Tomas Sandell: Italian uudesta pääministeristä ei ole vielä täyttä varmuutta, mutta yksi asia on selvä: hän ei ole Israelin vihollinen.

Kristillisten arvojen, muun muassa perinteisen avioliiton, vahvana puolustajana Meloni asuu pitkäaikaisen poikaystävänsä, vasemmistolaisen toimittajan, kanssa, jonka kanssa hänellä on nuori tytär.

Israelin kysymyksessä hän on kuitenkin johdonmukainen: Hän on useaan otteeseen puolustanut juutalaisvaltiota. Jos hän onnistuu muodostamaan uuden hallituksen koalitiokumppaneidensa, Forza Italia ja Lega per Salvini Premier -puolueiden kanssa, siitä voisi tulla koko Euroopan Israel-myönteisin hallitus.

Tärkein syy, miksi häntä arvostellaan, ei ole hänen puolueensa menneisyys vaan pikemminkin hänen vastustuksensa aborttia, LGBTQ-oikeuksia ja gender-ideologiaa kohtaan. Eräässä kuuluisassa yhden lauseen repliikissään vaalikampanjan aikana hän esitteli itsensä ”naisena, äitinä, italialaisena ja kristittynä”. Meloni katsoo, että kaikkia näitä identiteettejä vastaan hyökkää ”woke”-ideologia ja kasvava paine poliittiseen korrektiuteen.

Eräs eurooppalainen pääministeri totesi, että hän voisi antaa Melonille anteeksi monia asioita, mutta ei sitä, että hän on avoimesti kyseenalaistanut ”oikeuden aborttiin”. Silti, vaikka Meloni on perinteinen roomalaiskatolilainen, hän ei ole ehdottanut muutoksia Italian nykyiseen lainsäädäntöön, joka sallii sekä abortin että samaa sukupuolta olevien parisuhteen. Miksi siis niin suuri suuttumus?

ECR-ryhmä yhdistää Melonin brittikonservatiivien kanssa.

Kysymykseen vastaamiseksi tarvitaan hieman kontekstia. Meloni on osa kasvavaa sosiaalikonservatiivien – toiset kutsuvat heitä oikeistopopulisteiksi – liikettä, joka on parhaillaan saamassa jalansijaa Euroopassa. Vain kaksi viikkoa ennen Italian vaaleja Ruotsidemokraateista tuli Ruotsin toiseksi suurin poliittinen puolue, ja ne ovat osa uutta hallituskoalitiota. Ruotsidemokraatit ja Italian veljet ovat molemmat Euroopan parlamentin Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmän (ECR) jäseniä. Tämä ryhmä oli Britannian konservatiivien koti, kun he olivat vielä osa EU:ta. Tämä saattaa selittää, miksi Britannian pääministeri Liz Truss oli ensimmäisiä maailman johtajia, jotka onnittelivat Melonia vaalivoiton johdosta.

Nykyään ECR koostuu Puolan ja Tšekin tasavallan hallituspuolueista. Muutaman viikon kuluttua listalla on myös ryhmiä Italiasta ja Ruotsista. Ensi vuonna listaan voi liittyä Espanjan konservatiivinen Vox-puolue.

Mikä näitä puolueita sitten yhdistää? Vaikka vastustajat syyttävät niitä äärioikeistolaisuudesta, nationalismista ja populismista, ne määrittelevät itsensä mieluummin kansallisiksi tai sosiaalisiksi konservatiiveiksi.

Tämä tarkoittaa, että ne ovat määritelmällisesti kansallismielisiä ja valinnaisesti sosiaalisesti konservatiivisia. Ne vastustavat poliittisen vallan lisäämistä Brysseliin, mutta eivät enää vastusta EU:n jäsenyyttä sinänsä. He vastustavat myös maahanmuuttoa ja suhtautuvat kriittisesti gender-ideologiaan ja LGBTQ-liikkeeseen. Paradoksaalista kyllä, monet seksuaalivähemmistöjen edustajat, jotka tuntevat itsensä uhatuiksi joissakin Euroopan kaupunkikeskuksissa esiintyvien islamilaisten radikaalien taholta, pitävät heitä parhaina liittolaisinaan liberaalin demokratian puolustamisessa. Useimmat amerikkalaiset evankeliset tuntevat olonsa kotoisaksi heidän seurassaan, vaikka paavi Franciscus tekisi kaikkensa etäännyttääkseen heidät, lähinnä heidän maahanmuuttoa koskevien näkemystensä vuoksi.

