Viikonlopun kansainväliset uutispoiminnat 3.8.2024
Timo Keskitalo toimittaa kansainväliset uutispoiminnat, jotka kuullaan Radio Patmoksessa lauantaina ja sunnuntaina klo 8-18:00 välillä tasatunnein.
Englannin anglikaanikirkon luopumuksen seurauksena seurakunnat vihkivät nyt pastoreita ohitse piispojen
(Lähde: Evangelicals Now 26.07.2024)
Seitsemän Englannin anglikaanikirkon seurakuntaa neljässä eri hiippakunnassa on ryhtynyt vihkimään pastoreita itse, ilman piispansa lupaa tai osallistumista. Pastorit vihittiin hengellisiksi johtajiksi palvelemaan seurakuntia. Kaikki heistä olivat käyneet läpi tarkan valintaprosessin ja suorittaneet virkaan tarvittavan koulutuksen.
Lontoossa pastoreita on vihitty merkittäviin suuriin seurakuntiin, kuten All Souls Langham Place, St Helen’s Bishopsgate ja Holy Trinity Brompton. Pastori William Taylor, St Helen’s Bishopsgaten kirkkoherra, sanoi: ”Tämä on tarpeen, koska Englannin kirkon piispojen enemmistö on epäonnistunut traagisesti. Arkkipiispa ja useimmat piispat ovat epäonnistuneet ylläpitämään raamatullista oppia. He eivät ole noudattaneet Englannin kirkon omia sääntöjä, eivätkä he ole olleet avoimia.
Pastori William Taylor kehotti kirkkojen johtajia ja heidän seurakuntaneuvostojaan tekemään kolme asiaa: ensinnäkin etsimään vaihtoehtoista hengellistä kaitsentaa kirkon piispojen tilalle; toiseksi lopettamaan maksut hiippakunnalle ja sen sijaan maksamaan raamatullisten seurakuntien omaan rahastoon; kolmanneksi suunnittelemaan, että tästä lähtien kaikki uudet pastorikandidaatit ohjataan nyt avattuun omaan vihkimysprosessiin. Pastori William Taylor totesi lopuksi, että heille ei ollut jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin perustaa tosiasiallinen oma hiippakunta.
Jopa islamilaisen maailman hengelliset johtajat tuomitsevat Olympialaisten avajaiset herjaavana
Catholic News Agency 30.07.2024
Pariisin Olympialaisten avajaisissa nähtiin paljon sateenkaaripropagandaa levittäviä esityksiä. Erityistä pahennusta on herättänyt drag queen -show, joka mukaili Leonardo da Vincin kuuluisaa ”Viimeinen ehtoollinen” -freskoa. Monet kristityt ympäri maailman ovat ilmaisseet järkytyksensä ja loukkaantumisensa pyhinä pitämiensä arvojen loukkaamisesta.
Myös muslimimaailman hengelliset johtajat ovat tuominneet Olympialaisten avajaisesityksen herjauksena. Iranin hengellinen johtaja, šiialainen ajatollah Ali Khamenei tuomitsee loukkaukset Jeesusta kohtaan ja muistuttaa, että Jeesus on muslimeillekin tärkeä profeetta.
Myös sunnalaisen islamin tärkein uskonnollinen auktoriteetti, egyptiläinen al-Azharin islamilainen yliopisto tuomitsee drag show’n pyhiin asioihin kohdistaman pilkan, sen lausunnon mukaan ”tämä häpeällinen teko näyttää täydellistä kunnioituksen puutetta uskonnollisten ihmisten vakaumusta ja heidän korkeita moraalisia arvojaan kohtaan, joita he pitävät rakkaina. Al-Azharin uskonoppineiden neuvosto tuomitsee yksimielisesti kaikki pyrkimykset häpäistä uskonnollisia symboleja, uskomuksia ja pyhiä henkilöitä.”
Jumala kuuluu kansallislauluissa Pariisin Olympialaisissakin
(Lähde: Christianity Today 29.07.2024)
Olympialaisten palkinnon jaossa soi voittajan kotimaan kansallislaulu. Tätä tapaa on noudatettu Los Angelesin kesäolympialaisista vuodesta 1932 saakka. Monessa kansallislaulussa mainitaan suoraan Jumala tai viitataan Hänen suojelukseensa tai varjelukseensa.
Vanhin käytössä oleva kansallislaulu, ja kenties tunnetuin, jossa Jumala suoraan mainitaan, on Ison-Britannian ”God save the King” (suom. Jumala suojelkoon kuningasta), joka periytyy ainakin 1700-luvulle. Samaa hymniä käytetään joissakin yhteyksissä myös monissa brittiläiseen kansanyhteisöön kuuluvissa maissa, joiden muodollinen valtionpäämies Ison-Britannian hallitsija on.
Suoraan Jumalaan viitataan myös ainakin Uuden-Seelannin kansallislaulussa ”God Defend New Zealand” (suom. ”Jumala, puolusta Uutta-Seelantia”), jota lauletaan myös alkuperäiskielellä maoriksi samoin sanoin, sekä etelä-amerikkalaisen Surinamin kansallislaulussa ”Gott zij met ons Suriname” (suom. Jumala olkoon Surnamimme kanssa).
