Oletko Herran kansan rivistössä? – Pelastuselämä osa 3

RAAMATUN alkulehdillä kerrotaan ihmisen luomisesta. Tätäkin: ”Ja Herra Jumala sanoi: ’Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva’” (1 Ms. 2:18).

Vuosituhansia paratiisiluomisen jälkeen Jumala kulkee lihassa ihmisten keskellä.

Hän on suuri erottaja ja suuri yhdistäjä.

Samanaikaisesti. 

Hän erottaa joukosta ne, jotka Hän valitsee yhdistää itseensä.  Muodostuu ”piskuinen lauma” (Luuk. 12:32).

Piskuinen lauma kasvaa: ”Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen” (Apt. 2:47).

Pian kristittyjen joukon vahvuutta laskettiin tuhansissa. Kymmenissä tuhansissa.

”Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen” (Apt. 11:21).

Sitten tapahtui väistämätön.

Herran Jeesuksen Kristuksen täytyi jättää valittunsa ja palata Isän kotiin kolmanteen taivaaseen.

Hän palaisi vielä takaisin tämän maan päälle.

Mutta sitä odotettaessa Hänen seuraajiensa tulisi löytää toinen toisensa – eikä vain toistansa, vaan tuossa toisessa elävän yhden, yhteisen, yhdistävän Herran Kristuksen Pyhä Henki.

Toki Hän itse ei jätä valittujansa orvoiksi: Hän lähettäisi Pyhän Hengen, kolmiyhteyden kolmannen Persoonan, asumaan omiensa hengessä.

Yksi Pyhän Hengen tehtäviä olisi – kuin toistaen paratiisin tapahtumia – huolehtia siitä, että Hänen omansa löytävät ”sopivan avun” uskossa vaeltamisen ajaksi. Tuo sopiva apu olisi itse Kristus meissä.    

YKSINHUOLTAJAN isättömänä lapsena poikkesin asuinalueeni – Helsingin Eiran – kansalaiskuvasta.

Luokallani Tehtaankadun kansakoulussa oli kyllä kaksikin ikäistäni lasta, joilla kummallakaan ei ollut elossa olevaa isää. Isät olivat kaatuneet isänmaan puolesta rintamalla. Opettaja kannusti osoittamaan näille kahdelle erityistä toveruutta – ”kun heillä ei ole isää”.

Tuollaisina hetkinä tunsin halua pienentyä olemattomaksi ja hävitä pulpetin laatikkoon ja jäädä sinne. Loppuelämäksi.

Vuodet kuluivat.

Opettaja tiedosti vaikeata sieluntilannettani, ja jouduin kohtaamaan tuon ajan koulu- ja kasvatusneuvolan auttajat.

Ajallaan aloitin Tehtaanpuiston yhteiskoulussa.

Koulu oli yksityinen, niin sanotun paremman väen kallis opetusahjo. Äitini ei säästänyt vaivoja eikä laskenut ylityötuntejaan voidaksensa kustantaa oppimiseni.

Ensimmäisellä kouluviikolla minusta tuli ei vain luokan vaan laajemminkin kanssaoppilaitten pilkan kohde. Minulla oli käsin paikattuja vaatteita, huonosti toisiinsa sopivia väreiltään ja malleiltaan. Nopeasti sain lisänimen Kerjäläisprinssi. Vastasin huutoihin nyrkeilläni. Ja salassa kyynelilläni.

Jossakin toisessa kirjoituksessani mahdollisesti jatkan tästä aiheesta.

Kirjoitin, mitä olet edellä lukenut, vain päästäkseni toteamaan, miten mahtava oli  uudestisyntymiseni kautta varhaisteinille avautuneen kahden tasoisen uuden loistavan yhteyden kokemisen voima.

Sain elävän, toimivan, keskustelutasoisen yhteyden Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Pääsin yhteyselämään veljien ja sisarien kanssa Kristuksen ruumiissa.

JEESUKSEN KRISTUKSEN risti sekä erottaa että yhdistää.

Erottaa vanhasta, entisistä ystävistä, turhasta isiltä peritystä vaelluksesta, kadotuksesta – ja suo kaiken tulevan uudeksi.   

Muistelenpa yhtä lukuisista mahdollisista esimerkeistä siitä, mitä yhteys Jeesukseen toi elämääni.

