USA:n vuoden 1776 Itsenäisyysjulistus

USA:n Itsenäisyysjulistuksen, The Declaration of Independence, ja sen taustan merkityksen ymmärtäminen on välttämätöntä, jos haluaa käsittää jotakin siitä, mikä USA on historiallisesti ollut ja miten sen tämänhetkistä tilaa on perusteltua arvioida.

4.7.1776 annettu Itsenäisyysjulistus ilmaisee Pohjois-Amerikan brittiläisten siirtokuntien itsenäistymisen ja sittemmin USA:n, joka hieman myöhemmin syntyi 1787 laaditun ja 1789 voimaan astuneen perustuslain, The Constitution, pohjalle, historiallisen olemuksen. Itsenäisyysjulistus on perustava valtio-opillinen dokumentti, joka täytyy ymmärtää ja tulkita historiallisessa asiayhteydessään ja orgaanisista aatteellisista juuristaan käsin.

Näitä historiallisia asiayhteyksiä ja orgaanisia juuria valaisee M. E. Bradford teoksessa A Better Guide Than Reason: Federalists and Anti-Federalists (Routledge 2018; alkujaan 1979), sivujen 3–27 artikkelissa “A Teaching for Americans: Roman History and the Republic’s First Identity” ja sivujen 29–57 artikkelissa “The Heresy of Equality: A Reply to Harry Jaffa”.

Nämä artikkelit avaavat ne erilaiset tulkinnat, joita Itsenäisyysjulistuksen sisällöstä on esitetty. Professori M. E. Bradford edusti etelävaltiolaista paleokonservatiivisen traditionalistista ja historiallisen asiayhteyden noteeraavaa tulkintaa dokumentista, kun taas professori Harry Jaffa edusti niin sanottua länsirannikon straussilaisuutta – amerikkalaiseen konservatismiin joltisestikin vaikuttaneen professori Leo Straussin mukaan nimetysti – ja painotti pelkistetyn universaalia luonnonoikeustulkintaa Itsenäisyysjulistuksesta.

Osin Jaffan ja varsinkin niin kutsuttujen itärannikon straussilaisten mukaan USA on olemukseltaan ”universaali idea”, jolla ei ole historiallisia reunaehtojaan, kuten paleokonservatiivit katsovat asian laidan olevan. Neokonservatiivit puolestaan ovat edustaneet straussilaisuutta kuten Biden-demokraatitkin vahvasti. Jaffan seuraajat ovat nyt enemmän Biden-kriitikkojen leirissä, vaikka teoreettisesti ovat läheistä sukua muiden straussilaisten kanssa.

Edellä esillä olevien linkkien esittelemän keskustelun tunteminen on välttämätöntä, jos haluaa asianmukaisesti ymmärtää USA:n Itsenäisyysjulistuksen sisältöä.

Kirjani Sananvapaus uhattuna Suomessa (Kuva ja Sana, 2018) sivuilla 76–80 kirjoitan seuraavasti:

”Ihmisoikeuskäsitysten erot ilmenevät historiallisissa ihmisoikeusjulistuksissa. Klassinen länsimainen ja varsinkin kristinuskon vaikuttama käsitys ihmisoikeuksista ja niiden olemuksesta ilmenee esimerkiksi USA:n vapaussodan aikaisessa Yhdysvaltojen Itsenäisyysjulistuksessa, The Declaration of Independence, vuodelta 1776. Dosentti Ari Helon Yhdysvaltain demokratian synty (Gaudeamus, 2014) -teoksen sivulla 143 olevan suomenkielisen käännöstekstin mukaan:

’Kun ihmisen ajassa käy välttämättömäksi yhden kansan katkaista poliittiset siteensä toiseen ja ottaa paikkansa erillisenä ja tasavertaisena muiden maallisten valtojen joukossa, mihin luonnonlait ja luonnon Jumala sen oikeuttavat, vaatii säällinen kunnioitus ihmiskuntaa kohtaan tätä kansaa julistamaan syyt, jotka pakottavat sen tähän eroon. Pidämme näitä totuuksia itsestään selvinä: että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi; että Luoja on suonut heille kaikille tiettyjä luovuttamattomia oikeuksia; että näihin oikeuksiin kuuluvat elämä, vapaus ja onnentavoittelu. Että näiden oikeuksien turvaamiseksi on ihmisten kesken perustettu hallituksia…’

