Räsäs-oikeudenkäynti: Kulttuurisodassa asiat liittyvät toisiinsa

Iltasanomat julkaisi 24.1.2022 artikkelin ”Poliisi tenttasi Päivi Räsäseltä, voiko homo muuttua heteroksi – kuulustelun taustaksi pyydettiin erikoista lausuntoa THL:ltä”. Artikkelin ingressi kuuluu seuraavasti: ”Yksi rikossyytteistä liittyy puheisiin, joita Räsänen esitti Ruben Stillerin radio-ohjelmassa. Tutkintansa tueksi poliisi pyysi THL:ltä kannanottoa homoseksuaalisuuden määritelmistä.” Artikkelin mukaan:

”Ennen Räsäsen kuulusteluja poliisi oli pyytänyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) asiantuntijalausuntoa homoseksuaalisuutta koskevista lääketieteellisistä näkemyksistä. Poliisi pyysi THL:ää selventämään, pidetäänkö homoseksuaalisuutta nykylääketieteen mukaan fyysisenä tai psyykkisenä sairautena tai niihin verrattavana häiriönä, tai onko olemassa lääketieteellisiä perusteita luonnehtia homoutta psykososiaaliseksi kehityshäiriöksi tai perversioksi. Lisäksi poliisi tiedusteli valtion virallisen terveysasiantuntijan näkemystä siitä, onko homouden katsottu aiemmin olleen sairaus tai häiriö. Ensimmäisen korona-aallon ristitulessa kamppaillut virasto antoi vastauksensa 15. huhtikuuta 2020.”

”Asiantuntijalausunnon vastaukset kiteytyivät pääosin yhden lauseen ympärille: Nykylääketieteen mukaan homoseksuaalisuutta pidetään osana normaalia seksuaalisuuden kirjoa, ei fyysisenä tai psyykkisenä sairautena tai niihin verrattavana häiriönä. Virasto painotti myös, ettei homoutta voi luonnehtia kehityshäiriöksi.”

”Poliisi pyysi Räsästä kommentoimaan THL:n näkemyksiä. – En luonnehdi homoseksuaalisuutta sairaudeksi enkä ole luonnehtinut. Peruspointtini ja -ajatteluni on lähtenyt tästä kristillisen ihmiskuvan opetuksesta, että Jumala on alun perin luonut ihmisen heteroseksuaalisiin suhteisiin, eli miehen ja naisen välisiin avioliittoihin, Räsänen vastasi. – Se, minkälaisia selityksiä tiede löytää homoseksuaalisuuden synnylle, niin olen näille näkemyksille avoin. Kuulusteluissa kansanedustajalta tentattiin määritelmää homoseksuaalisuudesta ja siitä, miten ihmisestä hänen mielestään tulee homoseksuaali. – Homoseksuaalit suhteet ovat syntiinlankeemuksen seurausta. Se miten yksittäisestä ihmisestä tulee homoseksuaali, niin se on varmasti tieteellisen tutkimuksen asia, hän vastasi.”

Edellä lainatut kolme kappaletta ovat erittäin mielenkiintoisia.

Nyt siis olemme varsin virallisesti kuulleet eksplisiittisen THL-asiantuntijakannan homoseksuaalisuudesta. Kanta on esitetty niin sanotusti riippumattomien lääketieteen asiantuntijoiden ja tieteen kantana. Kanta perustuu, THL-asiantuntijoiden näkökulmasta, luonnontieteelliseen empiirisyyteen eli kovaan mitattavaan ja laskettavaan tieteeseen, jollaista lääketiede ja psykiatria sen osana on.

Lääketieteen kanta siis on, että homoseksuaalinen käyttäytyminen on normaalia. Sen sijaan – kuten Räsänen ja Pohjola aivan oikein ovat tuoneet esiin – kristillisen luomisen teologian, ihmiskäsityksen, syntiopin ja etiikan kanta on se, että homoseksuaalinen käyttäytyminen on luonnoton eli ihmisolemukseen kuuluvan seksuaalisuuden toteutumisen päämäärään suuntautumaton poikkeama normista eli hyvästä luomisjärjestyksestä, ollen täten syntiinlankeemuksesta kumpuavaa syntiä, Jumalan lain ja tahdon vastaista toimintaa.

