”Saa olla totta – miten kasvaa omaksi itsekseen ihmissuhteissa”

Aitous vaatii rohkeutta ja pelisääntöjä

Sinkkonen avasi kirjan ydinsanomaa vertauskuvalla puutynnyristä, jossa ihminen tirkistelee maailmaa oksanreikien kautta, piilossa muiden katseilta. Hän kuvasi, kuinka moni meistä elää rooliminän suojassa – työroolissa, kiltin tytön tai pojan roolissa – mutta ei silti ole totta edes itselleen. ”Kukaan ei oikein tunne häntä. Tuntee vain sen tietyn puolen.” Hän painotti, että ihminen kuormittuu ja väsyy, jos joutuu pitkään olemaan jotain muuta kuin on. Silti aitous ei tarkoita rajattomuutta. ”Suhteissa oleminen vaatii aina tiettyjä pelisääntöjä ja joustavuutta – toisia ihmisiä kunnioittaen.”

Tunteet kertovat tarpeista

Tunteet, Sinkkosen mukaan, ovat ihmisyyden ytimessä – ne nousevat tarpeista ja ohjaavat toimintaa. Hän kuvasi tunteita lapsen kautta: jos lapsi kokee itsensä yksinäiseksi, hän itkee ja hakeutuu toisen lähelle. ”Hän tyyntyy vasta sitten, kun on saanut tunnetankkauksen siltä vanhemmaltaan.” Pelkoa Sinkkonen pitää tärkeänä suojelun tunteena, joka auttaa ihmistä toimimaan varovaisesti vaaran uhatessa – niin karhua kohdatessa kuin ihmissuhteissakin.

Tunnistaminen ja rajat omaksi voimaksi

Aikuisenakin monella on vaikeuksia tunnistaa omia tunteitaan tai sanoittaa sisäistä ahdistusta. Sinkkonen korosti, että itseymmärryksen kasvu alkaa siitä, kun hyväksyy oikeutensa tuntea ja vetää rajoja. ”Ei tarvitse aina olla sopeutuva ja hyväluonteinen. Saa olla kriittinenkin – ilman syyllisyyttä tai häpeää.” Hän rohkaisi kuulijoita sanomaan rehellisesti ”en halua”, kun omat voimavarat eivät riitä. Tämä kyky on erityisen haastava kulttuurissa, jossa toisten loukkaantumista pelätään.

Loukkaantumisherkkyys ja tarvitsevuus

Toinen tärkeä teema oli loukkaantumisherkkyys. Sinkkonen kertoi, miten turvattomat varhaiset kiintymyssuhteet voivat altistaa jatkuvalle torjutuksi tulemisen pelolle. ”Ihminen voi alkaa ennaltaehkäisevästi torjua ihmissuhteita – ettei tulisi uudestaan haavoitetuksi.” Hän korosti, ettei tämä ole häpeän aihe, vaan inhimillinen seuraus koetuista pettymyksistä. Yhtä lailla liiallinen tarvitsevuus kertoo vaille jäämisestä. ”Mikään ei tunnu riittävän, koska rakkaus ei ole osunut siihen kohtaan, missä tarve on ollut.”

Toipuminen tapahtuu suhteissa

Sinkkonen muistutti, että kuten ihmissuhteet voivat rikkoa, ne voivat myös parantaa. ”Joku on jaksanut rakastaa minua, vaikka olen ollut väsynyt ja vihainen. Se on Jumalan rakkautta, jota hän on jakanut minulle.” Hän painotti, että toipuminen vaatii turvallisia ihmissuhteita, joissa saa olla keskeneräinen. Anteeksiantamus, kutsumuksen löytäminen ja elämän ohjaaminen Jumalan tahdon mukaan voivat johdattaa kohti eheämpää elämää.

Ryhmässä jaettu helpottaa

Keskustelussa nousivat esiin myös Kristillisen toipumistyön (Krito) ryhmät, joissa Sinkkonen toimii kouluttajana. Ryhmät rakentuvat luottamuksen, jakamisen ja rukouksen varaan. ”On valtavan helpottavaa kuulla, että muillakin on samanlaisia kokemuksia. Se vähentää syyllisyyttä ja häpeää.” Sinkkonen korosti, että ryhmässä ei neuvota tai ratkaista toisten ongelmia – vaan annetaan jokaiselle mahdollisuus tulla kuulluksi ja kannetuksi rukouksin.

Yhdessä kohti toipumista

Keskustelun loppua kohden Sinkkonen kiteytti elämänviisauden, joka kantaa monia: ”Minä en ole aiheuttanut tätä vaivaa, mutta olen vastuussa omasta toipumisestani.” Kun ihminen löytää sanoja tunteilleen ja hyväksyy oman elämänsä lähtökohdat, avautuu mahdollisuus kasvaa kohti sisäistä vapautta – ja tulla näkyväksi sellaisena kuin on.

Kuuntele 11.4.2025 Aamuvieras-jakso ” Lupa olla minä ihmissuhteissa – Mirja Sinkkonen” tästä: