Muistakaa johtajianne … katsoen vaelluksensa loppua seuratkaa uskoa (Näitä minä muistelen #3)

Mistä käännöksestä lienee tekstin alussa oleva lainauskatkelma?

Avasin kirjoitelmani lainaamalla professori Aapeli Saarisalon Uuden testamentin uutta suomennosta selityksin. Nostamani jae on Saarisalon käden jälkenä näin kuuluva:

Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa; katsoen vaelluksensa loppua seuratkaa uskoa.

Ihmeellinen, ihana, niin Jumalan meille paljastamansa sydämen mukainen käännös!

”Loppua…” Arvioi Jumalan ihmisen – johtajienkin – elämää heidän loppunsa mukaisesti. Entä jos ennen loppua oli elämässä jotakin hyvin ikävää, oli lankeemusta ja syntiä? Eikö tätä pitäisi muistella loppuhetkien lisäksi? Ei, sanoo Pyhä Henki. Pietarin elämän lopussa ei Pyhä Henki nosta esille kukonlaulua tai Herran Jeesuksen kieltämistä. Kuolleista noussut Herra Jeesus Kristus kehotti naisia kertomaan opetuslapsille ylösnousemuksesta mainiten erityisesti vain yhden opetuslapsen nimeltä – Pietarin, kieltäjän ja kiroajan. Mikä on siirretty Jeesuksen Pyhän Veren alle elämän vaiheissa, sitä ei yksinkertaisesti ole Jumalan kirjoihin merkittynä.

Jälkimmäinen ilmaisu on tässä: ”…seuratkaa uskoa.” Saarisalon oivallus alkukielestä on erinomainen. On seurattava uskoa. Mitä uskoa? Kenen uskoa? Saarisalo puhui ja kirjoitti paljon siitä, että kristitty pelastuu ja elää Jumalan Pojan uskossa. Pyhä Henki ei survo eikä pakota pelastavaa, pyhittävää, perille vievää uskoa esille ihmisen lihasta tai verestä (eli sielusta). Usko tulee ihmiseen ulkopuolelta. Usko on annettu lahja. Usko elää ja toimii ihmisessä täysin riippumatta ihmisen ansiosta tai lahjakkuudesta. ”Tämän uskon vaikuttaa Jumala” (KOL 2:12) Saarisalon käännöksen mukaan. Eli, Jumalan ihmisessä nähtävät ja tiedetyt uskon teot ovat alusta loppuun yksin Jumalan armon antia. Lahjauskon ilmaisuja. (HPR 11:1-38) Kaihda sellaista kristillisyyttä, jossa puhutaan ja kirjoitetaan ”uskon miehistä ja naisista”, ”uskon sankareista”, jos annetaan ymmärtää ”uskon” olevan näiden ”sankarien” omaa prestaatiota.

Tässä on paikallaan sanoa jokin sana tämän Päätoimittajan kirjesarjan tarkoituksesta.

PATMOSTYÖSSÄ eletään useammassa merkityksessä erityistä muistojen ja muisteloitten aikaa vuosina 2020 – 2022. Erikoista kyllä, se mitä tunnetaan tänään patmos-nimen alla tapahtuvana, sillä kaikella oli useampia alku- ja lähtöpisteitä, jotka vuosien varrella punoutuivat yhdeksi rakkauden tekojen vahvaksi pelastusköydeksi, aluksi Patmos ry:n ja sittemmin Patmos Lähetyssäätiön nimien alaisuudessa. Muitakin säikeitä tunnetaan omilla nimillään tänään mutta niistä enemmän tulevissa kirjoituksissani.

Tulevissa kirjoituksissani…

Jos Herra suo, jos elämäni voimat riittävät ja on muutoinkin mahdollista ja tarkoituksellista niin arvioin kirjoittavani Päätoimittajan kirjesarjaa milloin viikoittaisina, milloin pitemmillä väleillä julkaistavina teksteinä. Olen pyytänyt Herraa auttamaan minua rakentamaan näissä teksteissä sellainen pyhä näytös eteesi, johon itsekin osaat asettua – osana ja perintösuvun osapuolena – tapahtuneessa ja tapahtuvassa.

Kirjoituksissani pyrin hoitamaan kristillistä elämääsi niillä opetuksilla ja esimerkeillä, joita saan ammentaa osin hyvin ainoalaatuisista haltuuni uskotuista muistiinpanoista, päiväkirjoista ja muusta lähdeaineistosta. Koska olet Jumalan valinnan kohde Hänen pyhän valtakuntansa työn rakentajana, yhteisen työnäkymme rikkauksista jaan myös ajoittain Sinulle vetoomuksia ja haasteita siitä, miten isien askeleissa kulkien saamme kuljettaa meille jätetyn perinnön kohti päätöstä, ihmisten pelastukseksi ja eheydeksi.

