin viime vuonna 430 uutta e-kirjaa ja 550 äänikirjaa.

Ja lopuksi: Osoituksena Israelin oikeuslaitoksen toimivuudesta ja puolueettomuudesta pääministeri Benjamin Netanjahun Sara-vaimo myönsi sovittelusopimuksen tuloksena eilen oikeudessa syyllisyytensä osaan syytekohdista, jotka liittyivät petokseen ja luottamusaseman väärinkäyttöön. Hän oli tuhlannut valtion varoja tilaamalla pääministerin virka-asuntoon kalliita ruoka-annoksia, vaikka asunnossa oli kokki.

Rangaistuksena Sara Netanjahu tuomittiin noin 13 000 euron sakkoihin.

Tässä tämänkertainen Israel-uutisviikko.

Rony Smolar