Tuomaan evankeliumi – Jeesuksen salaisia opetuksia vai jotain ihan muuta?

Löytöä pidettiin alusta saakka merkittävänä. Tokihan minkä tahansa vanhan tekstin löytyminen on aina merkittävä asia.  Kuitenkin jo 200 ja 300 luvuilla eläneet eräät kirkkoisät mainitsevat kirjoituksissaan Tuomaan nimellä liikkuneen evankeliumin. Lisäksi 1800-luvun lopulla oli löydetty kreikankielisiä katkelmia, jotka Nag Hammadin löytöjen myötä paljastuivat nyt katkelmiksi Tuomaan evankeliumista.

Tuomaan evankeliumi ei tänä päivänä ole enää mikään uutinen. Aika ajoin se kuitenkin pulpahtelee pinnalle, koska ajatus Jeesuksen salaisista opetuksista ja hiekkaan kätketystä evankeliumista saa ihmiset miettimään onko uusi testamentti jättänyt jotain olennaista kertomatta, tai että Uudesta testamentista on jostain syystä jätetty jotain pois.

Näinhän ei ole. Tosiasiat ovat paljon arkisempia.

Tuomaan evankeliumi sisältää 114 lyhyttä mietelauseenomaista opetusta tai vertausta, jotka alkavat sanoin: Jeesus sanoi. Mitään Jeesuksen teoista tai elämänvaiheista kertovia narratiivisia jaksoja siihen ei sisälly. Niinpä siitä puuttuvat kaikki Jeesuksen ihmeteot, kärsiminen, kuolema ja ylösnousemus.

Lauselmien sisältö on esoteerinen. ”Salaiset” opetukset on väitetysti tarkoitettu vain niille sisäpiiriläisille, jotka ovat kelvollisia kuulemaan.

Paikka paikoin teksti sisältää selviä gnostilaisperäisiä ajatuksia, vaikkei Tuomaan evankeliumi sellaisenaan edustakaan puhtaaksi viljeltyä gnostilaisuutta. Mutta tällaisia vivahteita sisältyy muun muassa ajatuksiin siitä, että pelastus on saavutettavissa oikeanlaisen tiedon avulla (kreikkalainen sana gnosis tarkoittaa tietoa), joka tekstin mukaan löytyy tietysti Jeesuksen  salaisten sanojen  merkityksen ymmärtämisen kautta.

Noin puolelle Tuomaan evankeliumin lauselmista löytyy jonkinlainen vastine Matteuksen, Markuksen tai Luukkaan evankeliumeista, mutta niiden järjestys ei vastaa näissä synoptisissa evankeliumeissa ilmenevää järjestystä.

Monet tutkijat olivat ennen löytöä päätelleet Matteuksen ja Luukkaan käyttäneen evankeliumiensa kirjoittamisessa jonkinlaista Jeesuksen puheiden lähdettä – ns. Q-lähde (quelle) – ja Tuomaan evankeliumi sattui muodollisesti vastaamaan tällaista puhelähteen mallia.

Milloin Tuomaan evankeliumi syntyi?

Kun lisäksi eräät Tuomaan evankeliumissa esiintyvistä sanoista enemmän tai vähemmän vastasivat evankeliumeista löytyviä Jeesuksen opetuksia, sai tämä jotkut tutkijat esittämään, että Tuomaan evankeliumi olisi alun perin saattanut syntyä hyvinkin varhain – joko toisen vuosisadan alkupuolella tai joidenkin mukaan peräti ensimmäisellä vuosisadalla.

Viime aikoina on kuitenkin voitu osoittaa varsin kiistattomasti, että Tuomaan evankeliumi ei ole voinut syntyä ennen toisen vuosisadan jälkimmäistä puoliskoa. Tähän liittyvästä tutkimuksesta ja sen tuloksista tekee lyhyesti selkoa esimerkiksi Graig A. Evans kirjassaan Jeesus-huijaus paljastuu (Perussanoma 2014), jossa hän tekee selkoa Nicholas Perrinin tutkimuksesta aiheen parissa.

Perrinin mukaan lukuisat sanastolliset yhtäläisyydet ovat osoittaneet, että Tuomaan teksti seuraa, ja on riippuvainen, vasta toisen vuosisadan lopulla syntyneistä syyriankielisistä evankeliumiteksteistä.

Yhtäläisyyksistä voi päätellä Tuomaan evankeliumin olevan merkittävässä määrin riippuvainen Tatianoksen Diatessaron -nimellä tunnetun synoptisten (Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan) tekstien syyriankielisestä evankeliumiharmoniasta. Myös Jeesuksen väitettyjen lauselmien järjestys – joka tutkijoita kauan on hämmentänyt – vastaa Tatianoksen Diatessaronia.

Tekstin alussa oleva nimimaininta Juudas Tuomas viittaa sekin syyrialaiseen kristilliseen traditioon. Syyrialaisen Edessan kaupungin piispa oli nimeltään Juudas Tuomas.

Nämä yhtymäkohdat syyrialaisperäiseen kristilliseen traditioon ovat tärkeitä, kun ajatellaan Tuomaan evankeliumin syntyä ja ajoitusta. Diatessaron on näet syntynyt aikaisintaan noin 170 jKr. minkä vuoksi siitä riippuvainen Tuomaan evankeliumi ei ole voinut olla olemassa ennen tuota aikaa. Lisäksi, toisella ja kolmannella vuosisadalla juuri syyriassa tulivat muotiin erilaiset lauselmakokoelmat.

Harhaoppinen pelastuskäsitys

Tuomaan evankeliumin pelastusoppi on perinjuurin gnostilaistyyppinen. Tähän liittyy seuraava katkelma Tuomaan evankeliumin päätössanoista:

Simon Pietari sanoi hänelle, ”Anna Marian jättää meidät, sillä naiset eivät ansaitse elämää.” Jeesus sanoi, ”Katso, minä opastan häntä tehdäkseni hänestä miehen, niin että hänkin tulisi eläväksi hengeksi muistuttamaan teitä miehiä. Sillä jokainen nainen, joka tekee itsestään miehen astuu sisälle Taivaan valtakuntaan.”(114).

Eli kysymykseen Kuinka nainen voi pelastua? Tuomaan evankeliumi julistaa ilosanoman: Ei hätää, kyllä me siitä vielä mies tehdään!

Kirkkoisät tunsivat harhaoppisten kirjallisen harrastuneisuuden ja varoittivat teksteissään kristittyjä noista myöhäsyntyisistä teksteistä sekä rohkaisivat uskovia pitäytymään neljässä kanonisessa evankeliumissa, joiden yhteys apostoleihin ja varsinaisiin silminnäkijöihin oli yleisesti tunnettu. Ensimmäisen vuosisadan teksteinä ne olivat ajallisesti ja maantieteellisesti lähellä tapahtumia, toisin kuin myöhään toisella vuosisadalla syntyneet ”evankeliumit”.

Erilaiset harhaoppiset, esoteeriset ja gnostilaisperäiset liikkeet alkoivat apostolien kuoltua tehtailla toisen vuosisadan alun jälkeen mitä erilaisimpia ”mukaevankeliumeita”, joita laitettiin milloin Tuomaan, milloin Juudaksen, milloin Pietarin ja Paavalin, milloin minkäkin kristinuskolle merkittävän apostolin nimiin. Tällä tavalla näille harhaoppisille kirjoituksille haettiin näennäistä apostolista auktoriteettia.

Tässä ne poikkeavat Uuden testamentin evankeliumeista, jotka alun perin oli laadittu ilman kirjoittajien nimiä, ja joista kaksi (Markus ja Luukas) eivät itse olleet apostoleita tai Jeesuksen toiminnan välittömiä silminnäkijöitä. Heidän evankeliuminsa perustuvat kuitenkin silminnäkijälähteisiin.

Esimerkiksi kirkkoisä Papias (60-130 jKr.) kertoo Markuksen kirjoittaneen Herran teoista ja sanoista sen mukana minkä oli kuullut toimiessaan apostoli Pietarin tulkkina. Luukas kertoo evankeliuminsa alussa olleensa yhteydessä tapahtumien alkuperäisiin silminnäkijöihin (Luuk. 1:1-3).

Tuomaan evankeliumi ei ole koskaan kuulunut Raamattuun

Tuomaan evankeliumi on syntynyt paljon myöhemmin, kuin Uudessa testamentissa olevat neljä evankeliumia, eikä se ole koskaan ollut osa Uutta testamenttia. Sillä ei alkusanoista huolimatta ole mitään tekemistä apostoli Tuomaan kanssa. Se on syntynyt kauan aikaa hänen kuolemansa jälkeen maantieteellisesti kaukana evankeliumien tapahtumapaikoilta.

