Patmos-blogi

Pekka Reinikainen: Asuuko viisaus yliopistoissa?

Vieraskynä Patmosblogi julkaisee vierailevien kirjoittajien mielenkiintoisia tekstejä Vieraskynä -palstan nimikkeellä. Kaikki kirjoittajat vastaavat itse tekstinsä sisällöstä.
Julkaistu:

He ovat hylänneet Herran Sanan, mitä heillä on viisautta? (Jer.8:9), todetaan Raamatussa. Raamattu on maailman tärkein kirja, koska se on Jumalan meille antama elämän ohje ja kertomus maailman historiasta. Jumalan Sanan hylkääminen vie yhteiskunnan tuhon tielle. Tämä valinta vie vähitellen täydelliseen kaaokseen.

On uskomatonta, millaista mielettömyyttä yliopistoissa voidaan ateismin pönkittämiseksi opettaa. Muutamia esimerkkejä. Aine päättää ryhtyä elämään ja haluaa tulla tietoiseksi itsestään. Astrobiologiaa eli eräänlaista alkemiaa opetetaan, ja biologit uskovat, että Tyrannosaurus rex kehittyi talitiaiseksi. Uimaan mennyt virtahepo ryhtyi ryhävalaaksi. Ihminen, jolla on emätin, toimivat munasarjat ja XX kromosomit ei olekaan nainen, vaan voi vapaasti valita ”sadasta eri sukupuolesta”. Tällainen epätieteellinen mielettömyys johtaa vakaviin ongelmiin. Iso-Britanniassa 16-vuotiaat tytöt poistattavat rintansa, koska he luulevat olevansa poikia! Vanhemmille ei asiasta tarvitse kertoa mitään! Teologisissa tiedekunnissa revitään Raamattua kirkollisveron maksajien laskuun. Kaiken läpäisevä oppiaine läntisissä yliopistoissa on kristillisen kulttuurin kumoaminen.

Kristinuskon kriitikon tunnistaa siitä, että hänellä on yleensä tohtorin väitöskirja ja hän kuvittelee olevansa ”oppineempi kuin edeltävät sukupolvet”.

Kristittyjen pilkkaaminen yliopistoissa ei ole kiihottamista kansanryhmää vastaan vaan suositus akateemiseen virkaan. Jos tunnettu professori sanoo, että ”kristinusko on mielen virus, joka pitäisi hoitaa skitsofrenialääkkeillä”, tästä ei seuraa haastetta valtakunnansyyttäjältä. Sen sijaan valtakunnansyyttäjä pohtii, pitäisikö Jumalan Sana tuomita oikeudessa.

Jos arvostelee uusdarvinismia joutuu vaikeuksiin Euroopan neuvoston, opetushallituksen ja Espoon piispan kanssa: Pekka Reinikainen: Luominen, dinosaurukset ja vedenpaisumus

Jos arvostelee aborttia joutuu valtavan vihan kohteeksi. Perusteluksi esitetään, että ”jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna”. Tämä taataan murhaamalla lapsi hyväntahtoisesti kohtuun, jos arvellaan, että hänellä ei ehkä olisi ”hyvä elämä”. Ihmisen murhaaminen on kuitenkin hyvin vakava asia. Siitä seuraa katumattomalle kuolemaakin pahempi rangaistus.

Vanhempia ei kunnioiteta. Yhteiskunnat, joissa lapset eivät pidä yhteyttä vanhempiinsa, tuhoutuvat. Vasemmistolaisen uskonnon kulmakivi on perheen hajottaminen ja lasten sijoittaminen päiväkoteihin. Vihervasemmisto on tuhonnut läntisen maailman juutalaiskristillisen kulttuurin. DDR ei kaatunut muurin myötä, vaan sen mädät hedelmät vaikuttavat yhä kaikkialla läntisessä maailmassa. Vihervasemmisto haluaa tylsistyttää nuoret aivot laillistamalla kannabiksen käytön ja käy saarnaamassa LGBTQ hullutustaan kouluissa ja jopa rippikouluissa. Suomessa ei ole koskaan ollut niin jumalatonta hallitusta kuin nykyinen vihervasemmistolainen kummajainen.

Totuudesta voi nykyään puhua vain, jos vihervasemmistolaisia ei ole auditoriossa. Totuus ei kuulu vihervasemmistolaiseen arvomaailmaan. Suomessa luterilainen kirkko on myös luopunut totuudesta hännystelemällä vihervasemmistoa ja umpiateistista mediaa. Kirkkohallitus ei maassamme ole koskaan ollut niin epäraamatullinen kuin nyt. Vain Päivi Räsänen puolustaa Suomessa Raamatun arvovaltaa. Suomi uppoaa suohon. Raamatussa varoitetaan vakavasti: ”Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan” (Ap.t. 5:39).