Elin kuudettatoista ikävuottani.

Asuin äitini kanssa Helsingin Puuvallilassa, ulkovessan ja sähkö- ja puulämmityksen risteytyksessä.  Myönnän, että en juuri tahtonut kutsua köyhään vieraskylään uskon veljiä tai perheitä. Ruotsinkielinen seurakuntaelämä tuppasi olemaan niin sanottua parempiosaisten kansalaisten menoa ja meininkiä.

Jumala soi minulle muutamia läheisiä uskonveljiä paimentamaan minua opetuslapseuden tiellä. Tämä tuli osakseni hengellisen kotini ollessa Tähtitorninmäen Lähetyskirkon ruotsinkielisessä toiminnassa.

Kuten olen kertonut, olin tehnyt ratkaisun Herran Jeesuksen Kristuksen seuraamisesta ruotsinkielisessä helluntaiseurakunnassa Filadelfiassa Helsingin Albertinkatu 31:ssä. Kristillisen helluntailaisen IBRA-radiolähetyksen johtamana löysin tien mainittuun ohjelmissa tasaisesti esillä olevaan seurakuntaliikkeeseen – ja sillä matkalla tulin johdetuksi aikuistason uskon ratkaisun paikalle.

Kastekysymys erotti minut helluntaiseurakunnassa jatkamisesta.

Etsivä tieni vei Suomen Lähetysseuran kirkolle ruotsinkieliseen toimintaan.

Per Wallendorff oli osa-aikaisessa paimenen tehtävässä. Hänen välittämisensä minusta oli hengellisesti ja sielunhoidollisesti ainoalaatuista.  Lisäksi Per oli teologi vailla vertaa. Opin Raamattua!

Löysin tieni kirkossa toimivan veljespiirin keskuuteen ja edelleen ja taivaaseen saakka olen heille suuressa velassa koko ihmiseni saamasta hoitavasta välittämisestä.

ERÄÄT vastoinkäymiset ja koetukset tulivat kohdalle, ja niitten eristäminä olin poissa ulkoisesta uskovien yhteydestä kolmatta viikkoa.

Eräänä myöhäisenä iltana ovikelloa soitetaan. Oven takana on kolme miestä, kaikki minulle tuttuja veljiä Lähetyskirkosta.

Johdossa oli Insinööri Per-Bengt Andersson – ykkössielunhoitajani, joka tuohon aikaan alkoi kanavoida nuorta kansanlähetysnäkyä ruotsinkieliseen kirkolliseen elämään Lördagssamlingar-nimikkeellä. Kymmenen vuotta Porvoon ruotsinkielisen hiippakunnan piispana palvellut Björn Vikström kertoo muistelmissaan Per-Bengtin mainitsemastani tehtävästä kauniisti. Oli etuoikeus – Jumalan edeltä valmistama – että Per-Bengt oli se ja sitä mitä hän tahtoi olla elämässäni.

Toinen oven takana kohtaamani veli oli Ole Holmberg, kristillisen kustantajan palveluksessa oleva aikuisopiskelija, joka ajallaan valmistui papiksi ja nykyisin elää Närpiön alueella iäkkäänä eläkerovastina ja taidemaalarina.  Ja vielä veli Kalle, jonka sukunimeä en joistakin syistä kirjoita tähän.

Per-Bengt oli ollut rukouksessa ja saanut Herralta ilmoituksen minusta: on etsittävä käsiin Leo ja kerrottava hänelle, että Jumalalla on kutsu hänen elämäänsä – kutsu kokotoimiseen työhön. Lisäksi kerrottava, että Herra on näyttänyt näyssä, millaista kamppailua paholainen käy Leosta ja kehotettava Leoa pysymään Kristuksessa, tapahtukoon mitä tapahtuu.

Per-Bengt – kutsumanimeltä Pelle – oli kestoyhteydessä Herraan – tai lienee sittenkin ollut niin päin, että Herra oli kestoyhteydessä palvelijaansa.

