”Vaarallisempaa kuin palvella Jumalaa kommunistidiktatuurissa” – Muistoja Richard Wurmbrandista ja hänen läheisistänsä osa 2

WURMBRANDIEN tavalla länteen ostetut kristityt ja juutalaiset puhuivat ja osallistuivat seminaarityöskentelyihin Washingtonissa. Heidän joukossaan oli romanialainen kristitty nainen Bianca Rechnitz-Adler, todellinen Kristuksen morsianhahmo.

Kuka voisi viipyä kymmentä minuuttia Biancan lähellä tuntematta hänestä säteilevää Kristuksen suloista tuoksua!

Näin Sabina Wurmbrand esitteli juutalaissyntyistä sisartaan Messiaassa Jeshuassa johdatellessaan Biancan ensimmäiseen puheenvuoroon Washingtonissa.

Minulle on jäänyt jotenkin epäselväksi olosuhteet, joissa Biancasta oli tullut kristitty. Sen tiedän, että Bianca todisti erityisesti Sabinasta hengellisenä äitinään ja johdattajana Kristuksen yhteyteen. Richard puolestansa oli opettanut Biancalle sielujenvoittamisen ja evankelioimisen periaatteita. Bianca kuului Wurmbrandien johtamaan evankelisluterilaiseen seurakuntaan Romaniassa.

Epäselvyydelle ei sen sijaan jäänyt tilaa kysymyksen ollessa siitä suuriarvoisesta evankelioivasta toiminnasta, jossa juutalaissyntyinen Bianca avusti Wurmbrandia erityisesti romanialaisten juutalaisten tavoittamisessa.

Bianca ei tosin keskittynyt pelkästään juutalaisten tavoittamiseen – hän voitti kuolemattomia ihmisten sieluja kaikkialla kaikin tavoin.

MUISTAN Washingtonissa nousseen puheenaiheeksi Biancan kokeman pyhän kutsun evankelioida hänelle hyvin ominaisella tavalla erityisesti venäläisiä sotilaita – näitten istuessa liikkuvien sotilasjunien vaunuissa.

Punasotilaitten raskaat ja pitkät junamuodostelmat kulkivat ristiin rastiin Romaniaa.

Bianca osaltansa kulki palvelu- ja todistuspäivinään yhdeltä rautatieasemalta toiselle. Yhdestä keskeisestä rautatiekaupungista toiseen.

Sotilasjunien liikkuessa Romanian tyypillisessä kesäkuumassa, vaunujen ikkunat olivat ilmanvaihdon vuoksi lähes poikkeuksetta lasittomia.

Bianca partioi asemapysäkeillä junien menoa ja heitti kaikkiaan kymmeniä ja kymmeniä tuhansia evankelioivia lehtisiä avoimista ikkuna-aukoista sisälle vaunuosastoihin. Lukemispulaa kokevat sotilaat tarttuivat lehtisiin.

Vasta taivaassa tiedetään, miten suuriarvoista oli sisar Biancan tämäkin työ!

Näin Wurmbrandit kommentoivat Bianca Adlerin toimintaa.

Bianca vapautui Romaniasta ja Wurmbrandit ottivat Kristuksen naisen huomaansa.

Bianca sulautui Wurmbrandien kansainvälisen organisaation työhön ja päätyi Jumalan selkeässä johdatuksessa johtamaan Wurmbrandien lähetystä Uudessa Seelannissa. Hän palveli marttyyrikirkon asiaa tässä tehtävässä kahdeksantoista vuoden ajan.

Sunnuntaina 29. päivänä tammikuuta 2012 tuolloin 87-vuotias Bianca otti vastaan kutsun taivaaseen.

Bianca osallistui useisiin Wurmbrandin lähetyksen kansainvälisiin tapahtumiin. Olin esittänyt hänelle kutsun saapua Suomeen. Mutta Herran juoksutyttö ei katsonut voivansa elämänsä loppusuoralla tehdä vierailuja yksittäisiin valtioihin.

Luetko englanninkielistä kirjallisuutta? Suosittelen luettavaksesi Bianca Adlerin teosta Serving God in Hostile Territory. Kirja on elämys. Kirjan voit tilata hyvin varustettujen suomalaisten kirjakauppojen välityksellä.

