”Olen oksentava sinut suustani ulos!”
Seurakunnan Herra Jeesus Kristus, jonka silmät ovat kuin tulen liekki ja äänensä kuin paljojen vetten pauhina, sanoo nuo sanat Laodikean seurakunnalle, joka on yksi Ilmestyskirjan seitsemästä seurakunnasta. Ymmärrän tuon Laodikean seurakunnan samalla myös viittaavan lopunajan seurakuntaan. Mehän tiedämme, että ihminen oksentaa lähes automaattisena refleksinä silloin, kun hänen suuhunsa ja vatsaansa on joutunut jotakin saastaista ja pilaantunutta. Monissa tämän ajan seurakunnissa tuodaan vierasta tulta alttarille ja samalla saastaa, jota seurakunnan Herra ei voi hyväksyä. Kristus on kerran oksentava suustaan ulos kaiken epäpuhtaan, puhdistaessaan itselleen kirkastetun seurakuntaruumiin.
Muistan, kuinka kotiseurakuntani vanha kirkkoherra sairastui ja melko pian kuolikin sairaseläkkeelle jäätyään. Tuo kirkkoherra oli seurakuntalaisten taholta arvostettu ja hurskaana pidetty rovasti. Elettiin tuolloin 1970-lukua. Olin nuori uskova, vasta jokunen vuosi aikaisemmin uskoon tullut.
Seurakunnassamme oli edessä kirkkoherran vaali. Eräänä päivänä jutellessani uskovan isäni kanssa, keskustelu kääntyi seurakuntamme tilanteeseen ja uuden kirkkoherran valintaan. Innokkaana halusin tietää isäni ajatuksia seurakuntamme tulevaisuudesta, olihan uuden kirkkoherran myötä edessä uudet mahdollisuudet.
Yllätyksekseni isäni ei vaikuttanut niinkään innostuneelta. Tyylilleen uskollisena hän rauhalliseen sävyyn kertoi unensa, jonka oli nähnyt niihin aikoihin, kun vanha rovasti oli kuollut. Hän kertoili, kuinka tuossa unessa kotikaupunkimme vanha puukirkko oli ollut tulessa ja sen torni oli kaatunut. Hän sanoi ymmärtävänsä, että ainakaan hengellisesti ajatellen mitään hyvää ei ollut odotettavissa.
Isäni ei ollut mikään profeetta. Tietääkseni hän ei edes kertonut noista unistaan minun lisäkseni kovinkaan monelle. Sen kuitenkin usein huomasin, että Jumala näytti hänelle joitakin asioita etukäteen. Itse ymmärrän, että tuossa kaikessa hiljaisuudessa toteutui Raamatun sanat Pyhän Hengen toiminnasta: ”nuorukaisenne näkyjä näkevät ja vanhuksenne unia uneksuvat”, Apt. 2:17.
Nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin, kun on perspektiiviä tapahtumiin, uskallan jo näin julkisesti todeta, kuinka totta tuokin isäni näkemä uni olikaan. Eikä kyse ole ainoastaan entisestä kotiseurakunnastani, vaan jotakin suurta muutosta huonompaan suuntaan tapahtui noina vuosikymmeninä monissa seurakunnissa ja kirkkokunnissa. Monet vanhat hurskaat papit, kirkkoherrat, rovastit ja piispat, joille Raamatun sana oli a ja o, siirtyivät eläkkeelle. Tilalle tuli sukupolvi, jonka näky Jumalan valtakunnan työstä perustuu liian usein aivan muihin arvoihin, ja joille tämän maailman miellyttäminen on tärkeämpää kuin Jumalan sanan tinkimätön noudattaminen.
Paljon on vierasta tulta tuotu viime vuosikymmenien aikana Jumalan alttarille. Viimeisenä villityksenä tässä ilmiössä on ollut samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen. Vaikka kirkolliskokous ei ole vielä edes hyväksynyt tuota asiaa, yksi seurakunta toisensa jälkeen on ilmoittanut, että heidän pappinsa alkavat siitä huolimatta vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Yli neljäkymmentä vuotta papin virassa palvelleena tiedän sanoa, että jos jossakin muussa, vähäpätöisemmässäkin asiassa joku pappi olisi toiminut vastaavalla tavalla, täysin välittämättä kirkolliskokouksen päätöksistä, hänet olisi otettu puhutteluun ja piispan taholta oitis erotettu papin tehtävistä.
Olen usein miettinyt Jeesuksen sanoja Laodikean seurakunnalle: ”Olen oksentava sinut suustani ulos”, Ilm. 3:16. Jeesushan nuhtelee tuota seurakuntaa siitä, että se ei ole kylmä, eikä palava, vaan penseä. Henkilökohtaisesti olen entistä vakuuttuneempi, että tuo Laodikean seurakunta viittaa viimeiseen lopunajan seurakuntaan. Mutta ymmärsimmepä Laodikean seurakunnan, kuinka tahansa, eräänä päivänä Kristus on toteuttava monille papeille, seurakuntalaisille ja päättäjille tuon tuomionsa ja oksentaa heidät suustaan ulos.
Miksi ihminen yleensä oksentaa? No, mehän oksennamme esim. silloin, kun suuhumme ja vatsaamme on joutunut jotakin, joka on pilaantunutta tai myrkyllistä. Usein aivan kuin automaattisena refleksinä seuraa rajukin oksennus. Muistan vankilatyövuosiltani, kuinka jotkut vangit saattoivat kertoa päihteiden ja pillereiden käytöstään hyvinkin värikkäällä tavalla. Joku totesi, kuinka nautittuaan kaiken maailman päihteet, mömmöt ja pillerit, jotka eivät todellakaan olleet sopivia vatsalle eikä päällekään, oksennus lensi aivan kuin laattana komeassa kaaressa.
Nuo Jeesuksen sanat Laodikean seurakunnalle ovat todella rajut ja tuo kielikuva pysähdyttävä. Kristuskaan ei siedä seurakuntaruumiiseensa mitään saastaista ja epäpyhää, vaan tulee kerran aivan kuin automaattisena refleksinä kirjaimellisesti oksentamaan suustaan ulos kaiken saastan, mitä Hänen seurakuntaruumiiseensa on tuotu. Olen usein ajatellut, kuinka hirvittävä hetki tuo tulee olemaan monelle niin papille kuin seurakuntalaisellekin. Täällä maailmassa on kenties saanut kiitosta, ylistystä ja huomiota tämän maailman median ja yleisen mielipiteen taholta kaikista niistä uudistuksista, joita omasta mielestään on seurakuntaan tuonut. On jopa luullut tekevänsä suuren palveluksen Jumalalle. Mutta eräänä päivänä Kristuksen edessä ollessaan huomaakin olevansa siinä oksennuslaatassa, joka lentää Kristuksen suusta.
Valvotaan rakkaat sisaret ja veljet! Paavalin sanoja käyttääksemme, Room. 12:2: ”Älkäämme mukautuko tämän maailman ajan mukaan, vaan muuttukaamme mielemme uudistuksen kautta, tutkiaksemme, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä”.
Lue ohjeet kommentoinnille
15.6.2023 19:26
Pastori Koistinen se jaksaa veivata grammarillaan tätä samaa levyä. Rakkaus voi toteutua tässä maailmassa monella tavalla. Kyllä ne homotkin ovat Luojan luomia, ja samat tarpeet heillä on kuin heteroillakin.
Omaa vastenmielisyyttään homoseksuaalisuutta kohtaan voi tietysti perustella Raamatulla, vaikka raamattutuntijatkaan eivät ole yksimielisiä siitä, miten Raamattua pitäisi tulkita tässä asiassa.
Tällaisissa blogeissa on valitettavasti sen vihan siemen, joka tappoi lukemattomia viattomia keskitysleireillä.
Ja koska kirkolliskokous on halvaantunut päätöksenteossa, on pelkästään hyvä, että muutos lähtee ruohonjuuritasolta.
17.6.2023 00:52
Jouko Koistinen puhuu/kirjoittaa tässä asiaa. Raamattu ilmoittaa Johanneksen 1. kirjeessä Jumalan olevan Rakkaus. Jumala on maailmankaikkeuden Luoja, täydellisen puhdas ja synnitön, Pyhä Jumala, jolla on synnin orjuudessa kamppailevalle ihmiselle (ml. homoseksuaalisuuden harjoittajalle) ja ihmiskunnalle maailmankaikkeuden suurin sanoma: Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut.