MITEN arvioida patmostyön isien elämän ja tekojen Jumalan edessä pysyvää arvoa? Lähtemällä liikkeelle heidän vaelluksensa lopusta ja seuraamalla uskoa.

Olemmeko oppineet Jumalan armoluokan oppilaille annetun syvällisen opetuksen: Jumalan ihmisen elämä arvioidaan kerran Kristuksen palkkioistuimella lopputuloksen mukaisesti. Näin se on Aabrahamin – näin Daavidin – näin Pietarin ja Paavalin kohdalla. Näin sinun ja minunkin. Ja näin niitten veljien ja sisarten kohdalla, jotka ovat muodostaneet sen johtajien ja vastuuhenkilöitten helminauhan, joka on näkyvä dokumentti Patmos lähetyssäätiön työstä ja toimista Jumalan valtakunnan läpimurtautumisen joillakin meille uskotuilla rintamalohkoilla.

Rintamalohkoilla?

Pyydän, tule näitten sanojen kautta sinne Taivaskalliolle, josta kirjoitin edellisessä kirjoituksessani. Työmme perustajan Ensio Lehtosen kotiin.

ON marraskuun viimeisen päivän aamu 1940. Tuona aamuna lähti henkimaailmassa liikkeelle veturi, johon kiinnitettiin yksi vaunullinen toisensa jälkeen maan päällä näkyvää valtakunnan ihmetyötä. Juna on edelleen liikkeessä. Vaunujen määrä on kasvanut vuodesta – vuosikymmenestä — toiseen. Vaunut ovat ääriään myöten täynnä Jumalan tekoja ja Hänen uskollisuutensa todistuksia.

Loppusyksyn aamu valkeni ihanana ja kirkkaana. Iloisin ja kevein mielin nousimme täällä Lehtosten kodissa Taivaskalliolla ylös uuteen päivään. Luimme Sanaa ja kiitimme Herraa. Kotimme oli täynnä elämää, iloa ja kirkkautta.

”Lentokone surisee!” huusi joku kun nousimme kahvipöydästä.

Sen täytyy olla venäläinen kone, sanoin ja juoksin parvekkeelle. Omat koneemme eivät ole lentäneet viikkokausiin.

Aavistukseni oli oikea. Kun aukaisin parvekkeen oven, näin vieraita lentokoneita pääni päällä. Samassa läheinen ilmatorjuntapatterimme avasi tulen kutsumattomia vieraita vastaan. Näin ammusten räjähtävän ja välkehtelevän tähtien tavoin kirkkaassa auringonpaisteessa. En vielä osannut peljätä mitään, enkä etsiä suojaa. Näky oli niin odottamattoman järkyttävä, että seisoin kuin halvaantuneena.

Sota oli siis todellisuus.

Kun koneet etääntyivät, palasin alas perheeni luo. Lapsukaiset itkivät kauhistuneina ja juoksivat syliini. Vaimoni oli lyyhistynyt sohvan nurkkaan suuressa tuskassa. Hän oli jo hyvin tuskaisesti ja läheisesti kokenut yhden sodan kauhut. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli kristittyjä vihaavien punaisten toimesta naulittu kielestä pöytään vaimon ja lasten silmien edessä. Surmattu. Siksi hermot tahtoivat nyt pettää.

Polvistuimme kaikki lattialle tykkien yhä jylistessä. Aukaisin Raamattuni, josta avautui eteemme ihmeellinen paikka:

”Kiitetty olkoon Herra, joka kantaa meidät päivästä päivään. Jumala on meidän pelastuksemme. Jumala on meille pelastava Jumala. Herralla, Herralla on keinoja kuolemasta päästää.” (PS 68:20-21)

Mikä lohdutus täyttikään sydämemme! Herra lupasi kantaa meitä päivästä päivään sodan kauhujenkin keskellä.

Lapset tyyntyivät vieressäni lattialla. Heidän pienet kätösensä olivat lujasti yhteen liitetyt. Mutta silmät olivat jälleen kirkkaat ja luottavaiset. Vaimonikin kuivasi kyyneleensä. Tykkien jyske oli jo vaiennut.

Riensin ulos. Tilapäinen väestönsuoja oli nopeasti kunnostettava lankuista ja hiekasta. Pian tulisivat turmanlinnut takaisin. Siihen mennessä oli kyhättävä jonkinlainen suoja sirpaleita vastaan.

Kaikki naapurit olivat samanlaisessa työssä. Emännät kiiruhtivat kaupoista ostamaan maitoa, voita ja leipää. Lyhyttavaraliikkeestä ostettiin villatavaraa pakoa varten. Oltiin valmiita kaikkeen.

Mutta rauhamme ei enää järkkynyt, sillä olihan meillä pelastava Jumala, joka Sanansa kautta oli luvannut auttaa meitä päivästä päivään.

Monesti sain kuunnella Ensio Lehtosen kertovan muistojansa talvisodan alkamisen vaikutuksista hänen työnäkyynsä. Toki lapset olivat olleet aina hänen sydännäkynsä sisimmässä huoneessa. Mutta nyt Taivaskallion primitiivisessä kellarisuojassa Jumalan miehen sydän avautui elämään niitten hyväksi, jotka ilman suojaa joutuisivat kokemaan sotien ja väkivallan tyrskyisät vaiheet. Niin alkoi esimerkiksi Pyhän maan sotien uhrien ja orpolasten auttaminen, aluksi Ruotsissa olevien järjestökanavien välityksellä, ja sittemmin Suomessa avattujen toimintamuotojen kautta.

Kun Saksa oli jaettu ja itäiseltä alueelta tapahtui pakoja länteen, Lehtonen löysi tien DDR:n rajan tuntumaan pystytetyn pakolaisleirin luo ja alkoi tukea siellä työskentelevän amerikanruotsalaisen Majken-sisaren työtä. Vuosia myöhemmin sain vierailla Lehtosen kanssa tässä pakolaiskeskuksessa. ”Saksa ei jää kahdeksi jaetuksi. Ennen kuin Herra tulee, Saksa yhdistyy yhdeksi”, Lehtonen julisti minulle Saksan maanteillä. Niinpä. Patmos Lähetyssäätiö on kaiken tässä mainitun kehityksen lopputulos. Toistaiseksi. Liekö Herralla mielessä vielä jotakin uutta ja tulevaa? Ole valmiudessa kun kuulet enemmän siitä, mitä tapahtuu Helsingin Atomitalossa. Siinäkin on kysymyksessä Ensio Lehtosen pyhän perinnön vaalinta.

VEIN tyttäreni Julian Käpylän musiikkiopiston viulun- ja pianonsoiton oppitunneille. Tuona kertana en jäänyt seuraamaan tyttäreni oppimista vaan lähdin omalle opintomatkalleni. Kävelin kymmenen minuutin matkan ylös fyysiselle taivaskalliolle. Luin tien varrella olevan laatan tekstin siitä, että sotien aikana tällä kalliolla Helsinkiä turvasi it-patteristo, josta tulitettiin venäläisiä koneita niiden lentäessä pommikuormineen Käpylän ylitse kohti keskikaupunkia.

Katselin ilmapuolustuksen jälkiä kalliossa ja ajattelin Ensio Lehtosta ja hänen kotipiiriänsä jonkun matkan päässä.

Talvisota päättyi. Sekin hetki koettiin Lehtosten kotitalossa Taivaskalliolla. Luen Ensio Lehtosen päiväkirjasta tällaista tekstiä:

Yhä uusia todistuksia olimme saaneet lukea ja kuulla Herran hyvyydestä ja armosta keskellä ankaraa sotaa. Kaikki oli ollut tarpeen. Kaikessa oli Herra auttanut. Hän oli kantanut päivästä päivään.

Rauhan päivänä olin hengellisessä kokouksessa. Puhuin seurakunnalleni.

”Tämä päivä on tämän seurakunnan uuden vaiheen alku. Tästä alkaa nyt uusi aika niin seurakunnalle kuin koko maalle ja meille jokaiselle. Miten nyt käytämme tämän uuden elämämme, miten toimimme ja leiviskämme käytämme, siitä riippuu meidän, seurakuntamme ja kansamme tulevaisuus. Herra on auttanut meitä päivästä päivään kaiken yli, säilyttänyt meidät ruumiin ja hengen puolesta vahingoittumattomina sen tähden, että nyt tuottaisimme Hänen nimellensä kunniaa. Saako se tapahtua? Aamen, niin tapahtukoon!

Niin tapahtui Jumalan miehen Ensio Lehtosen elämässä. Siitä on todistuksena työ nimeltä Patmos Lähetyssäätiö ja paljon muuta, istutettuna kolmelle mantereelle Sanassa ja Hengessä.

Jää nyt jälleen taivaallisen siunauksen ja Pyhän Veren turvan suojaan. Ensi viikkoon!

Lue Näitä minä muistelen -kirjoitussarjan aiemmat osat täältä.