Patmos-blogi

Saksan erillistie

Juha Ahvio Juha Ahvio on teologian tohtori, dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja.
Julkaistu:

Viime viikonvaihteessa eli sunnuntaina 1.9.2024 käytiin itäisen Saksan Thüringenin ja Saksin osavaltioissa vaalit, joiden tulosta on valtamedioissa luonnehdittu muun muassa historialliseksi, käänteentekeväksi ja maanjäristyksen kaltaiseksi. Tällaisia luonnehdintoja pidetään asianmukaisina, koska itäisen Saksan kiistämätön vaalivoittaja on nyt kansalliskonservatiivinen AfD, Alternative für Deutschland, Vaihtoehto Saksalle -puolue. Sekä Thüringenissä että Saksissa AfD:n kannatus on yli 30 prosenttia.

22.9.2024 käydään vaalit myös Brandenburgin osavaltiossa, niin ikään idässä, ja näissäkin vaaleissa AfD:n odotetaan nousevan vahvasti. Valtamediassa ja Saksan valtaapitävän eliitin ja niin sanottujen vanhojen puolueiden, jotka kaikki ovat vakaumuksellisesti sitoutuneet avointen rajojen globalistiseen monikulttuurisuuteen ja atlantistisen lännen poliittisiin ja geostrategisiin päämääriin, keskuudessa AfD:n nousua kauhistutaan jonakin perverssin luonnottomana ja käytännössä kiellettynä ilmiönä, mikä pitäisi tukahduttaa keinolla millä hyvänsä.

Nykylännen eliitin näkökulmasta AfD on pelottavan perverssi ja vaarallinen puolue nimenomaan siksi, koska AfD edustaa Für Heimat, Freiheit und Tradition -konservatismia, eli Kotimaan, vapauden ja perinteen puolesta! -konservatismia, jonka olemassaolon oikeutuksen niin sanottu virallinen ja globalistisen länsihenkisyyden omaksunut eliitti-Saksa on fanaattisesti kieltänyt toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Eliitin kauhuksi tällainen kansalliskonservatismi on kuitenkin varsin vahvasti edelleen hengissä Saksassa, etenkin itäisessä Saksassa.

Siitä, mitä AfD politiikassaan tosiasiallisesti edustaa, saa joltisenkin mukiinmenevän peruskäsityksen vaikkapa vain suomenkielisen Wikipedian ”Vaihtoehto Saksalle” -artikkelista, joista lainaan edustavia otteita, seuraavasti:

”Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland, AfD) on vuonna 2013 perustettu saksalainen laitaoikeistolainen populistipuolue. AfD on kansallismielinen, maahanmuuttovastainen, konservatiivinen ja EU-vastainen…Puolue perustettiin vastustamaan Euroopan unionin antamia tukilainoja Kreikalle. Se myös vastusti euron käyttöä valuuttana, koska se piti sitä taloudelle haitallisena. Tällöin AfD oli vielä länsisaksalainen professoripuolue. Myöhemmin maahanmuuttokriittisyys ja monikulttuurisuuden vastustus kasvattivat puolueessa suosiotaan ja puolueen kannatuksen painopiste siirtyi itäiseen Saksaan…”

”AfD:tä on kutsuttu radikaaliksi ja populistiseksi oikeistopuolueeksi, mikä tarkoittaa sitä, että siinä nähdään populistista eliitinvastaisuutta ja ’tavallisen kansan’ puolustamista, sekä toisaalta radikaalioikeistolaista nativismia ja autoritarismia…Monet AfD:n johtavat poliitikot ovat usein arvostelleet ’eliittiä’ ja ’establishmentia’ sekä ’vanhoja puolueita’, jotka AfD:n mukaan kuuluvat establishmentiin. Vanhoihin puolueisiin jotkut AfD:n johtohahmot, kuten Björn Höcke, suhtautuvat jopa omina ja kansakunnan vihollisina. AfD näkee vanhat puolueet yhtenä puolueena, joka hallitsee Saksaa epädemokraattisesti kansan sijaan. AfD:n mukaan ne muodostavat elitistisen, ahneen ja vallanhimoisen ’kartellin’ ja ’oligarkian’, jonka osa ja tukija myös Saksan media on…”

”Puolueen perustaja Alexander Gauland on myös kyseenalaistanut vanhojen puolueiden muodostamien hallitusten laillisen oikeuden ja rinnastanut ne diktatuureihin. Vanhojen puolueiden lisäksi AfD:n johtohahmot ovat arvostelleet Saksan kaupunkien ’uutta eliittiä’ ja ’globalistista luokkaa’, joka elää puolueen mielestä rinnakkaisyhteiskunnassaan eikä välitä tavallisten saksalaisten huolista. AfD sanoo edustavansa tavallisia ihmisiä ja maan ’hiljaista enemmistöä’, jotka on sen mukaan unohdettu ja petetty, ja jotka eliitti haluaa korvata monikulttuurisella yhteiskunnalla ’etnisen puhdistuksen’ kautta. AfD kannattaa Sveitsin mallin mukaista suoraa demokratiaa, johon kuuluvat kansanäänestykset ja kansalaisaloitteet…AfD on vahvasti kansallismielinen, nativistinen ja etnopluralistinen…AfD:n mielestä kansakuntien pitäisi olla etnisesti yhdenmukaisia, koska erilaiset kulttuurit eivät voi elää saman kansallisvaltion rajojen sisällä. Puolue näkee Euroopan unionin uhkana kansan suvereenisuudelle…”

Artikkelissa todetaan seuraavastikin:

”AfD perustettiin euroskeptiseksi puolueeksi. Euroopan yhdentymisen vastustaminen on säilynyt puoluetta yhdistävänä aatteena. Euroopan yhteisvaluuttaa euroa AfD pitää poliittisena hankkeena, jossa ei ole taloudellisesti järkeä, vaan se rajoittaa Saksan taloudellisia mahdollisuuksia. Puolue haluaakin eurossa pysymisestä kansanäänestyksen. Euroopan unionia AfD pitää epädemokraattisena, joissain puheissa Neuvostoliiton kaltaisena diktatuurina. AfD on vuodesta 2019 alkaen alkanut puhua Saksan EU-erosta, ja puolue pitää EU:ssa pysymisen ehtona merkittäviä uudistuksia EU:ssa. Euroopan unionin tilalle AfD haluaisi suvereenien kansakuntien Euroopan, jossa esimerkiksi maasta toiseen siirtymistä on rajoitettu nykyistä enemmän maahanmuuton hillitsemiseksi…”

AfD vastustaa Saksan islamisaatiota ja ääri-islamia Saksassa…AfD kannattaa perinteistä sukupuoli- ja perhekäsitystä. Puolueen mukaan äidin, isän ja lasten muodostama ydinperhe on yhteiskunnan perustava arvoyksikkö. Puolue on ohjelmissaan maininnut huolensa koulujen ’gender-kasvatuksesta’ ja yksilöllisyyden korostamisesta perheen kustannuksella. Puolue vastustaa ’pikkulasten seksualisointia’ kouluissa seksuaalikasvatuksen kautta. Puolue vastustaa myös yliopistojen sukupuolentutkimusta, jota se pitää poliittisena, näennäistieteellisenä ja perhevastaisena. Puolue pitää perinteisiä sukupuolirooleja ja sukupuolieroja luonnollisina. AfD on huolissaan kantasaksalaisten matalasta hedelmällisyydestä ja haluaa saada saksalaisperheet lisääntymään rohkaisun ja rahallisten tukien avulla. Puolue arvostelee ohjelmissaan aborttia ja korostaa syntymättömän lapsen oikeutta elää…Puolue haluaa rajata avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi. Se kannattaa miesten ja naisten mahdollisuuksien tasa-arvoa ja osaamisesta palkitsemista, ja vastustaa naiskiintiöitä. Islamia AfD pitää naisvihamielisenä uskontona…”

”2010-luvun loppupuolella AfD siirtyi alkuvuosiensa talousliberalismista tai ordoliberalismista kohti sosiaalipopulistista puoluetta, joka kerää sosialidemokraatteja aiemmin äänestäneen työväestön ääniä etenkin itäisessä Saksassa. Tähän linjaan kuuluvat esimerkiksi eläkkeiden nostaminen, palkkiot vanhemmille omien lastensa kasvatuksesta sekä avustukset köyhille…AfD kiistää ihmisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen vaikutuksen ilmaston lämpenemiseen. Puolue haluaa Saksan lopettavan kaikki ilmastotoimet sekä irtautuvan ilmastosopimuksista”.

Näin suomenkielinen Wikipedia-artikkeli.

AfD:n puolueohjelman kohdassa 7.6., joka on otsikoitu näin: ”Der Islam im Spannungsverhältnis zu unserer Werteordnung”, eli ”Islam jännitteessä arvojärjestelmämme kanssa”, todetaan selkeän paljonpuhuvasti näin:

”Die AfD bekennt sich uneingeschränkt zur Glaubens-, Gewissens- und Bekenntnisfreiheit. Sie fordert jedoch, der Religionsausübung durch die staatlichen Gesetze, die Menschenrechte und unsere Werte Schranken zu setzen. Einer islamischen Glaubenspraxis, die sich gegen die freiheitlich-demokratische Grundordnung, unsere Gesetze und gegen die jüdisch-christlichen und humanistischen Grundlagen unserer Kultur richtet, tritt die AfD klar entgegen. Die Rechtsvorschriften der Scharia sind mit unserer Rechtsordnung und unseren Werten unvereinbar. Dies wird auch durch die für die islamische Staatenwelt bedeutendste Kairoer Erklärung vom 4.8.1990 dokumentiert”.

Suomeksi:

”AfD on täysin sitoutunut uskon-, omantunnon- ja tunnustuksenvapauteen. AfD kuitenkin vaatii, että uskonnon harjoittamiselle asetetaan rajat valtion laeilla, ihmisoikeuksilla ja arvoillamme. AfD vastustaa selvästi islamilaista uskonnonharjoitusta, joka on suunnattu vapaata demokraattista perusjärjestystä, lakejamme ja kulttuurimme juutalaiskristillistä ja humanistista perustaa vastaan. Sharia-laki on ristiriidassa oikeusjärjestelmämme ja arvojemme kanssa. Tämä on dokumentoitu myös islamilaisille valtioille tärkeässä 4. elokuuta 1990 päivätyssä Kairon julistuksessa”.

Tällainen on nyt suurta kannatusta Saksassa ja etenkin itäisessä Saksassa nauttivan AfD:n poliittinen ja maailmankatsomuksellinen linja.

Valaisemme Leena Metsämäen kanssa tätä AfD:n tuoreisiin vaalivoittoihin liittyvää aihepiiriä tarkemmin Ajankohtafoorumin Radio Patmoksen taajuuksilla sunnuntaina 8.9.2024 kello 18 lähetettävässä jaksossa ”AfD:n voitto Saksan osavaltiovaaleissa”. Tuo lähetys kannattaa kuunnella radiosta tai sitten myöhemmin Patmosplussan ohjelmakirjaston arkistossa. Tässä artikkelissa pohjustan ja täydennän sunnuntain Ajankohtafoorumissa käsiteltäviä asioita tarjoamalla tiiviin historiallisen taustoituksen Saksan historian tulkinnoissa aina väistämättä esiin nousevalle avainkäsitteelle nimeltä Sonderweg, Saksan erillistie.

Tämä käsite on monisyinen ja sitä on käytetty sekä myönteisenä että kielteisenä määreenä, mutta jokainen Saksan historiaa ja etenkin nykypäivää selittävä ja tulkitseva joutuu väistämättä ottamaan kantaa siihen historialliseen todellisuuteen, jonka pohjalta Sonderweg-käsite on syntynyt. Tämän käsitteen historiallinen ymmärtäminen avaa sitä, miksi ei ole lainkaan yllättävää, että Saksassa ja varsinkin itäisessä Saksassa on, kaikenlaisesta tietoisesta vastavaikuttamisesta huolimatta, edelleen ja varsinkin nyt laajaa kannatusta AfD:n edustamalle kansalliskonservatiiviselle aatemaailmalle.

Sonderweg-käsitteen historiallinen ymmärtäminen avaa myös sitä, että Saksassa joltisestikin tunnetulle Venäjä-sympatialla on oma täysin tunnettu ja saksalaisittain varsin järkiperäinen historiallinen taustansa, jolla ei ole mitään tekemistä minkään tämänhetkisen salaisen putinistisen disinfovaikuttamisen kanssa. Haluttiin tai ei, Saksan ja Venäjän historiat ovat aina olleet, sekä hyvässä että pahassa, tiukasti toisiinsa kietoutuneita. Toisaalta Saksan historian kehkeytyminen on toteutunut omintakeisella tavalla myös suhteessa länteen eli Ranskaan ja Englantiin. Näin ollen näkemyksellä siitä, että Saksa on historiallisesti kulkenut ja kulkee edelleen jonkinlaista omaa Sonderweg-erillistietään, on historiallinen perustansa. Seuraavassa tarjoan tiiviin ja lyhyen yleiskatsauksen Saksan historian omintakeisiin päälinjoihin.

Saksan historia Saksana alkaa varhaiskeskiajalta, 800-luvulta. Frankki-imperiumin perustaja Kaarle Suuri kuoli vuonna 814 ja hänen valtakuntansa jaettiin hänen poikiensa kesken siten, että vuonna 843 solmitussa Verdunin sopimuksessa Kaarle Suuren valtakunnan läntisestä osasta tuli Ranska muodostaen myöhemmän Ranskan kansallisvaltion perustan. Valtakunnan itäisestä osasta tuli Saksa, mutta tämä oli epämääräinen rajoiltaan ja sisäisesti hajanainen. 900-luvulla, Konrad I:n valtakaudella, otettiin käyttöön termi Saksalaisten valtakunta, Reich der Deutschen. Valtakunta laajeni keski-Euroopassa ja muodostui Saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi ja sitten, 1100-luvulta eteenpäin, Pyhäksi saksalaisroomalaiseksi keisarikunnaksi, Das heilige römische Reich deutscher Nation.

Valtakunnalla oli yhteinen keisari, mutta valtakunta oli hajanainen ja muodostui lukuisista pienemmistä valtioista ja hallinnollisista alueista, feodaaliseen tyyliin. Tämä kokonaisuus oli Das Reich, valtakunta. Keisari joutui jatkuvasti kamppailemaan vallasta alempien kuninkaiden ja herttuoiden kanssa. Päinvastoin kuin Ranska ja Englanti, jotka jo keskiajalla alkoivat kehkeytyä kohti kansallisvaltiota, Saksan valtakunnan kehitys oli toisenlainen. Se säilyi hajanaisena ja hajautettuna aina 1800-luvulle asti. Feodaaliset hierarkkiset rakenteet säilyivät pidempään Saksassa kuin Ranskassa ja Englannissa.

Toisaalta Saksan valtakunnan historiaa tänä aikana luonnehtii, aina Kaarle Suuren frankkivaltakunnan ajoista alkaen, pyrkimys edetä ja laajentua kohti itää. Saksalainen ritarikunta taisteli idän slaaveja vastaan ja toisaalta toimi keski-Euroopan ja läntisen Euroopan suojakilpenä itää vastaan. Saksalainen Hansa-liitto puolestaan nousi kaupan alalla mahtitekijäksi keskiajalla. Preussin valtion ja sitä myöden myöhemmän Saksan juuret ulottuvat sekä saksalaiseen ritarikuntaan että Hansa-liittoon, joilta ovat peräisin Brandenburgin, Saksan ja etenkin Saksan keisarikunnan perinteiset tunnusvärit musta, valkoinen ja punainen, jotka olivat myös Saksan lipun värit.

