”Olen oksentava sinut suustani ulos!”

Muistan, kuinka kotiseurakuntani vanha kirkkoherra sairastui ja melko pian kuolikin sairaseläkkeelle jäätyään. Tuo kirkkoherra oli seurakuntalaisten taholta arvostettu ja hurskaana pidetty rovasti. Elettiin tuolloin 1970-lukua. Olin nuori uskova, vasta jokunen vuosi aikaisemmin uskoon tullut.

Seurakunnassamme oli edessä kirkkoherran vaali. Eräänä päivänä jutellessani uskovan isäni kanssa, keskustelu kääntyi seurakuntamme tilanteeseen ja uuden kirkkoherran valintaan. Innokkaana halusin tietää isäni ajatuksia seurakuntamme tulevaisuudesta, olihan uuden kirkkoherran myötä edessä uudet mahdollisuudet.

Yllätyksekseni isäni ei vaikuttanut niinkään innostuneelta. Tyylilleen uskollisena hän rauhalliseen sävyyn kertoi unensa, jonka oli nähnyt niihin aikoihin, kun vanha rovasti oli kuollut. Hän kertoili, kuinka tuossa unessa kotikaupunkimme vanha puukirkko oli ollut tulessa ja sen torni oli kaatunut. Hän sanoi ymmärtävänsä, että ainakaan hengellisesti ajatellen mitään hyvää ei ollut odotettavissa.

Isäni ei ollut mikään profeetta. Tietääkseni hän ei edes kertonut noista unistaan minun lisäkseni kovinkaan monelle. Sen kuitenkin usein huomasin, että Jumala näytti hänelle joitakin asioita etukäteen. Itse ymmärrän, että tuossa kaikessa hiljaisuudessa toteutui Raamatun sanat Pyhän Hengen toiminnasta: ”nuorukaisenne näkyjä näkevät ja vanhuksenne unia uneksuvat”, Apt. 2:17.

Nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin, kun on perspektiiviä tapahtumiin, uskallan jo näin julkisesti todeta, kuinka totta tuokin isäni näkemä uni olikaan. Eikä kyse ole ainoastaan entisestä kotiseurakunnastani, vaan jotakin suurta muutosta huonompaan suuntaan tapahtui noina vuosikymmeninä monissa seurakunnissa ja kirkkokunnissa. Monet vanhat hurskaat papit, kirkkoherrat, rovastit ja piispat, joille Raamatun sana oli a ja o, siirtyivät eläkkeelle. Tilalle tuli sukupolvi, jonka näky Jumalan valtakunnan työstä perustuu liian usein aivan muihin arvoihin, ja joille tämän maailman miellyttäminen on tärkeämpää kuin Jumalan sanan tinkimätön noudattaminen.

Paljon on vierasta tulta tuotu viime vuosikymmenien aikana Jumalan alttarille. Viimeisenä villityksenä tässä ilmiössä on ollut samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen. Vaikka kirkolliskokous ei ole vielä edes hyväksynyt tuota asiaa, yksi seurakunta toisensa jälkeen on ilmoittanut, että heidän pappinsa alkavat siitä huolimatta vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Yli neljäkymmentä vuotta papin virassa palvelleena tiedän sanoa, että jos jossakin muussa, vähäpätöisemmässäkin asiassa joku pappi olisi toiminut vastaavalla tavalla, täysin välittämättä kirkolliskokouksen päätöksistä, hänet olisi otettu puhutteluun ja piispan taholta oitis erotettu papin tehtävistä.

Olen usein miettinyt Jeesuksen sanoja Laodikean seurakunnalle: ”Olen oksentava sinut suustani ulos”, Ilm. 3:16. Jeesushan nuhtelee tuota seurakuntaa siitä, että se ei ole kylmä, eikä palava, vaan penseä. Henkilökohtaisesti olen entistä vakuuttuneempi, että tuo Laodikean seurakunta viittaa viimeiseen lopunajan seurakuntaan. Mutta ymmärsimmepä Laodikean seurakunnan, kuinka tahansa, eräänä päivänä Kristus on toteuttava monille papeille, seurakuntalaisille ja päättäjille tuon tuomionsa ja oksentaa heidät suustaan ulos.

Miksi ihminen yleensä oksentaa? No, mehän oksennamme esim. silloin, kun suuhumme ja vatsaamme on joutunut jotakin, joka on pilaantunutta tai myrkyllistä. Usein aivan kuin automaattisena refleksinä seuraa rajukin oksennus. Muistan vankilatyövuosiltani, kuinka jotkut vangit saattoivat kertoa päihteiden ja pillereiden käytöstään hyvinkin värikkäällä tavalla. Joku totesi, kuinka nautittuaan kaiken maailman päihteet, mömmöt ja pillerit, jotka eivät todellakaan olleet sopivia vatsalle eikä päällekään, oksennus lensi aivan kuin laattana komeassa kaaressa.

Nuo Jeesuksen sanat Laodikean seurakunnalle ovat todella rajut ja tuo kielikuva pysähdyttävä. Kristuskaan ei siedä seurakuntaruumiiseensa mitään saastaista ja epäpyhää, vaan tulee kerran aivan kuin automaattisena refleksinä kirjaimellisesti oksentamaan suustaan ulos kaiken saastan, mitä Hänen seurakuntaruumiiseensa on tuotu. Olen usein ajatellut, kuinka hirvittävä hetki tuo tulee olemaan monelle niin papille kuin seurakuntalaisellekin. Täällä maailmassa on kenties saanut kiitosta, ylistystä ja huomiota tämän maailman median ja yleisen mielipiteen taholta kaikista niistä uudistuksista, joita omasta mielestään on seurakuntaan tuonut. On jopa luullut tekevänsä suuren palveluksen Jumalalle. Mutta eräänä päivänä Kristuksen edessä ollessaan huomaakin olevansa siinä oksennuslaatassa, joka lentää Kristuksen suusta.

Valvotaan rakkaat sisaret ja veljet! Paavalin sanoja käyttääksemme, Room. 12:2: ”Älkäämme mukautuko tämän maailman ajan mukaan, vaan muuttukaamme mielemme uudistuksen kautta, tutkiaksemme, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä”.