Montako jalkaa lehmällä on?

Lopulta professori hermostui, keskeytti väittelyn ja sanoi: ”Me emme näköjään kykene pääsemään tässä kysymyksessä yksimielisyyteen. Jospa pohtisimme välillä aivan muita, mutta toki yhtä tärkeitä asioita. Osaatko kertoa minulle, montako jalkaa lehmällä on?

Opiskelija hämmästyi kysymystä ja tiuskaisi käydyn väittelyn kuumuudesta hieman kiihtyneenä: ”Tietysti neljä!

”Hyvä on,” professori nyökytteli hyväksyväsi. ”Ainakin tästä me voimme siis olla samaa mieltä.”

”Entäpä, jos me ryhdymme kutsumaan lehmän häntää jalaksi?” professori jatkoi. ”Montako jalkaa lehmällä siinä tapauksessa on?

”Tietysti viisi!” opiskelija vastasi yhtä itsevarmasti.

”Valitettavasti minun on sanottava, että olet väärässä”, professori huokasi. ”Lehmällä on neljä jalkaa. Sen häntä pysyy häntänä, vaikka me kaikki alkaisimme kutsua sitä jalaksi!”

Aikaamme on usein kutsuttu ”totuuden jälkeiseksi ajaksi”. Ehdottomien totuuksien tilalle tarjoillaan vaihtoehtoisia totuuksia. Jotkut jopa ajattelevat, että jokaisella yksilöllä on oikeus ”omaan totuuteensa”. Jokainen saa vapaasti määritellä oman totuutensa esimerkiksi sukupuolestaan, rokotuksista tai siitä, mitä vapaus sekä sananvapaus tarkoittavat.

Asiat, jotka ennen olivat vain erilaisten ihmisten toisistaan poikkeavia mielipiteitä tai painotuksia, ovat saaneet kiihkeästi puolustettavien ”totuuksien” aseman. Ihmisten välille kohoaa monenlaisia muureja. Keskinäinen yhteys murenee ja hajaannus lisääntyy niin yhteiskunnassa kuin seurakunnissakin.

Mikä on ajanut meidät tällaiseen kehitykseen? Mikä on saanut myös meidät kristityt puolustamaan omia totuuksiamme jopa hyvin hyökkäävillä ja rumilla tavoilla?

Vastaus löytyy Raamatusta. Pyhässä kirjassa ihmisten nimet ovat muutakin kuin vain ihmisen tunnistamiseksi annettuja kivoja kirjainyhdistelmiä. Raamatun tekstejä lukiessamme huomaamme, että nimet ovat yhtä kantajansa kanssa. Ne kuvaavat, millaisesta henkilöstä on kysymys.

Tässä muutama esimerkki Raamatusta tutuista nimistä: Jeesus tarkoittaa ”Jumala on pelastus”, Johannes, ”Jumala on armollinen”, Mikael, ”kuka on niin kuin Jumala”, Hesekiel, ”Jumala on väkevä”, Jesaja ”Herra pelastaa”, Gideon, ”hakkaaja, kaataja”, Hanna, ”armahdettu” ja Nikodeemus, ”kansan voittaja”.

Myös sielujemme vihollisesta löytyy sekä Raamatusta että arkisesta kielestämme monenlaisia nimiä. Me puhumme Vanhasta vihtahoususta, Paholaisesta, Saatanasta ja Perkeleestä. Raamatusta pimeyden ruhtinaalle löytyy myös nimi Diabolos. Se voidaan suomentaa sanoilla ”Erilleen heittäjä”.

Diaboloksen, erilleen heittäjän ja yhteyden rikkojan ensimmäinen ”tunnusteko” tapahtui jo luomisen aamuna Paratiisissa. Käärmeen viekkaudella tuo erilleen heittäjä onnistui erottamaan Aatamin ja Eevan Jumalan yhteydestä.

Raamatusta ja historian kirjoistamme me huomaamme, miten riidan kylvö, eripuraisuuden levittäminen, kaunan ja kateuden synnyttäminen sekä vihan ja välivallan lietsominen ovat olleet ja edelleen ovat Diaboloksen työkalupakin käytetyimpiä välineitä.

Mistä me rosoiset ja monella tavalla rikkinäiset ihmiset voisimme löytää voiman vastustaa Diaboloksen tihutöitä? Miten säilyttää kristittyjen yhteys, vaikka toinen vastustaa rokotuksia ja toinen kiittää niistä Jumalaa?

Ihmiselle sielujemme vihollisen voittaminen on mahdotonta. Syntisinä me kaikki jäämme siinä taistelussa alati alakynteen. Jeesukselle mikään ei ole mahdotonta. Kuoleman ja saatanan joukot Golgatalla jo voittaneena hän kykenee suojelemaan omiaan.

Mitä lähemmäksi me hakeudumme Jeesusta, sitä lähempänä me olemme myös toisiamme. Hänen kanssaan ja hänessä me olemme yhtä silloinkin, kun mielipiteemme ja tulkintamme ovat erilaisia. Suotta Jeesus ei sanonut omiensa tuntomerkiksi heidän keskinäistä rakkauttaan. Vapahtajamme sanoissa meille riittää kilvoiteltavaa ja parannuksen tekemistä elämämme jokaisena päivänä!

Keskinäistä rakkautta, siunausta ja armollisuutta elämääsi, rakas ystäväni!