Modernit psykologit kehottavat seuraamaan ”sydämen ääntä” eli tee mitä vain päähäsi pälkähtää ”kunhan et haittaa muita”. Jos tämä pantaisiin toteen, yhteiskunta lakkaisi nopeasti toimimasta. Raamatussa todetaan: ”sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset” (Matt.15:19). Jumalan tilalle on tullut himojen ja halujen häpeämätön toteuttaminen itse eritetyn dopamiiniannoksen toivossa. Huumeet lypsetään omista hermopäätteistä.

Moderni akateeminen yliopistoihminen on usein buddhisti koska uskonnollista tyhjiötä ei ole ja ”uskonto ilman jumalaa” miellyttää. He maksavat mielellään jopa 5000 euroa mindfulness -kurssista, jotta voivat ”tyhjentää päänsä” ja kellua nykyhetkessä.

Pahin synti? Monet papit eivät enää osaa vastata tähän kysymykseen! Onko se: ”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä”? (2.Moos.20:7). Miksi se on pahin synti? ”Sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu”. Tämä Raamatun kohta tarkoittaa juutalaisen tulkinnan mukaan pahan tekemistä Jumalan nimessä. Jos näin tehdään, Jumalan ymmärtäminen moraalin perustaksi tulee mahdottomaksi. Jumala on hyvä ja sitä Hän haluaa. Tästä syystä väkivalta Jumalan nimessä tuo tuomion.

Tärkein asia? Rakasta Jumalan Sanaa! Jumalan Sanan mahdollinen haastaminen oikeuteen, kuten Suomessa voi tapahtua, voi olla tuhon tie. Talvisodasta pelastuimme Jumalan ihmeen avulla – – miten käynee nyt?

Miksi luopumus etenee? Vanhemmat eivät enää opeta lapsilleen miksi usko on elämän ja kuoleman kysymys. Ajatus, jonka mukaan ”lapsestakin tulee uskova, koska minä olen uskova”, ei toteudu. Meidän velvollisuutemme on palauttaa Raamatun arvovalta, jonka teologiset tiedekunnat ja darvinistit, eli sekä ateistiset evolutionistit että teistiset evolutionistit, ovat yhteisellä ponnistuksella tuhonneet.

Mitä tehdä? Tue ihmisiä, jotka taistelevat Jumalan Sanan kunnian palauttamisen puolesta! Taistelu käydään ihmisten mielistä, sillä eriävän mielipiteen julkituomisesta rangaistaan pian rikoslaissa, jos emme toimi. Haluammeko, että lainsäätäjä sanelee, mikä on oikea ja ainoa sallittu mielipide eli haluammeko DDR:n kaltaisen totalitäärisen yhteiskunnan?

Voit kuunnella englanniksi lisää loistavasta juutalaisen yliopistomiehen analyysista, johon viittasin edellä. Tämän tason viisaita ei Suomessa ole ollut miesmuistiin: Dennis Prager – Rational Bible: Exodus

Piispat ovat puhuneet

Piispat julkaisivat 27. marraskuuta kannanoton: Tieteiden lahja – Piispojen puheenvuoro tieteiden arvosta ja tehtävästä Jumalan luomakunnassa. He kirjoittavat: ”Valtaosa kristillisistä kirkkokunnista pitää opetusviran kannanotoissaan tai muissa virallisissa linjauksissaan luonnontieteen tuloksia, esimerkiksi evoluutioteoriaa ja nykyaikaisen kosmologian tuloksia, yhteensopivina kristillisen teologian kanssa. Luterilaisen kirkon rinnalla myös roomalaiskatolisen kirkon sekä ortodoksisten, anglikaanisten, metodistien ja monien protestanttisten kirkkojen näkemys on, ettei kristinuskon ydinvakaumusten ja nykytieteen tulosten välillä ole ylitsepääsemätöntä ristiriitaa.”

Piispat ovat sitoutuneet maailmaan, joka on nyhjäisty tyhjästä. Tämä on puoliksi Raamatun mukaista: ”Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä” (Hebr.11:3). Tyhjästä kyllä, mutta Jumalan sanasta tulivat rakennus- ja toimintaohjeet. Niitä ei synnyttänyt tuntemattomasta syystä tapahtunut kaasupäästö tai lämmin lihaliemi, sattumasta ja valinnasta nyt puhumattakaan. Tällaiset väitteet edustavat akateemista näennäistiedettä.