Etelä-Afrikan kansallislaulu ”Nkosi Sikelel’ iAfrika” (suom. Herra, suojele Afrikkaa) on melko tunnettu Jumalaan viittaavista alkusanoistaan.
Iran isännöi Hamasin ja Islamilaisen Jihadin johtajia uuden presidentin virkaanastujaisissa, Hamas-johtajan kuolema on nöyryytys
(Lähde: The Jerusalem Post 30.07.2024)
Iranin islamilaisen tasavallan valtiollisen median mukaan maan uuden presidentin Masoud Pezeshkianin virkaanastujaisiin piti osallistua myös Gazaa hallitsevan islamistisen Hamasin johtajia sekä alueella vaikuttavan ääri-islamistisen Islamilainen Jihad -nimisen järjestön johtaja, joita maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei tapasi vierailun aikana. Iran on tukenut vakaasti Israelia vastaan Gazassa sotivaa palestiinalaista Hamasia sekä libanonilaista Hizbollahia, joka on tehnyt raketti-iskuja Libanonin puolelta.
Järjestöjen johtajat oli kutsuttu seuraamaan, kun presidentti vannoo virkavalansa. Tilaisuuteen piti osallistua lisäksi ainakin viisi presidenttiä ja 10 puhemiestä. Iranin johto tahtoi tällä eleellä osoittaa tukevansa Hamasia aktiivisesti.
Nyt Hamasin johtaja Ismail Haniyeh on kuitenkin saanut surmansa Iranissa tapahtuneessa iskussa. Hamas vannoo kuolemasta kostoa Israelille ja Iran on luvannut vakavia kostotoimenpiteitä. Hamas-johtajan kuolema Iranissa valtion vieraana ollessaan on islamilaiselle tasavallalle diplomaattinen nöyryytys, koska se saa tilanteen näyttämään siltä, ettei se voi taata liittolaistensa turvallisuutta edes omalla maaperällään.
Ekumeeninen patriarkka tuomitsee Venäjän ortodoksisen kirkon: ”He julistavat olevansa ensisijaisesti venäläisiä ja toissijaisesti ortodokseja”
(Lähde: Orthodox Times 30.7.2024)
Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I on lähettänyt ankarasti sanoitetun kirjeen Aleksandrian patriarkalle Theodorokselle. Kirjeessään Bartolomeos käsittelee Moskovan patriarkaatin kirkollisia toimia, kun se on perustanut seurakuntia ja kirkollisia hallintoalueita muiden patriarkaattien alueelle ilman näiden lupaa.
Kirjeessään patriarkka Bartolomeos muun muassa luonnehtii Venäjän ortodoksista kirkkoa siten, että ”He julistavat olevansa ensisijassa venäläisiä ja toissijaisesti ortodokseja”. Venäjän kirkon uusien hallintoalueiden perustamista Afrikkaan eli Aleksandrian patriarkaatin alueelle taas luonnehditaan ”epäveljelliseksi ja antikristilliseksi” toiminnaksi.
Monet ortodoksiteologit kautta maailman ovat tuominneet Moskovan patriarkaatin tuen Ukrainan sodalle ”etno-fyletistisenä harhaoppina”.
Moskovan ja Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin välit ovat olleet kireät siitä alkaen, kun Konstantinopolin patriarkka tunnusti Ukrainan ortodoksisen kirkon itsenäisyyden Moskovasta 2019. Tällä hetkellä patriarkaatit ovat skismassa eli niiden papit eivät saa jakaa toisilleen sakramentteja tai toimittaa yhdessä jumalanpalvelusta.
Turkin Erdoğan sanoo kieltäytyneensä osallistumasta olympialaisten avajaisiin LGBTQ-propagandan takia
(Lähde: Turkish Minute 30.07.2024 & Catholic World Report 30.07.2024)
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on sanonut, että hänen oli pakko kieltäytyä Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kutsusta osallistua olympialaisten avajaisseremoniaan Pariisissa. Erdoğan, joka puhui puolueensa kokouksessa tiistaina, sanoi, että hänen 13-vuotias lapsenlapsensa varoitti häntä menemästä, koska tapahtuma sisältäisi LGBTQ-piirteitä.
”Voitteko kuvitella, kansainvälinen urheilutapahtuma, jonka piti yhdistää ihmisiä, valjastettiin ihmisyyttä, ihmisluontoa ja arvoja vastaan. Meidän uskossamme ihminen on kaikkein pyhin kaikista luoduista. Se, mihin Pariisissa pyrittiin, on hanke, jolla ihminen alennetaan eläimiä alemmalle tasolle”, Erdoğan sanoi.
Hän moitti olympialaisten järjestäjiä siitä, että he käyttävät tapahtumaa edistääkseen ”perversioita”, jotka tuhoavat perheitä ja vaarantavat tulevat sukupolvet.
Turkin presidentti arvosteli tapahtumaa myös kristillisiä arvoja vastaan suunnatun hyökkäyksen vuoksi, jota hän kuvasi ”moraalittomuudeksi kaikkia kristittyjä vastaan”, ja sanoi soittavansa paavi Franciscukselle mahdollisimman pian keskustellakseen asiasta.
”Pariisin häpeällinen kohtaus loukkasi paitsi kristittyjä, myös meitä yhtä paljon kuin heitä”, Erdoğan sanoi maan pääkaupungissa Ankarassa pitämässään puheessa.
Lue ohjeet kommentoinnille