VÄHEMMÄLLE huomiolle on jäänyt se, että Richard ja Sabina ja sittemmin myös poikansa Mihail tekivät lukuisia lähetysmatkoja kommunistien diktatuurista vapautuneeseen nykyiseen Romaniaan.

Alkuaikoina matkalaukuissa oli romaniankielistä raamattukirjallisuutta.

Raamattujen päästyä julkiseen, vapaaseen levitykseen jopa tavanomaisten kirjakauppojen ja ostoskeskusten tiskeiltä, Wurmbrandit kuljettivat matkapakaasissaan diakoniaan ja terveydenhoitoon kuuluvia tarvikkeita erityisesti diktatuurin ajan viimeisten marttyyrien ja heidän omaistensa avuksi.

Kohdistan ajatukset yksityiskohtaisemmin Romaniaan.

Michael matkaa vieläkin iästänsä huolimatta usein synnyinmaahansa. Hänellä on hallussaan laaja, ainoalaatuinen rekisteri osoitteita ja tilanneraportteja marttyyrien perheistä ja jälkeläisistä – jotka useasti tarvitsevat rahallista apua niin asumiseen, ruokaan kuin lääkkeisiin.

Michael Wurmbrandin johtama järjestö suorittaa upeata avustustyötä.

Mielenkiintoista on, että Patmos Lähetyssäätiön RomanianAvun reititykset ovat eräitä kertoja kulkeneet myönteisellä tavalla ristiin Wurmbrandien nykyisten Romanian toimintojen kanssa.

Michael Wurmbrand johtaa Kaliforniasta käsin järjestöä, joka sanan täysimmässä merkityksessä on ainoa varsinainen Wurmbrandien perustaman kansainvälisen lähetyksen keskeytymätön jatke.

Puhun romanian kieltä. Tunnen Romanian. Osaan käyttäytyä romanialaisittain – onhan minulla veressäni sataprosenttinen romanialaisuus.

Toimistossamme on satojen ja satojen osoitteitten arkistot. Olemme tietoisia marttyyreista – edesmenneistä ja vielä elävistä – ja heidän jälkeläisistään. 

Joskin Romaniassa on nyt vapaus uskoa, eräillä pimeimmillä paikkakunnilla marttyyrien sukujen yllä lepää edelleen vihan ja epäluulon pilviä. Kun kuljen Romaniassa, autan heitä mahdollisuuksieni mukaan. 

Michael kertoo minulle useita esimerkkejä viime vuosien kohtaamisistaan pyhien kanssa Romaniassa.

Eräs marttyyri – nyt yhdeksääkymmentä elävä – kutsui Michaelin aterioimaan luokseen. Mies eli yksin, kaikki omaiset olivat kuolleet eikä jälkeläisiäkään ollut enää elossa. Michael sai kutsun ilta-aterialle vanhuksen luokse.

Pienessä huoneessa oli vuoteelle katettu kaksi lautasta. Pöytää ei ollut, ei sille olisi ollut tilaakaan. Lautasilla oli kaurapuuroa, jonka päälle oli tiputeltu tilkkasia maitoa. Isäntäni selitti suorastaan ylpeänä kaurasuurimoitten tulevan Itävallasta kristilliseltä lähetykseltä. Maitoa hän saa ostettua puoli litraa viikossa naapurilta. 

Isäntäni oli ollut kymmenen vuotta vankeudessa uskonsa vuoksi.

Monet marttyyrien jälkeläiset ovat iältänsä sitä luokkaa, että ellei heillä ole omaisia, jälkeläisiä, hoitamassa heitä, niin nämä ihmispoloiset ovat kuin metsään jätettyjä. He asuvat yhteiskunnan omistamissa parakeissa, maksavat 30 euroa kuukausivuokraa. Kesän tullessa he jättävät asuinhuoneensa ja muuttavat metsään puitten alle. Miksi? Siksi, että kun he ovat metsässä, heidän ei tarvitse maksaa kuukausivuokraa. Useimmat näistä ihmispoloisista elävät pelkästään perunoitten ja maissin varassa.

