Viikonlopun kansainväliset uutispoiminnat 30.3.2024
Timo Keskitalo toimittaa kansainväliset uutispoiminnat, jotka kuullaan Radio Patmoksessa lauantaina ja sunnuntaina klo 8-18:00 välillä tasatunnein.
Algerialainen pastori valittaa tuomiosta
(Lähde: Premier Christian News 26.03.2024)
Algerialainen pastori Youssef Ourahamane oli johtanut jumalanpalvelusta kirkkotilassa, jonka viranomaiset olivat sulkeneet. Tästä syystä hän sai kahden vuoden vankeustuomion ja sakkotuomion. Pastori Youssef aikoo valittaa tuomiostaan uskonnonvapauteen vedoten.
Youssef on johtanut kristillisiä seurakuntia muslimienemmistöisessä maassa yli 30 vuoden ajan ja on johtava hahmo Èglise Protestante d’Algérie (EPA) – protestanttisten kirkkojen verkostossa.
Hallitus on viiden viime vuoden aikana sulkenut 43 EPA:n kirkkoa väitettyjen ”terveys- ja turvallisuusongelmien” vuoksi, julistaen tällä verukkeella jumalanpalvelukset rakennuksissa laittomiksi. Vain yksi EPA:n kirkko on edelleen avoinna.
”Ketään ei pitäisi rangaista rikosoikeudellisesti tai vangita uskonsa harjoittamisesta.
Pastori Youssefia vastaan nostetaan rikossyytteet, koska hän vain pitää jumalanpalveluksia seurakunnalleen. Se, että hallitus asettaa pastori Youssefin syytteeseen, on räikeä loukkaus hänen oikeuttaan uskonnonvapauteen, ja se on tuomittava”, toteaa uskonnonvapausjärjestö ADF:n edustaja.
ADF on kehottanut kansainvälistä yhteisöä puolustamaan kaikkien algerialaisten oikeutta ”harjoittaa vapaasti uskoaan ja kokoontua ilman pelkoa vainosta”.
Hamasin suosio palestiinalaisten keskuudessa romahtaa 11 prosenttiin
(Lähde: Al-Monitor 23.03.2024)
Palestiinalaisten tutkimuskeskuksen (Palestinian Center for Policy and Survey Research) maaliskuun alussa tekemän mielipidetutkimuksen mukaan Hamasin suosio palestiinalaisten keskuudessa on romahtanut 11 prosenttiin. Gazaa hallitsevan islamistisen äärijärjestön suosio Gazan palestiinalaisväestön keskuudessa on romahtanut sen jälkeen, kun Israelin ja Hamasin välille syttyi konflikti lokakuussa 2023. Konflikti jatkuu nyt viidettä kuukautta. Tutkimuksen virhemarginaali on 3 prosenttia.
Huolimatta Hamasin suosion murenemisesta palestiinalaisista vain 7 prosenttia pitää islamistijärjestöä syyllisenä Israelin ja Hamasin konfliktiin. Israel aloitti taistelut Gazassa sen jälkeen, kun arviolta 3000 Hamasin taistelijaa oli hyökännyt Israelin siviilikohteisiin lokakuun simhat ha-Tora -juhlan aikaan tappaen yli 1100 ihmistä, joista kaksi kolmasosaa oli siviilejä. Lisäksi yli 250 israelilaissiviiliä otettiin panttivangiksi.
Israel syyttää Hamasia väkivaltaisuuksien aloittamisesta.
Paavi Franciscus julistaa, ettei aio luopua paaviudesta
(Lähde: Church Times 22.03.2024)
Paavi Franciscus on ilmaissut muistelmissaan, ettei ole aikeissa luopua paaviudesta. Etenkin konservatiiviset roomalaiskatolilaiset ovat olleet huolissaan siitä, että paavi Franciscus on ”tuhoamassa paaviuden”. Erityistä kitkaa roomalaiskatolisen kirkon sisällä on aiheuttanut paavin julistus, joka sallii ei-liturgisen siunauksen samaa sukupuolta oleville pareille. Muistelmissaan paavi on kuitenkin korostanut, ettei kirkolla ole edes valtaa muuttaa Jeesuksen asettamia sakramentteja, jollaisena roomalaiskatolinen kirkko avioliittoa pitää.
Paavin samaa sukupuolta olevien suhteisiin avoin kanta on kohdannut jyrkän vastustuksen myös Afrikan roomalaiskatolisissa hiippakunnissa, ja ne ovat torjuneet sen tyystin. Jotkin ortodoksiset kirkot, esimerkiksi Egyptin koptilaisortodoksinen kirkko ovat katkaisseet opilliset keskustelunsa roomalaiskatolisen kirkon kanssa ja julistanut jatkavansa niitä vasta sitten, kun roomalaiskatolinen kirkko on palannut raamatulliselle kannalle.
Muistelmissaan paavi on kuitenkin ilmaissut, ettei ole aikeissa luopua paaviudesta niin kauan kuin on terveenä. Paavi Franciscus on kuitenkin sairastellut ja esiintynyt myös pyörätuolissa. Hänen edeltäjänsä, paavi Benedictus XVI erosi vuonna 2013 virastaan ensimmäisenä paavina vuosisatoihin.