Israelin musta lista

Vaihtoehtoisesti monilla paikallisilla juutalaisyhteisöillä on huolenaiheensa. Israelin ulkoministeriö pitää jopa mustan listan kirjaa uudessa poliittisessa maisemassa navigoimiseksi. Paradoksaalista kyllä, tämä musta lista on estänyt monia israelilaisia diplomaatteja tapaamasta joitakin heidän vahvimmista poliittisista liittolaisistaan Euroopassa. Uusien vaalitulosten odotetaan vähitellen muuttavan tätä.

Henkilökohtainen yhteys Fratelliin

Mitkä ovat sitten henkilökohtaiset kokemukseni Melonista ja hänen puolueestaan? Vain päivä Italian vaalien jälkeen nauhoitin uuden jakson ”European Report” -keskusteluohjelmasta Euroopan parlamentista Brysselistä, jossa oli mukana Italian veljesten ryhmänjohtaja parlamentissa, Euroopan parlamentin jäsen Carlo Fidanza. Fidanza on Melonin läheinen yhteistyökumppani ja Euroopan parlamentin uskonnon- tai uskonvapautta ja uskonnollista suvaitsevaisuutta käsittelevän työryhmän toinen puheenjohtaja. Fidanza ilmaisi ”Eurooppa-raportissa” suuren pettymyksensä Euroopan unioniin, koska se ei tee tarpeeksi suojellakseen ja edistääkseen uskonnonvapautta kaikkialla maailmassa.

Tapasin Melonin lyhyesti toukokuussa, kun puhuin Roomassa edesmenneen Israelin pääministerin Yitzhak Rabinin muistoksi perustetun lapsipuiston vihkiäistilaisuudessa. Tilaisuus oli hyvä osoitus siitä laajasta poliittisesta tuesta, jota Israel saa nykyään Italiassa poliittisesta suuntautumisesta riippumatta. Tilaisuudessa olivat edustettuina käytännössä kaikki Italian poliittiset puolueet, vaikka vain väistyvän hallituksen ulkoministeri Luigi Di Maio oli kutsuttu puhumaan. Israelin suurlähettiläs tervehti kuitenkin lämpimästi sekä Giorgia Melonia että hänen koalitiokumppaniaan Matteo Salvinia.

Suurlähettiläs tiesi tarkalleen, mitä oli tekemässä. Meloni ei ole ainoastaan Israelin ystävä, vaan hänen koalitiokumppaninsa Lega-puolueen Matteo Salvini on jopa luvannut siirtää Italian suurlähetystön Jerusalemiin, jos hän pääsee vaikuttamaan uudessa hallituksessa.

Tässä suhteessa he eivät eroa muista Euroopan niin sanotuista oikeistopopulistisista puolueista. Myös Ruotsidemokraatit on ilmoittanut haluavansa siirtää suurlähetystönsä Jerusalemiin. Mikään poliittinen puolue ei kuitenkaan ole vahvempi Israelin ystävä kuin Unkarin pääministerin Viktor Orbanin Fidesz-puolue Budapestissä. Unkaria pidetään yleisesti Israelin parhaana ystävänä EU:ssa, ja Tšekin hallitus on vasta toisena. Herää kysymys, kritisoidaanko Viktor Orbanin ja Giorgia Melonin kaltaisia eurooppalaisia johtajia ensisijaisesti heidän oikeistolaisen ideologiansa sijaan heidän voimakkaasta kannanotostaan perhekysymyksiin ja Israeliin? Molemmissa asioissa he ovat selkeästi vastakkain Euroopan poliittisen vallanpitäjän kanssa.

