Ristin voitto vai JDS, Jeesus kuoli hengellisesti?

Kyseessä on nyt jo melko harvinaiseksi käyneestä sovitusteoriasta, joka rantautui Suomeen kolmisenkymmentä vuotta sitten ja oli erityisen suosittu ns. menestysteologisissa piireissä. Siinä korostetaan, että Jeesuksen työn loppuunsaattaminen tapahtui tosiasiallisesti helvetissä: ristinkuoleman jälkeen Jeesus joutui väitetysti helvettiin, Häneen tuli saatanan luonto ja Hän joutui saatanan kiusaamaksi. Vasta helvetissä koetun kärsimyksen jälkeen sovitustyö oli suoritettu loppuun. Jeesus oli kokenut sekä fyysisen että hengellisen kuoleman. Ylösnousemuksessa Jeesuksen hengen katsottiin sitten ”uudestisyntyneen” samoin kuin meidän henkemme uudestisyntyy, kun uskomme.

Tässä lähestymistavassa on useita kohtia, jotka antavat aihetta kritiikkiin.

Ensiksi, JDS-oppi tarkastelee sovitusta henkisestä ja antroposentrisestä eli ihmiskeskeisestä näkökulmasta. Tässä sovitusteoriassa on taustalla oletus, jonka mukaan sovitukseen on täytynyt sisältyä se, että Jeesus kävi läpi ihmisen puolesta kaikki ihmisen hengellisen kuoleman tässä teoriassa oletetusti liittyvät vaiheet. Niinpä koska ihminen joutui lankeemuksessa osalliseksi saatanan luonnosta, myös Kristuksen on täytynyt kokea tämä kaikki, jotta Hän olisi sovittanut koko ihmisen.

Tämä johtaa mielestäni eräänlaiseen hengelliseen taittovikaan, jossa sovitusta tarkastellaan lähtökohtaisesti sen kautta, mitä lankeemuksessa oletetaan tapahtuneen ihmisen hengelle ja hengelliselle yhteydelle suhteessa Jumalaan. Koska kuolema oli ennen kaikkea ”hengellinen” ja Kristus on kaikkien puolesta maistanut tätä ”kuolemaa”, on sovituksenkin oltava samassa mielessä hengellinen. Tällä tavoin sovitus sisäistyy ja henkistyy, ja siitä tulee hengellinen todellisuus. Uudestisyntymisen tulkitaan tällöin tiukan antropologisen kolmijakoisuuden (henki, sielu, ruumis) valossa koskettavan ennen kaikkea ihmisen henkeä. Myös sovituksen täytyy – näin uskotaan – silloin koskettaa ennen kaikkea henkeä.

Tässä kohden JDS tulee vaarallisen lähelle gnostilaisia korostuksia ja vie sovitusoppia väärään suuntaan. Uusi testamentti ei näet käsittele sovitusta näin henkisesti ja ihmislähtöisesti. Sen sijaan sovitusta on tarkasteltava Kristus-keskeisesti sen valossa, mitä Uusi testamentti opettaa Kristuksen työstä. Kristuksen työ on heijastettava ihmisen tilaan, ei päinvastoin. Oppia sovituksesta ei siis tule rakentaa ihmisestä vaan Kristuksesta käsin. Ei antropologiasta vaan kristologiasta käsin.

Ratkaisevaa ei siis ole se, mitä voimme päätellä Jeesuksen työstä syntisen ihmisen tilan perusteella, vaan se, mitä voimme Jeesuksen työn perusteella päätellä sovituksen merkityksestä syntiselle ihmiselle.

Toiseksi väite siitä, että Jeesuksen luonto olisi muuttunut, on teologisesti ja raamatullisesti täyttä hölynpölyä. Jeesus oli sataprosenttisesti ihminen ja Jumala. Ihmisyytensä puolesta Hänen täytyi kuolla viattomana, jotta Hän olisi voinut kuolla sijaissovittajana syntisten puolesta. Jos hänen luontonsa olisi muuttunut, olisi uhri ollut mitätön.

Vanhan testamentin esikuvallisuutta seuraten ainoastaan puhtaan ja virheettömän sijaisuhrin veri sai aikaan sovituksen. Saastainen tai viallinen uhri ei kelvannut sovitukseksi. Kristuksen kuolemassa vanhurskas kuolee vääräin puolesta (1 Piet. 3:8). Jumaluutensa puolesta Hänen luonnossaan ei voinut tapahtua mitään muutosta, koska Jumala ei voi lakata olemasta Jumala. Se, että Jumalan luonto voisi vaihtua saatanan luonnoksi, on ajatuksena täysin kestämätön.

Kolmanneksi, alla oleva luettelo sisältää 25 kohtaa, jotka mielestäni osoittavat, ettei JDS-opin tulkinta sovituksesta voi Raamatun valossa pitää paikkaansa (Kohdat perustuvat vuoden 1938 käännöksen sanamuotoihin):

1) Jeesus sanoi ristillä ”Se on täytetty!” (Joh. 19:30)
2) Jeesus sanoi ryövärille ”Tänäänolet oleva kanssani paratiisissa” – ei helvetissä (Luuk. 23:43)
3) Kuollessaan Jeesus uskoi henkensä Isän käsiin – ei saatanan ja demonien (Luuk. 23:46)
4) Sana rististä on Jumalan voima pelastuksesi (1 Kor. 1:17-18)
5) Synti tuomittiin Jumalan pojan lihassa (Room. 8:3)
6) Jumala sovitti poikansa lihan ruumiin kautta (Kol. 1:21-22)
7) Kuolema kukistettiin Jeesuksen ruumiin kuolemassa (Hebr. 2:14)
8) Meidät on Kristuksen ruumiin uhrilla pyhitetty kerta kaikkiaan (Hebr. 10:5, 10, 12)
9) Jeesus kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun (1 Piet. 2:24)
10) Kristuksen ruumis ja veri ovat se uhri, joka otti pois synnit (Hebr. 9 käyttää sanaa ”veri” yli kymmenen kertaa ja Hebr. 10 käsittelee Jeesuksen ruumista)
11) Jeesuksen veressä tehtiin uusi liitto (Matt. 26:26-28)
12) Jeesuksen veri avasi tien kaikkein pyhimpään ja kulkemalla hänen lihansa esiripun kautta meillä on uusi elävä tie Jumalan luo (Hebr. 10:19,20)
13) Jeesuksen ristin veri tuo rauhan (Kol. 1:20)
14) Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä (1 Joh. 1:7)
15) Jeesuksen veri vanhurskauttaa (Room. 3:24-25 / 5:9)
16) Jeesuksen veri lunastaa (Ef. 1:7)
17) Jeesuksen veri sovittaa (Kol. 1:20)
18) Jeesuksen veren kautta pääsy Jumalan luo (Ef. 2:13)
19) Jeesuksen veri puhdistaa omantunnon (Hebr. 9:13)
20) Jeesuksen veri pyhittää (Hebr. 13:12)
21) Jeesuksen veri sai aikaan iankaikkisen lunastuksen (Hebr. 9:12)
22) Jeesuksen veri sai aikaan iankaikkisen liiton (Hebr. 13:20) 23) Jeesuksen veri
ja liha antaa ikuisen elämän (Joh. 6:53-57) 24) Jeesuksen veri toi voiton saatanasta (Ilm. 12:11)
25) Jeesuksen veri on päästänyt / pessyt meidät synneistä ja tehnyt meistä kuningaskunnan ja Jumalan pappeja (Ilm. 1:5)

Näiden raamatullisten ilmoitustotuuksien valossa on toistonkin uhalla paikallaan kysyä muutama kriittinen kysymys JDS-opista:

Jos Jeesuksen veri sai kaiken tämän aikaan, mitä sellaista kristitty voisi saada Jeesuksen oletetun helvetissä tapahtuneen sovittavan kärsimyksen ja ”hengellisen kuoleman” kautta, jota hänellä ei veren kautta jo ole?

Jos sovitus ja yhteys Jumalaa on jo saavutettu veren (joka alleviivaa Jeesuksen kuoleman ruumiillista ulottuvuutta, sillä kyse ei ole ”hengellisestä” verestä) kautta, mitä lisäarvoa oletettu hengellinen kärsimys helvetissä toisi?

Mitä sellaista uskovalta vielä puuttuu, mitä Jeesuksen veri yksin ei kattaisi? Mitä minulta vielä puuttuu, kun olen Jeesuksen ristin kautta saanut synnit anteeksi ja uuden elämän ja rauhan Jumalan kanssa?

Mihin lopulta perustuvat spekuloinnit hengellisessä kuolemassa saavutetusta sovituksesta, kun Uusi testamentti liittää sovituksen mukanaan tuomat edut ja sovitustapahtuman ristillä maan päällä eikä tuonelassa tapahtuneeseen todellisuuteen?