Hamasin ja Islamilaisen Jihadin johtajat tapaavat Teheranissa Iranin johtajia
(Lähde: The Jerusalem Post 26.03.2024)
Gazassa valtaa pitävän islamistisen äärijärjestö Hamasin johtaja Ismail Haniyeh ja Palestiinan Islamilainen Jihad -järjestön pääsihteeri Ziyad al-Nakhala ovat saapuneet Iranin pääkaupunkiin Teheraniin tapaamaan Iranin johtajia päivä sen jälkeen, kun YK:n turvallisuusneuvosto oli hyväksynyt Gazaan tulitaukoa vaativan päätöslauselman.
Hamasin johtaja Haniyeh tapasi Iranin ulkoministerin Hossein Amir-Abdollahianin ja Iranin ylimmän hengellisen johtajan, ajatollah Ali Khamenein keskustellakseen Gazan sodasta ja palestiinalaiskysymykseen liittyvistä asioista, Hamas kertoi tiedotteessaan.
Islamilaisen Jihadin pääsihteeri Nakhala puolestaan julisti Teheranissa, että ”palestiinalaiset tulevat lyömään Israelin, kiitos Koraanin, islamin ja Iranin tuen.” Sekä Hamas että Islamilainen Jihad ovat sunnalaisia islamilaisia äärijärjestöjä, kun taas Iranin valtionuskonto on niin sanottu 12-šiialaisuus. Iran on kuitenkin tukenut merkittävästi palestiinalaisia toisin kuin monet sinänsä hyvin uskonnolliset ja vanhoilliset sunnalaiset valtiot kuten Saudi-Arabia. Syy on siinä, että esimerkiksi Saudi-Arabia on Yhdysvaltain liittolainen kuten Israelkin.
Kristittyjä johtajia ”tapettu, kidutettu ja kadonnut” miehitetyssä Ukrainassa
(Lähde: Christian Today 25.03.2024)
Release Internationalin johtaja Paul Robinson sanoi: ”Presidentti Putinin aloittaessa viidennen kautensa kirkkoon kohdistuva paine kasvaa.”
Yhteistyökumppanit kertovat, että helmikuussa 59-vuotias ukrainalainen ortodoksipappi Stepan Podolchak löydettiin kuolleena Venäjän miehittämässä Hersonissa, ja hänen ruumiissaan oli merkkejä kidutuksesta. Traaginen löytö tehtiin kaksi päivää sen jälkeen, kun Venäjän sisäministeriön agentit olivat ottaneet hänet kiinni ja raahanneet hänet pois. Ennen sieppausta ja murhaa hän oli vastustanut painostusta jättää Ukrainan ortodoksinen kirkko ja liittyä Moskovan patriarkaattiin.
Podolchak ei ole ainoa kristitty, joka on kärsinyt tämän kohtalon, sillä helluntailaisdiakoni Anatoli Prokoptshuk ja hänen 19-vuotias poikansa Aleksandr siepattiin, silvottiin ja ammuttiin Hersonissa viime marraskuussa.
Venäjän miehitysjoukot ovat myös siepanneet, kiduttaneet ja tappaneet muita ukrainalaisia uskonnollisia johtajia Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Monia on kadonnut tai karkotettu Venäjälle.
On kuitenkin myös toivon merkkejä, sillä ihmiset täyttävät Hersonin kirkot ja osoittavat lisääntyvää kiinnostusta evankeliumia kohtaan. Kuulemme raportteja kirkkojen täyttymisestä ja siitä, että monet antavat elämänsä Kristukselle”, Robinson sanoi.
Kiinalainen pastori vapautetaan 7 vuoden vankilatuomion jälkeen
(Lähde: Religion News Service 26.03.2024)
Pastori John Sanqiang Cao pidätettiin ja tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankilaan, kun hän oli palaamassa lähetysmatkalta Myanmarista. Nyt hän on palannut kotikaupunkiinsa Changshaan eteläisessä Hunanin maakunnassa, mutta hänellä ei ole kotimaassaan mitään laillisia asiakirjoja, eikä hän voi saada edes peruspalveluja ilman kiinalaista henkilöllisyystodistusta. Koska kiinalainen pastori ei pystynyt ostamaan junalippua tai edes tapaamaan lääkäriä sairaalassa, hän huomasi, ettei hän ole aivan vapaa edes vankilasta vapautumisensa jälkeen.
Changshassa syntynyt ja kasvanut Cao oli omistanut elämänsä kristinuskon levittämiselle Kiinassa, jossa uskonto on tiukasti säännelty. Hän oli opiskellut Yhdysvalloissa, mennyt naimisiin amerikkalaisen naisen kanssa ja perustanut perheen, mutta sanoi tunteneensa kutsumusta palata kotimaahansa ja levittää uskoa. Hän kertoi Kiinassa viettämiensä vuosien aikana perustaneensa noin 50 raamattukoulua eri puolille maata.
Pidätystään edeltävinä vuosina hän oli alkanut tuoda kiinalaisia lähetyssaarnaajia Myanmarin pohjoisosiin, jotka olivat kärsineet maan sisällissodasta. He keskittyivät avustustyöhön, huumeiden käytön vastaiseen kampanjointiin ja koulujen perustamiseen Kiinan raja-alueille. Hänet pidätettiin vuonna 2017, kun hän oli palaamassa yhdeltä näistä rajanylityksistä.
Lue ohjeet kommentoinnille