THL:n tiedeasiantuntijoiden kannanotosta seuraa loogisesti, että edellä mainittu kristillisen teologian ja etiikan kanta on epätieteellinen eli, näin ollen, väärä, ja tieteenvastaisena turmiollinenkin. Tästä loogisesta seurauksesta puolestaan seuraa kaksi perustavaa kysymystä:

Saako Raamattuun, kristilliseen teologiaan ja etiikkaan vedoten edistää tieteenvastaisuutta ja epätieteellistä väärää tietoa ja vääriä, terveyden kannalta turmiollisiakin, asenteita, kuten nyt Räsäsen ja Pohjolan on syyttäen katsottu menetelleen? Kumpi on korkeampi auktoriteetti homoseksuaalista käyttäytymistä arvioitaessa ja arvotettaessa, Raamattu, klassinen kristillinen teologia ja luonnonoikeusetiikka ja näiden asiantuntijat vai luonnontieteeseen nojaava THL ja sen lääketieteelliset asiantuntijat?

Jos vastaus on THL, Räsänen ja kristillinen etiikka ovat turmiollisesti väärässä ja homoseksuaalinen käyttäytyminen ei ole minkäänlainen vääristymä eikä poikkeama mistään alkuperäisestä normista. Jos vastaus on Raamattu, klassinen kristillinen teologia ja luonnonoikeusetiikka ja näiden asiantuntijat, silloin THL:n riippumattomien asiantuntijoiden lääketieteellisen käsityksen ja tämänhetkisen tulkinnan homoseksuaalisen käyttäytymisen normaaliudesta täytyy olla – vastaavalla tavalla – turmiollisesti väärä.

Avainkysymykset ovatkin seuraavia: Pitääkö paikansa, että THL-asiantuntijoiden kanta on pelkistetyn pyyteettömän tieteen kanta ja ainoa mahdollinen kanta tässä asiassa? Tietävätkö THL-asiantuntijat todella, että kristillinen etiikka, luonnonoikeusetiikka, on tässä asiassa väärässä ja tieteenvastaista? Onko THL-asiantuntijoiden kanta vain pyyteettömän sitoutumattoman ja epäasenteellisen neutraalin empiirisen tutkimuksen tulos?

Onko siis nykylääketieteen valtavirran käsitys homoseksuaalisen käyttäytymisen normaaliudesta, ei-sairaudellisuudesta ja ei-häiriintyneisyydestä riippumattoman puolueeton ja vain kokeellisen tieteen metodein syntynyt?

Vastaus: Ei ole puolueeton eikä ole syntynyt vain kokeellisen luonnontieteellisen metodin pohjalta. Käsityksen syntymiseen on vaikuttanut aimo annos lääketieteen ulkopuolista ideologista aktivismia ja tarkoitushakuista poliittista päämäärien asettamista.

Eduskunnan lakivaliokunnan pyynnöstä ja silloin esillä olleeseen avioliittolakimuutosprosessiin liittyen vuonna 2014 antamani niin sanotun asiantuntijalausunnon alaviitteissä 9, 10, 17 ja 22 dokumentoin, perhesosiologisen tutkimuksen tuloksiin liittyen, sen aktivistitutkimuspanoksen ja -rahoituksen, jollaisella on tällä saralla haluttu vaikuttaa homoseksuaalisen käyttäytymisen normaalina pitämisen valtavirtaistamisen hyväksi. Lausuntoni alaviitteineen on luettavissa esimerkiksi tästä linkistä: Lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle 7.5.2014 koskien kansalaisaloitetta avioliittolain muuttamisesta.