Pelle oli koonnut puolentusinaa parempiosaisia kristittyjä ”komiteaksi”, tehtävänä löytää minulle koulutuspaikka, josta pääsen Herran valitsemaan kokotoimiseen palvelutehtävään – ja rahoittaa puolestani koko oppimisjakso, mikä se sitten olisikaan, ja missä päin maailmaa tahansa. Veljet olivat sitoutuneet tällaiseen Herran kasvojen alla. Ihmeellistä. Uskomatonta. Mutta totta.

Veljien vierailulla luonani oli suunnaton merkitys hengelliselle mutta myös ajalliselle elämälleni.

Olen aikaisemmissa kirjeissäni kertonut vaiheista, joiden myötä tulin tekemisiin Ensio Lehtosen ja Kuvan ja Sanan kanssa.

Edellisissä kappaleissa kertomani Vallilan ajan tapaus sijoittui noin puolentoista vuoden etäisyyteen ennen Ensio Lehtonen -yhteyden alkamista.

Monet ovat kerrat, jolloin olen Herrani kasvojen valkeudessa alistanut menneet elämän vaiheeni Hänen arvosteluunsa. Ja yhtä monta kertaa olen saanut tajuta, että Herra Jeesus Kristus itse on ohjannut ja kuljettanut – minun osani tapahtuneessa on ollut hangoitella vastaan ja suorittaa monta kolaria tiellä. Useimmiten siksi, että en ole välittänyt lukea tarkasti viittoja, jotka iankaikkinen rakkaus asetti matkani varsille.

ALHAALTA tomun tasolta pyydän, ota vaarin joistakin totuuksista, joita olen oppinut vaellusmatkani nousuissa ja laskuissa.

Kun ihminen syntyy uudestaan ja hän kristittynä alkaa elää uutta elämää, kaksi päällimmäistä piirrettä löytyvät hänen reitiltänsä.

Ensiksi: hänessä oleva Pyhä Henki kaipaa yhteyttä toisiin Hengen asumuksiin eli toisiin kristittyihin. Tämä merkitsee näkyvää pyhien yhteyttä.

Onnellinen se kristitty, jolla on hengellinen koti.

Rukoile Jumalaa johtamaan etsintääsi ja löytämistäsi siten, että Hänen tarkoituksensa toteutuu sekä opillisen että sisäisen uskonvaelluselämän parhaaksi.

Alkukirkossa niin Pietarit kuin Paavalit olivat yhdellä ja samalla taivastiellä kulkevia – vaikka yksi apostoli saattaa suorastaan kerskata siitä vastuksesta, jota kohdisti oppierimielisyyksien vuoksi toiseen apostoliin. Kummallekin tässä nimettömiksi jäävistä mutta todellisista Uuden testamentin apostoleista yhteistä oli se, että heitä vainottiin ja pilkattiin ja he olivat henkipattoja.

Apostolien yleinen ja yhteinen ilon aihe oli se, että heidät oli taivaassa katsottu mahdollisiksi kärsimään vainoa ja pilkkaa Jeesuksen nimen tähden (Apt. 5:41).

Saattaa käydä niin, että sinäkin tulet kotonasi ja omaistesi keskellä pilkatuksi ja vainotuksi Jeesuksen Kristuksen nimen tähden. Muista Jeesuksen sanoja:

”Autuaat olette te, koska he pilkkaavat ja vainoavat teitä ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun nimeni tähden. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa.”- Matt.  5:11-12

Älä anna vainon erottaa itseäsi Kristuksesta ja Hänen pilkatusta laumastaan. Kiitä Herraa ja vahvistu vainojen keskellä.

Lue Raamatustasi Roomalaiskirjeen 8:37-39. Alleviivaa ja merkitse joillakin avainsanoilla vaikka Raamattusi sivumarginaaliin, mitä Herran Henki puhuu sinulle, juuri kun luet mainitsemani sanankohtaa.

Muista olla yhtä Hengessä ja Totuudessa kaikkien uudestisyntyneitten Jumalan lasten kanssa paikkakunnallasi – ja koko maassa ja maanpiirillä.

Pakene puolueellisuutta.

Älä puhu pahaa toisista kristityistä. Jokainen – sinäkin! – kaatuu Herransa jalkoihin.

Ole uskollinen vähässäkin – muista, että pelkkä tieto paisuttaa, kun rakkaus rakentaa – sielläkin, missä vasta ollaan alkumatkalla kaikkeen tietoon (Joh. 17:21-23; 1 Kor. 3:9).

