Patmos-blogi

Vuoden 2019 vaalit ovat ratkaisevan tärkeitä

Juha Ahvio Juha Ahvio on teologian tohtori, dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja.
Julkaistu:

Maanantaina 18.2.2019, alkaen kello 18, jatkan Radio Patmoksen taajuuksilla noin kuukausi sitten alkanutta ja koko vuoden kestävää luentosarjaani, jonka yleisotsikko on Vuosi 2019 totuuden valossa.

Sarjan ensimmäisessä osassa perustelin raamatullisesti ja teologisesti, miksi kristityn tulee olla kiinnostunut sekä hengellisen että maallisen regimentin asioista ja miksi kristityn tulee vaikuttaa vahvasti molemmissa.

Maanantai-iltana kello 18 luennoin sarjan toisen osan, jonka otsikko on: ”Miksi Suomen eduskuntavaalit ja europarlamenttivaalit ovat ratkaisevan tärkeitä?”

Suomessa käydään eduskuntavaalit sunnuntaina 14.4.2019 ja europarlamenttivaalit sunnuntaina 26.5.2019. Nämä molemmat vaalit ovat ratkaisevan tärkeitä.

Luennossani perustelen, miksi näin on.

Käsittelen luennossani seuraavia isoja teemoja: Millaisessa yhteiskunnallisessa ja valtiollisessa tilanteessa Suomessa ollaan nyt, esimerkiksi Suomen kansallisfilosofi J. V. Snellmanin kansallismielisten linjausten näkökulmista tarkasteltuna? Onko sananvapaus todellakin uhattuna Suomessa? Mistä on kyse EU:n entisestäänkin kovenevassa vihapuheen sensurointiohjelmassa ja sen edellyttämissä sananvapausrajoituksissa? Mutta miksi kuitenkin, loppuviimeiseksi, on niin, että vain kansalliskonservatiivinen liike voi tarjota kestävää tulevaisuutta sekä Suomelle että Euroopalle?

Näistä siis lisää maanantai-iltana kello 18 alkaen, Radio Patmoksen taajuuksilla ja netin kautta kuunneltavasti.

Kuuntele myös lauantaina 16.2.2019 kello 20 alkaen Radio Patmoksen taajuuksilla lähetettävä ensimmäinen osa radiosarjastani Isänmaa tänään. Tässä sarjassa käsittelen suomalaiskansallisen aatteen eli fennomanian historiallisia raamatulliskristillisiä ja isänmaalliskansallisia juuria ja sitä, miten nuo juuret tänään meitä ravitsevat.

Nyt lauantaina kuultavissa olevan Lutheria, Herderiä ja Hegeliä käsittelevän ensimmäisen osan otsikko on: ”Suomenmielisen fennomanian filosofiset ja teologiset juuret”.

Pysyttele Radio Patmoksen taajuuksilla!

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *