Tärkein varuste unohtui

”Me olemme pahassa pulassa kuivuuden kanssa. Sinulla on varmasti kylämme parhaat yhteydet yläkerran Isäntään. Voisitko auttaa meitä?” he pyysivät hädissään.

”Katsotaan, mitä voimme tehdä”, pappi vastasi. ”Tulkaa kaikki huomenna kirkon eteen yhteiseen rukoushetkeen. Jokainen tuokoon mukanaan yhden esineen, jolla osoittaa uskovansa siihen, että Jumala kuulee rukouksemme ja on voimallinen auttamaan meitä.”

Seuraavana päivänä kylän väki kerääntyi kirkkonsa eteen rukoilemaan sadetta. Mukanaan ihmiset olivat tuoneet Raamattuja, rukousnauhoja ja ristejä.

Kun rukoushetkeä oli jatkunut jonkin aikaa, siniselle taivaalle alkoi kerääntyä pilviä. Kun rukousta oli jatkettu vielä tuokio, useimpien yllätykseksi alkoi sataa.

Kyläläiset riemuitsivat: heidän rukouksensa oli kuultu. Innosta hihkuen ja ilosta nauraen he juoksivat kirkkoon sateensuojaan. Vain pieni tyttö jäi seisomaan ulos sateeseen. Onnellisena hymyillen hän piti kädessään rukouskokoukseen tuomaansa esinettä.

Sade muuttui vähitellen rankkasateeksi. Sekään ei saanut pientä tyttöä juoksemaan kirkkoon. Hän seisoi vakaasti paikoillaan ja piti kaksin käsin kiinni sateenvarjostaan.

Pieni tyttö ei tainnut sittenkään seistä kirkonmäellä yksin. Hänen vieressään saman sateen varjon suojassa seisoi Jeesus hymyillen leveästi. Kirkkoon sateensuojaan kiirehtineille aikuisille Jeesus olisi ehkä sanonut sanat, jotka löytyvät Matteuksen evankeliumin 18. luvun 1. jakeesta:

”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.”

Matteuksen evankeliumissa kerrotaan erään asian vaivanneen opetuslasten mieliä. He olivat yhdessä pohtineet ja kenties jopa väittelivät siitä. Yksi esitti yhtä, toinen väitti toista. Kun vastausta ei löytynyt, he päättivät kysyä sitä Jeesukselta: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” (Matt.18:1)

Jeesuksen vastauksen me saimme jo tuossa edellä.

Kuka on suurin ja tärkein? Tähän kysymykseen lehdet hakevat vastausta erilaisilla äänestyksillä. Lukijoita pyydetään kertomaan, kuka on suurin suomalainen, paras urheilija, suosituin radiojuontaja tai esimerkillisin kaupunkilainen.

Jeesus kääntää tällaiset listat ylösalaisin. Hän ei nosta taivasten valtakunnan listoille ensimmäiseksi korkeasti oppineita teologeja, kuuluisia evankelistoja tai väkeviä julistajia. Jeesus nostaa ensimmäiseksi pienen lapsen. Eikä siinä kaikki. Hän asettaa lapsen kaltaisuuden ehdoksi taivasten valtakuntaan sisälle pääsyyn.

Taivasten valtakuntaan ei päästä Raamatun kirjoitusten tarkalla tuntemisella, eikä edes oikealla opilla. Ensimmäisen Korintolaiskirjeen 13. luvun 2. jakeessa Paavali toteaa, että vaikka hän tuntisi kaikki salaisuudet ja vaikka hänellä oli miten paljon tietoa ja vaikka hänellä olisi kaikki usko, mutta häneltä puuttuisi rakkaus, niin hän ei olisi mitään. (1.Kor.13:2)

Rakkauden ensimmäinen hedelmä on luottamus. Pieni lapsi rakastaa vanhempiaan ja luottaa siihen, että isä ja äiti pitävät hänestä huolen silloinkin, kun hän kiukuttelee, on tottelematon tai saa itkupotkuraivarin.

Lapsen kaltaisuus on luottamista siihen, että Taivaallinen Isämme, joka rakastaa lapsiaan, kuulee rukoukset ja vastaa niihin. Se on luottamusta siihen, että Jumala on uskollinen ja rakastaa meitä silloinkin, kun me olemme olleet uskottomat ja hairahtuneet asioihin, joita joudumme katumaan.

Luottamus ja rakkaus ovat vaikeita asioita. Jos tutkimme sisimpäämme, tekojamme ja ajatuksiamme, niin kovin vähän löydämme kumpaakaan. Siksi Raamattu kertoo meille, mistä me löydämme todellisen rakkauden ja sen, mihin me voimme vaikeinakin hetkinä luottaa:

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh.3:16)

Jeesuksen omikseen lunastamina ja Jumalan lapsina me voimme aina luottaa Isämme rakkauteen. Hänen rakkautensa ja lupauksensa kestävät riippumatta siitä, miten pahoin me olemme kompastelleet tai hänen tieltään pois poikenneet.

”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” (Ef.2:8-9)

Eletään, ystävät, tämä ja jokainen päivämme Jumalan armon varassa. Jätetään itsemme ja toinen toisemme Jumalan rakkauden ja siunauksen sateenvarjon alle suojaan kaikilta tämän maailman myrskyiltä ja uhkilta.