MAAILMA on käsite, johon vastakääntynyt törmää niin Raamatun sivuilla kuin kokeneempien kristittyjen varoitus- ja herätyspuheissa. Mitä tarkoitetaan tällä käsitteellä?

Hengellisesti ymmärtäen maailmalla tarkoitetaan sitä järjestystä, joka hallitsee Jumalan sallimissa rajoissa alkulankeemusten jälkeen.

Alkulankeemuksilla tarkoitan sekä ennen ajan alkua tapahtunutta Lusiferin kumousliikettä Luojaa vastaan taivaan avaruuksissa että Eedenissä tapahtunutta Aadamin lankeemusta.

Kummatkin tapahtumat loivat mahdollisuuden paholaisen valtapiirin iskostumiseen luomakunnassa – toki vain Jumalan sallimuksen rajaamissa puitteissa.

Olet pelastettu.

Niin kuin vahva pelastaja nostaa jäärailoon hukkumassa olevan kiinteälle perustukselle, niin Kristus on pelastanut sinut kadotuksen tuliseen pätsiin hukkumisesta.

Olet maailmassa – mutta et ole maailmasta.

”Autuas on se mies, joka ei vaella syntisten tiellä, eikä istu, missä pilkkaajat istuvat” (Ps. 1:1).

Hengellinen isäni ja johtajani Ensio Lehtonen kohtasi hetkiä, jolloin jostakin hänen tuntemastansa veljestä tai siskosta kuului ikäviä uutisia – henkilö ei enää vaeltanut valossa eikä istunut siellä missä pyhät istuvat.

Olen tuntenut monta hyvin matkansa aloittanutta toivorikasta veljeä ja siskoa, jotka ovat langenneet ja jääneet varjoihin – vain siksi, että eivät luopuneet vanhojen syntitoveriensa seurasta.

Niin tosia ovat nuo johtajani sanat.

Ja ne ovat raamatullisia sanoja.  Sillä –

Autuas on se mies, joka ei vaella syntisten tiellä, eikä istu, missä pilkkaajat istuvat. – PS 1:1

Ensio Lehtonen oli paitsi saarnaaja, opettaja, hengellinen johtaja, myös hyvin pätevä liikemies. Moninaiset olivat kerrat, jolloin Lehtonen tehokkaasti ja syvällisesti varoitti minua koskaan ryhtymästä liikekumppanuuteen kääntymättömän kanssa. Se vaarantaisi hengellisen elämäni ja asettaisi Jumalan tahdon seuraamisen haaksirikkoutumisen vaaraan.

Leo-poikani: varo aina katoavan maailman seuroihin yhtymistä. Vain sillä tavalla saat elää saattamatta hengellistä elämääsi vaaraan. Vaikka päämäärä olisi Jumalan kunniaa tuottava tulos, sitä ei koskaan saavuteta, jos menetelmät ja toimintamallit ovat lihallisia ja henki maailmallinen.

VIIMEISET hetkeni Ensio Lehtosen seurassa Keravan Ahjon pellolla toukokuisena aamuyönä 1971 olivat dramaattisia hetkiä.

Päivemmällä Ensio Lehtonen siirtyisi sisään Meilahden sairaalamaailman ovista. Siellä taivas kutsuisi palvelijansa ikuisiin majoihin.

Ensiolla oli sana minulle.

Olimme käyneet pitkää, tutkistelevaa keskustelua. Ensio oli vannottanut minua pysymään uskollisena – niillekin totuuksille, joista tässä kirjoituksessani olen joitain nostanut esille.

Hän vaati minua lupaaman – vannomaan – Jumalan kasvojen alla, etten koskaan nousisi Israelia vastaan, että pysyisin uskollisena Raamatun sanainspiraatiolle, etten koskaan rikkoisi Kristuksen ruumiin ykseyttä ja sen jäsenten yhteyttä.

Ja sitten Ensio Lehtonen siunasi minut ja elämäni jatkon näillä sanoilla:

LEO POIKANI: OLE USKOLLINEN KUOLEMAAN ASTI, NIIN HERRA JEESUS KRISTUS ON ANTAVA SINULLE ELÄMÄN KRUUNUN!