1500-luvun uskonpuhdistus jakoi Saksaa entisestään, nyt myös kirkollisesti. Silti 1500–1600-lukujen Saksa tuotti korkeatasoista kulttuuria, vaikkakin joutui kärsimään suunnattomasti varsinkin aineellista tuhoa vuosien 1618–1648 30-vuotisessa sodassa. Saksa pysyi edelleen hajanaisena kokonaisuutena, joka ei kyennyt mitenkään yhtenäisesti vastaamaan siihen suurvalta- ja imperiumihaasteeseen, jonka heittivät niin Ranska kuin etenkin merimahti Englanti 1700–1800-luvuilla siirtomaamaailmanvaltaansa brutaalilla voimankäytöllä rakentaessaan. Saksa ei kyennyt yhdistymään, vaan joutui useimmiten tyytymään muiden suurvaltojen toiminnan kohteeksi.

Tilanne alkoi jonkin verran muuttua 1700-luvulla Preussin valtion ja etenkin armeijan noustua joltiseksikin paikalliseksi tekijäksi. 1700–1800-lukujen Venäjällä arvostettiin nimenomaan saksalaista ja etenkin preussilaista kulttuuria, järjestystä ja tehokkuutta. Venäjän ja Saksan keskinäiset yhteydet ja geopoliittiset voimatasapinoilut juontavat juurensa jo uusimman ajan alun asetelmiin.

Saksan valtakunnan yhdistymisen ja yhtenäistymisen alku ajoittuu 1800-luvun alkuun. Tuolloin Saksan alueet olivat Napoleonin ranskalaismiehityksessä, ja tällöin alkoi herätä sekä saksalainen kansallisromanttinen kansallistunto että aktiivinen tahto vastarintaan ja Saksan vapauttamiseen miehittäjästä. Tämän ajan saksalaisilla kansallismielisillä filosofeilla, runoilijoilla ja säveltäjillä on ollut vahva vaikutus myös meidän suomalaiseen aatemaailmaamme ja suomalaiskansallisen aatteen vahvalle kehkeytymiselle. Tässä mielessä Suomen historia on ollut jatkuvasti elimellisessä yhteydessä Saksan historiaan ja kehitykseen, toki alkaen jo keskiajan Hansa-liiton ajoista ja jatkuen Lutherin evankelisen uskonpuhdistuksen ajoista aina saksalaisen idealismin filosofian ja kansallisromanttisen eetoksen vaikutukseen.

Juuri tämä henkinen eetos nostatti Saksan vapaussotaan ranskalaismiehittäjiä vastaan ja asetti päätavoitteekseen Saksan kansallisvaltiollisen yhdistämisen, Ernst Moritz Arndtin runon Des Deutschen Vaterland mukaisesti määrittelemällä, että saksalainen isänmaa ulottuu kaikkialle sinne, missä saksan kieltä puhutaan. Napoleonin kukistumisen jälkeen 1800-luvun alun vuosikymmeninä syntyivät Saksan liitto, Deutscher Bund, Frankfurt am Mainin Saksan kansalliskokous ja sitten, vuonna 1834, Saksan tulliliitto Preussin johdolla. Saksa alkoi yhdistyä nimenomaan protestanttisen Preussin ja sen edustamien feodaalishierarkkisten ja sotilaallisten arvojen ja virkamiesmäisen tehokkuuden johdolla. Syntyi Pohjois-Saksan liitto ja Preussi löi Itävallan vuonna 1866 lyhyessä sodassa.

Käytännössä Saksa siis alkoi yhdistyä niin sanotun piensaksalaisen ratkaisun pohjalta. Niin sanottu suursaksalainen ratkaisu olisi merkinnyt Saksan yhdistymistä Itävallan johdolla, mutta Preussi otti ohjat käsiinsä ja Itävalta jäi valtiollisesti Saksan ulkopuolelle, vaikka kulttuurillisetnisesti ja kielellisesti toki alusta alkaen kuului Saksaan.

