Viikonlopun kansainväliset uutispoiminnat 3.2.2024
Timo Keskitalo toimittaa kansainväliset uutispoiminnat, jotka kuullaan Radio Patmoksessa lauantaina ja sunnuntaina klo 8-18:00 välillä tasatunnein.
Libanonin maroniittipatriarkka korottaa äänensä Israelin ja Hizbollahin konfliktia vastaan
(Lähde: The Jerusalem Post 28.01.2024)
Libanonin maroniittikristillisen kirkon johtaja, patriarkka Bechara Boutros al-Rahi on julistanut, etteivät maroniitit eli Libanonin vanhan kristillisen kirkon jäsenet suostu ”uhrilampaiksi” Israelin ja libanonilaisen šiialaisen islamistiryhmän Hizbollahin välien kiristyessä.
Maroniittipatriarkan huoli on lisääntynyt, kun Etelä-Libanonissa vaikuttavan, Iranin tukeman Hizbollahin ja Israelin välinen laukausten ja tulituksen vaihto Israelin ja Libanonin rajalla on jatkunut ja kiihtynyt Gazan alueen konfliktin kiihdyttyä sodaksi Israelin ja Hamasin välillä. Etelä-Libanonin alueella on myös maroniittien asuttamia kyliä ja patriarkka pelkää niiden jäävän Israelin ja Hizbollahin mahdollisen konfliktin ja tulituksen jalkoihin.
Patriarkka al-Rahi on aiemminkin arvostellut Hizbollahia kovin sanoin. Hän on myös aiemmin vaatinut Libanonin armeijaa riisumaan šiialaisen ääriryhmän aseista.
Ranska kirjaa perustuslakiinsa ”oikeuden aborttiin”
(Lähde: Catholic News Agency 31.01.2024)
Ranskan kansalliskokous on hyväksynyt maan perustuslakiin lisäyksen ”oikeudesta aborttiin”. Maan presidentti Emmanuel Macron julisti viime lokakuussa aikomuksensa aborttioikeuden kirjaamisesta perustuslakiin. Aloite tuli sen jälkeen, kun Yhdysvalloissa korkein oikeus kumosi koko liittovaltiota koskevan aborttioikeuden. Ennen kuin laki tulee voimaan, on vielä Ranskan senaatin eli parlamentin ylähuoneen hyväksyttävä se.
Pian äänestyksen jälkeen Rennes’in arkkipiispa Pierre d’Ornellas ilmaisi roomalaiskatolisen kirkon huolen tilanteesta ja muistutti, että Ranska on ”käytännössä ainoa maa maailmassa, joka on suojannut tällaisen oikeuden perustuslaissa”. Arkkipiispa myös varoitti tilanteesta, jossa abortista tulee perustuslaillinen periaate ja kysyi, tarkoittiko tämä, että oikeudesta elämään tulee poikkeus. Lisäksi hän muistutti, että Ranskan aborttilukemat ovat kaksi kertaa korkeammat kuin naapurimaan Saksan.
Presidentti Macronin keskustaliberaali hallitus on ajamassa myös eutanasian eli avustetun itsemurhan laillistamista. Tästä äänestettäneen helmikuun lopulla. Paavi Franciscus on useasti ilmaissut roomalaiskatolisen kirkon vastustuksen sekä eutanasiaa että aborttia kohtaan. Paavi on kertonut sanoneensa Macronille näiden tavatessa: ”Elämällä ei leikitä, ei sen alussa eikä lopussa. Sillä ei leikitä”.
Kreikan ortodoksinen kirkko: ”samaa sukupuolta olevien parien avioliitto on kristillisen avioliiton vääristymä”
(Lähde: Orthodox Times 30.01.2024)
Kreikan ortodoksinen kirkko on julkaissut kiertokirjeen sen jälkeen, kun maan parlamentti päätti hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliiton. Maan ortodoksisen kirkon mukaan ”samaa sukupuolta olevien avioliitto on kristillisen avioliiton vääristymä”. Lisäksi kirkko ilmaisi kiertokirjeessä huolensa perinteisten perhearvojen ja kreikkalaisen perinteisen perheen puolesta.
Kirkko totesi, että sillä on kaksinainen rooli: toisaalta teologisesti todistaa uskosta, toisaalta myös pastoraalisesti ohjata ihmisiä kohti elämää Kristuksessa.
Kiertokirjeessään Kreikan ortodoksinen kirkko kyllä myöntää valtion oikeuden säätää lakeja, mutta huomauttaa kirkolla olevan velvollisuuden kategorisesti hylätä kaikki vääristymät, erikseen mainiten samaa sukupuolta olevien avioliiton. Kiertokirje myös selkeästi kannattaa perinteistä kristillistä isän, äidin ja lasten muodostamaa perhettä. Lausunto päättyy vielä vakuutukseen, jonka mukaan kirkko tuomitsee synnin, joka on aina poistumista Jumalan valosta, mutta toisaalta tunnustavansa Jumalan kuvan ja kaltaisuuden jokaisessa ihmisessä.
