Ranskan Montségurin alue ja kataarit

Aihe on ajankohtainen myös siitä näkökulmasta, joka nostetaan esiin Jussi Ahlrothin 5.10.2024 päivätyssä Helsingin Sanomien artikkelissa ”Matka pimeyden sydämeen”, jonka ingressin mukaan ”Suomalaiset elokuvantekijät lähtivät tutustumaan Etelä-Ranskan ’ainutlaatuiseen hörhökeskittymään’, oppaanaan kulttimainetta nauttiva ohjaaja. He eivät osanneet arvata, millainen seikkailu hankkeesta lopulta tulisi”.

Lainaan seuraavassa joitakin avainkohtia artikkelista ja sen jälkeen kommentoin tekstin keskeistä sisältöä. Artikkelin mukaan:

”’Se oli sellainen oman elämän indianajones-retki’, ohjaaja Otso Tiainen sanoo. Retken kohde oli Ranskan Pyreneillä sijaitseva Montségurin alue. Matkalle lähtivät Tiainen sekä toimittajat Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva. Alue on ollut monenlaisten salaisuuksien etsijöiden määränpää jo kauan. Siihen on yhdistetty tarinoita Graalin maljasta ufoihin. Kirjailija Dan Brown käytti alueen myyttejä Da Vinci -koodi -romaanissaan. Matkasta alkoi vuosia kestänyt elokuvantekoprosessi. Vuoristoalueen salaisuuksista kirjoitti jo 1930-luvulla SS-upseeri Otto Rahn. Häntä on pidetty vuoroin Indiana Jonesin ja vuoroin Jonesin natsivihollisten esikuvana. Hän uskoi, että Montségurin linnan rauniot ja Graal-legenda liittyivät toisiinsa. Rahnista dokumentin tehnyt kauhuelokuvaohjaaja Richard Stanley vieraili Helsingissä Night Visions -elokuvafestivaaleilla vuonna 2015.”

”Helsingin-matkallaan Stanley kohtasi toimittaja Perttu Häkkisen. Stanley oli saanut Montségurissa uskonnollisen kokemuksen vuonna 2007 ja muuttanut sen jälkeen sinne pysyvästi. Häkkistä kiinnostivat salatieteet ja uskonnot. Hän halusi nähdä paikan omin silmin. Häkkinen, Tiainen ja Hietaneva matkustivat Montséguriin ensimmäisen kerran kesällä 2016. Vuorien rinteillä oli linnojen raunioita ja sumuisissa laaksoissa pieniä kyliä. ’Joku voisi kutsua sitä ainutlaatuiseksi hörhökeskittymäksi’, sanoo elokuvajournalisti Kalle Kinnunen, joka liittyi työryhmään myöhemmin. ’Viikonloppuna kylien toreilla iso osa kojuista myy kristalleja ja omakustannekirjoja, joissa kukin kertoo oman versionsa alueen historiasta.’ ’Oli helppo nähdä, miten siellä fantasiasta tulee totta, tai elämä muuttuu fantasiaksi’, Tiainen sanoo”.

”Montségurin mysteerien takana häämöttää 1100–1300-luvuilla alueella vaikuttanut kristillinen lahko, kataarit. Katolinen kirkko jahtasi heitä vääräoppisuuden takia. Heistä tiedetään vähän…Richard Stanley esitteli Montségurin aluetta suomalaisille ja tutustutti heidät paikallisiin, kuten itseään maageiksi kutsuviin Uranieen ja Bemyyn…Suomalaiset tekivät haastatteluja ja kuvasivat Montségurin maisemia. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut vain ihmetellä outoja ihmisiä. Alueen asukkaiden vahva usko oli nykymaailmassa poikkeuksellista. Moni alueelle muuttanut oli ajautunut ulos yhteiskunnasta. Montségurin alue tarjosi heille uuden henkisen kodin, jossa he voisivat korjata persoonaansa, tulla uudeksi versioksi itsestään. ’Se muutoskohta kiehtoi erityisesti’, Tianen miettii…”

Hesari-artikkeli jatkuu näinkin:

”Stanleyn suhde Montséguriin alkoi viimeistään, kun hän teki Otto Rahnista kertovaa dokumenttielokuvaa The Secret Glory (2001). Hän alkoi uskoa Rahnin Graal-teorioihin itsekin. Vuonna 2007 hän kohtasi kertomuksensa mukaan Montségurin linnassa jonkinlaisen jumalolennon. Se muutti hänen elämänsä suunnan. Sitä, mitä Stanley todella linnassa koki tai näki, ei tiedä kukaan muu kuin hän itse. Hänen kertomuksellaan on kuitenkin voimaa erityisesti Montségurissa. ’Se tekee hänestä joidenkin alueen asukkaiden silmissä erityisen’, kertoo Kinnunen. ’Hänen oma tähtensä oli silloin alimmillaan. En voi väittää, että kokemus ei olisi ollut todellinen, mutta se tuli erittäin hyvään aikaan, hyvässä paikassa.’ Stanley teki kokemuksestaan toisen dokumenttielokuvan The Otherworld, joka ilmestyi 2013. Stanley on aina tehnyt elokuvia, jotka jollain tapaa käsittelevät hänen elämäänsä. Hän myös ymmärtää omaa elämäänsä elokuvien kautta. ’Hän elää täysin fiktiota ja todellisuutta sekoittavassa maailmassa’, Kinnunen sanoo”.

Näin Hesari-artikkelissa.

Tämän jälkeen artikkelissa selostetaan ohjaaja Stanleyn poleemista ja skandaalinkäryistä henkilöä ja selostetaan, miten alkuperäinen elokuvaidea ajoi karille epäsuotuisten käänteiden vuoksi, mutta miten samalla aukeni ainutlaatuinen tilaisuus toteuttaa elokuvan filmaaminen uudesta näkökulmasta. Artikkelin lopussa kerrotaan elokuvasta, että ”Shadowlandin ensi-ilta on Yhdysvalloissa Beyond Fest-elokuvajuhlilla Los Angelesissa 5. lokakuuta”. Artikkelissa mainittu elokuva on siis saanut ensi-iltansa.

Tuoreessa Hesari-artikkelissa nostetaan esiin keskiaikainen Montségurin alue, Montségurin linnoitus ja ennen kaikkea kataarit ja heidän uskontonsa, joiden vahva vaikutushistoria ulottuu meidän päiviimme saakka. Kohdistan huomion nyt seuraaviin seikkoihin.

Kyseessä on Etelä-Ranskan Pyreneillä sijaitseva Montségurin alue, josta suomenkielinen Wikipedia toteaa lyhyesti näin:

”Montségur on kunta Ranskan eteläosassa Ariègen departementissa Oksitanian alueella. Se sijaitsee noin 46 kilometriä Pamiersin kaupungista kaakkoon. Montségur on vuoristokylä Pyreneiden vuoristossa. Kylä on rakennettu linnan, Château de Montségurin ympärille, ja se oli Ariègen kataarien linnoitus ja marttyyrikylä. Kataarit levittäytyivät Oksitanian alueelle 1100-luvulla. Paavi käynnisti ristiretken kerettiläisiä vastaan vuonna 1208. Vuonna 1243 ristiretkeläiset saapuivat Montséguriin piirittäen linnan. Vaikka piirittäjiä oli 6 000 ja puolustajia vain 500, kesti piiritys lähes vuoden. Maaliskuussa 1244 kataarit antautuivat. Kataareista 225 pysyi uskossaan, ja heidät poltettiin elävänä linnan juurella. Montségurin linnan rauniot ovat avoinna vierailijoille, ja museo kertoo heidän historiastaan”.

Tämä Etelä-Ranskan alue laajemminkin on historiallisesti ollut uskonnolliselta kannalta katsottuna varsin heterogeeninen ja erilaisia vaikutteita vastaan ottanut ja erilaisia niin sanottuja kerettiläisliikkeitä tukenut. Alue liittyy vahvasti niin kutsutun Graal-legendan kehkeytymiseen eli legendaan Graalin maljasta, jolla on katsottu olevan mystisiä ulottuvuuksia ja jonka olemuksesta on esitetty hyvinkin erilaisia käsityksiä Graal-legendan vaalijoiden keskuudessa. Pelkistetyimmillään ja alkuversiossaan Graalin maljalla on viitattu Graalin oletettuun fyysiseen astiaan, johon Joosef Arimatialainen legendan mukaan otti talteen verta ristiinnaulitun Jeesuksen haavoista.

