Patmos-blogi

Tapio Kyyhkynen: Suhteemme Israeliin?

Vieraskynä Patmosblogi julkaisee vierailevien kirjoittajien mielenkiintoisia tekstejä Vieraskynä -palstan nimikkeellä. Kaikki kirjoittajat vastaavat itse tekstinsä sisällöstä.
Julkaistu:

Luvut: 5. Ms. 7. ja Sak. 12.

Olen surukseni saanut todeta, että osa kristikansasta – Jumalan omista – ovat kääntyneet Israelin vastustajiksi. Kun luen esimerkiksi ”sometekstejä”, saan huomata, että jotkut aidosti Jeesusta seuraavat ystävämme kyseenalaistavat nykyisen Israelin olemassaolon. He kyseenalaistavat sen, että tarkoittaako Raamatussa mainittu Israelin valtio ja juutalainen kansa sitä, mistä Raamattu heistä meille mainitsee. Toiset kyseenalaistavat myös sen, että Israelia ei pidä erikseen siunata ja Israelin siunaaminen ei millään tavalla liity siihen, että Jumala nyt sitten erityisesti myös siunaisi meitä ja seurakuntaansa.

Muistan elävästi erään Israel-tilaisuuden 80-luvulla – kun pidin saarnan – ja mainitsin, että tulevaisuudessa suhtautumisemme Israeliin tulee jakamaan kristittyjä kahteen leiriin. Nyt elämme sitä päivää. Tuo profeetta Sakarjan vanha ennustus on ymmärretty yleensä koskemaan Israelin viholliskansoja, mutta ikävä kyllä monet kristityt ovat liittyneet samaan joukkoon. VT:n profeetat julistivat Israelin kansalle toisaalta Jumalan tuomiota sekä Jumalan suurta armoa, kun he kääntyivät Elävän Jumalan puoleen, katuivat ja tunnustivat sekä hylkäsivät syntinsä. Raamatun vahva ilmoitus on se, että me emme ole tuomareita niin Israelin, kuin muidenkaan lähimmäistemme kohdalla, vaan Jumalalla on ainut tuomiovalta. Meidän tehtävämme on siunata ja rukoilla rauhaa Jerusalemille sekä evankeliumin työlle.

Vielä pieni yksityiskohta, joka löytyy Jer. 47:5: ”Kaljuus tulee Gazan osaksi, Askelon on hävitetty – se, mitä siitä oli jäljellä laaksossa. Kuinka kauan vielä viiltelet ihoasi?

Kun farao lähes 2500 vuotta sitten tuhosi Gazan, profeetta Jeremia ennusti tuon monivaiheisen profetiansa, joka toteutuu tänään silmiemme edessä. Vuosituhanten saatossa Gaza on tuhottu ja jälleenrakennettu aina tarpeen mukaan. Mielenkiintoista on, että – vielä nykyäänkin – yksi arvostetuimmista Raamatun kommentaareista on Adam Clarken (1762-1832) laaja tutkielma, jota hän valmisti 40 vuotta. Siinä hän mainitsee kyseisen jakeen selityksessä Gazasta ”sillä koko filistealaisten maa oli laaja tasanko, joka ulottui Välimeren rannikkoa pitkin Foinikiasta Egyptin rajoihin. Koko tämä tasanko, filistealaisten alue, tulee autioksi.”

Ajattelen niin, että meidän on turha haaskata voimavaroja turhentaaksemme Jumalan ikuisia suunnitelmia, parasta on vain luotta Jumalan iäti kestävään Sanaan ja seurata Jeesusta, samalla kun kerromme hyvää sanomaa Jumalan ihmeellisestä pelastussuunnitelmasta.

Loppulauseeksi sopinee arvostamani teologin Marko Jauhiaisen kirjoituksen ”Minä tulen pian” niin ikään loppulause: ”Miksi ihmeessä siis tehdä omassa uskossaan kompromisseja niiden tahojen kanssa, jotka joka tapauksessa pian kohtaavat loppunsa?”

Siunausta kaikille!