Ei ole sattumaa, että apostolisen evankeliuminjulistuksen ytimessä ovat sellaiset ilmaisut ja pyhät toimitukset (sakramentit), jotka sitovat sovitustapahtuman tiukasti tämänpuoleiseen ruumiilliseen todellisuuteen, eikä tuonpuoleiseen hengelliseen todellisuuteen. Evankeliumi on sanoma rististä (1. Kor. 1:7-8). Seurakunta on pitänyt ristiä Jeesuksen sovitustyön symbolina ja halki historian muistellut Herran kärsimystä ja kuolemaa leivän ja viinin – fyysisten aineiden – muodossa, joiden myötä Paavali sanoo meidän olevan osallisia Kristuksen ruumiista ja verestä.

Kaikki tämä ankkuroi sovituksen toteutumisen tämänpuoleisiin historiallisiin tapahtumiin. Myös kristillinen kaste alleviivaa seurakunnan elämässä sitä, mitä tapahtui Jeesuksen ruumiille, joka haudattiin ja nousi ylös. Tähän sovitukselle ja kristilliselle julistukselle keskeiseen fyysiseen tapahtumaan uskova liitetään kasteessa, ja uskon kautta hän saa omakseen kaiken mitä Jumala on hänelle Jeesuksessa luvannut.

Raamatun ilmoitustodellisuus alleviivaa Kristuksen lihassa tapahtuneen sovitustyön täydellisyyttä ja riittävyyttä. Kristuksen ruumiissa tapahtunut sovitustyö saa aikaan muutoksia myös ihmisen hengellisessä olemistodellisuudessa: turvautuessaan Kristukseen syntinen saa syntinsä anteeksi ja näin yhteyden Jumalaan ja Pyhän Hengen sisimpäänsä asumaan. Kristillisen sovitusopin ytimessä on ajatus Kristuksen ruumiissa tapahtuvan sijaissovituskuoleman ansiosta saatavasta syntien anteeksiannosta, joka korjaa yhteyden Jumalaan.

JDS-oppi unohtaa myös sen, että sovitus ei Raamatun mukaan kosketa ainoastaan ihmisen henkeä. Sillä on luja yhteys myös ruumiilliseen todellisuuteen. Mehän odotamme Paavalinkin mukaan ruumiin lunastusta (Room. 8:23) eli ylösnousemusta kuolleista ja uutta ruumiillista elämää (1 Kor. 15).

Sitä paitsi, jos syntien sovitus tapahtui varsinaisesti vasta Jeesuksen kokiessa hengellisen kuoleman, kuten JDS-oppi antaa ymmärtää, miksi hänen olisi yleensäkään tarvinnut inkarnoitua eli tulla lihaan kuollakseen? Hänhän olisi voinut suorittaa sovituksen kokonaan henkimaailmassa! Suoraan taivaasta tuonelaan ja takaisin taivaaseen. Apostolinen uskontunnustus olisi lyhentynyt ainakin puolella.

Aadamin lankeemus tapahtui lihan ruumiissa ja toi ihmissuvun päälle kuoleman kokonaisvaltaisen todellisuuden. Aadamin lankeemus ei tapahtunut hengen maailmassa tai ainoastaan hengellisesti. Se ei myöskään koskettanut ihmisyyttä ainoastaan hengen osalta. Siksi toisen Aadamin, Jeesuksen, kuolema lihan ruumiissa riittää täydellisesti sovittamaan synnit (jotka muuten aina tehdään ruumiissa ollessa), antamaan uuden hengellisen elämän ja palauttamaan katkenneen hengellisen yhteyden Jumalaan. Se takaa myös lopullisen ruumiin ylösnousemisen kuolleista.

Ristillä tapahtuneen sovitustyön lisäksi ei tarvita mitään sellaista, minkä olisi pitänyt tapahtua hengellisesti helvetin tuskissa. Kun Jeesus ristillä sanoi ”Se on täytetty!”, se oli täytetty. Evankeliumi on ilosanoma Jeesuksen rististä, joka on riittävä kaikkeen, mitä ihminen tarvitsee saadakseen Jumalalta elämän ja pelastuksen.

Kuten alussa totesin, JDS-oppi rantautui suomeen vuosikymmeniä sitten lähinnä menestysteologisten ulkomaisten oppi-isien vaikutuksesta. Minulla on kuitenkin sellainen hengellinen näppituntuma, että JDS-opista on jo suureksi osaksi luovuttu menestysteologisen liikkeen muutoinkin tultua joka suhteessa maltillisemmaksi. Eikä ihme. Sovitusteoriana JDS sisältää niin ilmeisiä ja karkeita raamatullisia ja teologisia ongelmia, että se joutaakin roskakoriin.

———–
Blogikirjoitus perustuu Pasi Turusen aihetta käsittelevään artikkeliin kirjassa Uskon Puolesta (Kuva ja Sana, 2011).