Tämäkö on lopun aikaa? Texasin selittämätön verilöyly koulumaailmassa

Tämä on tappavin kouluampuminen sitten Sandy Hookin tragedian vuonna 2012, jossa kuoli 26 ihmistä. Tämä on jo ainakin kolmaskymmenes ampumavälikohtaus K-12-koulussa (päiväkodista kahdennelletoista luokalle) Yhdysvalloissa tänä vuonna tammi-toukokuun aikana ja sattui vain kymmenen päivää tappavan, rasistisen riehumisen jälkeen Buffalossa New Yorkin osavaltiossa.

Presidentti Biden puhui kansalle ja ilmaisi surunsa tragedian johdosta. Hän lopetti puheensa seuraaviin sanoihin: ”Olkoon Herra lähellä niitä, joilla on särjetty sydän ja pelastakoon ne, joilla on murtunut mieli, koska he tulevat tarvitsemaan paljon apua.”

”Meitä kaikkia yhdistävä asia”

Kuullessasi tapahtumista ensimmäisen kerran kysyit ehkä, kuinka moni kuoli, ja miksi ampuja teki tämän hirvittävän rikoksen. Jos sinulla on pieniä lapsia, olit todennäköisesti huolissasi siitä, miten pystyisit auttamaan heitä heidän ahdistuksessaan. Ja olit varmaan itsekin ahdistunut ymmärtäessäsi, että jotain tällaista voi tapahtua tänään myös omien lastesi tai lastenlastesi kouluissa.

Kyselin itsekin näitä samoja kysymyksiä ja olin ahdistunut. Sitten tajusin, että reaktiomme tragediaan kuvastivat ennen kaikkea henkilökohtaista näkökulmaamme. Emme keskittyneet sureviin perheisiin tai loukkaantuneisiin eloonjääneisiin.

Lähes välittömästi televisiokommentaattorit alkoivat reagoida samalla tavalla. Jotkut spekuloivat fyysisistä turvatoimista koulujen turvallisuuden parantamiseksi. Toiset halusivat puhua asevalvontalaeista tai muista tavoista estää tällaiset ampumiset.

Tietysti nämä ovat olennaisia kysymyksiä, mutta mielestäni nyt ei ole tällaisten keskustelujen ja väittelyiden päivä. Tänään ei tule puhua politiikasta, sosiologiasta tai antropologiasta. Tänään meidän ei tule keskittyä siihen, mikä meitä erottaa, vaan siihen, mikä meitä yhdistää.

Presidentti John F. Kennedy oli oikeassa: ”Meitä eniten yhdistävä asia on ennen kaikkea se, että me kaikki asutamme tätä samaa pientä planeettaa. Hengitämme kaikki samaa ilmaa. Kannamme kaikki huolta lastemme tulevaisuudesta. Ja kuolemme kukin vuorollamme.”

Haava, joka ei koskaan täysin parane

Jokainen eilen murhattu lapsi ja aikuinen luotiin Jumalan kuvaksi, ja Hän rakasti heitä ehdoitta. Tänään jokaista uhria surevat läheiset, joiden elämä ei koskaan palaa ennalleen.

Pappispalvelukseni neljänä vuosikymmenenä vaimoni ja minä olemme seisoneet aivan liian monen läheisensä menettäneen vanhemman rinnalla, joiden surua ja tuskaa emme ole osanneet edes kuvitella.

Tiedämme hyvin, että pian uutiset alkavat käsitellä muita asioita, mutta rakkaitaan menettäneet perheet on merkitty ikuisiksi ajoiksi. Joka ikinen päivä heidän sydämissään on tyhjä aukko. Kun he kokoontuvat viettämään joulua, heidän vieressään on tyhjä tuoli. He ovat saaneet haavan, joka ei koskaan täysin parane.

Vastauksena tällaiseen käsittämättömään menetykseen ja tuskaan presidentti oli oikeassa viitatessaan Jumalan lupaukseen: ”Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli” (Ps. 34:19).