Akateemista näennäistiedettä? Kyllä – – luit aivan oikein. Alkuräjähdys, alkusynty, alkusolu ja alkuihminen edustavat epätieteellistä filosofointia maailmasta, joka päätti luoda itsensä ilman Jumalaa. Kaasu ei tiivisty, fysiikan ja kemian lait estävät alkusynnyn, sattuma ja valinta eivät rakenna entsyymejä; soluelimistä ja solukalvoista puhumattakaan. Tämän vuoksi muun muassa Harvardin yliopiston professori David Gelernter sanoutui äskettäin irti uskosta uusdarvinismiin.

Ateismin kulmakivet ovat alkuräjähdys, alkusynty, alkusolu ja alkuihminen. Ilman uskoa niihin, ei ole perusteltua olla ateisti. Ne eivät kuitenkaan edusta kokeellista tiedettä, vaan Jumalasta vieraantuneiden ihmisten filosofointia. Kyseessä eivät ole ”nykytieteen tulokset” vaan kyseessä on tieteeksi naamioitu tarinointi. Piispojen kannanotossa sitoudutaan näihin ateistien epätieteellisiin alkuperätarinoihin ja lainataan paavien (!) näkemyksiä.

Ateismi on myytti. Rippikouluun tulevalla nuorisolla on nykyään ateismi tehdasasetuksena. Tämä johtuu teologisten tiedekuntien kouluttamista papeista, jotka ovat muuttaneet Raamatun 11 alkulukua myyteiksi. Tämä historiallis-kriittinen teologia tuhosi myös messiaanisen juutalaisen, Karl Marxin, uskon ja seuraukset tiedämme. Kaikkialla mediassa ja opetustoimessa saarnattu akateeminen näennäistiede täydentää kristinuskon tuhon ja tärvelee lasten mielenterveyden. Lapsilta ja nuorilta on varastettu elämän tarkoitus ja se näkyy lisääntyvänä huumeiden käyttönä ja kasvavina jonoina psykiatriseen hoitoon.

Ateisteja ei loppupeleissä kuitenkaan todellisuudessa ole, sillä useimmat rukoilevat hädän hetkellä Jumalaa, koska usko on meillä tehdasasetuksena: ”Se, mikä Jumalasta voidaan tietää on ilmeistä – – niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa” (Room.1:19-20).

Evoluutioteoria ja sen seuraukset on ennakoitu Raamatussa. Paavali toteaa ihmisistä, jotka tietoisesti torjuvat Jumalan: ”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi” eli tehneet ihmisestä eläimen (Room.1:22-23). Kuten huomaat, evoluutioteorian valta-aseman vahvistuminen ja sen seuraukset ennakoidaan tässä selkokielellä. Tästä seuraa se, mistä kansanedustaja Päivi Räsänen varoitti. Kannattaa lukea Roomalaiskirje loppuun, niin asia aukenee. En siteeraa sitä, ettei Pasilan poliisitalolle tule ylitöitä. Sen sijaan kysyn – miksi piispoilla ei ole rohkeutta seisoa Jumalan sanan takana – vai pelkäävätkö he sitoutumista Raamattuun? On outoa, että piispat eivät puutu tärkeisiin ajankohtaisiin asioihin eli puolusta oikeutta viitata Raamattuun, vaan puhuvat luonnontieteellisestä ikuisuusaiheesta, josta eivät itse ymmärrä tuon taivaallista. Piispojen puheenvuoro ontuu pahasti, sillä siitä puuttuvat viittaukset Suomen johtavan evoluutiokriitikon, Matti Leisolan, kirjaan Evoluutiouskon ihmemaassa (Datakirjat).

Onko Raamattu lakannut olemasta kirkon ylin ohje? Se oli sitä Jeesukselle, apostoleille, Moosekselle, profeetoille sekä kaikille Vanhan ja Uuden testamentin kirjoittajille. Kuulun mielelläni heidän kanssaan samaan fundamentalistien joukkoon. ”Nykytieteen tulokset” muuttuvat vuosittain, Jumalan sana ei muutu eikä sitä voida haastaa maalliseen oikeusistuimeen ilman vakavia seuraamuksia koko Suomelle.

Kieltääkö arkkipiispa evoluutiokritiikin? YLE1 TV-uutisissa 27.11 klo 20:30 arkkipiispa toteaa: ”Tieteen tulosten vähättely ei kuulu siihen kristilliseen perinteeseen, jota meidän kirkkomme edustaa”. Samassa uutislähetyksessä raporttia laatimassa ollut Esko Valtaoja toteaa: ”Kristinusko kiinnostaa enää harvaa tutkijaa”.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *