Tunsi Raamatun kuin apteekkari pullojensa sisällön (Näitä minä muistelen #11)

Laivuri Frans Lehtosen koko perhe oli tekemisissä uuden herätysliikkeen kanssa. Alussa se oli Viktoriina Lehtonen, joka alkoi käydä Kuralan kokouksissa. Ja koki hengellisen heräämisen synninhädän ja armon välähdyksen muodossa. Jonkun verran myöhemmin syksyllä 1919 Viktoriina sai mukaansa koko perheen. Tuli Frans-isän vuoro kokea synninhätää ja päästä armoon.

Eräitä kertoja kuulin Ensio Lehtosen kertovan miten joutui synnin hätään niillä kokousmatkoilla, joilla kulki vanhempiensa mukana Kuralan puheita kuuntelemaan. Lain saarna ja vanhempien kääntymys kosketti Ensio-poikaa rajustikin, mutta silti eivät uskon asiat käynet selviksi nuorukaiselle.

Saarnaajaveljekset Eeli ja William Jokinen saapuivat marraskuussa 1920 Uuteenkaupunkiin. Taivaasta maan päälle tuuli – kovastikin. Suomen Viikkolehden sivuilta löytyy tällainen raporttiuutinen:

Uudessakaupungissa on muutamia viikkoja kestänyt kokoussarja päättynyt. Jeesus tuo väkevämpi on saanut saalista väkevältä riistää. Mutta paljon kuohun on se nostanut tuossa vanhoillisessa kaupungissa. Parempiosaiset ovat pyytäneet poliiseja toimittamaan herätyssaarnaajat pois paikkakunnalta. Hulikaanit ovat kokouksia häirinneet. Yleensä on väärää oppia kovasti kammoksuttu. Mutta virallisen kristillisyyden taholla on myötätunnolla suhtauduttu herätyskokouksiin. | SV 1920, numero 25-26 |

Veljesten tilaisuudet tekivät suuren hengellisen vaikutuksen Ensio Lehtoseen. Hän liittyi mukaan vapaakirkolliseen työhön, vaikka omien sanojensa mukaan ei vielä ollut sisäisesti rauhassa. Heränneet nuoret olivat innokkaita todistamaan uskostaan, julkaisivat jopa omaa Ikiaartehet-lehteä. Ensio kirjoitti siihen lopun ajan aihemaailmaan liittyviä kirjoituksia – varmaankin Artturi Kuralan raamattutunteihin perustuvia.

Ensio Lehtonen kertoi eräässä Lapissa pidetyssä kokoussarjassa saaneensa nuorukaisena sisimpäänsä pyhän tulen valaisemaan ja rohkaisemaan ajan merkeistä puhumista. ”Tällaista samanlaista pyhän tulen siirtoa olen rukoilemassa nuorelle avustajalleni Leo Mellerille. Rukoilkaa tekin tämän asian puolesta, että Leo-poika saisi minun jäljissäni kulkea Suomen Siionissa ja opettaa Herran tulosta niin kuin minä kuljen Artturi Kuralan askeleissa” – näin Lehtonen muistini ja päiväkirjaani tehdyn suppean merkinnän mukaisesti totesi mainitulla Lapin kierroksella. Isäntänä oli viikon mittaisella työn täyteisellä matkalla kirkkoherra Jarl Salonius, joka sittemmin samaistui työhömme olemalla vuosikausia Kuvan ja Sanan ja Patmos ry:n hallituksissa. Sekä Lehtosen elinpäivinä että kolmatta kymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Rukoilijoita lienee ollut, koska Jumalan tuli syttyi ja palaa vieläkin profeetallisen Raamatun todistamiseen innoittavana tekijänä tämän kirjoittajan heikossa ja paljossa puuttuvassa elämässä.

MUUTEN: näitten muistelojen kirjoittaminen on yksi varma merkki siitä, että kirjoittaja on laskemassa kynäänsä lepoon pulpetille. Vuonna 1971 vastaanotetun perinnön kuljettaminen on siirtynyt useisiin käsiin – jopa kolmannellekin sukupolvelle Lehtosesta laskien – ja kiitän Jumalaa Hänelle uskollisista perintötaakan kantajista.