Suomenkielinen ”Graalin malja” –Wikipedia-artikkeli muistuttaa, että ”Muinaisranskan sana graal tarkoitti alun perin leveää ja matalaa vatia. Muinaisranskaan sana tuli keskiaikaisen latinan sanasta gradalis ’laakea vati’, ’matala astia’. Sen alkuperä on mahdollisesti latinan sanassa crater ’kulho’, joka tulee kreikan sanasta kratér (krateeri, viinin ja veden sekoitusmalja)”. Artikkeli jatkaa selostaen, että:

”Graalin tarinan juuret ovat kelttiläisessä mytologiassa, jossa esiintyy ihmeitätekeviä ja nuorentavia astioita. Symbolin taustalla on myös klassisia myyttejä, arabialaista runoutta, suufilaisia opetuksia, kristillistä ikonografiaa ja alkemistisia oppeja…Graalin maljan kerrotaan olleen temppelissä tai Graalin linnassa. Graalin kuninkaan ja hänen linnansa nimet vaihtelevat tekstistä toiseen. Linnan kerrotaan sijainneen usein veden ympäröimän ’pelastuksen’ vuoren huipulla. Etelä-Ranskan kataarien Montségurin vuorilinnoitus yhdistettiin keskiajalla usein Graalin maljaan. Britanniassa Graalin tarinoiden keskukseksi on tullut Glastonbury, jonka kukkulalle Joosef Arimatialaisen kerrotaan pystyttäneen Graalin pyhäkön”.

Kuten lainaamastani Hesari-artikkelista ilmenee, puheena oleva alue, kataarijuurineen ja -perintöineen, tarjoaa tänäänkin uskonnollisia kokemuksia ja esoteerisen henkisen ja hengellisen uudistumisen ja oman identiteetin löytämisen mahdollisuuksia, joita joltinenkin ihmisjoukko haluaa käyttää. Mutta avainasemassa tämän alueen historian ja esoteerisen nykyisyyden kannalta ovat 1100–1300-lukujen ”kristillinen lahko”, kataarit, ja heidän keskeisin tukikohtansa, Montségurin linna.

Mistä kataareissa ja heidän uskonnossaan oli ja on kyse? Kataarit eivät olleet ”kristillinen lahko”, vaan oma ei-kristillinen uskontonsa. Kataarit, ”puhdistetut”, ”puhtaat”, olivat Balkanilta peräisin olleiden bogomiilien uskonnollisia jälkeläisiä. Bogomiilit puolestaan olivat Armeniasta ja Keski-idästä/Lähi-idästä peräisin olleiden paulikiaanien uskonnollisia manttelinperijöitä. Paulikiaanit olivat saaneet vaikutteensa markionismista ja manikealaisuudesta, eli pitkälti gnostilaisuudesta. Kataareilla oli laajaakin kannatusta keskiajan Languedocin eli nykyään Oksitanian ylhäisön ja kansan keskuudessa.

Kataarit olivat, gnostilaiselta ja manikealaiselta pohjalta, aine vastaan henki -dualisteja. Ei ole yhtä kaikkivaltiasta Jumalaa, vaan maailmassa käydään kosmista kamppailua hyvän eli kaiken aineettoman luojan ja toisaalta pahan eli kaiken aineellisen luojan välillä. Kataarit kielsivät kristillisen luomisen teologian. Materiaalinen on pahaa ja siten kristillisen kirkon sakramentit aineellisen merkin ja hengellisen sisällön kokonaisuutena oli hylättävä. Hengen eli sielun uskottiin olevan materiaalisen ruumiin kahleissa. Henki piti vapauttaa ruumiin kahleista.

Vanhan testamentin Jumalan kataarit samaistivat saatanaksi, jonka vallasta Uuden testamentin ilmoittama Jeesus, luotu henkiolento, ei siis ihmiseksi inkarnoitunut Jumalan Poika, tuli vapauttamaan sielut. Tämä vapauttaminen miellettiin evankeliumiksi. Kataarit kielsivät ohjelmallisesti kristillisen kolminaisuususkon mukaisen Jumala-opin ja kaksiluontokristologian. Näin ollen kataariuskonto edustaa, apostoli Johanneksen Ensimmäisen kirjeen luvun 4 jakeiden 1–4 määritelmän mukaisesti, antikristuksen henkeä julkeimmillaan.

Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus eivät olleet aineellisruumiillisia tapahtumia. Ristin symbolilla ei ole merkitystä kataariuskonnolle, johon sisältyi myös jälleensyntymisoppi, sielunvaellususko. Tästä sielunvaelluskierteestä saattoi vapautua täydellisellä elämällä.

Kataarien pyrkimyksenä oli päästä täydellisten, perfecti, joukkoon. Täydelliset olivat hengellisesti puhtaita miehiä ja naisia. Täydelliset olivat askeetteja. He eivät syöneet lihaa, eivät kananmunia, eivätkä juoneet viiniä, eivätkä harrastaneet seksiä, joka voi johtaa lisääntymiseen eli uusien ruumiin kahlehtimien sielujen ilmaantumiseen. Kataarit eivät näin muodoin vastustaneet ehkäisyä, homoseksuaalista seksuaalikäyttäytymistä eikä heillä ollut mitään itsemurhaa vastaan. Avioliitolla ei ollut täydellisille merkitystä. Naisten ja miesten tasa-arvo lukeutui kataarien ihanteisiin.

Useimmat kataarit eivät kuitenkaan olleet ”täydellisiä”, vaan credentes, ”uskovia”. He elivät normaalia elämää, mutta kuoleman lähestyessä he pyrkivät nousemaan ”täydellisiksi” hengellisen consolamentum-rituaalin avulla eli ”täydellisten” suorittaman kätten päällepanoriitin myötä. Tässä kataarit katsoivat kyseen olevan Pyhän Hengen kasteesta.

Kataarit saivat kannatusta maanläheisyydellään ja askeettisuudellaan, verrattuna Languedocin alueen silloisen katolisen kirkon vaurauteen ja maallisuuteen. Kataareilla oli oma kirkollinen hierakiansa ja organisaationsa mutta ei virkapappeutta eikä nimenomaisia kirkkorakennuksia. Katolinen eli historiallinen ja julkiset juurensa Kristuksen apostoleihin juontava kirkko oli kataarivakaumuksen mukaan saatanasta. Oman uskontonsa kataarit väittivät edustavan alkukristillisyyttä, vaikka todellisuudessa kataariuskonto edusti gnostilaisuutta, varhaisen kirkon hengellistä päävihollista.

Katolisen kirkon Dominikaaninen sääntökunta eli saarnaajaveljistö syntyi suorana uskonpuolustuksellisena vastareaktiona kataariharhaan. Dominikaanit aloittivat kirkollisen uudistuksen ja saarnasivat kansan keskellä kansankielellä ja vastasivat voimallisesti harhaisiin kataariuskomuksiin, paikoin varsin menestyksellisesti. Kataariuskontoa, niin kutsuttua suurta harhaoppia, vastaan olivat voimallisesti saarnanneet myös 1100-luvun merkittävät ja myöhemmin kirkonopettajan statuksen saaneet katoliset kirkolliset vaikuttajat ja oikean uskon puolustajat Bernhard Clairvaux’lainen ja Saksan naisprofeettana ja Reinin Sibyllana tunnettu Hildegard Bingeniläinen.

1100–1200-luvuilla katolinen kirkko oli kovassa islamin paineessa sekä idästä että lännestä, Espanjasta, ja joutui nyt kohtaamaan myös täysin vieraan antikristillisen uskonnon Etelä-Ranskassa, kristikunnan sisällä. Tästä syystä augustinolaiseen oikeutetun puolustussodan teologiaan nojannut ristiretkisodankäynti ulotettiin myös kataareja eli Albin kaupungin mukaan nimettyjä albigensseja ja heidän sotilaallista organisoitumistaan vastaan, albigenssiristiretken muodossa 1200-luvulla.

Albigenssiristiretken kovuutta pohdittaessa on syytä pitää mielessä, että jos läntisen kristikunnan alue olisi hajonnut jo 1200-luvulla, Etelä-Ranskan muututtua ei-kristillisen uskonnon alueeksi, olisi Euroopan historia ollut kokonaan toisenlainen kuin miten sen vaiheet nyt tunnetaan. 1500-luvun reformaatio hajotti läntisen kristikunnan, mutta silloin kyse oli kirkon ja kristikunnan sisäisestä konfliktista. 1200-luvun hajoaminen olisi ollut huomattavasti radikaalimpi. Panokset olivat 1200-luvun alkupuolen konfliktissa erittäin suuret ja aikalaiset, molemmin puolin, ymmärsivät tämän asiaintilan erittäin hyvin.