Mutta häpeäksi meille, jotka nyt elämme lännessä, minun täytyy todistaa, että näillä vanhuksilla, vainotuilla ja kidutetuilla, ja heidän jälkeläisillänsä, palaa sellainen uskon tuli heidän sisimmässään, etten vastaavaa koe ja tunnista lännen niin sanottujen herätystenkään ytimessä elävissä.

Näin siis kertoo minulle ystäväni Michael Wurmbrand.

KOTITOIMISTOSSANI on hylly, jonka tila on pyhitetty Wurmbrandien suvulle ja heidän toimiinsa liittyvälle aineistolle.

Selailen joitakin Michaelin antamia raportteja viimeisistä elossa olevista marttyyreista, joille hänen toimintojensa kautta on viety sekä rahallista ja aineellista että hengellistä tukea ja apua. Kirjoitan seuraavaksi käsikirjoitukseeni joitakin nimiä ja kohtaloita suoraan Michaelin dokumenteista. Tiedot ovat muutaman vuoden takaisia, ja on mahdollista, että joku tai kaikkikin mainitut ovat jo saanet kutsun maan vaivoista ja vainoista Herran Jeesuksen Kristuksen eteen kiitokseen ja kunniaan.

Azamfirei Stefan tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen, koska hän ei suostunut kieltämään uskoa Kristukseen. Hallituksen syyttäjä nimitti hänen uskoansa ”mystiseksi myrkyksi, jota Amerikan imperialistit sumuttavat kansamme keskelle ja tekevät ihmisistä mielisairaita”. 

Pintilie Petri palveli Romanian armeijassa, tuli uskoon ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen syytettynä vakoilusta. Vankivuosien seurauksena Petri tuli täysin kuuroksi ja elää viimeisiä aikojansa vanhan vaimonsa varassa.

Ionan Prodan tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankilaan, koska hän kääntyi uskoon ja alkoi todistaa – kaiken tapahtuessa hänen ollessaan puolustusvoimien palveluksessa. Prodan passitettiin pahamaineiseen Donaun kanavavankilaan (samaiseen, johon Sabina Wurmbrand kerran tuomittiin). Donaussa talvi on pitkä ja maa jäässä pitkän aikaa. Kun vanki kuolee talvella, maa ei avaudu haudankaivajalle, ja vainaja viskataan jäätymään erityisissä lumilinnoissa.  Keväällä linnat ja jäätyneet ruumiit sulavat ja laumoittain koiria odottaa pääsevänsä syömään ruumiit. Ionan selvisi elossa Donausta. Mutta hänen ruumiinsa ja sielunsa ovat tuhotut.

Toisessa raporttipinossa ovat ne nimet ja osoitteet, joissa Michael tai hänen edustajansa vierailevat edelleen.

Vaikka Romanian kristityt eivät tänään ole kahleissa uskonsa vuoksi, sukupolven takaiset kahleitten jäljet, haavat ja arvet ovat edelleen todellisuutta – sekä heissä, jotka ovat eläneet nykyisen Romanian aikaan, ja heissä, jotka ovat jälkeläisiä ja omaisia marttyyreille.

Michael Wurmbrand kulkee isänsä ja äitinsä tietä.

Tie ei ole vain menneisyyden kommunismin ja sen vainojen uhrien muistamista.

Islamilainen maailma on uusi marttyyriuden kehä.

Michael kertoo minulle, että hänen isänsä tiedosti islamin vaikutuksen ja kannusti poikaansa valvomaan, että perheen perintö vastaisi islamin haasteeseen toimittamalla erityinen Elävät Apostolien teot –kirja joukkolevitykseen islamin alueille erikielisinä painoksina.

Olisiko tässä visiossa jotakin, jossa Patmos Lähetyssäätiö kulkisi mukana?

PALAA kanssani tämän blogin otsikkoon.

Richard Wurmbrand oli yhdellä Suomen puhujamatkoistansa. Sain palvella Jumalan miestä hänen tulkkinaan.

Tapahtumapaikkana oli Keski-Porin seurakuntasali.

Tapansa mukaisesti Wurmbrand alkusanojensa jälkeen ilmoitti sekä puheenaiheensa että raamattutekstin, johon perustaisi aiheensa käsittelyn.