TAPIO KYYHKYNEN

__________________________

Kirjoittaja on Master of Theology (MTh), eläkkeellä olevana Helluntaikirkon pastori sekä SVKN:n sairaalasielunhoitaja.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (5)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Pekka

    Usko Jeesukseen ja usko Israeliin ei ole sama asia.Meitä ei pelasta suhde Israeliin vaan suhde Jeesukseen.Joskus vaikuttaa siltä,että olet heti antisemitisti,jos uskallat olla jostakin vähän eri mieltä jonkun kanssa.

  2. Hannu

    Mielestäni Israelia voi ja tulee siunata kuten kaikkia muitakin maailman kansoja. Israelin siunaamisen ei tule kuitenkaan tarkoittaa kaikkien sen tekojen siunaamista, vaikka miten koettaisiin, että se nyt toteuttaa Raamatun profetioita tai niiden tulkintoja.

  3. IlkkaT.O.

    Kyyhkynen toteaa hyvin murheellisen asiantilan monen uskovaksi itsensä mieltävän sielun- ja mielentilan muutoksessa suhteessa juutalaiseen kansaan ja Israelin valtioon. Millainen liberaaliteologinen mielenmuutos on tapahtunut lopunajan kristikunnan keskellä? On tapahtunut Jumalan sanan ilmoituksen totuudesta luopuminen, ja se alkaa aina pienestä: ”Onko Jumala todella sanonut..?”
    Mutta näin myös toteutuu tältäkin osin Jeesuksen sanat: ”Löytäneekö Ihmisen Poika uskoa maan päältä tullessaan?”
    Sielujemme vihollinen Saatana tuntee ihmismielen, – niin langenneen kuin aidon Jeesukseen uskovan. Israel on se, joka yhdistää ja jakaa, erityisesti nyt lopunaikana. Tosin jo ”proto-Israelilla” oli ennen varsinaisen Israelin valtion perustamista 3000 vuotta sitten vihollisensa. Yhdistää Israelin ja juutalaisten viholliset, ja jakaa Jumalan sanan perusteella ne , jotka Raamatun ilmoituksen oikein ymmärtävät niistä, jotka eivät ymmärrä Pyhän Hengen puhetta, eivätkä siten voi tuntea myöskään Jumalaa.

    Jumala kehoittaa sanassaan tuntemaan ’Pyhät Kirjoitukset’, koska niissä on elämä. Kuolema, siis myös juutalaisen kansan vihaaminen on vastoin Raamatun ilmoitusta ja siten kuolemaan johtavaa. Maailmaa yhdistää nyt väärällä tavalla valtioiden ja kansalaisjärjestöjen (mm. YK) ihmisoikeusarvot, humanismin korostaminen, ihmisoikeuskysymykset; juuri näiden suhteen Israel on toimissaan silmätikkuna ja tuomittavana jopa kansanmurhasta!?: Eli ei edes pyritä näkemään asiain todenmukaista tilaa: Israelin valtion olemassa-olo kyseenalaistetaan tai sen puolustamisoikeutta rajoihinsa. Saatana tietää, missä aita on matalin. Israelista on tehty kiistakysymysten ainoa paha. Ja tämä paha on tunkeutumassa kristittyjen mieliin.
    Gazan sota on tuonut esille aivan uusissa mittasuhteissa YK.n ja sen monen siihen liiityvän toimijan, UNWRA, ICJ, ICC, UNHCR valheellisuuden ja petollisuuden Israelia kohtaan. Missään näiden Israelia vastustavien valtioiden ja NGO:iden ei koskaan ole kuultu esitävän Raamatun Jumalan esittämää totuudellista mielipidettä asiasta – eikä tulla kuulemaan.
    Jeesukseen uskovien on rukoitava luonnollisen Israelin puolesta, sillä Jumala ei ole missään ilmoittanut sille annettujen lupausten mitätöimistä, jota totuutta langennut maailma vääntelee saatanallisten tarkoitusperiensä mukaisesti palvelemaan pahaa.
    Israel jakaa kansat ja yksilöt: Eksytyksen henki tulee viemään monia kristityn statuksen omaavia harhaan kohtalokkain seurauksin, kirjoitusten mukaan.

