Tammikuun 5. päivä 1895 ja tapaus Alfred Dreyfus sinetöivät sionismin

Syytökset ja tuomio

Kapteeni Alfred Dreyfus oli nouseva tähti Ranskan armeijassa. Vuonna 1894 sotilastiedustelu kuitenkin väitti, että Dreyfus oli luovuttanut salaisia asiakirjoja Saksan suurlähetystöön.

Syytökset perustuivat väärennettyihin todisteisiin ja vähintään epämääräisiin tutkimusmenetelmiin.

Tämä ei estänyt oikeusistuimia tuomitsemasta Dreyfusia elinkautiseen rangaistukseen ja karkottamista pahamaineiselle Pirunsaarelle, Etelä-Amerikan rannikolle, jossa .

Tuomion taustalla oli antisemitismi, joka oli tuolloin syvällä eurooppalaisessa yhteiskunnassa. Ranskassa antisemitistiset asenteet olivat erityisen vahvoja armeijassa ja katolisessa kirkossa.

Dreyfus oli helppo syntipukki: juutalainen, “vieras” ja menestynyt, mikä ärsytti konservatiivisia piirejä.

Häpäisemisseremonia 5. tammikuuta 1895

Yksi Dreyfusin tapauksen dramaattisimmista hetkistä koettiin 5. tammikuuta 1895, kun Dreyfus tuotiin École Militaire -sotilasakatemian pihalle Pariisissa julkiseen häpäisemisseremoniaan.

Tuhannet ihmiset olivat kerääntyneet seuraamaan tapahtumaa, joka oli järjestetty nöyryyttämään häntä ja osoittamaan armeijan ”päättäväisyyttä” vakoilijoita vastaan.

Seremonian aikana Dreyfusin upseerin kunniamerkit ja arvomerkit revittiin hänen univormustaan yksi kerrallaan, ja hänen miekkansa murskattiin symboloimaan hänen asemaansa ja arvonsa menetystä.

Yleisö osoitti äänekkäästi halveksuntansa. Monien huutojen joukossa toistuivat antisemitistiset solvaukset, kuten ”Kuolema juutalaiselle!”.

Dreyfus kuitenkin pysyi rauhallisena ja vakuutti kerta toisensa jälkeen syyttömyyttään, vaikka hänen äänensä hukkui vihaisen väkijoukon meteliin.

Hänet marssitettiin pois kuin rikollinen, mutta hänen arvokkuutensa ja päättäväisyytensä jättivät vaikutuksen niihin harvoihin, jotka kykenivät näkemään tapauksen todellisen luonteen.

”J’Accuse!” – Emile Zolan puolustus

Dreyfusin tapaus ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta. Vuonna 1898 kirjailija Emile Zola julkaisi kuuluisan avoimen kirjeen ”J’Accuse!” (”Minä syytän!”) sanomalehti L’Auroressa.

Kirjeessään Zola syytti avoimesti Ranskan hallitusta, armeijaa ja oikeuslaitosta siitä, että ne olivat peittäneet totuuden ja uhranneet Dreyfusin pelastaakseen oman maineensa.

Zolan kirjoitus nostatti valtavan kohun ja pakotti kansan sekä lehdistön keskustelemaan tapauksesta.

Zola joutui itse oikeuden eteen kunnianloukkaussyytösten vuoksi, mutta hänen rohkeutensa herätti Dreyfusin puolustajat toimimaan.

Tapauksen uudelleenkäsittelyt paljastivat vähitellen totuuden: todellinen vakooja oli ranskalainen majuri Ferdinand Esterhazy, ja Dreyfus oli syytön.

Vuonna 1906 Dreyfus vapautettiin ja palautettiin armeijaan, mutta hänen kärsimänsä vääryydet jäivät syvälle kansan muistiin.

Herzl ja modernin sionismin synty

Dreyfusin tapaus oli ratkaiseva hetki unkarilaiselle toimittajalle ja poliittiselle ajattelijalle Theodor Herzlille. Herzl seurasi tapausta Pariisissa työskennellessään lehtimiehenä, ja antisemitististen mielenosoitusten näkeminen järkytti häntä syvästi.

Hän havaitsi, ettei juutalaisilla ollut turvaa edes sellaisessa maassa, jossa tasa-arvo ja vapaus oli perustuslaillisesti taattu.

Herzl alkoi pohtia ratkaisua juutalaiskysymykseen ja päätyi siihen, että ainoa tapa turvata juutalaisten tulevaisuus oli perustaa heille oma kansallinen koti.

Tämä ajatus johti sionistisen liikkeen syntyyn. Herzl julkaisi vuonna 1896 teoksensa ”Der Judenstaat” (”Juutalaisvaltio”), jossa hän esitti vision juutalaisvaltion perustamisesta.

Vuonna 1897 hän järjesti ensimmäisen sionistisen kongressin Baselissa, joka merkitsi liikkeen virallista alkua.

Dreyfusin tapauksen laajempi merkitys

Dreyfusin tapaus ja Herzlin sionismi ovat kaksi rinnakkaista tarinaa, jotka kietoutuvat yhteen.

Dreyfusin tapaus oli paitsi oikeuden voitto, myös muistutus siitä, kuinka syvällä antisemitismi oli Euroopassa.

Se osoitti, ettei yksilöllinen menestys tai assimilaatio riittänyt suojelemaan juutalaisia syrjinnältä ja vainolta.

Herzl ja monet muut sionistisen liikkeen edustajat pitivät tapausta vahvistuksena siitä, että juutalaisten oli itse otettava kohtalonsa omiin käsiinsä.

Herzlin visio toteutui vuonna 1948, kun Israelin valtio perustettiin, mutta Dreyfusin tapauksen opetus oikeuden ja totuuden puolustamisesta säilyy ajankohtaisena yhä tänään.