Rajojen merkitys Raamatussa

Usein Suomen hengellistä tilaa miettiessäni olen palannut näihin kristinopin sanoihin vanhassa katekismuksessa, jonka sain reilut parisenkymmentä vuotta sitten eräältä radiokuuntelijalta. Piispa Eino Sormusen 1948 muotoilema kristinoppi ilmaisee tässä kohtaa kauniisti isänmaan merkityksen Jumalan lahjana, yhteisenä kansallisena kotina, jota tulee kiitoksella vaalia. 

Kristinopin mukaan meidät on uskovina pelastettu palvelemaan (85) iloisin ja vapain sydämin (86). ”Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle tehtävän”, kutsumuksen (88), palvellaksemme Jumalaa ja lähimmäisiämme. Myös kansallemme on Jumala yhteisen kansallisen kodin, isänmaan, merkeissä antanut tehtävän.

Suomi ja suomalaisuus hyvine tapoineen, kielenä, sivistyksenä ja kulttuurina eivät siten ole jokin rasite ja taakka, joista olisi häveten hankkiuduttava eroon. Ne ovat hyvän Jumalan lahja, jota saa arvostaa ja vaalia yhteiseksi hyväksi ja Jumalan kunniaksi. 

Rajojen merkitys Raamatussa 

Kansakunnista koostuvien valtioiden rajoilla on monenlaista merkitystä ajallisen yhteiskuntajärjestyksen ja valtiollisen elämän vaalimisen kannalta. Tarkoituksenani ei tässä ole tarjota maallista valtio-opillista vastausta rajojen merkityksestä, vaan kiinnittää huomiota siihen, miksi kansojen rajat Jumalan näkökulmasta ovat ensi sijassa olemassa.

Paavali puhuu kansojen rajojen merkityksestä puheessaan ateenalaisille Apostolien tekojen 17 luvun jakeissa 26-27. Monet lukevat Paavalin sanoja jakeeseen 26 saakka kiinnittämättä lähemmin huomiota siihen, miten hän perustelee rajojen merkitystä jakeessa 27 seuraavasti: 

Yhdestä ihmisestä [Jumala] on tehnyt koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, JOTTA ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.” (Apt. 17:26-27; kirkkoraamattu 1992).

Kansoilla tulee olla rajat, koska niiden tehtävä on huolehtia siitä, että rajojen sisällä elävillä ihmisillä on sekä vapaus että mahdollisuus etsiä ja löytää Jumala, joka on maailman ja kaikkien ihmisten Luoja, taivaan ja maan Herra, ja joka on herättänyt kuolleista Jeesuksen (17:24-26, 31). 

Rajojen tulee vaalia tätä vapautta kuulla ja vastaanottaa evankeliumi Jumalan armosta Jeesuksessa. Maa, joka rajojensa sisällä rajoittaa tätä vapautta rikkoo perustavalla tavalla Jumalan tahtoa, samoin kuin maa, joka sulkee rajansa kristilliseltä lähetystyöltä. 

Profeetta Jesaja ennusti päivästä, jolloin ”pakanat etsivät Iisain juurta [Jeesus], joka on kansojen lippuna” (Jes. 11:10; kirkkoraamattu – 33). Tässä puhutaan Jeesuksesta, joka on se ”merkkiviiri” (-92), jonka luokse kaikki kansat pyrkivät. Silti, miten osuva onkaan profeetan kuvaus, kun ajatellaan nykyistä aikaa, jolloin useiden kansojen lipuissa on risti! 

Ei risti sattumalta ole Suomenkaan lipussa kansallisena tunnuksena. Se on todistanut kansasta, joka sukupolvien ajan on vaalinut keskuudessaan vapautta etsiä ja palvella Kristuksen kautta Jumalaa ja julistaa evankeliumia. 

Miten käy kansan, joka ei etsi Jumalaa?

Vaan miten on nyt käymässä? Suomi on muun, ennen vahvasti kristillisen, Euroopan tavoin maallistumassa kovaa vauhtia ja kääntämässä selkänsä Jumalalle. Juutalais-kristillisiä arvoja poljetaan julkisesti ja usein ivallisesti. Jumalanpalveluksissa käyvien määrä on kaikkialla romahtanut, koska Jeesus ei kiinnosta maallistuneita ihmisiä. Vapaissakin suunnissa yhä odotetaan herätystä, jota ei vain näytä tulevan. 

Yhteiskunnallista keskustelua ei enää sävytä siniristilippu, vaan sateenkaarilippu. 

Suomenkin rajojen luomisjärjestyksen mukainen ensisijainen tehtävä on vaalia kansallista elämää, jotta meillä säilyy vapaus etsiä Jumalaa ja palvella Kristusta. Tämä vapautemme mahdollistaa myös sen, että teemme suomalaisina kristittyinä kahden ristin alta aktiivisesti kristillistä lähetystyötä. 

Sellaisillekin alueille, missä joidenkin maiden rajat sotivat Jumalan säätämää tarkoitusta vastaan estäenjulistamasta evankeliumia ja ihmisiä etsimästä ja kääntymästä Jumalan puoleen. 

Tämä ei merkitse mitään kristillisestä teokratiasta unelmoimista. Jumala sietää jopa uskonnollisena pluralismina ilmenevää tietämättömyyttä, jotta evankeliumiaKristuksesta ja kääntymystä Jumalan puoleen voidaan vapaasti julistaa (Apt. 17:22, 30).

Rinnan rajun maallistumiskehityksen, ehkä suoranaisen luopumuksen kanssa nähdään nyt toinen ilmiö, joka on aiheuttanut paljon keskustelua rajoista ja niiden merkityksestä. 

2015 Eurooppaan kohtasi perinteiset valtiorajat ylittävä massiivinen kansainvaellus etelästä. Pohjan perillä sijaitseva Suomikin sai tästä osansa, kun noin 30 000 ihmistä saapui rajojemme ylitse sekalaisin motiivein, turvapaikan tai muuten vaan paremman elämän toivossa. Keskustelu siitä, mitä tässä tilanteessa olisi pitänyt, ja pitäisi toimia, jatkuu. Varsinkin vaalien lähestyessä. 

Asiassa on kaksi puolta edellä kirjoittamani valossa. 

Jos oma kansamme ei enää etsi Jumalaa, vaan hylkää rajat, koska ei osaa arvostaa niiden taivaasta annettua merkitystä ja Jumalan lahjana saatua yhteistä kotia, isänmaata, ja syleilee mieluummin sateenkaarilippua, kuin Kristuksen ristiä siniristilipussa, kadottaa Jumalan meille antaman kansallisen tehtävän, silloin Jumala huolehtii siitä, että se, mitä vielä on jäljellä rajojen taivaallisesta merkityksestä, toteutuu tavalla tai toisella, niiden kohdalla, joiden omien kansojen rajat puolestaan eivät tätä Jumalan luomisjärjestykseen kuuluvaa vapautta etsiä ja löytää Jumala tee mahdolliseksi. 

Kiistatonta on, että maahamme saapuneiden ulkomaalaisten keskuudessa on koettu hengellistä herätystä. Monet, joilla ei lähtömaidensa uskonnollisten rajoitusten vuoksi ollut mahdollista omien kansojensa rajojen sisällä vapaasti kuulla sanomaa Jeesuksesta ja siten etsiä Jumalaa, ovat, joko vain uteliaisuudesta tai aidosta Jumalan vaikuttamasta mielenkiinnosta, tulleet hengellisiin tilaisuuksiin ja jumalanpalveluksiin. Heitä on tuotu kirkkoihin ja rukoushuoneisiin bussilasteittain. Milloin viimeksi olet kuullut uskosta osattomien suomalaisten tällä tavoin tulevan, edes uteliaisuudesta, jumalanpalveluksiin ja hengellisiin kokouksiin kuullakseen evankeliumia Jeesuksesta?

Muslimityön pastorimme Timo Keskitalo on todennut, että Suomessa on vuodesta 2015 eteenpäin kastettu noin parituhatta afgaania ja irakilaista turvapaikanhakijaa! Näin on syntynyt uusia seurakuntia turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Samanlaista herätystä, niin kuin tiedämme, on koettu paikoin Keski-Euroopassa. 

Jumala on säätänyt kansojen rajat, JOTTA ihmiset etsisivät Jumalaa. Jos se ei ole mahdollista joidenkin rajojen sisällä, Jumala voi viedä ihmisiä sinne, missä on sellaiset rajat, että niiden sisällä se on vielä mahdollista. Jos taas kansa, joka rajojensa sisällä ennen on etsinyt Jumalaa, lakkaa niin tekemästä ja kadottaa kansallisen kutsumuksensa, Jumala voi vetää kätensä sellaisten rajojen yltä, niin että ensin tulvivat sankoin joukoin sisään ne, joiden joukossa tulevat myös Jumalan ennalta tietämät Jumalan etsijät ja joille on julistettava evankeliumi. Ja jos kansa yhä jatkaa luopumustaan, sen jälkeen Jumala voi antaa kansakunnan vieraiden valtojen käsiin. 

Meidän tulee suomalaisina kristittyinä sillä tavoin valvoa, että vaalimme mainitussa kristinopin hengessä Jumalan lahjana saatua kansallista elämää kahden ristin alla ja palvelemme iloisin ja vapain sydämin Kristusta.