Kansallisromanttisesti ja Preussin johdolla ja siitäkin huolimatta, että valistusaatteilla oli toki ollut vaikutuksensa Preussissakin aina Fredrik Suuren ajoista alkaen, Preussin ja Saksan eetos alkoi muodostua jonkinlaiseksi konservatiiviseksi vastapunnukseksi Ranskan vallankumouksen radikaaliaatteille ja ranskalaiselle tasavaltalaisuuseetokselle ja englantilaiselle individualistiselle liberalismille. Tältä osin Saksan erillistie alkoi hahmottua omintakeisesti.

Saksassa vaikuttanut kansallisliberalismi ilmeni kuitenkin perinteisten hierarkkisten feodaalisten rakenteiden asiayhteydessä toisin kuin Englannissa ja Ranskassa, joissa porvariston yhteiskunnallinen merkitys kehkeytyi niin sanottuna yhteiskuntaluokkana hieman toisin. Saksassa uudistuksia ja niin sanottua porvarilista vallankumousta ohjattiin ylhäältä käsin konservatiivisesti, ei alhaalta käsin kuten etenkin Ranskassa. Toisaalta Saksa teollistui nopeaan tahtiin ja Saksan väkiluku kasvoi.

Vasta vuonna 1871 Saksa yhdistyi Preussin johdolla yhtenäiseksi valtakunnaksi, keisarikunnaksi, Das Deutsche Kaiserreich, Preussin Hohenzollern-sukuisen kuninkaan Wilhelm I:n johdolla. Saksan keisarikunta edusti konservatiivista voimaa, joka toisaalta modernisoitui mutta säilytti samalla feodaaliset juurensa. Saksa rakensi valtakunnankansleri Otto von Bismarckin johdolla vahvan sosiaalivaltion ja pyrki geopoliittisesti tasapainotilaan siinä keskusta-asemassa, missä Saksa sijaitsee toisaalta Venäjän ja toisaalta Ranskan ja Englannin välissä.

Bismarck rakensi eurooppalaista rauhantilaa ja saavuttikin tuloksia etenkin Berliinin kongressissa vuonna 1878. Bismarckin Saksan geostrategisena maksiimina oli, että Saksan ei tule koskaan joutua samanaikaiseen kahden rintaman sotaan länttä ja itää eli Ranskaa ja Venäjää vastaan. Saksan strateginen etu oli pitää hyviä suhteita etenkin Venäjään. Tästä syystä Bismarckin Saksa ei ollut innostunut aloittamaan Ranskan ja Englannin tyylistä siirtomaavalloitusohjelmaakaan.

Vuonna 1888 Saksan keisariksi nousi Wilhelm II, jonka niin kutsutulla wilhelmiinisellä kaudella 1890–1918 Saksan erillistie korostui. Wilhelm II ryhtyi tietoisesti vahvistamaan Saksaa suurvaltana, muun muassa laivastoa rakentamalla. Tässä vaiheessa Englannille ilmeni, että Saksa on sekä teollistaloudellisesti että sotilaallisesti nousemassa sen ohi. Tästä syystä Lontoo ryhtyi rakentamaan strategista saartorengasta Saksan ympärille Ranskan ja Venäjän avulla ja etsien sopivaa tilannetta sotilaallisen suurkonfliktin sytyttämiselle ja Saksan lyömiselle. Tällainen tilaisuus ilmenikin kesällä 1914 ja ensimmäinen maailmansota syttyi.

Saksa joutui altavastaajana reagoimaan ja lähti elokuussa 1914 sotaan niin sanottujen vuoden 1914 aatteiden siivittämänä: Saksa katsoi taistelevansa kansallisen ja henkiskulttuurillisen erityisyytensä puolesta englantilaisranskalaista rappioliberalismia ja materialistista raha ratkaisee -talouseetosta vastaan, vanhan eurooppalaisen kulttuurin ja sivistyksen puolesta hengetöntä sivilisaatiota vastaan. Ensimmäinen maailmansota päättyi kuitenkin Saksan keisarikunnan tappioon ja loppuun vuonna 1918 ja niin sanotun Weimarin tasavallan syntyyn. Tämä merkitsi saksalaisten konservatiivien mielestä ”sisäisen Englannin” voittoa ja tuhoisan liberalismin valtaanpääsyä.

1930-luvulla kansallissosialistit puolestaan toteuttivat oman diktatorisen ja totalitaarisen vastavallankumouksensa ja samalla omivat joitakin konservatiivienkin iskulauseita. Toisen maailmansodan päätyttyä Saksan kannalta tuhoisaan katastrofiin jäi Saksan läntinen osa USA:n miehittämäksi ja sen ohjaukseen ja itäinen osa Neuvostoliiton imperiumin osaksi ja sen kommunistiseen ohjaukseen. Tällöin läntinen Saksa Saksan liittotasavaltana liitettiin osaksi liberaalia anglosaksista länttä ja alistettiin sille.

Sen sijaan itäinen Saksa, Neuvostoliiton kommunistisen imperiumin ja sen myötä DDR:n romahdettua 1900-luvun lopulla, pyrki jälleen orientoitumaan vanhojen saksalaisten kansallisten juuriensa äärelle ja ammentamaan Saksan omasta historiasta.

Tämä edellä lyhyesti tiivistetty Saksan omintakeisen tai, jos niin halutaan sanoa, erillistien mukaisen historian pääkohtien summa valaisee sitä syvää taustaa, josta käsin tuore AfD:n voitto itäisessä Saksassa tulee ymmärrettäväksi.

Kuuntele ensi sunnuntaina eli 8.9.2024 kello 18 Radio Patmoksen taajuuksilla Ajankohtafoorumi-ohjelmasarjan jakso ”AfD:n voitto Saksan osavaltiovaaleissa”, tai sitten myöhemmin Patmosplussan ohjelmakirjaston arkistosta.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (6)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. IlkkaT.O.

    Äänestäjien kupin kaatumisen ymmärtää seuratessa Saksan viime vuosikymmenien epädemokraattista, jo homehtuneen hajuista, ponnetonta ja onnetonta hallitusvastuuta. Mutta millaiselle Saksan tulevaisuudelle rakennetaan tietä AfD:n voitolla? Muutama natsismin mädättämä omena AfD:n korissa pilaisi koko projektin ellei kansa hinkuisi niin vahvasti – äänestystulosten perusteella – ”uutta uljasta puhdasta mahtivaltaa Euroopan parhaaksi”. Uuden kiihkeän saksalaisen ”neo-kansallisromantiikan” eetoksesta tulee puuttumaan jotakin: Siinä ei olisi Jeesuksella eikä juutalaisilla sijaa. Odotan lähitulevaisuudessa Saksan – Venäjän masokistisen suhteen yhteensovittamisen kipinöivän vielä kuumasti. Aika näyttää.

    • Jykä

      Ei siinä suhteessa mitään masokismia ole, jos AfD:ltä kysytään. Heillä on ollut tiiviit suhteet Venäjälle jo kohta kymmenen vuotta, ja Venäjä on jopa rahoittanut heidän toimintaansa.

      Ahvion mainitsema Björn Höcke on vieraillut maassa useasti ja toistellut puheissaan Venäjän enemmän tai vähemmän virallisia kantoja. Laatulehtenä pidettävä Der Spiegel sanoo, että AfD:n poliittinen ohjelmakin on kirjoitettu Moskovassa ja sen tavoitteena oli maalata kuva ponnettomasta ja onnettomasta Saksasta, jonka vain AfD voi pelastaa.

      Moskovassa on myös mietitty, pitäisikö AfD:n tehdä yhteistyötä saksalaisen äärivasemmiston kanssa, jolla myös on lämpimät suhteet Kremliin. Tarkoituksena on ilmeisesti saada Moskova-mielisiä ja venäläisten kontrollissa olevia poliitikkoja hallinnon eri asteille aina liittovaltion parlamenttia myöten, sillä kaikki, mikä heikentää länttä, on Venäjälle hyödyllistä varsinkin nyt, kun Ukrainen kyky taistella sitä vastaan on täysin lännestä riippuvainen.

