Vaiennetut puheenvuorot

Maahanmuuttopolitiikasta on omassa maassammekin esitetty mielipiteitä puolesta ja vastaan viime vuosikymmenien aikana. Suomihan piti kauan aikaa hyvinkin tiukkaa linjaa asian suhteen, ja siitä saatiin myös kuulla jossakin vaiheessa kritiikkiä joidenkin maiden taholta.

Kritiikkiä kuultiin esim. naapurimaamme Ruotsin taholta ja Suomea vaadittiin ottamaan vastaan paljon enemmän pakolaisia ja maahanmuuttajia. Noina vuosikymmeninä Suomi piti kuitenkin pintansa, eikä avannut holtittomasti rajojaan pakolaisille.

Tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ei kritisoitu ainoastaan maamme ulkopuolelta, vaan maamme sisälläkin lausuttiin kannanottoja, joissa vaadittiin löysempää linjaa maahan muuttoon ja pakolaiskiintiömäärien rajua korottamista. Muistammehan hyvin, kuinka vuonna 2015, kun pakolaiskriisi koetteli Eurooppaa, monelta taholta olisi ovet haluttu avata sepposen selälleen Lähi-idän arabimaista tuleville nuorille miehille. Jopa silloinen pääministerimme näytti esimerkkiä ja tarjosi kotinsa pakolaisten käyttöön. Muistan, kuinka Yle-ykkösen uutistoimittaja tenttasi ilta illan perään päättäjiä, jotka eivät noin vain olleet halukkaita höllentämään maahanmuuttopolitiikkaa. Lähes kuulustelun omaisesti tuo johtava uutis-ankkuri tivasi, mikä tuossa pakolaisten vastaanottamisessa on sitten niin kielteistä ja vaarallista.

Kuitenkin moni päättäjä piti pintansa, eikä ollut valmis tuossa vaiheessakaan höllentämään maahanmuuton rajoituksia. Tänä päivänä kysymykseen, ”mikä siinä sitten on niin vaarallista”, hyvän vastauksen osaa antaa esim. Ruotsin nykyinen pääministeri Ulf Kristersson.

Tuoreessa TV4:n haastattelussa hän mm. sanoo: ”Ruotsissa meneillään oleva väkivaltarikollisuuden aalto on yhteydessä maahanmuuttoon. Ruotsin on pidettävä yllä tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, jotta ilmiö saadaan hallintaan. Olemme saaneet globalisoituneen rikollisuuden, joka on suuresti kytköksissä maahanmuuttoon. Meillä on ollut hyvin suuri maahanmuutto Ruotsiin pitkän aikaa. Olemme nyt tiukentaneet sitä selvästi ja tiukan politiikan täytyy jatkua. Jos meille tulee jatkuvasti uusia ihmisiä, jotka te-kevät rikoksia, ei meillä ole mitään mahdollisuutta selviytyä tästä.” Kristerssonin mukaan Ruotsissa on saatu ampumiset kuriin, mutta rikosaalto on nyt siirtynyt räjähdeiskuihin ja kiristykseen.

Kyllähän tietyt enteet Ruotsin pakolaispolitiikan kielteisistä seurauksista olivat jo kauan aikaa nähtävissä, mutta niiltä haluttiin ummistaa silmät täysin. Autoja poltettiin kasapäin jo vuosikymmen, pari sitten, mutta niistä ei haluttu sen vakavammin keskustella eikä ainakaan vetää johtopäätöksiä. Samoin Suomessa, jos vielä vuosikymmen sitten joku kritisoi maahanmuuttoa, hänet leimattiin heti rasistiksi ja vihapuhujaksi.

En ole maahanmuuttoa vastaan, vaan päinvastoin toivotan tervetulleeksi kaikki ne, jotka haluavat olla tätä maata työllään ja taidoillaan rakentamassa. Haluan myös toivottaa tervetulleeksi kaikki ne, jotka todella ovat joutuneet omassa maassaan vainotuiksi ja hengenvaaraan. Antoihan Jumala jo omalle kansalleen Mooseksen kautta ohjeen, 2. Moos. 22:20: ”Älä sorra äläkä ahdista muukalaista, sillä te itse olet-te olleet muukalaisina Egyptin maassa.”

Samalla kuitenkin suuresti ihmettelen, miksi maassamme pakolaisstatuksen niin harvoin saavat ne, jotka ovat kotimaassaan joutuneet vainotuiksi Kristuksen nimen tähden. Ainakaan heille ei ole annettu mitään erityisasemaa. Luulisi kristityn maan antavan turvapaikan ennen kaikkea kristillisen uskonsa vuoksi vainotuille.

Olen joka tapauksessa tänä päivänä iloinen ja kiitollinen, että maassamme on menneinä vuosikymmeninä noudatettu riittävän tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Asuin itsekin muutamia vuosia Ruotsissa 1980- ja 90-lukujen taitteessa. Jo silloin saattoi aistia, että Ruotsin silloisen maahanmuuttopolitiikan kyseenalaistaminen tulkittiin lähes rikokseksi. Eikä sitä siksi suuremmassa määrin edes kritisoitu. Tätä taustaa vasten Kristerssonin esille tuomat mielipiteet kuulostavat lähes ennen kuulumattomilta.

Oikeastaan en tarkoittanut tämän blogin pääaiheeksi maahanmuuttopolitiikkaa, vaan ennen kaikkea haluan kiinnittää huomiota siihen, kuinka omassa ajassamme on paljon aiheita, joissa avoin keskustelu niin yhteiskunnassa kuin kirkossa on aikanaan tukahdutettu ja yritetään tukahduttaa yhä edelleen. Omassa maassammekin on monia yhteiskunnallisia ja kirkollisia kysymyksiä, joissa pieni vähemmistö on pitänyt kovaa meteliä ja samalla leimannut toisinajattelijat lähes rikollisiksi. Jopa syytteiden nostamisen pelosta moni on vaiennut ja niinpä järkevä keskustelu, ja mielipiteiden vaihto on loppunut lyhyeen.

Keskustelun rajoittamista niin yhteiskunnassa kuin kirkossa on esiintynyt kautta aikain. Otan tässä yhden esimerkin kirkolliselta puolelta. Muistan, kuinka 1970- ja 80-luvuilla kirkkomme johto, monet piispat mukaan lukien kielsivät tosiasian, että ns. Itäblokin maissa olisi mitään uskovien vainoa. Monet piispat antoivat jopa romanialaiselle Richard Wurmbrantille porttikiellon oman hiippakuntansa alueella. Tänä päivänä tuskin monikaan piispa väittää, ettei noissa maissa ollut mitään kristittyjen vainoa noina aikoina. Mutta Jumalalla on uudet wurmbrantit, jotka hän lähettää jokaiselle ajalle, nähdäkseen, mitä tämän ajan kirjanoppineiden ja ylipappien sydämissä todella liikkuu. Tänä päivänä ovat tulleet jo täysin uudet keskusteluaiheet, joissa jopa piispatkin tukahduttavat avoimen keskustelun. Porttikieltoja julistetaan tänäänkin!

Joitakin vuosia sitten, kun kirkossamme oli tai ainakin olisi ollut aika keskustella eri avioliittokäsityksistä, silloinen arkkipiispa katkaisi tylysti kirkolliskokouksessa perinteistä avioliittokäsitystä kannattavan edustajan puheenvuoron, eli se siitä vapaasta keskustelusta!

Pääministeri Kristerssonin haastattelu tuo joka tapauksessa esille erittäin tärkeän tosiasian: rehellistä ja avointa keskustelua tarvitaan niin yhteiskunnassa kuin kirkossakin ennen kuin on liian myöhäistä!

Valitettavasti usein joutuu kuitenkin toteamaan erään faktan: historia opettaa, ettei ihminen opi historiasta mitään!