Pääsiäiskaritsa avaa kirjakäärön

”Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa” (1. Kor. 5:7–8).

ENSIMMÄISESTÄ pääsiäisestä (pesach) kerrotaan yksityiskohtaisesti Toisen Mooseksen kirjan kahdennessatoista luvussa. Sen historia ulottuu lähes 3 500 vuoden päähän, ja sen rituaalit ovat täynnä hengellisiä ja profeetallisia merkityksiä. Se sijoittui ensimmäisen kuukauden (nisan) neljänteentoista päivään, ja sitä on vietetty aina siitä lähtien.

Pääsiäiseen liittyy kaksi peruspiirrettä: Ensiksikin siihen viitataan ”vapautuksen juhlana”. Se merkitsee Israelin Egyptistä (joka kuvaa maallista järjestelmää) vapautumista. Toiseksi se on profetia, joka näytellään aina vuosittain uudelleen sen toivon säilyttämiseksi, jonka mukaan Israel saa eräänä päivänä – täyttymyksensä saavan Raamatun profetian seurauksena – todistaa uuden valtakunnan perustamista Israeliin. Ja joka vuosi se päättyy sanoihin: ”Ensi vuonna Jerusalemissa!”

Pääsiäisen keskipisteenä on Kirjoitusten ehkäpä kaikkein mahtavin arkkityyppi: karitsa. Yön aikana uhrattu ja tulessa paistettu karitsa ennakoi Jeesuksen omaa pidätystä ja laitonta yöllistä oikeudenkäyntiä, joka kulminoituu Hänen seuraavana päivänä tapahtuvaan uhraamiseensa. Hänen tehtävänsä oli sama kuin ensimmäisen pääsiäislampaan Egyptissä: tuoda vapautus ja pelastus, ensin Israelille ja sitten koko maailmalle. Se edustaa Karitsaa, joka on teurastettu ”hamasta maailman perustamisesta” (Ilm. 13:8).

Tämä tuodaan esille Toisen Mooseksen kirjan dramaattisessa kertomuksessa: ”Ja karitsanne olkoon virheetön, vuoden vanha urospuoli; lampaista tai vuohista se ottakaa. Ja pitäkää se tallella neljänteentoista päivään tätä kuuta; silloin Israelin koko seurakunta teurastakoon sen iltahämärässä. Ja he ottakoot sen verta ja sivelkööt sillä molemmat pihtipielet ja ovenpäällisen niissä taloissa, joissa he sitä syövät. Ja he syökööt lihan samana yönä; tulessa paistettuna, happamattoman leivän ja katkerain yrttien kanssa he sen syökööt. Älkää syökö siitä mitään raakana tai vedessä keitettynä, vaan tulessa paistettuna päineen, jalkoineen ja sisälmyksineen. Älkääkä jättäkö siitä mitään huomenaamuksi; mutta jos jotakin siitä jäisi huomenaamuksi, niin polttakaa se tulessa. Ja syökää se näin: kupeet vyötettyinä, kengät jalassanne ja sauva kädessänne; ja syökää se kiiruusti. Tämä on pääsiäinen HERRAN kunniaksi” (2. Moos. 12:5–11).

TUONA merkityksellisenä iltana, jonka aikana karitsan verta siveltiin Israelin huoneitten pihtipieliin, vahvistettiin toinenkin traditio. Karitsan veren muistoksi nautittiin viinipuun hedelmää juomalla neljä viinimaljaa, jotka symboloivat orjuudesta vapautumisen neljää eri vaihetta: 1. pyhitys, 2. vapautus, 3. siunaus ja 4. Jumalan valtakunnan saapuminen. 

Pääsiäisseremonia on strukturoitu näiden neljän viinipuun hedelmän – neljän viinilasillisen – ympärille. Viinipuu symboloi meidän Herraamme. ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä” (Joh. 15:5).

Pääsiäinen … vapautuksen juhla … vapautus Egyptistä … Valtakunnan perustaminen … kaikkea tätä juhlistetaan juomalla nämä ”neljä viinimaljaa”.

”Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa” (Matt. 26:29). Viimeinen malja symboloi Jumalan valtakunnan saapumista.

ERÄÄNÄ päivänä kaikki luodut olennot taivaissa katselevat, kuinka Jumalan Karitsa astuu esiin avatakseen seitsemällä sinetillä suljetun kirjakäärön. Näin tehdessään Hän toimii jumalallisena Tuomarina, joka poimii käsiinsä sinetöidyn syytekirjelmän – sinetöidyn kirjakäärön. Yksikään ihminen ei tiedä, mitä siihen on kirjoitettu. Mutta varmastikin siinä täytyy olla luettelo kaikista niistä syytöksistä, joita turmeltunut ihmiskunta on aikain saatossa kerännyt kontolleen. Käärön sinetit avatessaan Karitsa oikaisee kaikki kuuden tuhannen vuoden aikana tehdyt vääryydet ja saattaa voimaan rauhan ja oikeudenmukaisuuden. 

Mutta miksi Jeesus ilmestyy taivaassa karitsana?

Vaikuttaisi paljon sopivammalta, että Hän maailman tuomarina toimisi leijonan ominaisuudessa. Ja todellakin, kun Hän ilmestyy, Häneen sovelletaan tuota  arvonimeä: ”Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: ’Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä’” (Ilm. 5:5).

Kirjakäärön vastaanottaessaan Hän kuitenkin ilmestyy karitsana eikä leijonana: ”Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan” (Ilm. 5:6). Juudan heimon Leijona on yksi kaikkein vanhimmista raamatullisista hahmoista.  Käsitteen ajallinen historia ulottuu  aikaan, jolloin Jaakob antoi pojilleen profeetallisen siunauksen. Hän sanoi: ”Juuda on nuori leijona…” (1. Moos. 49:9). Miksi Leijonasta tuli Karitsa? Raamattu vastaa tähän kysymykseen ja näyttää meille paitsi uhrin todellisen merkityksen myös millainen Jumalan luonto todellisuudessa on. 

Karitsa ei ole pelkkä keulakuva, jäykkä ja eloton symboli. Hän rakastaa, tuntee tuskaa, kaipaa suhteen muodostamista ja ilmaisee itseään tunteikkaalla kielellä. Mitä Hän ajattelee astuessaan esiin ja ottaessaan käteensä tuon kohtalokkaan käärön? Ihmeellistä kyllä Hänen motiivejaan ja päämääriään ei kätketä. Itse asiassa Hän pyrkii varmistamaan, että ihmiskunta tuntee Hänen sydämensä ajatukset yksityiskohtaisesti. Myöhemmin tutkimme niistä joitakin. Mutta ensin meidän on syytä tarkastella Karitsan historiallista hahmoa.

UHRILAMPAAN symboli ulottuu aina ihmiskunnan alkuhetkiin, kertomukseen hyväksyttävästä uhrista. Aadamin lankeemuksen jälkeen Herra ilmeisesti neuvoi häntä siinä, mikä oli hyväksyttävä uhri synnistä. Me tiedämme tämän, koska hänen poikansa Aabel toi Herralle oikeanlaisen uhrin. Se oli valmistettu tietyllä tavalla, ja sitä kuvataan seuraavassa raamatunkohdassa:

”Ja mies yhtyi vaimoonsa Eevaan; ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Kainin ja sanoi: ’Minä olen saanut pojan Herran avulla’. Ja taas hän synnytti pojan, veljen Kainille, Aabelin. Ja Aabelista tuli lampuri, mutta Kainista peltomies. Ja jonkun ajan kuluttua tapahtui, että Kain toi maan hedelmistä uhrilahjan Herralle; ja myöskin Aabel toi uhrilahjan laumansa esikoisista, niiden rasvoista. Ja Herra katsoi Aabelin ja hänen uhrilahjansa puoleen; mutta Kainin ja hänen uhrilahjansa puoleen hän ei katsonut. Silloin Kain vihastui kovin, ja hänen hahmonsa synkistyi” (1. Moos. 4:1–5). 

Kertomuksen loppu tunnetaan hyvin, kun Kainin kateus muuttui väkivaltaiseksi vihaksi ja johti Aabelin murhaan. Tätä tapausta voidaan kuvata historian ensimmäisenä sotana ja Aabelia sodan ensimmäisenä uhrina. Tuosta hetkestä nykyisyyteen ihmiskunta on käynyt loppumatonta sotaa yliherruudesta tai valtaan pääsystä. Sota on ihmisen pääasiallinen elämänmuoto.

Kainin ja Aabelin välisessä konfliktissa karitsa on lähestulkoon unohdettu. Sen rooli sovitusuhrina on kuitenkin keskeinen asia ihmiskunnan hengissä selviämiselle,  profeetallinen arkkityyppi, joka esiintyy läpi Raamatun – Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan. Kirjoitukset paljastavat uutta luovan nöyrästi alistuvan karitsan tieksi voittoon synnistä ja pahasta. Itse asiassa karitsa edustaa absoluuttista vastakohtaa väkivaltaiselle vallan ja omaisuuden anastamiselle. Se on epäitsekkään uhrin tunnusmerkki.  

RAAMATULLISEN  historian avainkohdissa karitsa astuu esiin kerta toisensa jälkeen Jumalan pelastussuunnitelman avainhahmona. Vaikka ”uhrilampaasta” on tullutkin kaikki uskonto- ja kulttuurirajat ylittävä universaali klisee, raamatullisesti karitsa ilmestyy historiallisesti merkityksellisinä hetkinä vahvistamaan pyhän Jumalan ja langenneen, syntisen ihmisen välisen suhteen.

Tämä nähdään esimerkiksi Jumalan ja Aabrahamin liittoon pohjaavassa Moorian vuoren kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa:

”Iisak puhui isällensä Aabrahamille sanoen: ’Isäni!’ Tämä vastasi: ’Tässä olen, poikani’. Ja hän sanoi: ’Katso, tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?’ Aabraham vastasi: ’Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani’. Ja he astuivat molemmat yhdessä” (1. Moos. 22:7–8). 

Aabrahamin sydämessä uhraaminen oli jo suoritettu. Hän ei koskaan sanonut Iisakille, että tämä olisi uhri. Sen sijaan hän sanoi rakkaalle pojalleen, että Jumala antaisi ”lampaan”.

Kaikki tämä tapahtui vuorella, joka tunnettiin nimellä ”Moriah” ja tarkoittaa ”Herra näkee”.  Raamattu tunnistaa tämän vuoreksi, missä Herra ilmestyi Aabrahamille ja ilmestyisi myöhemmin myös Daavidin ja Salomon päivinä. Juuri sille vuorelle temppeli rakennettaisiin kerran – ja vielä uudestaankin aikojen lopulla. 

Herran antama uhri ei ollut pelkkä lammas, se oli sarvistaan pensaikkoon takertunut oinas. Aabraham otti sen kiinni ja laski alttarille. Oinaan on täytynyt näyttää Aabrahamista suuremmalta ja täydellisemmältä uhrilta kuin pelkkä lammas. Itse asiassa se oli enne tulevasta, vieläkin suuremmasta uhrista.

TÄSTÄ  Moorian vuorelle sijoittuvasta kohtauksesta hyppäämme 500 vuotta eteenpäin noin vuoteen 1450 eKr. ja Toisen Mooseksen kirjan aikaan. Tämä ihana tapahtuma keskittyy lampaan vereen, jota sivellään kaikkien israelilaisten kotien  ovenpieliin. Tämä ratkaiseva identifioituminen säästi Israelin kuoleman enkelin vierailulta. Hän kulki heidän kotiensa ohitse ja vahingoitti niiden sijaan egyptiläisten koteja. 

Mutta tuona yönä – ensimmäisenä pääsiäisenä – karitsa on paljon enemmän kuin pelkkä uhri. Siitä tulee keskinäisen suhteen symboli, israelilaisten yhteinen kokemus, ja sitä se on vielä tänäkin päivänä. Vierailkaamme uudelleen näyttämöllä, jolla karitsan liha käristettiin ja syötiin nopeasti ensimmäisen kuukauden neljännentoista päivän iltana:

”Ja karitsanne olkoon virheetön, vuoden vanha urospuoli; lampaista tai vuohista se ottakaa. Ja pitäkää se tallella neljänteentoista päivään tätä kuuta; silloin Israelin koko seurakunta teurastakoon sen iltahämärässä. Ja he ottakoot sen verta ja sivelkööt sillä molemmat pihtipielet ja ovenpäällisen niissä taloissa, joissa he sitä syövät. Ja he syökööt lihan samana yönä; tulessa paistettuna, happamattoman leivän ja katkerain yrttien kanssa he sen syökööt” (2. Moos. 12:5–8). 

Heti alusta saakka pääsiäinen oli perheinstituutio, jonka tarkoituksena oli koota Israel yhteen luvatun messiaanisen valtakunnan vapauden ympärille. Aina tähän päivään saakka sen rituaalit on toistettu vuosittain, mutta seder-pöytään katetaan ainoastaan lampaan potka. Roomalaisten tuhottua temppelin karitsan uhraaminenkin loppui.

Lähdeteoksina kirjoitussarjassa – joka puolestaan on raamattuopetussarjan runkoaineistoa – ovat H. A. Ironsiden ja R. A. Torreyn Chicagon Moodykirkon tiloissa pitämät raamattukoululuennot ns. Brethren-liikkeen pääsiäisen ajan syventymispäivillä.