Julistus vetoaa ’luonnonlakeihin’ eli luonnonoikeuteen, luonnon Jumalaan ja luomisen tosiasiaan ja siihen, että Luoja on luonut ’kaikki ihmiset’ tasa-arvoisiksi ja on antanut ’heille kaikille tiettyjä luovuttamattomia oikeuksia’, joihin kuuluvat elämä, vapaus ja onnentavoittelu.

Kuten Itsenäisyysjulistuksen asiantuntija professori M. E. Bradford (1934–1993) tuo esiin teoksessaan A Better Guide Than Reason: Federalists and Anti-Federalists (Routledge, 2018), ’kaikilla ihmisillä’ tarkoitetaan asiayhteydessään itsenäisyytensä julistavien Amerikan siirtokuntien eli itsenäisten ja vapaiden valtioiden kansalaisia verrattuna yhtä tasa-arvoisiin emämaa Iso-Britannian kansalaisiin. Jokainen ihminen on joka tapauksessa ihmisolemuksensa nojalla tasa-arvoinen Jumalan edessä. Tästä olemuksellisesta todellisuudesta kumpuaa ’luovuttamattomia oikeuksia’ eli perustavat ihmisoikeudet.

Monenlaisten kansallisten, kulttuurillisten ja valtiollisten erilaisuuksien ja hierarkioiden muodossa historiallisesti olemassa olevan ihmissuvun kaikki yksittäiset Jumalan kuvaksi luodut persoonalliset jäsenet ovat kuitenkin olemukseltaan ja arvoltaan yhdenvertaisia. Onnentavoittelulla tarkoitetaan Itsenäisyysjulistuksen asiayhteydessä ihmisolemuksen objektiivisiin päämääriin pyrkimistä, ei pelkän mielihyvän tunteen tavoittelua.

Tämän etelävaltiolaista konservatismia yhteiskunnallisessa ajattelussaan edustaneen ja USA:n perustajaisiin lukeutuneen Thomas Jeffersonin (1743–1826) johdolla laaditun julistuksen aatteellisfilosofiset ja teologiset juuret ovat syvällä historiassa. Juuret ovat paitsi antiikin Rooman tasavaltalaisuudessa myös roomalaiskatolisen keskiajan germaanisenglantilaisessa vapausajattelussa ja tapaoikeudessa kuten vuoden 1215 Suuressa vapauskirjassa, Magna Cartassa, ja kalvinistisen protestanttisen uskonpuhdistuksen raamatullisessa teologiassa. Myös 1700-luvun maltillisen skottivalistuksen ajattelu, joka ei torjunut Jumala-uskoa ja oli muutenkin eetokseltaan varsin konservatiivista, vaikutti osaltaan Itsenäisyysjulistuksen aatemaailmaan.

Sen sijaan Ranskan suuren vallankumouksen ajoilta vuodelta 1789 peräisin olevassa ja Ranskan vallankumouksellisen kansalliskokouksen tuolloin hyväksymässä Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistuksessa, Déclaration des droits de l’homme et du citoyen, ilmenevät aihioina ne ja USA:n Itsenäisyysjulistuksesta selkeästi poikkeavat linjaukset, joiden pohjalle on sittemmin rakentunut nykyään valtavirtainen käsitys ihmisoikeuksista.

Ranskalainenkin julistus puhuu kyllä ’ihmisten luonnollisista ja ikuisista oikeuksista’ ja klassisista vapausoikeuksista ja niiden suojelemisesta. Mutta ennen kaikkea radikaaliin ranskalaiseen 1700-luvun valistusrationalismiin nojaavaa ’vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa’ ajaessaan ranskalainen julistus nostaa näiden vapausoikeuksien rinnalle myös rousseaulaisen yleistahdon käsitteen velvoittavuuden. Tämän mukaan laki on valtion ja kansalaisten yleisen tahdon ilmaus ja että on olemassa valtion toimeenpanema yleinen etu, joka määrää sen, millaisia yhteiskunnallisia eroja ei voi olla.