Yhtä asiaa muistelen sattuvasta syystä tässä ja nyt.

Tulevissa kirjeissä kuljetan lukijaani hetkiin ja vuosiin, jolloin yhteys Lehtosen ja minun – oppi-isän ja johtajan ja oppipojan ja johdettavan – välillä katkesi joiksikin vuosiksi. Käsittelen asioita, joista en ole ääneen virkkanut sanaakaan vuosikymmenien kulkueessa. Mutta ei tässä eikä nyt.

Sen mainitsen, että aloitettuani säännöllisessä työsuhteessa Kuvan ja Sanan toimituksessa Ensio Lehtonen pyysi minua keskittämään opintoni ja niistä nousevan työvoimani nimenomaan Raamatun eskatologisen sisällön – mukaan luettuna tietysti Israelin totuus – viestimiseen.

Jos oikein kaavailen ja muistelen menneitä, niin noin neljä-viisi vuotta työsuhteen alkamisesta ollessani Ensio Lehtosen apulaisena johtamassa pyhiinvaeltajien matkaa Israeliin, Lehtonen pyysi minut illan lopuksi kahdenkeskiseen keskusteluun. Hänen sen hetkinen vakavuutensa on vieläkin mielessäni: se oli kaikista kokemistani Lehtonen-tilanteista täysin poikkeava. Minulla on tilanteesta eräitä Israelissa kirjoittamiani muistiinpanoja; seuraavassa johtajani silloista ydinajatusta:

Tiedät, mitä ennen kaikkea profeetallisen sanan julistamiseeni vaikutti Artturi Kuralan esimerkki. Ahmin hänen sanansa ja näin untakin niistä profeetallisista kartoista.

Kuralan eskatologinen sanoma koettiin tarpeellisena kaikkialla Suomessa. Kuralat matkasivat maata ristiin rastiin. Talvella 1923 terveys petti. Kurala sairastui keuhkotautiin ja kuoli toukokuussa 1923. Kurala haudattiin kotiseudullaan Rymättylässä: se oli käänteentekevä ikuisesti säädetty hetki elämässäni.

Vapaakirkollista saattoväkeä oli satamäärin. Siunaustilaisuus muodostui vapaakirkolliseksi kokoukseksi ja jatkui keskiyön toiselle puolelle. Vielä puolenyön jälkeen oltiin polvirukouksissa. Silloin saarnaaja Eskil Renfors sai Herralta aiheeksi kysyä, olisiko ketään, joka astuisi Kuralan askeliin erityisesti profeetallisen sanan julistajana. Tunsin juuri silloin sisäisen kehotuksen nousta ylös. Sillä hetkellä Pyhän Hengen virta tempaisi minut mukaansa ja vaivuin itkien lattialle. Myöhemmin minulle kerrottiin Artturi Kuralan rukoilleen Jumalalta yhtä nuorta miestä Raamatun varsinaisen profeetallisen sanan julistamisen jatkajaksi – ei vain yhdessä seurakunnassa yhdellä paikkakunnalla, vaan koko Suomessa. Herrasta se on, että olen saanut niin kiitoksessa kuin ankarassa arvostelussakin opettaa Raamatun profetioita. Profetioita käsittelevien kirjojeni sivut ja painosten levikki ylittää kaiken yhteenlasketun vastaavan kustannustoiminnan Suomessa. Tätä en käsitä enkä osaa selittää – en koskaan ole pitänyt tällaista palveluelämää itsestään selvyytenä.

