Saatanakin on taitava kalastaja
Kalamiehet tietävät, että tähän aikaan keväästä hauki liikkuu, kutee ja käy hyvin pyydyksiin. Muitakin saalistajia on liikkeellä. Keväisen riemun, juhlinnan ja maljojen kohottelun liepeillä saalistaa usein myös se, josta sanotaan:
”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.” (1. Piet. 5:8 KR33/38)
Saatana osaa Raamatun mukaan tekeytyä jopa valon enkeliksi (2. Kor.11:14). Saadakseen saaliinsa koukkuun Saatana yrittää jäljitellä sitä, mitä Jeesus ja Pyhä Henki tekevät.
Jeesus teki opetuslapsistaan ihmisten kalastajia. Hän sanoi heille: ”Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.” (Matt.4:19, Mark.1:17)
Myös Saatana on innokas kalamies. Hän myös tietää hyvin, millaisella syötillä itse kutakin meistä kannattaa yrittää pyydystää. Valitakseen oikean syötin hän tarkkailee, mitä me tavoittelemme, haluamme ja jopa himoitsemme. Onko heikkoutenamme kenties ruoka, valta, huomion saaminen, seksi, rikkaus, raha tai jokin muu asia?
Jaakobin kirjeen 1. luvussa meitä opetetaan ymmärtämään, miksi me niin usein olemme tarttumassa Saatanan syötteihin:
”Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. ” (Jaak.1:13-14)
Pidän merellä liikkumisesta ja kalastamisesta. Vuosien varrella olen oppinut, miten kalastettaessa kannattaa menetellä. Kuinka vapaa tulee käyttää, millainen siima pitää olla ja mitkä vieheet ja uistimet kulloinkin toimivat parhaiten. Jos haluan saada soppakalat, minun on tunnettava kalastuksen perusasiat.
Myös Saatana tuntee hyvin kalastuksen aakkoset. Hän on perehtynyt hyvin viiteen tärkeään seikkaan, jotka auttavat saaliin saamisessa:
1. On valittava paras aika ja paikka. Saatanan kaikuluotain löytää sinun elämäntilanteesi ja mielialasi kannalta juuri sopivan hetken ja paikan heittää pyydykset veteen.
2. On valittava paras syötti, sellainen, jossa koukku on piilossa, ja joka näyttää aluksi aivan viattomalta ja vaarattomalta.
3. Syötti on heitettävä varovaisesti, ettei saalis säikähdä karkuun. Hidas, varovainen ja houkutteleva kelaustekniikka on tärkeää. Saalis on saatava uteliaaksi ja syötistä kiinnostuneeksi.
4. Kun saalis on maistelemassa syöttiä, on aika nykäistävä siten, että koukku kiinnittyy kunnolla. Taistelu alkaa. Saalis rimpuilee, ja koukku tarttuu yhä syvemmin.
5. Taitavan kalamiehen tavoin Saatana antaa rajuimman taistelun aikana hieman siimaa, mutta saaliin rimpuilun hellittäessä kelaa koukkuun jääneen entistä lähemmäksi ja nappaa lopuksi haaviinsa.
Kaikkein vaarallisimpia Saatanan syöttejä ovat ne, jotka näyttävät kiinnostavan myös monia muita. Mukautumisemme tämän maailman arvoihin ja moraaliin tapahtuu lähes huomaamatta. Annettuamme houkutukselle periksi me selitämme lankeemustamme sanoen: ”Jokainenhan sitä tekee.” ”Kaikkihan valkoisia valheita joskus harrastavat.”
Petollisen vaarallisia ovat myös asiat, jotka ainakin aluksi vaikuttavat varsin harmittomilta ja vähäisiltä. ”Ei se ollut iso juttu,” ”Sitä tapahtui vain kerran.” ”Ei se ollut keneltäkään pois.” ”Ei kenenkään tarvitse tietää koko asiasta.”
Miten me voisimme vastustaa kiusauksia ja välttyä alituisesti tarttumasta Saatanan koukkuihin?
Vanhoilla ja kokeneille kristityillä on tähän erinomainen neuvo: ”Mitä enemmän luemme Raamattua ja seurustelemme Jeesuksen kanssa, sitä vahvempia ovat suojavarustuksemme pimeyden juonia vastaan.” Kuuluisa evankelista Dwight L. Moody on ilmaissut asian nasevasti sanomalla: ”Raamattu pitää sinua erossa synneistä, tai synnit erossa Raamatusta.”
Entä silloin, kun huomaamme tarttuneemme meille viritettyyn koukkuun? Miten me voimme välttää päätymästä lopullisesti hänen saaliikseen? Tähän tilanteeseen on olemassa yksi varma ja jokaisen tavoitettavissa oleva keino:
”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1.Joh.1:9)
Jokainen, joka tunnustaa syntinsä, hylkää ne ja kääntyy Jeesuksen puoleen, saa uskoa omalle kohdalleen Jeesuksen sanat: ”Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.” (Joh.8:36)
Siunattua ja armon auringon valaisemaa kevättä sinulle, kalliisti lunastettu ystäväni!
Lue ohjeet kommentoinnille