    • Jykä

      Minä olisin vähän varovaisempi näissä eskatologisissa pyrinnöissä. Ajatukset lopun ajan merkeistä voivat varsin hyvin olla hieman ennenaikaisia. Uskonpuhdistajamme Luterus nimittäin oli jo viisisataa vuotta sitten sitä mieltä, että paavi oli odotettu antikristus ja että helmikuussa 1524 tapahtuva planeettojen kohtaaminen oli merkkinä viimeisen päivä läheisyydestä.

      Voi siis olla, että vielä menee toiset viisisataa vuotta.

      Kansanmurha Lähi-Idässä on sitten vähän tulkinnallisempi kysymys. Teknisesti sillä tarkoitetaan kokonaisen kansan tai etnisen ryhmän täydelliseen tuhoamiseen pyrkivää toimintaa. Ja nyt voi sitten miettiä, mitä Israelin presidentti puuskahduksellaan Gazan asujamiston totaalisesta syyllisyydestä mahtoi tarkoittaa. Jos hän tarkoitti koko porukan lanaamista, kyseessä on kansanmurha. Jos hän tarkoitti jotain muuta, kyseessä ei ole kansanmurha.

      Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että sotarikoksia alueella luultavasti tapahtuu, ehkä jopa rikoksia ihmisyyttä vastaan. Ja tässä suhteessa ei eno ole setäänsä parempi, kuten vanha kansa lounaisessa Suomessa tapasi sanoa.

      • IlkkaT.O.

        Itä-Suomessa on sanonta: ”suattaapi olla tai olla olemattakii”.
        Asiaan: Lutteri ol’j viärässä monessakkii kohtoo, esmes juutam muan immeisiä pit rottija pahempina. Eikä mäne toesta viittäsattoo vuotta, älä ies uskokkaa.
        Mitä Raamatun – ei vain Martti-sedän – eskatologian tulkintoihin tulee, Jeesus viittasi usein (niissäkin) Kirjoituksiin, so. VT:iin. Israel on edelleen maallistunut juutalainen valtio, mutta lopulta 1/3 juutalaisesta kansasta tulee kokemaan pelastuksen Kristuksessa Jeesuksessa, Sak. 13:8. Ja hyvin, hyvin järkyttävän tragedian kautta. Olemme tämän aikakauden kynnyksellä, ei siinä sen suurempaa tulkintaerimielisyyttä pitäisi olla, jos Raamatun ilmoituksen kautta peilataan nykyisiä maailman ja eritoten tapahtumia Israelin kohdalla.

        Israel on, ja tulee olemaan – uskonnollishenkisten vastustuksesta/pimityksestä huolimatta (esim. paavin toilailut yhteisen krislamin hulluuden puolesta) – tarkin ajan kello. Usko tuo asian ajankohtaiseksi, ei kirjain mitään hyödytä.
        ”Kellon” viisarit ovat siinä asennossa, jossa länsimaat ajavat ’kahden valtion’- mallilla Israelia tuhoon kuin käärmettä pyssyyn.
        Suomessakin ”uskonnollishenkisyyden korkeaa potenssia” edustava ”rauha, rauha, ei mitään hätää”-vedätys lopunajan Raamatun tulkintojen suhteen lähtee juurikin Jumalan sanan vääristä tulkinnoista: Jos on jossakin kohden menty tulkinnoissa ilman Jumalan Hengen vahvistusta, menee jossakin kohdin jatkossakin pieleen. Itselleni tämä näyttäytyy uskovien(kin) tulkintojen suhteen lopunajan tapahtumissa ja niiden aikajärjestyksessä melkoisena sekamelskana. Voisi kysyä jo, mihin vedetään harhaopin rajat tulkintojen täysien päinvastaisuuksien suhteen.
        Israelin presidentti/pääministeri? on täysin oikeassa gazalaisten syyllisyydestä; koko Gaza juhli, kun israelilaisia panttivankeja kuljeteltiin puolialastomina pitkin Gaza katuja, naisia häväisten, nuoria poikajoukoilla potkien: koko Gaza riemuitsi täynnä kostonkiihkoa saatanallisella väkivallan ihannoinnilla. Presidentti ei tarkoittanut pyyhkiä koko yhteisöllä lattiaa, mutta osoittaa sen moraalinen alhaisuus. UNRWA:n kohdalla se pitäisi (kuvaannollisesti) tehdä ja pian.