Jumala ei ole maailman kiusattavissa, Hänen sanansa on ja pysyy: Hänen näkökulmastaan meille ei ole annettu lupaa muutella Sanansa ilmoituksen sisältöä millään tavalla, sen mukaan kuin haluamme eli mikä meitä milloinkin sattuisi miellyttämään. ”Mutu-tuntuma” ei sovellu Raamatun selittelyformaatiksi. Se on sielunvihollisen, Saatanan juoni ihmisen langettamiseksi kadotukseen. Homoseksuaalisuuden harjoittajat ovat saatanan petoksen uhreja, joita perverssit lihan himot riivaavat. Se ei ole Jumalasta lähtöisin olevaa rakkautta, vaikka sitä kuinka ”rakkaudeksi” kutsuisi.
Herra on lähettänyt Henkensä, Pyhän Hengen tuomaan esille totuudellisen raamatunselityksen kaikkina aikoina kaikille ihmisille, jotka haluavat pelastuksen vastaanottaa. Ja Hän antaa myös voiman ja oikeuden vaeltaa jumalisesti.
Jokainen ihminen on Jumalan luotu olento; Jumala on antanut Pyhän sanansa ohjenuoraksi, opetukseksi, kehoitukseksi ja myös vaoitukseksi, kuinka vaeltaa ja elää jumalisesti ja pyhyydessä, siis Jumalan rakkaudessa tämä vielä ajassa elettävä aika. Syntiinlangennut saa pyytää armosta Jumalalta anteeksi syntinsä, niin minäkin, päivittäin.
Jos joku ”raamatunselittäjä”, teologisesta koulutuksesta huolimatta, hyväksyy homoseksuaalisuuden harjoittamisen, on hänestä tullut tietämätöntä pahempi synnintekijä, koska on johdattamassa toista kadotukseen synteinensä. Sellaiseen ihmiseen Jumala soveltaa Luuk. 17: 1- 2 sanomaa, jossa Jeeus puhuu viettelysten (mm. homoseksuaalisuuden harjoittamiseen johdattaminen) tulemisesta ja niiden tuomitsemisesta.
Sitä varten Jeesus, Jumalan Poika vuodatti kalliin sovintoverensä ja kuoli ristillä, että me niin uskon kautta Hänen armostaan saisimme ottaa sielunpelastuksen vastaan kohdallemme itsekukin, kun käännymme pois pahoista teoistamme Hänen rakkautensa puoleen.
17.6.2023 18:16
Mistäpä Raamatuntutkijat ovat yksimielisiä? Kiistaa lienee (niin) kovin monesta asiasta. Raamattu luettuna kirjana kuitenkin antaa kohtuullisen selkeän vastauksen, jos sen haluaa tekstist
itsensä selittyneenä ymmärtää.
Ei kai kukaan ole sitä väittänyt, että homot eivät olisi luojan luomia. Jos tässä blogissa löydetään vihaa, voi pohtia, onko ”kauheus” osin myös katsojan silmisä. Jotkut tuntuvat vihaavan toisinajattelijoita. En minä Joukon Koistisen tekstissä vihaa havaitse. Mielipide-erot ovat aivan toinen asia. Mehän elämme nyt moniarvoisessa maailmassa, vaiika toisaalta tunnutaankin vannottavan ”yhteisiin arvoihin”.
Tutsin tuosta enempää kannattaa väitellä, ei siitä yhteistä käsitystä syntyne.
14.6.2023 21:50
Ikävä kyllä, ”loppupeleissä”, Suomen tasavalta-nimisen Valtion KAIKKI rekisteröityneet uskonnolliset yhdyskunnat tulevat hyväksymään homoparien vihkimisen ”avioliittoon”. Kehitys tähän suuntaan on vääjäämätöntä. ”Salonkikelpoisuus” vaikkapa presidentinlinnan vastaanotolle, ns. Itsenäisyyspäivänä, yms. maailman suosio, ajaa ohitse kuuliaisuuden elävälle Jumalalle.