Itsekritiikin puute ensisijaisena huolenaiheena

Minulla on silti omat huolenaiheeni. Kaikilla edellä mainituilla poliittisilla puolueilla on vahva kansallismielisyys. Isänmaallisuus ei ole ongelma. Ukrainan jatkuvan sodan myötä todellisen isänmaallisuuden kunnioitus on kasvanut Euroopassa räjähdysmäisesti. Mutta yksityisissä keskusteluissa joidenkin näiden puolueiden edustajien kanssa olen myös havainnut tiettyä haluttomuutta myöntää menneisyyden vääryyksiä tai virheitä.

Kyllä, Mussolinin aika oli synkkä luku Euroopan historiassa. Tämän historiallisen tosiasian vähättely, muokkaaminen tai vähättely ei auta asiaa. Puolassa konservatiivinen hallitus kieltäytyy edelleen tunnustamasta Puolan osallisuutta holokaustiin, ja päinvastaisten väitteiden esittäminen on jopa kriminalisoitu. Unkarissa kansalliselle sotasankarille pystytettiin joitakin vuosia sitten patsas, vaikka hän oli avoin antisemitisti. Kypsissä demokratioissa voidaan hyväksyä historian monimutkaisuus, jossa saa sekä juhlia että arvostella omaa historiaansa. Autoritaariset hallitukset eivät myönnä virheitä.

Monet postfasistiset puolueet ovat siirtyneet valtavirtaan.

Ongelmallinen menneisyys ei kuitenkaan saisi sulkea pois minkään poliittisen puolueen mahdollisuutta muodostaa hallitusta. Eurooppa on täynnä puolueita, joilla oli jossain vaiheessa historiaa läheinen yhteys natsismiin tai fasismiin, mutta jotka myöhemmin irtautuivat menneisyydestään. Tämä pätee Espanjan keskustaoikeistolaiseen pääpuolueeseen Partido Populariin eli kansanpuolueeseen, jonka juuret ovat Francon aikakaudella. Pääministeri José María Aznarin aikana (1996-2004) Partido Popular irtautui lopulta menneisyydestään ja siitä tuli sekä Israelin että transatlanttisen yhteistyön vankka kannattaja.

Kun Italian entinen ulkoministeri Gianfranco Fini noin 20 vuotta sitten halusi vierailla Israelissa merkiksi irtautumisesta puolueensa fasistisesta menneisyydestä, monet Italiassa suhtautuivat siihen epäilevästi. Israelin presidentti Shimon Peres otti hänet kuitenkin avosylin vastaan. Hänen perustelunsa oli yksinkertainen: ”Meidän on annettava ihmisille oikeus muuttaa mielensä”, hän sanoi. ”Sitä paitsi Israelilla ei ole varaa kieltää keneltäkään ystävyyttä.”

Ideologioista huolimatta Melonin hallituksen menestys ei perustu pelkkään ideologiaan vaan pikemminkin siihen, miten menestyksekkäästi hän pystyy hallitsemaan Euroopan kolmanneksi suurinta taloutta, joka muuten on syvässä kriisissä. Onnistuakseen tässä hyvin hänen on vältettävä suoraa vastakkainasettelua Brysselissä toimivan Euroopan komission kanssa ja samalla puolustettava italialaisten äänestäjiensä etuja. Tämä ei ole helppo tehtävä, vaan se edellyttää sekä pragmaattisuutta että kompromisseja.

Kuten eräs italialainen sanoi minulle vaalien jälkeisenä päivänä: Italialaiset ovat pragmatisteja, eivät ideologeja. Tämä pätee todennäköisesti myös Giorgia Meloniin.

____
TOMAS SANDELL on European Coalition For Israel (EC4I) -järjestön perustaja sekä toiminnanjohtaja. Kirjoitus on ilmestynyt alunperin englnninkielellä 2.10.2022 All Israel News verkkolehdessä otsikolla The jury is still out on Meloni, but one thing is already clear – she is no enemy of Israel