Tänä iltana aiheeni on otsikoitu sanoilla ”Mikä on vaarallisempaa kuin palvella Jumalaa kommunistisessa diktatuurissa?”  

Tahdon sanoa teille heti, missä juuri tällä hetkellä on hengellisesti kaikkein vaarallisinta – ainakin mitä tulee sinuun ja sinun rakkaisiisi ja kansaasi. 

Kaikkein vaarallisin paikka on sinulle ja mainitsemilleni henkilöille – täällä Suomessa.

Myönnän, että tulkkina jouduin hetkessä erityisellä tavalla teroittamaan kuuloaistiani ja tarkentamaan ajatusteni kulkua – mitä Jumalan mies tarkoittikaan moisella alkutervehdyksellä?

Wurmbrand jatkoi:

Suomi on kaikkien arvioitten mukaan yksi maailman kristillisimmistä kansakunnista. 

Suomi on maailman luterilaisin maa. 

Teillä on kansankirkko. Presidentistänne alkaen kansanne vaikuttajat eivät häpeä osallistua itsenäisyyden päivän jumalanpalveluksiin – te ette häpeä tunnustaa Kaikkivaltiaan Jumalan osuutta kansakuntanne säilymiseen itsenäisenä valtiona. 

Ja kuitenkin!

Teillä on Suomessa tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että teillä suomalaisilla on suurempi vaara kuin kristityillä Albaniassa ja Kiinassa ja kaikissa kommunistisissa diktatuureissa maapallolla kieltää Jumala. Koska teillä on niin hyvin kuin teillä on, te ette käsitä, miten suuresti te tarvitsette Jumalan kokemista uskossa ja pyhyydessä. Alkaen kansakuntanne ja tasavaltanne korkeimmilta paikoilta aina kaikkein arkisimpiin tiloihin saakka, teillä vallitsee uskonnollisen perinteen peite. Perinne ei ole elämän hengen täyteyttä. Te ette äkkinäisen koetuksen tilassa jaksaisi riippua Jumalassa, vaan alkaisitte valittaa ja vastustaa kohtaamaanne tilannetta Jumalalle. 

”Rauha, rauha, ei mitään hätää” elämä on ikuisuusnäkökulmasta nähtynä paljon vaarallisempi tila kuin mikä on marttyyrikirkolla juuri nyt.    

Kristillisyys vailla suolaa on Jumalalle kuin oksennus.

Muistellessani, kerratessani päiväkirjoistani menneitä kokemuksiani Wurmbrandien kanssa, huomaan joutuvani hipaisemaan Suomen Siionin tilaa tässä ja tänään.

Porin tilaisuuden lopussa muistan Wurmbrandin kutsuneen kuulijoita alttarihetkeen etsimään ja vastaanottamaan Jerusalemin ylisalin tulisia kieliä. Nauhoituksesta löydän vielä seuraavat suomeksi tulkitsemani puhujan sanat:

Suomen tasavallan valtiolipussa on ristin keskipisteessä leijona. Jotkut ovat sanoneet minulle, että leijona kuvaa Juudan jalopeuraa, Kristusta itseänsä.

Kristus, Herra, on voittaja.

Onko Kristus Herra voittaja sinun elämässäsi?

Voiton tie on aina ja kaikkialla – ristin tie.

Jos minä voisin ja saisin, niin tekisin uuden maalauksen ristilippunne keskiöön – ainakin ja etenkin jokaisen kristityn kantamaan lippuun.

Keskiöön tulisi minun toimestani – piikkikruunu ja risti.

Salli näiden kahden symbolin liehua sinulle tänä iltana tässä kirkkosalissa.

Piikkikruunu – orjantappurakruunu – painuu syvään kantajan päähän – ajatusmaailmaan.

Risti on ajallisen vaelluksen loppu. Joka pelkää ristiä, pelkää voittoa matkan päässä.

Alttarin paikka kutsuu sinua tänä iltana tulemaan ja vaihtamaan väärät ja toimimattomat ja tarpeettomat kristillisyyden muotosi orjantappurakruunuun ja ristiin. 

Kultainen voittoseppele on matkan päässä.

Rakas suomalainen kristitty: Millaisena sinä saavut perille?