Ranskalainen ihmisoikeusjulistus nojasi toisaalta etenkin paroni Montesquieun (1689–1755) vallanjakoajatteluun, joka oli saanut vaikutteita paitsi yleisestä valistuseetoksesta myös kalvinistisen protestanttisen uskonpuhdistuksen valtio-opillisista linjauksista. Tätä kautta USA:n Itsenäisyysjulistuksessa ja ranskalaisessa ihmisoikeusjulistuksessa on samantapaisia perusnäkökulmia.

Mutta ranskalaiseen julistukseen vaikutti vahvasti myös Jean-Jacques Rousseaun (1712–1778) radikaali valistusajattelu, joka oli ateistista, kollektivistista ja utopistiseen yhteiskunnallisaineelliseen tasa-arvoon pyrkivää. Rousseaulaisen radikaalin valtiojohtoisen demokratian utopiajärkeilyihin nojasi sittemmin vahvasti Karl Marx (1818–1883), jonka ateistisen ja materialistisen ajattelun vaikutushistoria on ollut, etenkin 1900-luvulla, äärimmäisen tuhoisa historiallisen ja oikean ihmisoikeuskäsityksen kannalta.

Ihmisoikeuskäsitysten välinen suuri ero, joka käy ilmi amerikkalaista ja ranskalaista julistusta verrattaessa, perustuu ennen kaikkea seuraavaan perustavaan tosiasiaan. Amerikkalainen julistus ilmaisee historiallista länsimaista ihmisoikeusajattelua tukeutuessaan Jumalaan, Luojaan, kun taas ranskalainen julistus on ateistinen ja luo perustan niille historiallisesta länsimaisesta perinteestä radikaalisti poikkeaville ihmisoikeuskäsityksille, jotka meidän päivinämme ovat päätyneet valtavirtaisiksi yhtä hyvin YK:ssa kuin EU:ssakin.

Näin kirjoitan kirjassani Sananvapaus uhattuna Suomessa.

Venäjää käsittelevän ja tässä asiayhteydessä USA:ta ja länttä sivuavan kirjani Venäjän karhu heräsi (Kuva ja Sana, 2014, 2. ja täydennetty painos 2022) sivuilla 155–159 kirjoitan näin:

Pohjois-Amerikan vapaustaistelu kumpusi konservatiivisesta eetoksesta. On myös selvää, että vapauden, veljeyden, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon käsitteet saavat kokonaan eri sisällön riippuen siitä, tulkitaanko ne vanhan eurooppalaisen kristikunnan tavoin raamatullisesta Jumala-uskosta ja ihmiskäsityksestä käsin vai radikaalin vallankumouksellisesta ja myöhäsyntyisestä ateistisesta rationalismista käsin.

Tämä ratkaiseva ero käy havainnollisesti ilmi verrattaessa vuoden 1789 Ranskan vallankumouksen poliittisia julistuksia USA:n syntyyn liittyviin vastaaviin perustaviin dokumentteihin kuten itsenäisyysjulistukseen ja perustuslakiin 1770–1780-luvuilta. Ranskan vallankumous perustui jumalattoman teoreettis-rationalistisen utopismin varaan, kun taas USA perustettiin kristillisen Jumala-uskon ja vanhan anglosaksisen eurooppalaisen vapauskäsityksen pohjalle, jonka juuret ovat syvällä feodaalisessa keskiajassa kuten Magna Carta -asiakirjassa vuodelta 1215. Pohjois-Amerikan siirtokunnat ryhtyivät sittemmin itsenäistymiseen johtaneeseen vapaustaisteluunsa 1770-luvulla nimenomaan puolustaakseen vanhoja englantilaisia vapauksiaan, eivät luodakseen jotakin täysin uutta teoreettista yhteiskuntautopiaa.