Nigerian kristittyihin kohdistuva vaino on kansanmurha, sanoo piispa
(Lähde: Catholic World Report 30.01.2024)
Nigerialainen piispa Wilfred Anagbe varoitti, että jos toimiin ei ryhdytä, kristittyjen määrä, joka on tällä hetkellä yli 86 miljoonaa eli noin puolet Nigerian koko väestöstä, voi kadota kokonaan seuraavien vuosikymmenten aikana. Anagbe sanoi, että radikaalit islamistit vähentävät ”vähitellen ja järjestelmällisesti” kristittyjen läsnäoloa Nigeriassa ”tappamalla, kidnappaamalla ja kiduttamalla kristittyjä sekä polttamalla kirkkoja”.
Pelkästään viime vuosikymmenen aikana piispa sanoi menettäneensä 160 kirkkoa hyökkäysten vuoksi. Hyökkäyksistä hengissä selvinneiden tilanne ei ole paljon parempi. Arviolta 3 miljoonaa pakolaista asuu tällä hetkellä eri puolilla Nigeriaa. Ilman rahaa tai resursseja, kykenemättöminä palaamaan tuhottuihin koteihinsa nämä miljoonat kristityt elävät pakolaisina omassa maassaan, Anagbe sanoi.
Jotkut länsimaiset poliitikot ja tiedotusvälineet väittävät, että Nigerian kriisin on aiheuttanut ilmastonmuutos, joka heidän mukaansa pakottaa Fulani-paimentolaiset taistelemaan kristittyjen maanviljelijöiden kanssa niukasta maasta. Anagbe kuitenkin tuomitsi tämän kertomuksen ”valheiksi ja propagandaksi”. Hän sanoi, että fulaniterroristien motiivina on ennen kaikkea kristinuskon viha. Kyseessä on hänen mukaansa uskonnollinen kansanmurhan.
Istanbulin iskun uhri oli muslimi, joka kävi usein kirkossa
(Lähde: Catholic World Report 31.01.2024)
Istanbulin katoliseen kirkkoon sunnuntaina tehdyn iskun ainoa uhri oli muslimimies, joka omaisten mukaan kävi säännöllisesti messussa. Tuncer Murat Cihan, 52-vuotias turkkilaismies, sai surmansa, kun kaksi asemiestä avasi tulen Santa Marian kirkossa Istanbulin Sariyerin kaupunginosassa messun aikana 28. tammikuuta.
Cihan oli kehitysvammainen alevi-muslimi, joka oli käynyt sunnuntaisin katolisessa messussa parin kuukauden ajan ennen kuolemaansa terrori-iskussa.
”Hän kävi kirkossa kanssani”, uhrin setä Kazım Aydemir sanoi. Çağın Cihan, vainajan veljenpoika, kertoi: ”Hän oli setäni. … Hän oli yksinkertainen, viaton ihminen. Hän oli eläkkeellä lievästi kehitysvammaisena.”
Istanbulin Sariyerin kaupunginosan paikallisen pormestarin Sukru Gencin mukaan kirkossa oli iskun aikaan messussa noin 35-40 ihmistä. ”Kun laukaus kuului, kaikki heittäytyivät maahan. Toisen laukauksen jälkeen ase jumiutui ja hyökkääjät tulivat ulos. Islamilainen valtio -terroristiryhmä on ottanut vastuun Istanbulin iskusta.
Kristittyjen vaino ”jatkuu hallitsemattomana” Pohjois-Intiassa
(Lähde: UCA News 26.01.2024)
Monet kristityt pelkäävät harjoittaa uskoaan, koska poliisi terrorisoi yhteisöä keksityillä syytöksillä uskonnollisesta kääntymyksestä rauhoitellakseen osavaltion kovan linjan hinduryhmiä.
Viimeisimmässä tapauksessa poliisi pidätti 25. tammikuuta kaksi kristittyä, joista toinen oli pastori. Heidän ainoa rikoksensa oli tavanomaisen rukouspalveluksen suorittaminen. Monet helluntaipastorit lopettivat rukouskokoukset sen jälkeen, kun valtavirran tiedotusvälineet leimasivat rukouskokoukset uskonnolliseksi käännyttämiseksi.
Osavaltiossa säädettiin vuonna 2021 laki, joka kriminalisoi uskonnollisen käännyttämisen, mukaan lukien uskontojen väliset avioliitot. Kirkon johtajat väittävät, että hindulaiset kovan linjan kannattajat ja poliisi käyttävät lakia hyväkseen, jotta he voivat helposti ahdistella kristittyjä väärillä käännytyssyytteillä.
Lain voimaantulon jälkeen 420 kristittyä, mukaan lukien pastoreita ja katolinen pappi, on pidätetty ja vangittu. Suurin osa heistä on päässyt takuita vastaan vapaaksi, mutta yli 60 on edelleen telkien takana, koska heidän takuita vastaan tehdyt hakemuksensa ovat edelleen vireillä osavaltion korkeimmassa oikeudessa.
Lue ohjeet kommentoinnille