Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan

Omatunto on samanlainen kuin aurinkokello. Se kykenee antamaan oikeita vastauksia ja varoituksia vain oikean valon, Raamatun sanan valaisemana.

Omallatunnolla tarkoitetaan kaikille ihmisille yhteistä sisäistä käsitystä hyvästä ja oikeasta. Vanhassa testamentissa puhutaan omantunnon sijasta sydämestä. Uudessa testamentissa Paavali sen sijaan puhuu useissa yhteyksissä omastatunnosta.

Paavali mm. kirjoittaa siitä, miten kaikki ihmiset, jopa pakanatkin luonnostaan tietävät, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Paavali kirjoittaa: ”Lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä.” (Room.2:14-15).

Kaikissa kulttuureissa on väärin ja tuomittavaa varastaa, tappaa ja toimia petollisesti. Silti omantunnon ”hienosäätö” ja jopa ”sisältö”” vaihtelevat eri kulttuureissa ja uskonnoissa. Ympäristö, kasvatus ja kulttuuri muovaavat väistämättä ihmisten käsityksiä hyvästä ja pahasta.

Sananlaskujen kirjan 4. luvun jakeessa 23 annetaan tärkeä ohje siitä, miten varmistaa omantunnon luotettavuus: ”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.” Jos jae olisi Paavalin kirjoittamana Uudessa testamentissa, se kuuluisi: ”Yli kaiken varottavan varjele omaatuntoasi, sillä sieltä elämä lähtee.”

Omaatuntoa on siis varjeltava. On varottava, ettei omatuntomme irtaudu Jumalan sanasta. Ellei omatunto ole Sanan valaisema, se ottaa valokseen yleisen mielipiteen ja tämän maailman arvot.

Meidän aikanamme omaatuntoa harjapoluille viekoittelevia virvatulia ovat mm. ateismi, humanismi, fasismi, feminismi, naturalismi, okkultismi, rasismi ja spiritismi. Tämän tietäen Jeesus varoittaa meitä Markuksen evankeliumin 13 luvussa eksyttäjistä sanomalla: ”Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan.” (Mark.13:5-6)

Ihmisten valolähteisiin mukautuva omatunto syyttää meitä asioista, joista meidän ei tarvitsisi tuntea huonoa omaatuntoa. Se myös jättää varoittamatta asioista, jotka rikkovat Jumalan sanaa vastaan. Voimme jopa tuntea syyllisyyttä, ellemme toimi kuten useimmat muut näyttävän tekevän. Tai me vaimennamme omantuntomme varoitukset sillä, että ei kai se voi olla väärin, kun kaikki muutkin niin tekevät.

Hereillä olevan omantunnon säilyttäminen edellyttää ponnistelemista. Apostoli Paavali ilmaisee asian näin: ”Siksi teen kaikkeni, että minulla aina olisi puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.” (Ap.t. 24:16)

Mihin hyvä omatunto perustuu? Sen Paavali ilmoittaa kirjoittaessaan hengelliselle pojalleen Timoteukselle: ”Säilytä usko ja hyvä omatunto!” (1.Tim.1:19)

Usko ja hyvä omatunto liittyvät erottamattomasti yhteen. Jokainen meistä tietää tehneensä paljon syntiä. Tiedämme myös lankeavamme vastaisuudessa monin tavoin. Niinpä hyvä omatunto ei voi perustua meidän erinomaisuuteemme, ahkeraan raamatunlukuun tai hengellisissä tilaisuuksissa käymiseen. Mikään niistä ei poista syntejämme eikä siksi voi antaa hyvää omaatuntoa.

Heprealaiskirjeen 10. luvun jakeessa 22 kerrotaan, mihin hyvä omatunto voi yksin perustua: ”Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta.”

”Sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta.” Mitä tämä voi tarkoittaa käytännössä?

Heprealaiskirjeen kirjoittaja kertoo meille tärkeän asian. Kun me turvaamme yksin Jeesukseen, niin hänen Golgatalla vuodattamansa veri vihmoo kevyen sateen lailla meidän omantuntomme puhtaaksi kaikesta siitä, mistä sielujemme vihollinen meitä alati syyttää. Tämän syväpesun jälkeen me saamme aloittaa jokaisen päivämme armon varassa hyvällä omallatunnolla.

Annetaan, ystävät, Pyhän Hengen vihmoa sydämemme yhä uudelleen ja uudelleen Karitsan verellä, niin että omatuntomme pysyy sidottuna Jumalan sanaan!