Vanha feodaalinen ja kristinuskon läpitunkema anglosaksinen Eurooppa – samoin kuin esimerkiksi antiikin roomalainen tasavaltalaisuus – on hyvin vahvasti läsnä USA:n valtio-opillisessa historiassa ja USA:n poliittisissa rakenteissa. Näiltä osin USA ei yhteiskuntafilosofisessa mielessä ole valistusfilosofian tuote, vaan vanhan eurooppalaisen ja keskiaikaisen kristillisen kulttuurin tuote. Tämän seikan ymmärtääkseen on hyvä muistaa, että uuden ajan alun kalvinistinen uskonpuhdistus – jonka vaikutus on historiallisesti ollut suurta USA:ssa aina sen perustamisesta alkaen – ei missään tapauksessa merkinnyt radikaalia olemuksellista katkosta keskiaikaan eikä keskiaikaiseen kristillisyyteenkään.

Sekä maltillinen skottivalistus että englantilainen lockelainen valistuseetos, jotka Amerikassa kyllä sinänsä olivat edustettuina, olivat paljon velkaa itseään edeltäneille uuden ajan alun ja keskiajan ajatuslinjoille, jotka puolestaan olivat vahvasti kristillisen uskon vaikuttamia.

1770–1780-lukujen USA:ssa puolustettiin ja säilytettiin vanhoja eurooppalaisia ja kristillisiä perinteitä, kun taas samojen vuosikymmenien Ranskassa kumottiin ohjelmallisesti nämä molemmat. Pohjois-Amerikan siirtokunnat panivat toimeen eräänlaisen konservatiivisen vallankumouksen, kun taas Ranskassa tapahtui radikaali utopiavallankumous, yhtä radikaaleine ja verisine seurauksineen.

Kristillinen Jumala-usko on todellisen vapauden ja ihmisoikeuksien tae. Amerikkalaisille konservatiivisille patriooteille vapaus merkitsi ja merkitsee yhä edelleen vapautta ulkoisesta tyranniasta mutta ei riippumattomuutta Jumalan säätämään moraaliseen järjestykseen nojaavasta luonnollisesta laista ja sen velvoitteista, yksilönvapaus puolestaan ei merkitse atomismia vaan toteutuu luonnollisten sosiaalisten siteiden kuten perheen asiayhteydessä ja veljeys ja tasa-arvo merkitsevät ihmisten luonnolliset erot tunnustavaa juridista yhdenvertaisuutta lain edessä.

Orgaanisista juuristaan identiteettinsä saava ja perheeseensä tukeutuva ja paikallisia kolmannen sektorin yhteisöjä tukeva yksilö on yhteiskunnan perustoimija, ei oletettua kollektiivista yleistahtoa toimeenpaneva ja kaiken paikallisen ja inhimillisen luonnollisen erilaisuuden spekulatiivisen teoreettisten normien mukaisiksi yhdenmukaistava valtio.

Kuten saksalainen ja professori Herbert Michaelisin toimittama maailmanhistorian perusteos Ihmisen tarina: suuri maailmanhistoria osansa 6 sivuilla 707–708 toteaa naulan kantaan Ranskan vallankumouksen yhteydessä annetusta ihmisoikeuksien julistuksesta:

”Sitten 26. elokuuta kansalliskokous antoi ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistuksen. Sen oli pannut alkuun Lafayette, jolla selvästikin oli mielessään amerikkalainen esikuva…Ytimeltään se [ranskalainen julistus] kuitenkin oli olennaisesti erilainen kuin amerikkalainen esikuvansa: siitä puuttuu uskonnollinen tausta, sen sijaan se on ilmeinen valistuksen hengentuote, joka esiintyy yleispätevyyden vaatimuksin ja julistaa teoreettisia normeja. Mutta on vielä muutakin erottamassa näitä julistuksia: amerikkalaisessa puhutaan puritanismin asiallista kieltä, mutta ranskalaisesta kaikuu vallankumouksen täysi paatos…”

Amerikkalaisen kulttuurin syvät juuret ovat vanhassa Euroopassa. On tärkeätä ymmärtää, että USA:n poliittisen historian perustavien dokumenttien ja yhteiskunnallisten instituutioiden arvomaailma – amerikkalaiset perusarvot – kumpuaa vanhoista eurooppalaisista raamatullisen juutalaiskristillisistä keskiaikaisista ja näiden muokkaamina antiikin Rooman ja Kreikan lähteistä, kuten vanhan Euroopan omatkin vankat perinteet kumpuavat.

Amerikkalainen kulttuuri ei juuriltaan ole tyhjästä rakennettu modernistisen keinotekoinen luomus, vaan vanhan Euroopan elinvoimaisimmista juurista ja traditioista orgaanisesti ammentava eurooppalaisen kulttuurin ilmentymä, joka on vanhaa Eurooppaa paremmin onnistunut säilyttämään parhaat perinteensä ja soveltamaan niitä dynaamisesti.

Näitä amerikkalaisia perusarvoja amerikkalainen konservatiivi ja patriootti pyrkii puolustamaan ja säilyttämään ja tätä samaa kulttuurillisessa mielessä vanhaa eurooppalaista perusarvomaailmaa tulee eurooppalaisenkin konservatiivin pyrkiä puolustamaan ja säilyttämään, niin tänään kuin huomenna.

Edellä lainatusti kirjoitan Venäjän karhu heräsi -kirjassani sekä vuonna 2014 että 2022.

On myös syytä ymmärtää selkeästi, että, kuten jo Venäjän karhu heräsi -kirjani sivuilla 162–163 olen muistuttanut, 1900-luvun kuluessa USA:ssa vahvaan vallankahvaan päätynyt ja globalistisia hankkeitaan rakentava CFR- ja trilateralistieliitti, joka muodostaa globaalin talouseliitin keskeisen voimatekijän, ei ole koskaan edustanut eikä edusta historiallista USA:ta eikä länttä.

Historiallisen USA:n Itsenäisyysjulistuksen ja USA:n valtio-opilliset juuret ovat antiikin Rooman tasavaltalaisuudessa, germaanisanglosaksisessa vapauseetoksessa, keskiajan lännen roomalaiskatolisen kirkon ja kristillisen uskon feodaalisessa desentralismissa ja vanhassa englantilaisessa tapaoikeudessa, Common Law, ja vuoden 1215 Suuren vapauskirjan, Magna Carta, eetoksessa.

Juuret ovat myös 1500-luvun kalvinistisen protestantismin liittoteologisessa raamattuteologiassa Calvinin Geneven ja Uuden-Englannin pyhiinvaeltajaisien vuoden 1620 Mayflower Compact-dokumentin myötä, kuten David W. Hall kattavasti valaisee teoksessaan The Genevan Reformation and the American Founding (Lexington Books, 2005).

Osa juurista kumpuaa toki myös modernista 1700-luvun niin sanotun maltillisen skottivalistuksen suhteellisen konservatiivisen luonteisesta filosofiasta ja tämän asiayhteydessä osin John Locken et al. valistusfilosofiasta.

Vapaamuurarivalistushenkisyydellä ja radikaalilla valistuseetoksella Thomas Painen Common Sense -pamfletin henkeen oli oma vaikutuksensa. Tähän liittyen voit kuunnella Patmosplus-ohjelmakirjastosta 4.9.2022 päivätyn Ajankohtafoorumi-sarjan jakson ”Vapaamuurarius, mistä siinä on kyse?”

Hyvän ja laajemman tausta-analyysin angloamerikkalaisen kulttuurin moraalisista perustuksista tarjoaa Nicholas Capaldi artikkelissaan ”The Moral Foundations of Anglo-American Culture” The Postil Magazine -julkaisussa 1.9.2022.

Lue myös aiheen historiallisiin juuriin liittyvä 17.8.2017 päivätty Oikean Median kirjoitukseni ”Mietteitä Rooman Capitolium-kukkulalla ja Forum Romanumilla”.

Siitä, millainen on USA:n tämänhetkinen sisäinen tila, saa realistisen käsityksen, kun tarkastelee, miten USA:n globalistinen valtaeliitti suhtautuu niihin amerikkalaisiin, jotka haluavat konservatiivisen patrioottisesti edelleen puolustaa Itsenäisyysjulistuksen ja perustuslain mukaista historiallista USA:ta.

Juuri tätä historiallista USA:ta vastaan Amerikan valtaeliitti käy nyt avointa sotaa.