Mutta jokaisen ihmisen elämän pituus on määrätty. Minunkin elämäni langat katkeavat joko piankin tai sitten hieman edempänä. Mutta ne katkeavat. Ja minä olen saanut Herralta sen, että sinä, Leo-poikani – hengellinen poikani – olet työni jatkaja. Luovutan täten tässä ja nyt sinun käyttöösi kaiken mitä minulla ja työssäni on. Käytä sitä kaikkea! Opiskele – pistä itsesi Herran käyttöön – anna Hänelle kaikki aikasi ja elämäsi pyytämättä mitään itsellesi. Julista ja opeta profetian sanaa – osasi tulee olemaan arvostelua ja pilkkaakin puoleensa vetävä. Mutta Herralla on Suomessa ne, jotka tarvitsevat opetustasi. Opeta heitä, älä yritä käännyttää vihaajiasi tai arvostelijoitasi äläkä vastaa pilkkaajille, Herra hoitaa heidät. Hoida sinä nälkäistä tosilammasten laumaa. Tee työsi ylitse kaikkien hengellisten rajojen.

Ja sitten minulla on sinulle, hengellinen poikani Leo, profetia:

Meidän yhteiseksi tehtäväksemme ei tullut toteuttaa näkyäsi radioasemasta, joka koko Suomelle julistaisi sanomaa Herran Jeesuksen Kristuksen tulemisesta ja Israelista ajan merkkinä. Mutta eräänä päivänä sinulla on radioasema käytössäsi – onko se Afrikassa vai Suomessa, tulevat päivät osoittavat osoitteen. Mutta silloin: anna kuulijoillesi mahdollisuus esittää sinulle kysymyksiä Raamatun pyhistä profetioista. Vastaa kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä – ja sitä hetkeä odottaen: opiskele, opiskele, valmistaudu.

Vuodet kuluivat – jokunen vuosikymmenkin. Radiomonopoli murtui. Suomalainen kristillinen radiolähetys pääsi kaiken kansamme kuultavaksi – matkaamatta eetterissä Tangerista tai Monte Carlosta Suomeen. Patmos Lähetyssäätiö aloitti säännöllisen radiotyön kotimaassa.

Onko mieleen tullut miksi ensimmäiset ohjelmamme olivat kysymys/vastaus muotoisia joihin kuuntelijamme saivat soittaa – ja miksi ohjelman nimeksi otin sanat Taivaan ja maan väliltä? Jälleen kerran kuljetin hengellisen isäni ja johtajani Ensio Lehtosen perintöä uudelle sukupolvelle. Otsikoita ja nimiä ja ohjelmamallia myöten.

Muuten: en usko, että taivaallinen perintö kuolee ja katoaa sukupolvien vaihteissa – kunhan sitä ei tarkoituksellisesti lopeteta.

Olen rukoillut Herralta sitä hyvyyttä, että Lehtoselta saamani perintö – Patmos-visioksi nimitetty – saisi jatkaa hengellisesti antoisaa matkaansa päivieni loputtua. Toki ajassa tapahtuvaa yleistä muuttumista ja kehityksiä seuraavana ajankohtatyönä, mutta sisimmältä näyltään ja ennen kaikkea päämäärätarkoituksellisuudessa muuttumattomana. Vapaasti Osmo Tiililää lainaten: ”Evankeliumia julistetaan koska ihmisiä kuolee.”

Vuosina 1969-71 Lehtosen ja minun välillä käytiin varmaankin satoja tunteja keskustelua siitä, miten kaksi tärkeintä perintöä häneltä ja hänen sukupolveltansa voisivat elää uusia vuosikymmeniä kohti Herran Jeesuksen Kristuksen toista tulemusta. Lehtonen korosti kahta suurinta tarvetta mitä tulee työntekijävoimiin kaltaisessamme työmuodossa, jolla ei ole kirkkokuntaa tai herätysliikettä, jonka nojaan rakentaa niin taloudellista kuin henkilötarpeisiin liittyvää selviytymistä.

On kaksi palvelutehtävää ylitse kaikkien muitten tehtävien: Tarvitaan näyn kuljettajaa. Ja tarvitaan palvelutyön taloudellisesta asemasta ja tilasta huolehtivaa varain hankkijaa. Jos nämä Pyhällä Hengellä voidellut suorittajat puuttuvat, vaikka työmuodolla olisi sata muun tehtävän suorittajaa, niin työ ei onnistu. Puuttuu innoitus. Ja puuttuu raha, jolla innoitus muuntuu näystä taivassaaliiksi.

Näin Ensio Lehtonen opetti. Näitä hän vuosien varrella pakinoi Hiljaisen Miehen ja Kipinäpojan riveillään.

Saanhan jakaa kanssasi mikä on ollut viiden viimeisen vuoden aikana keskeisintä ja usein myös raskainta sisäisesti kantamaani taakkaa?

Olen riemuinnut siitä valtaisasta näystä ja työstä, joka kasvaa Ensio Lehtosen istuttaman puun oksissa. Jopa oksatkin kasvavat, nekin.

Mutta kaiken kasvun ja moninaisuuden ja todettavan siunauksen ja hedelmän keskellä olen kaivannut kahta ihmistä. Oi, miten tuhansia kertoja olen muistanut muistuttaa Jumalaa, kaiken hyvän Antajaa, näistä henkilötarpeista.

Olen anonut henkilöä, joka kokotoimisesti ottaisi harteilleen Raamatun profetian opettamisen dispensationalistisen totuuden sanana. Tähän tietysti kuuluu saumattomasti Israelin asian opettaminen. Tahtoisin tämän henkilön keskittyvän opettamiseen: medioissa, painetussa sanassa, kokouksissa, kirkoissa, seuratuvissa, kodeissa. Vanhan ajan profeetallisesta opettamisesta on vallalla suomalainen nälänhätä.

Ja olen anonut henkilöä, joka omistaisi varain hankinnan armoituksen. Joka tuntisi ja jatkuvasti syventyisi Raamatun totuuteen mammonasta. Joka etsisi ja löytäisi yhtymälinjat muuttumattoman ikiaikaisen raamatullisen raha- ja antamisopetuksen ja nykyisen 666-yhteiskunnan kehittymisen risteyskohdissa.

Lehtonen rukoili työnsä jatkajaksi miestä, joka vaihtaa pyhät sanat pyhiksi markoiksi. Ensio Lehtosella oli opetuksen karisma varain hankinnan saroilla. Ehkä se olin sitten minä, joka olin tarkoitettu ajamaan varain hankinnan vankkureita patmospelloilla. Ehkä olen vain se korvike, joka on saanut suorittaa tehtävää sen ensimmäisen tarkoitetun kieltäytyessä?

Uskon Jumalan jo antaneen ensimmäisen henkilön.

Onko jälkimmäinen henkilö jo ”työn alla”? Valitaanko häntä vasta parhaillaan? Jos lukijoitteni joukossa on henkilö, joka kokee voivansa olla vastaus tähän rukousaiheeseen osittain tai jopa kokoaikaisesti, niin ota yhteys minuun (leo.meller@patmos.fi).

KOKEMUS Artturi Kuralan hautajaisissa merkitsi Ensio Lehtosen kutsumustietoisuuden oven aukeamista. Tässä hänen sanojansa:

Minusta tuli sitä, mitä seuraavat tekijät olivat elämääni istuttaneet: Koti. Vanhemmat. Erityisesti isoäiti. Pyhäkoulun opettajani Wilhelm Törni. Jokisen veljesten kokoussarjat. Vapaakirkollinen nuorisoherätys. Ja tietysti saarnaaja Kurala ja puolisonsa. Nämä kaikkineen vaikuttivat siihen, mitä elämänpuuni juuresta löytyy. Mutta tietysti: ennen kaikkea verisen Vapahtajani Jeesuksen Kristuksen valinta ja uskollisuus valinnallensa vaikuttivat kaiken alusta loppuun. Paljain käsin seison edessänsä kerran ja ihmettelen, että Hän, Ikuinen, saattoi uskoa minulle, katoavalle tomun hiukkaselle, sen mitä elämässäni on tapahtunut.

Lue Näitä minä muistelen -kirjoitussarjan aiemmat osat täältä.