Väärässä veneessä?

Olin juuri tullut uskoon ja saanut silmät auki ymmärtääkseni uusia asioita Jumalan johdatuksessa. Suurin osa ystävistäni oli uskosta osattomia maailman ihmisiä, jotka eivät piitanneet ollenkaan Jeesuksesta. Vanhempani olivat jyrkästi vastaan uskovaisuuttani, kääntymys ja Raamattu olivat aivan liikaa sillä kertaa. Kun sitten vielä ilmoitin suunnittelevani lähetystyöntekijän uraa kaukana Suomesta, tuli väliimme kaivettua syvä juopa pitkäksi aikaa. Heidän mielestään olin selvästi väärässä veneessä. Uskovaisuus ei ollut meidän suvun juttu.

Pian kuitenkin sain huomata, että uskovienkaan piirissä ei kaikki kulje luistavasti. Eräs työkaverini tuli vähän jälkeen uskoon ja liittyi baptistikirkkoon, jonka seurauksena hän vaati minuakin eroamaan kirkosta. Olin siis hänen mukaansa varsin väärässä veneessä, kirkossa, jota silloin puhuteltiin Baabelin pilkkanimellä. Erosimme kuitenkin sovussa kumpikin tahoillemme – eri veneissä.

Minulla oli hyvä virka, säännöllinen toimeentulo ja varma asema isossa yrityksessä Turussa. Se oli muuten sama talo, jossa oli 20 vuotta aikaisemmin ollut tuo Klubi-mainos katolla. Silloin Jeesus alkoi valmistella minua tulevaan tehtävääni siirtymiseen. Otin sitten eräänä päivänä audienssin esimieheni toimistoon ja kerroin hänelle lähteväni hengelliseen työhön. Hän hymyili ystävällisesti ja sanoi, että jos en menesty siellä uudessa työssä, niin hän ottaa minut koska vaan takaisin entiseen virkaani. Kättelimme vain sen yhden kerran jäähyväisinä, jäin sille tielle. Jätin tämän veneen ja siirryin toiseen.

Myöhemmin ollessani hengellisessä työssä sain monta kertaa huomata, että ei ole mitenkään itsestään selvää, että ihmiset mieltävät minun olevan oikeassa veneessä? Olin hakeutumassa julistustyöntekijän virkaan Kristillisen Työväen Liittoon ja aivan varma siitä, että Herra on tarkoittanut minulle tämän kutsumuksen ja työn. Silloin hakuaikana kaksi uskonveljeä lähetti minulle kumpikin kirjeen varoitukseksi, etten missään tapauksessa lähtisi kyseiseen järjestöön, koska se oli heidän mielestään aivan väärä vene. Lähdin kuitenkin, kun valittiin. Olin siellä sitten yhtä mittaa töissä 11 vuotta vaihtelevalla menestyksellä. ”Sillä ei köyhää unhoteta iäksi, eikä kurjien toivo huku ainiaaksi.” Ps.9:19.

Tuon työrupeaman aikana tehtäviini kuului monenlaista julistustilannetta ja julkaisutyötä. Eräässä mutkassa tuli eteeni aivan uusi työmaa, kun perustimme Toijalaan katulähetyskodin alkoholisteille. Hanke eteni Herran johdatuksessa ja vaikkei ollut kummoisiakaan edellytyksiä tai varoja, se kuitenkin toimi ja toimii edelleenkin. Saimme lahjoituksena rahaa ja tavaraa, sekä runsaasti innokkaita talkoolaisia ja esirukoilijoita. Tuntui kuin olisimme olleet unta näkeviä ja menestyneet hyvin? Samalla saimme myös arvostelua aivan yllättävältä taholta, useat hurskaat uskonveljet halveksivat hankettamme ja arvostelivat sitä vetäytyen etäälle kuin Joona aikoinaan odottamaan, että kuinka äijän käy. He olivat varmoja, että olimme väärässä veneessä ja olisi viisainta siis jättää mokoma vene mahdollisimman pian, ettei tule myöhemmin häpeä päälle hankkeen kaaduttua. Joona oli oman aikansa surullisen kuuluisa profeetta, joka meni väärään veneeseen ja lähti Jumalaa pakoon. ”Joonalle, Amittain pojalle, tuli tämä Herran sana: ”Nouse, mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sitä vastaan; sillä heidän pahuutensa on noussut minun kasvojeni eteen.” Mutta Joona nousi paetaksensa Tarsiiseen Herran kasvojen edestä ja meni alas Jaafoon ja löysi laivan, joka oli lähtevä Tarsiiseen. Ja hän suoritti laivamaksun ja astui siihen mennäkseen heidän kanssansa Tarsiiseen, pois Herran kasvojen edestä.” Joona 1:1-3. Ei ole hyvä olla väärässä veneessä ilman Herraa.

Kreikan evankelioimisessa Paavali ystävineen joutui kokemaan ennennäkemättömiä vaivoja ja vastuksia, vilua ja kärsimystä, väkivaltaa ja pilkkaa. Syvimmältään hän joutui jatkuvasti kysymään Jeesuksen tahtoa pysyäkseen Jumalan johdatuksessa ja aikataulussa. Siksi Herra rohkaisi häntä ihmeellisesti ja yliluonnollisesti. ”Ja Herra sanoi yöllä näyssä Paavalille: ”Älä pelkää, vaan puhu, äläkä vaikene, sillä minä olen sinun kanssasi, eikä kukaan ole ryhtyvä sinuun tehdäkseen sinulle pahaa, sillä minulla on paljon kansaa tässä kaupungissa.” Niin hän viipyi siellä vuoden ja kuusi kuukautta opettaen heidän keskuudessaan Jumalan sanaa.” Apt.18:9-11. On aivan selvää, että monenlaiset vaivat ja vastukset aiheuttavat uskovassa painetta ja epäuskoa. Vaikka uskova ei epäilekään Jumalan olemassaoloa, hän luulee huonoja kokemuksiaan merkiksi siitä, ettei Herra ole mukana tällä tiellä. Menestyksen sanoma ja odotus tarttuu helposti uskovaan ja siitä tulee mieltä ohjaava vaikutin kuin raitiovaunun sähköjohto, joka vie häntä pitkin kiskoja aina vain samaa turvallista rataa. Mutta vastatuuleen soutaminen syö venemiehen voimia ja uuvuttaa, kun piru vielä hokee vieressä: Olet väärässä veneessä!

Kirkko ja siihen kuulumiseni on ollut minulle aina itsestään selvä, Jumala osoitti sen heti uskonelämäni alkumetreillä selväksi. Avasin Raamatun ja siellä luki: ”Pysyköön kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.” 1.Kor.7:24. Kreikan sana kaleo tarkoittaa kutsua, nimittää, sanoa joksikin, antaa nimi, kutsua johonkin. En edes harkinnut eroamisesta, vaikka kirkko, johon minut johdatettiin oli varsin laho sisältä. Lyhyen tutustumisjakson aikana minulle selvisi, ettei kirkko ole mikään uskovien kokous, vaan keskiaikainen järjestelmä hallinnollisine rönsyineen osa maan politiikkaa. Mutta kirkossa oli uskovia, todellisia Kristuksen antautuneita Herran sotureita. Papisto oli pääsääntöisesti muotojumalista porukkaa, leipäpappeja, mutta joukossa oli myös eläviä Herran palvelijoita. En siis asettunut seurakuntaan sen hurskauden tähden, vaan Jumalan asettamana, taivaasta kutsuttuna, Jeesukseen uskovaksi nimettynä. Tietysti sitä olisi ollut mukavampi olla jossakin vähän pyhemmässä porukassa ja tosiuskovaisten joukossa jatkuvassa hengellisessä ilmapiirissä, mutta Herra ei suonut sitä minulle. Päinvastoin, hän opetti alusta pitäen, että uskovaisuus on ristin tietä, kulkemista rukoillen, valvoen ja taistellen eteenpäin taivastiellä. Opin myös sen, että kirkon piirissä oli paljon ihmisiä täysin väärin motiivein etsimässä vain omaa hyötyä, asemaa ja kunniaa, joiden ystävyyttä ei kannattanut tavoitella. Opettelin rukoilemaan Jeesusta kirkko-veneeseen.

Ollessani SLEY:n julistustyöntekijänä minusta sanottiin, etten ole evankelinen, enkä kunnon luterilainen. Siellä helluntailaiseksi nimittäminen oli pahinta, mitä kunnon luterilaisesti saatettiin todeta ja minussa oli selvästi havaittavissa taipumusta herätyskristillisyyden myötä sellaiseen. Kun tein myös Kuvan Sanan kanssa yhteistyötä melko paljon Raamatun opettamisen, radio-ohjelmien ja julkaisutyössä, sain osakseni leiman ”väärässä veneessä”. Ystäväpiirini koostui sekalaisesta joukosta eri seurakuntien uskovia. En tosin yrittänyt edes puhdistaa mainettani, sillä koin tämän tien hyvin siunaavana. Kuulin työnantajani kokouksista aina joskus tihkuvan korviini viestejä, joissa kerrottiin puhdasoppisten kyselleen, että miten tämmöistä kaveria voidaan pitää järjestön palveluksessa? Mutta siellä olin 25 vuotta palkattuna ja viihdyin hyvin työssäni, koin Jeesuksen olleen kanssani ja ohjanneen työtäni. Vapahtajan rohkaisu oli tarpeen: ”Älä pelkää heitä, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra. Ja Herra ojensi kätensä ja kosketti minun suutani. Ja Herra sanoi minulle: – Katso, minä panen sanani sinun suuhusi.” Jer.1:8-9. Opettelin rukoilemaan Jeesusta tähän veneeseen.

Näin myöhemmin on ainutlaatuista huomata, että se vene, missä Jeesus on, ei koskaan huku. Vene voi olla väärä, mutta Jeesus on oikea. Jeesuksen ollessa veneessä kestämme myrskyt ja pääsemme toivottuun rantaan. Olosuhteet ja ennusteet ovat usein sangen synkät, tuuli vastainen, ystävät vähissä, voimat uupuvat ja lääkkeet lopussa. Rukous, hiljaiset hetket ja valvominen vievät pienelle paikalle. Silloin uskovaa riisutaan, heikkous on valttia, vene vuotaa, ei ole ketään, joka kannustaisi. Heikoimmillaan on vain oma häilyvä mieli, synkkä peilikuva ja lukemattomat moitteet siitä, miten huonoja ratkaisuja on tullut tehtyä. Siinä hiljaa nyökytellen pyyhkii sitten kyyneleitään istuen edelleen väärässä veneessä. Mutta sitten katse löytää Jeesuksen: ”Kun he olivat soutaneet noin viisikolmatta tai kolmekymmentä vakomittaa, näkivät he Jeesuksen kävelevän järven päällä ja tulevan lähelle venhettä; ja he peljästyivät. Mutta hän sanoi heille: ”Minä se olen; älkää peljätkö.” Niin he tahtoivat ottaa hänet venheeseen, ja kohta venhe saapui sen maan rantaan, jonne he olivat matkalla.” Joh.6:19-21.

On ihana tietää, ettei Jeesus koskaan hylkää omaansa. Emme esiinny hänen edessään virheettöminä, emme voi sanoa tehneemme aina oikeat ratkaisut. Tulemme hänen eteensä epäonnistuneina, syntisinä, huonoina ja kerromme tarvitsevamme häntä nyt ja aina. Joudumme myöntämään, että olleemme olleet lukemattomia kertoja väärässä ja väärässä veneessä, muta samalla saaneemme iloita siitä, että Jeesus on ollut siinä veneessä. Hän on oikea Herra, oikea Vapahtaja, oikea Pelastaja, oikea Rauhanruhtinas, oikea Jumala. Väärässä veneessä voi kuulla Jeesuksen, kapteenin äänen: ”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon sinulle: ”Älä pelkää, minä autan sinua.” Älä pelkää, Jaakob, sinä mato, sinä Israelin vähäinen väki: minä autan sinua, sanoo Herra, ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä.” Jes.41:13-14.

Rukous: Herra, katso tähän veneeseen, jossa olen ja auta minua. Olen pyytänyt tähän samaan veneeseen sukulaiset ja ystävät, naapurit tuttavat ja työkaverit, meidän seurakunnan ja lukemattomat hurskaat ja syntiset sielut läheltä ja kaukana. Tässä siis odotan sinua, Jeesus, että muistaisit meistä jokaista tavallasi, armollasi, totuudellasi ja ajallasi. Auta syylliset yhteyteesi, murheelliset iloosi, ahdistuneet lepoosi, valheelliset sisälle sanasi aarteisiin. Älä anna kenenkään tästä joukosta hukkua, vaan kuule rukoukseni jokaisen heidän puolestaan. Sinä voit kaiken, sinussa on toivoni, ja odotukseni. ”Mutta sinuun, Herra, Herra, minun silmäni katsovat, sinuun minä turvaan. Älä hylkää minun sieluani.” Ps.141:8