  2. Ujohko

    Englanti voitti, tekstissä esitettiin. Jäi mainitsematta, että Saksan kurjuuden tila suurtyöttömyydestä ja hyperinflaatiosta vauraaksi yhteiskunnaksi johtui etupäässä siitä , että saksalaiset onnistuivat hankkiutumaan eroon epärehellisestä raha- ja poliittisesta järjestelmästä. Näennäisdemokratia ei ole demokratiaa eikä näennäisen vapaa kilpailu ole vapaata eikä kilpailua. Ei siis ole sattumaa, että valjastettaessa kansakunnan voimavarat kansan hyväksi epärehelliset tahot, kuten vapaamuurarit ja muut välikädet ja rikollisten työrukkaset, joutuvat ahtaalle siitä yksinkertaisesta syystä, että nämä vihdoin joutuvat vastuuseen tekemisistään ja laiminlyönneistään. Toisen maailmansodan lopputuloksen myötä sinetöityi läntisen maailman kohtalo jäädä velkarahajärjestelmän uhriksi.

  3. Kari

    Rauhaa ja Siunausta sinulle ja perheellesi ja työssäsi , liite on 1911 profetia piispa Aristocolia sai seuraavan profetian lopunajoista minustamahtavaa tekstiä kannattaa googlata ja mielelläni toivon , että Leo Mellerille annat tämän tiedon. Huom ! Olisin laittanut kuvan mutta ei nyt. T.kari

  4. Martta

    Hienoa huomata ainakin jonkin verran tapahtuvaa konkreettista heräämistä vastustamaan kulttuurivasemmiston vyörytystä. Edellinen hallituksemme lapioi valtion kassasta rahaa aivan työkseen, oli tukipakettia EU:lle, avoimia rajoja ja muroja syötiin valtion piikkiin. Luottoluokittaja Fitch ei hyvällä katso Suomen menoa, mutta eihän vasemmiston tarvitsekaan mitään sotkuja korjata, sotkut jätetään perinteisesti muiden hoidettaviksi. Vasemmistolainen ideologia on teennäistä ihmisen itsensä rakentamaa, se ei nojaa mihinkään mikä on ihmisen yläpuolella, koska vasemmistolaisuudessa ihmisen yläpuolella ei ole mitään. Kansallismielinen konservatiivisuus, joka sentään pääosin vielä nojaa kristillisestä arvomaailmasta nouseviin perusasioihin, joita ihminen ei muuksi muuta vaikka kuinka potkisi vastaan, on aina ollut paras toimiva yhteiskunnan arvopohja ja elämisen malli. Vasemmistoa pääosin kannattavat nuoret, jotka opiskelunsa ohittaneena ja mahdollisesti perheen perustaneena huomaavat elämän realiteetit konkreettisesti, ainakin osittain muuttavat äänestyskäyttäytymistään konservatiivisempaan suuntaan, poislukien tietenkin heidät, jotka eivät koskaan – edes ikääntyessään – pysty irtautumaan eksytyksestä. Kyllä tässä vielä toivoa on!

    • Jykä

      Martan kannattaa ehkä lukea koko Wikipedia-artikkeli AfD:stä eikä vain niitä osia, jotka Ahvio on katsonut hyväksi referoida.

      Myös Björn Höckestä on oma artikkelinsa, joka sekin kannattanee lukea. Höcke on nimittäin tunnettu paitsi islamin vastaisista ajatuksista, jonka Ahvio ansiokkaasti mainitseekin, mutta myös antisemitistisistä ajatuksista, jonka Ahvio ansiokkaasti jättää mainitsematta. Samoin hän jättää mainitsematta, että Höcke on ollut pari kertaa käräjillä natsiretoriikan käytöstä. Historian opettajan koulutuksella Höcke varmaan sen hallitseekin.

      Kuka tahansa historian opettaja voisi muuten kertoa, että ensimmäisen maailmansodan syttymisen syyt ovat monimutkaisemmat kuin Ahvio sanoo.

      Jokainen tietysti tyylillään, mutta uskottavuus on arvo sinänsä, olipa konservatiivi tai liberaali.