En ole profeetta, en todellakaan, mutta näen tämän tapahtuvan. Ken elää, hän näkee…!
Jumalan mies Tapani Suonto totesi, että me (= kristityt) häviämme tämän ”taistelun”. Rohkaisuna ja lohtunamme on se, että Jeesus Kristus voitti Golgatalla koko tämän sodan! Lopulta voitto on Kristuksen ja seurakunnan!
Kunnia Jumalalle!
Siunausta veljille ja sisarille, Jeesuksessa Kristuksessa!
13.6.2023 19:55
Ja meno tulee pahenemaan tästä .Pian jokaisessa seurakunnassa vihitään homopareja.Näin tulee Alttari saastutetuksi.Muka rakkauden takia.
14.6.2023 19:16
Aivan totta, tässä toinen Jukka. Viimeisiä aikoja eletään, kuitenkin nämä homovihkimisetkin ovat vasta alkua. Mitähän iljetyksiä siellä sateenkaaren päässä odottaakaan…
13.6.2023 16:47
Mutta, mutta! Raamatussahan sanotaan että Jumala on uskon alkaja ja päättäjä. Jumala päättää uskosta, tai lopettaa sen. Aloittaa myös. Ei ole ihmisen asia yrittää pysyä palavana tai uskossa. Siinä Raamattu on jotenkin outo, että siellä kehotetaan kilvoittelemaan, vaikka samalla annetaan ymmärtää ettei voi itse päättää, ja että omassa voimassa tehdyt teot ovat yhtä tyhjän kanssa, jos Jumala ei vaikuta tahtomista ja tekemistä. Jumala voisi vihdoin päättää myös sen, että syyllistääkö ihmisiä siitä, ettei itse vaikuta ihmisissä uskoa, vai tarkoittiko Jumala tosiaan niin. että ihmiset pystyvät itse etsimään itselleen ”kirkkaamman kruunun”… tästä ei vaan pääse yli.
15.6.2023 23:25
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen (Gen. 1), mutta ihminen lankesi pois täydellisyydestä (Gen. 3). Siksi ihmisen on pelastuakseen tultava valkeuteen (Joh. 3), mihin selvästikin tarvitaan anteeksiantamusta. Siksi iankaikkiseen elämään otetaan vain anteeksiantavaisia ihmisiä (Matt. 18).
17.6.2023 18:07
Niin,
maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, joka hämmästyttää, kummastuttaa pientä (ja suurempaakin) kulkijaa.
Outoa on aineenkin olemus: on sekä hiukkasjoukko että aatoliike. Ehkäpä tuo ”usko” on olemukseltaan hiukan analogista. Ei se yhdellä kuvauksella selity kokonaan – tai edes tarpeeksi. Joten en näe Raamatussa tässä suhteessa suurempaa ”ongelmaa” kuin fusiikan aaltohiukkasdualismissa.
13.6.2023 10:08
Monen seurakunnan pitäisi ottaa huomioon Kristuksen varoittavat sanat: ”Väisty taakseni, saatana, sillä sinä et ajattele sitä mikä on Jumalan, vaan sitä mikä on ihmisten.”
13.6.2023 00:47
Hyvin suurella murheella joutuu toteamaan homo-suhteiden hyväksymistä jo joiltakin helluntai-liikkeen pastoreilta, Suomessakin. ”Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päältä?”
Mielestäni Vähän Aasian seurakuntien enkeleille tulleet kirjeet, ml. Laodikean kirje ovat olleet voimassa koko kristikunnan olemassaolon ajan. Ne kaikki ilmoitettiin Ilmestyskirjassa.
12.6.2023 20:38
Hei!
Jouko kirjoittaa: ”sanoo nuo sanat Laodikean seurakunnalle”. Ei kun Laodikean seurakunnan enkelille, eli johtajalle. Nimenomaan johtajat, piispat etunenässä ovat lähteneet mukaan sodoma- saattueisiin nykypäivinäkin. Tietysti myös saman mieliset lampaatkin. Kyllä jokaisen yksilö uskovankin on syytä ottaa vakavasti nuo Jeesuksen sanat. Eipä tässä muuta. Heippa!