Sillä ei siis ole suoraa ajallista eikä maantieteellistä yhteyttä neljän evankeliumin syntysijoille. Sama koskee huomiota herättänyttä Juudaksen evankeliumia.

Gnostilaisperäisten vaikutteidensa vuoksi Tuomaan evankeliumi on hengellisesti vahingollinen, eikä uskovan ihmisen sen vuoksi kannata etsiä tai omaksua siitä rakennusaineksia omaan kristillisyyteensä tai hengelliseen hartauselämäänsä.

Kokonaan toinen kysymys on tutkia varhaisina vuosisatoina toimineiden ja kristinuskosta vaikutteita saaneiden gnostilaisperäisten ryhmien opetusta ja ajattelua. Silloin tekstillä on tietysti paikkansa osana historian tutkimusta.

Apostoli Paavalin mukaan evankeliumiin kuuluu kuitenkin totuus ja opetus Jeesuksen kuolemasta meidän syntiemme tähden, hautaamisesta ja ylösnousemuksesta kolmantena päivänä, ja hänen ilmestymisestään opetuslapsille (1 Kor. 15:3-5). Tuomaan evankeliumissa ei näistä ole jälkeäkään.

Arvokas tieto Jeesuksesta löytyy neljästä evankeliumista

Tähän sekä vastaaviin sensaationhakuisiin uutisiin, kuten ehkä tuoreemmassa muistissa olevaan kohua herättäneeseen Juudaksen evankeliumiin, soveltuu hyvin graduprofessorini Lars Aejmelaeuksen toteamus kirjassa Kristinuskon Synty (Kirjapaja 2007):

”Vaikka Tuomaan evankeliumin merkityksestä kiistelläänkin, yleissääntönä voidaan todeta, että UT:n ulkopuolisilla evankeliumeilla ei juuri ole mitään arvoa historiallisina dokumentteina Jeesuksen elämästä ja sanomasta. Ne ovat myöhäsyntyisiä ja edustavat siten myös myöhempää perimätiedon vaihetta sekä ovat sisältönsä kannalta riippuvaisia kanonisista evankeliumeista. Ne ovat enemmän esimerkkejä toisen kristillisen vuosisadan uskonnollisesta elämästä kuin kristinuskon varhaisimmista juurista.” (s. 113)

Vähän myöhemmin Aejmelaeus jatkaa:

”Aina aika ajoin ilmestyy kirjoituksia, joissa paljastetaan sensaatiomaisia ”kirkon pimittämiä” tietoja Jeesuksesta, esimerkiksi hänen matkoistaan Intiaan viisautta opiskelemaan. Aineisto tällaisiin ”paljastuksiin” on usein peräisin myöhäisistä, UT:n ulkopuolelle jätetyistä evankeliumeista, joissa usein hurskas, mutta samalla myös valitettavan usein täysin arvostelukyvytön kristillinen mielikuvitus jatkoi Jeesuksen elämän ja opetusten kuvailemista. Nyrkkisääntönä voidaan todellakin todeta, että arvokas perimätieto Jeesuksen elämästä ja opetuksesta rajoittuu UT:n sisällä oleviin, eli kanonisiin evankeliumeihin.” (s. 114)

Kootusti voidaan todeta, että Tuomaan evankeliumi on historiallisesti arvokas tekstilöytö, joka antaa paljonkin mielenkiintoista pohdittavaa varhaisilla vuosisadoilla toimineiden kristinuskoon gnostilaisperäisiä vaikutteita yhdistäneiden ryhmien ajattelusta.

Se ei kuitenkaan anna mitään uutta ja ihmeellistä, jolla meidän olisi täydennettävä sitä tietoa Jeesuksesta, jonka saamme hänestä uuden testamentin evankeliumien perusteella.

Tuomaan evankeliumi ei ole apostolista alkuperää.

Se on syntynyt kauan apostolien kuoleman jälkeen vasta toisen vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla ihan eri maanosalla.

Sen opetus sisältää apostoliselle opille vieraita korostuksia. Siksi se ei koskaan löytänyt tietänsä yleiseen seurakunnalliseen käyttöön.

Sen hautautuminen Egyptin hiekkaan ei näin ollen johtunut kirkkopoliittisesta salaliitosta vaan terveen järjen käytöstä.