Kataariuskonnon vaikutus on tuntuvaa nykyäänkin. Kuten lainattu Hesari-artikkeli osoittaa, kataariuskonnon vaikutus tuntuu toki vahvana tämän päivän esoteerisissa piireissä. Mutta vaikutus ilmenee valtavirtaisessakin länsimaisessa nykyeetoksessa. Tämän hetken poliittisesti korrekti sateenkaariseksuaalisuuden valtavirtaistaminen normalisoi gnostilaisperäisiä kataariuskomuksia minuus väärässä ruumiissa -genderideologisen dualismin muodossa, lisääntymättömyyden takaavan homoseksuaalisen käyttäytymisen suosimisen muodossa, perinteisen avioliittoinstituution merkityksen vähättelyn sekä ehkäisy- ja aborttimyönteisyyden muodossa. Radikaalilla tasa-arvo-ohjelmallisuudella on silläkin kataarijuurensa. Kataarien ”ihmisten lisääntyminen on turmiollista” -vakaumus ja heidän ruokavaliovakaumuksensa ovat kuin suoraan tämän päivän vihreiden ”ilmastonmuutos on ihmisen syytä” -uskovaisten pelikirjasta.

Tämän päivän liberaaliteologian eri versiot ovat yhtä mieltä kataarien kanssa kolminaisuusopin, kaksiluontokristologian ja luomisen teologian ohjelmallisen kieltämisen tarpeellisuudesta. Näkemys siitä, että Vanhassa ja Uudessa testamentissa on esillä eri Jumala ja että VT:n Jumala-käsitys ilmaisee aggressiivisuuta ja vihaa UT:n käsityksen ilmaistessa rakkautta, on varsin laajalti kannatettu nykyään, eikä vain niin kutsutuissa liberaalipiireissä, jotka ovat aina myös tuoneet esiin, että Jeesuksen ylösnousemus ei ollut ruumiillishistoriallinen tapahtuma.

Näkemys siitä, että pelastus tulee mieltää vapautukseksi aineellisten olosuhteiden kahleista, on suosittua vapautuksen teologista valtavirtaa tänään. Suosittua on tänään, yhtä hyvin liberaali- kuin paikoin evankelikaalipiireissäkin, nähdä uskonto ja hengellisyys subjektiivisena sisäisenä ja ei-sakramentaalisena yksilöllisenä tapahtumana, joka on oikeastaan, varsin vapaamuurarillisesti, kokemuksellisen itsensä kehittämisen ja omalla vaelluksella pelastumisen luonteinen. Pyhän Hengen kaste -teologian tulkitseminen kahden tason eli eliitti- ja normiuskovien erottelun mukaisesti on yleistä maailman varsin heterogeenisen karismaattisen kristillisyyden keskuudessa.

Gnostilaisperäisen kataariuskon vaikutus ilmenee tämän päivän maailmassa yhtä hyvin maallisen kuin hengellisen regimentin piirissä. Suuresti harhainen kataariuskonto yrittää edelleen haastaa ihmiseksi inkarnoituneeseen Jumalan Poikaan, yksipersoonaiseen ja kaksiluontoiseen Herraan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen apostoleihinsa perustuvaa historiallista raamatullista katolista eli yleistä kristinuskoa ja kirkollisuutta. Edelleen tosin pätee sekin profetia, jonka Herra Jeesus Kristus ilmoitti todetessaan Matteuksen evankeliumin luvun 16 jakeessa 18, että ”tuonelan portit” eivät voita Hänen seurakuntaansa.

Kataariuskon ytimessä tai sydämessä oli ja kaikissa kataariuskon nykyversioissa edelleen on kolminaisen Jumala-opin ja kaksiluontokristologian sekä luomisen teologian ohjelmallinen kieltäminen. Tämä on, apostoli Johanneksen kirjeissään suoraan ilmoittaman määritelmän mukaisesti, mitä ohjelmallisinta antikristuksen hengen julistusta. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna matka Montségurin ”hörhökeskittymän” edustajien keskuuteen todellakin on, kuten Hesari-artikkeliotsikko osuvasti sanailee, ”Matka pimeyden sydämeen”.