Päivi Räsänen: Avoin kirje Arkkipiispa Tapio Luomalle
Olen lähettänyt arkkipiispa Luomalle avoimen kirjeen, joka nousee kirkon Pride-kumppanuuden herättämästä huolesta. Olen huolestunut siitä, että suuri joukko kirkon aktiivisimpia kristittyjä on alkanut enenevästi pohtia mahdollista eroa kirkosta. Kirjeeni on tässä kokonaisuudessaan alla.
Arvoisa Arkkipiispa Tapio Luoma!
Lähestyn Teitä avoimella kirjeellä suuren huolen vuoksi. Kotiseurakuntani Riihimäen kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston jäsen Kaarlo Saxell ilmoitti viime viikolla kirkkoneuvoston kokouksessa eroavansa raskain sydämin kirkosta, jota hän oli palvellut 40 vuoden ajan kirkon nuorisotyöntekijänä. Riihimäen seurakunta päätti kirkkoherran johdolla osallistua Pride-viikon tapahtumiin juhannuksen jälkeisellä viikolla. Kirkkovaltuustossa tekemämme ehdotus sateenkaarimessun torjumisesta jäi vähemmistöön. Kaarlo Saxell totesi, että hän ei omantunnonsyistä voi olla osallinen sellaisessa kirkossa, jossa tietoisesti tehdään Raamatun, Jumalan sanan vastaisia valintoja.
Saxell ei ole ratkaisussaan yksin. Suuri joukko aktiivisia, Raamattua elämänsä ja uskonoppinsa auktoriteettina pitäviä kirkon jäseniä pohtii tällä hetkellä, voiko kirkkoa pitää enää hengellisenä kotinaan. He kyselevät, missä tulee vastaan raja, jota ei voi enää ylittää. Tätä pohdintaa käyn itsekin.
Kirkkomme on nyt julkisesti ilmoittautunut tämän vuoden Pride-tapahtuman viralliseksi kumppaniksi. Surukseni olen saanut tietää, että kirkkohallituksen johtoryhmän lisäksi myös te, arkkipiispa Luoma olette antanut tälle hyväksyntänne.
Miksi juuri Pride nostaa esiin nämä kysymykset? Huolessa ei ole kysymys homofobiasta tai seksuaalivähemmistön syrjinnästä. On kysymys Raamatusta. Kirkkomme tunnustaa kirkkolainkin mukaan Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa. Raamattu on kristitylle uskon ja elämän ylin ohje. Raamatun opetus homoseksuaalisuuden harjoittamisesta on johdonmukainen ja selkeä. Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi ja avioliitto säädettiin naisen ja miehen väliseksi. Pride-tapahtuman aatteellisena tavoitteena on ylpeys sellaisista suhteista, joita Raamatussa johdonmukaisesti kuvataan Jumalan tahdon vastaisiksi. Homoseksuaaliset suhteet, samoin kuin muutkin avioliiton ulkopuoliset suhteet kuvataan Raamatussa synniksi ja häpeäksi.
Toivon sydämestäni, että ottaisitte vakavasti apostoli Paavalin varoituksen sanat Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta. Siinä apostoli kuvaa niin homoseksuaalisuuteen kuin muihin elämänalueisiin liittyviä syntejä. Lopuksi apostoli suuntaa sanansa niille, jotka ”vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.”
Jokainen ihminen on Jumalan kuvaksi luotuna arvokas. Jeesus on sovittanut kaikkien ihmisten synnit ristinkuolemallaan. Kirkon tehtävä on pitää esillä armon ja totuuden sanomaa Kristuksesta. Armon sanoma kuuluu meille kaikille syntisille. Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää sanaa synti niin homosuhteista kuin muista avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista. Sen sijaan kirkko syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta, joka sisältää niin lain kuin evankeliuminkin. Armoa tarvitsevat vain syntinsä tietävät ja tuntevat ihmiset.
Toivotan siunausta ja johdatusta vaativaan tehtäväänne ja aurinkoista kesää!
Helsingissä 18.6.2019
ystävällisin terveisin Päivi Räsänen
kansanedustaja, kirkkovaltuutettu, ex-kirkkoministeri (2011-2015)
——-
Julkaistu alunperin Päivi Räsäsen blogilla 18.6.2019
Lue ohjeet kommentoinnille