Gabrielle Kuby kirjassaan The Global Sexual Revolution: Destruction of Freedom in the Name of Freedom (Lifesite, 2015) ja Robert R. Reilly teoksessaan Making Gay Okay: How Rationalizing Homosexual Behavior Is Changing Everything (Ignatius, 2014) puolestaan selostavat sen runsaasti ei-tieteellisiä ja ei-akateemisia painostusulottuvuuksia sisältäneen monivaiheisen prosessin, jonka myötä psykiatrinen lääketieteellinen eliitti päätyi määrittelemään homoseksuaalisen käyttäytymisen ei-sairaudelliseksi ja ei-häiriölliseksi. Tämän vahvasti rahoitetun lobbausprosessin myötä LGBTIQ-agendan edistäminen on päätynyt paitsi YK- ja EU-juridiseksi ihmisoikeusnormiksi myös viralliseksi USA:n ulkopolitiikan globaaliksi tavoitteeksi, kuten Reilly kirjansa sivuilla 195–205 selostaa.

Näin ollen se homoseksuaalisen käyttäytymisen luonnetta koskeva kanta, jota meilläkin nyt THL-asiantuntijat virallisesti edustavat ja julkisesti puolustavat, on kanta, johon on päädytty vahvasti ideologisen aktivismin ja poliittisen painostuksen tuloksena, ei pelkän pyyteettömän lääketieteellisen tutkimuksen seurauksena.

Toisin sanoen: Ei kristillistä teologiaa, antropologiaa eikä luonnonoikeusetiikkaa ole edelleenkään osoitettu mitenkään tieteenvastaisiksi eikä etenkään turmiollisen vääriksi. Ei todellinen asetelma ole nyt eikä se ole koskaan ollutkaan kristillinen usko ja etiikka vastaan tiede asiantuntijoineen -asetelma. Ja eivätpä näytä homoseksuaalisen käyttäytymisen puolustajat ja Räsäsen syyttäjätkään olevan yksimielisiä siitä, tuleeko heidän juridinen argumenttinsa perustaa essentialismin pohjalle vai konstruktivistisen itsemääräämisoikeuden pohjalle? Ei nimittäin ole mitenkään yhdentekevää, kumpi positio valitaan. Molemmista ei samanaikaisesti voi pitää kiinni.

Tosiasia on, että syyttäjä joka tapauksessa pyrkii pakottamaan yhden tietyn ideologisen, asenteellisen ja filosofisen antropologian, ihmiskäsityksen, ainoaksi lailliseksi Suomessa. Samalla syyttäjä pyrkii, de facto, kriminalisoimaan perinteisen länsimaisen ja kristillisen ihmiskäsityksen.

Mutta kuten teologian tohtori Ilmari Karimies aivan oikein huomauttaa 25.1.2022 päivätyssä Kotimaa24-artikkelissaan ”Syyttäjän vaarallinen ihmiskäsitys ja Räsäsen kapea syntikäsitys”, ”Syyttäjä ei ole ihmistieteiden ammattilainen eikä filosofi. Rikollisten kanssa hän kyllä työskentelee, mutta ei auttaakseen, vaan tuomitakseen. On hyvin vaarallista, jos valtion edustaja oikeudessa kuvittelee lausuvansa ylhäältä päin ihmiskäsityksen ydintä koskevia totuuksia olemuksen ja tekojen yhteydestä.”

Miten edellä kuvattu asiantila – THL lobbaa tieteen ja terveyden edistämisen nimessä ideologisaktivistista etiikkaa ja valtakunnansyyttäjä ajaa neuvostotyylisen totalitaarisesti tiettyä ja perinteisestä länsimaisesta käsityksestä radikaalisti poikkeavaa ihmiskäsitystä ainoaksi lailliseksi Suomessa – voi ylipäätään olla mahdollinen?

Koska käynnissä on kulttuurisota, jossa asiat liittyvät kuin liittyvätkin toisiinsa johdonmukaisella logiikalla, haluttiin tai ei, tykättiin tästä asiaintilasta tai ei.

Tämän todellisuuden osoittaa selkeästi Mikko Gustafsson 25.1.2022 päivätyssä Helsingin Sanomien artikkelissaan ”Arvokonservatiivit ovat hankaluuksissa oikeudessa”, kuten Hesarin paperiversio artikkelin otsikoi, ja ”Päivi Räsäsen syytteet enteilevät, että Suomeen voi syntyä yhä laajempi ihmisoikeuksia vastustava rintama”, kuten samainen artikkeli on provokatiivisemmin otsikoitu sähköisessä Hesarissa. Artikkelin ingressin mukaan:

”Niin kauan kuin arvokonservatiivit ja antiliberaalit eivät aja Suomen eroa Euroopan unionista ja kansainvälisistä sopimuksista, he ovat hävinneet kulttuurisodan jo ennen kuin se on edes kunnolla rantautunut Suomeen, kirjoittaa HS:n oikeustoimittaja Mikko Gustafsson.”

Artikkelin mukaan:

”Räsäsen oikeusjuttu on aidosti merkittävä ja voi vaikuttaa siihen, mitä vaikkapa uskonnolliset yhteisöt voivat uskonnon nimissä julkisesti ohjeistaa. Jutulla on myös hyvät mahdollisuudet päätyä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkottavaksi. Perusoikeuksista punnittavina ovat sananvapaus ja uskonnonvapaus sekä syrjimättömyys ja yhdenvertaisuus.”

”Räsänen itsekin näkee oikeudenkäynnin eri perusoikeuksien väliseksi arvionniksi ja kokee viestineensä sanan- ja uskonnonvapauden suojaamalla alueella. Tappio oikeusjutussa tuskin saisi häntä silti muuttamaan ajatteluaan tai ilmaisuaan. Todennäköisempää on, että Räsänen ja vähintään osa muista kristillisdemokraateista lähentyisi tuossa tilanteessa itseään radikaalimpia poliittisia voimia.”

”Päivi Räsäsen kiistanalaisimmat lausunnot ovat liittyneet teemoihin, joita on yhdysvaltalaisessa politiikassa kutsuttu kulttuurisodaksi. Termi on peräisin 1800-luvun Saksasta, mutta Yhdysvalloissa se nousi päivänpolitiikan keskiöön 30 vuotta sitten. Ensin käsitteen otti käyttöön Virginian yliopiston sosiologi James Davison Hunter vuonna 1991. Vuotta myöhemmin konservatiivipopulisti Pat Buchanan toi sen päivänpolitiikan sanavarastoon Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa. Buchanan soimasi kuuluisassa puheessaan demokraattien Clintoneita muun muassa radikaalista feminismistä ja nosti Yhdysvaltojen kulttuurisodan keskeisiksi teemoiksi abortin, homojen oikeudet, uskonnollisten koulujen aseman ja naisten mahdollisuuden päästä armeijaan. Buchanan luonnehti kulttuurisotaa taisteluksi Amerikan sielusta. Sittemmin hän on laatinut myös ennustuksia siitä, kuinka länsimaat tuhoutuvat maahanmuuton seurauksena…”

”Päivi Räsäsen oikeusjutun lopputulos on kiinnostava ja merkityksellinen, mutta suurin siihen liittyvä kertomus on oikeussalin ulkopuolella. Siinä tarinassa kansainväliset sitoumukset määrittelevät yhä tiukemmin suomalaisen lainsäädäntötyön rajoja. Siksi viimeistään hallitusvastuussa äänekkäin kulttuurisodan rumpujen pärinä vaimenee väistämättä kaiuiksi menneisyydestä. Niin kauan kuin arvokonservatiivit ja antiliberaalit eivät aja Suomen eroa Euroopan unionista ja keskeisistä kansainvälisistä sopimuksista, he ovat hävinneet kulttuurisodan jo ennen kuin se on edes kunnolla rantautunut Suomeen.”

Provokatiivisesta otsikostaan huolimatta edellä lainattu Hesarin artikkeli osuu terävällä tavalla asioiden ytimiin.  Artikkelin mukaan asiat liittyvät toisiinsa. Kulttuurisotaa – jollainen de facto riehuu, halusit tai et – ei voi viipaloida itselle mieluisiin paloihin jättämällä muut palat huomiotta tai kieltämällä niiden relevanssi.

Artikkelin mukaan on niin, että Räsäs-tyylistä arvokonservatismia ei nykyisissä oloissa voi yrittää menestyksellisesti puolustaa haastamatta länsimaissa nyt valtavirtaista liberaalia regiimiä kautta linjan. Tämä johtuu siitä, että nyt lännessä valtavirtainen sekulaarin humanistinen ja globalistinen vasemmistoliberalismi puolestaan haastaa kautta linjan perinteisen länsimaisen konservatismin ja sen metafyysiset edellytykset.

Ohjelmallinen antikonservatiivisuus on rakennettu tämänhetkisen globalistisen liberalismin internationalistisen keskinäisriippuvuuden verkoston sisään yhtä hyvin juridisesti kuin institutionaalisesti ja poliittisideologisen kulttuurillisesti. Tästä syystä kansallinen päätösvalta on oleellisesti kaventunut Suomessakin, minkä seikan Räsäsen oikeudenkäyntikin tuo konkreettisesti esiin, kuten Hesarin artikkeli oikein esittää. Tästäkin syystä arvokonservatiivin täytyy puolustaa kansallismielisyyttä ja kansallisvaltion itsenäisyyttä globalismia vastaan.

Kuten olen usein eri yhteyksissä tuonut esiin, arvokonservatismi ja kansallismielisyys liittyvät elimellisesti ja keskinäisriippuvasti toisiinsa. Kuten argumentoin kirjassani Kristittynä Suomessa (Kuva ja Sana, 2019), kristityn on, mikäli sitoutuu teologisesti konservatiiviseen klassiseen kristillisyyteen ja sen edustamaan etiikkaan, johdonmukaisimmin oltava kansallismielinen konservatiivi, koska sekä liberalismin että sosialismin perustavat metafyysiset ja antropologiset edellytykset – jotka lähtökohtaisesti olivat varsin vallankumouksellisia – ovat ristiriidassa kristillisen uskon perusteiden kanssa. Tämä linjaus on vahvasti perinteisen suomalaisen eetoksen mukainen, kuten tuon esiin artikkelissani Suomen perustajaisien profeetallinen testamentti Suomen kansalle.

Globalistisen keskinäisriippuvan ja ”sopimusperustaista vakautta” ajavan liberaalin regiimin – eli siis niin sanotun uuden maailmanjärjestyksen – totalitaarinen luonne on alkanut, kaikille nähtävällä tavalla, tulla yhä koventuen esiin viime vuosina, varsinkin nyt pandemia-aikana.

Siitä, että globaalilla liberalismilla todella on totalitaarinen olemuksensa, ovat kirjoittaneet analyyttisesti esimerkiksi puolalainen Ryszard Legutko kirjassaan The Demon in Democarcy: Totalitarian Temptations in Free Societies (Encounter Books, 2016) ja Todd Huizinga teoksessaan The New Totalitarian Temptation: Global Governance and the Crisis of Democracy in Europe (Encounter Books, 2016).

Globalistinen liberalismi ei salli itseään haastettavan, kuten käy hyvin ilmi Robert Semonsenin 25.1.2022 päivätystä The European Conservative -julkaisun artikkelista ”Hungarian FM: Our Existence is a Danger to the International Liberal Mainstream”, jossa Unkarin ulkoministeri Péter Szijjárto havainnollisesti selostaa vallitsevaa tilannetta.

Liberaalin regiimin paradoksaalinen totalitaarinen luonne ilmenee hyvin jopa edellä viitatun ja lainatun Hesarin artikkelin provokatiivisessa otsikossa, joka leimaa arvokonservatiivit ihmisoikeuksien vastaisiksi aineksiksi, vaikka, kuten osoitan Sananvapaus uhattuna Suomessa -kirjani (Kuva ja Sana, 2018) sivuilla 71–90, todelliset ihmisoikeudet ja niiden kestävä yhteiskunnallinen puolustaminen edellyttävät luonnollisia, konservatiivisia ja länsimaissa historiallisesti valtavirtaisia aristoteeliskristillisiä metafyysisiä lähtökohtia.

Pahin uhka ihmisoikeuksille, joihin lukeutuvat uskonnonvapaus ja sananvapaus, tulee sekulaarin humanistisen, ateistisen ja naturalistisen globalistisen Great Reset -korporaatiososialistisen ja velkaelvytyspaketillisen vihreän kestävän kehityksen mukaisen liberalismin taholta. Tästä tosiasiasta lienevät aidon klassisen liberalisminkin kannattajat samaa mieltä konservatiivien kanssa.

Joka tapauksessa Räsäs-oikeudenkäynti on varsin poikkeuksellinen, kuten kansanedustaja Olli Immonen aivan oikein katsoo Suomen Uutisten 25.1.2022 päivätyssä artikkelissa ”Räsäsen oikeudenkäynti haastaa sananvapautta – ’Tuomiolla voisi olla ikäviä vaikutuksia’”. Mahdollisen tuomion ikävät seuraukset osoittaa dosentti Timo Eskola 24.1.2022 päivätyssä Facebook-tekstissään siten kuin tekstin on julkaissut Oikea Media 25.1.2022 otsikolla ”Päivi Räsäsen oikeudenkäynti osoitti valtakunnansyyttäjän ajojahdin Raamattua vastaan” ja ingressillä: ”’Syyttäjä todella esitti, kuten totesin, että pelkkä kristillisen moraalin mukainen kielteinen kanta homoseksuaalisuuden harjoittamiseen ansaitsee tuomion.”

Dosentti Eskola katsoo erittäin osuvasti näin:

”Jos nyt siis Paavali ja Uusi testamentti laajemminkin sanovat homoseksin harjoittamista synniksi, ja kaikki suuret kirkkokunnat Suomessa opettavat samoin, onko tavallisesta kristillisestä ihmiskäsityksestä tulossa meillä laiton? Lukija ja tapauksen seuraaja alkanee vähitellen ymmärtää, miten ratkaisevan taitekohdan edessä yhteiskuntamme on. Syyttäjä yrittää murtaa – ei enempää eikä vähempää – koko kristillisen käsityksen seksuaalisuuden synneistä. Lisäksi hän pyrkii sanelemaan kirkoille, mitä ne saavat julistaa synnistä ja armosta.”

”On vaikea edes ajatella, mitä tapahtuisi, jos syyttäjän kanta voittaisi kaikissa oikeusasteissa. Raamattuun perustuvasta moraalista tulisi kertaheitolla laiton myös ev.lut. kirkossa. Tulkaa kaikki -liike ja sateenkaariväki saisivat näkemyksensä kirkon toiminnassa läpi ainoana lain mitat täyttävänä näkemyksenä seksuaalisuuden harjoittamisesta. Arvoliberaalista kannasta tulisi nopeasti kirkon ainoa hyväksyttävä ja epäilemättä myös valvottu ja rangaistuksin varmistettu kanta.”

”Räsäsen oikeudenkäynti ei kosketa vain yhtä kristittyä. Jälkikristillisyyden keskellä ja arvokonfliktin ytimessä olemme samalla kirkon eksistenssiä koskevien suurten voimien edessä. Mikäli oikeusistuimet päättävät nyt muuttaa kristillisyyden suuntaa ja kirkon asemaa Suomessa, seuraukset voivat olla järisyttävät.”