Tässä lähellä olemista tarkoittava heprean kielen sana tarkoittaa olla ”niin lähellä kuin mahdollista”. Särjetty sydän tulee heprean kielen termistä, joka tarkoittaa ”murskattu, tuhottu, hajotettu”. Pelastaa tarkoittaa ”vapauttamista, auttamista, pelastamista”. Murtunut mieli kuvaa henkilöä, jonka sisin olemus on mennyt täysin rikki.

Voivatko nämä sanat kuvata ketään täydellisemmin kuin niitä, jotka tänään surevat murhattuja rakkaitaan? Tai niitä, jotka eivät vielä itse tiedä, mitä tämän vihan ajan tuuli tuo heidän perhepiiriinsä, heihin itseensä?

Liitto, joka sitoo meitä kaikkia

Rukoilkaamme, että Jumalan läsnäolo lohduttaa näitä surevia perheitä tavalla, johon me emme pysty.

Rukoilkaamme Uvaldessa, Texasissa palvelevien pastoreiden ja pappien puolesta, kun he kulkevat näiden perheiden rinnalla heidän tuskassaan.

Rukoilkaamme niiden lasten puolesta, jotka näkivät tämän tragedian eivätkä koskaan unohda näkemäänsä ja sitä, mitä he silloin tunsivat.

Rukoilkaamme, että eloonjääneet paranevat, ja rukoilkaamme heitä hoitavien lääkäreiden ja sairaanhoitajien puolesta.

Rukoilkaamme, että Uvalden yhteisö saa kokea Jumalan rauhaa ja lohdutusta, kun he käsittelevät ajatuksissaan tätä Texasin historian ja koko nykyisen Amerikan tappavimpaa kouluampumista.

Tällainen myötätunto on yhteisen ihmisyytemme elintärkeä ilmaus yhteisen kuolevaisuutemme edessä.

Upeassa kirjassaan Morality: Restoring the Commom Good in Divided Times edesmennyt Lontoon ylirabbi lordi Jonathan Sacks kehotti meitä: ”Rakasta lähimmäistäsi. Rakasta muukalaista. Kuule niiden huuto, joiden ääntä ei kuulla. Vapauta köyhät köyhyydestään. Huolehdi kaikkien arvokkuudesta. Jakakoot ne, joilla on enemmän kuin he tarvitsevat, siunauksensa niiden kanssa, joilla on vähemmän. Ruoki nälkäisiä, majoita kodittomat ja paranna sairaat niin ruumiiltaan kuin mieleltäänkin. Taistele epäoikeudenmukaisuutta vastaan, kuka sitä tekeekin, ja ketä vastaan sitä tehdäänkin.”

”Ja tee kaikki nämä asiat, koska ihmisenä meitä sitoo inhimillisen solidaarisuuden liitto, olimmepa minkä värisiä tahansa, kuuluimmepa mihin kulttuuriin tai yhteiskuntaluokkaan tahansa tai kannatimmepa mitä tahansa uskontunnustusta.”

Tänä surun päivänä laskeutukaamme polvillemme ja uudistakaamme tämä liitto sydämissämme ja elämässämme.

———-

Julkaisemme tämän IDEA NEWS SERVICEn välittämän valtameren takaisia käsittelevän herätys- ja rukousvetoomuksen siksikin, että lopun ajan äärimerkkeihin kuuluva ilmiö ei rajaudu valtameren toiselle puolelle. Globaalit ahdistuksen tuulet koskettavat myös Eurooppaa – Pohjolaakin – tavalla ja toisella. Vihan maljoja kallistellaan, ja maapallon elämä järkkyy. Katse Ukrainan suuntaan vahvistaa nämä sanat. Nyt on aika oppia rukoilemaan globaaleja esirukouksia myös toisten kuin omien suomalaisten puolesta – ja kuka osaisi tietää, miten pian maailmalla tarvitaan rukoustyöläisiä meidän suomalaisten puolesta. Luettuasi pysähdy hetkeksi esirukoukseen. – Tule, Herra Jeesus!

LEO MELLER
Päätoimittaja, Radio Patmos