Miten pysyä pystyssä

Isä ajatteli pojan rikkoneen jotain tai aiheuttaneen muuta hämminkiä. Niinpä hän kiiruhti nopeasti ääntä kohti. Hän löysi poikansa ihmettelemästä erikoista luomusta. Lähes pojan korkuinen ja värikäs patsas esitti leveästi virnistävää sirkuspelleä. Patsas, tai mikä ikinä se oikein olikaan, oli valmistettu päällekkäisistä ilmapalloista.

Sirkuspelle seisoi tanakasti lattialla, ja kun poika tönäisi sen nurin, pelle singahti saman tien takaisin pystyyn. Poika koetti yhä uudelleen saada pelleä nurin, mutta kerran toisensa jälkeen se nousi pystyyn.

Isä seurasi hymyillen hetken aikaa pojan yrityksiä. Sitten hän kysyi: ”Mitä luulet, mikä saa pellen nousemaan aina pystyyn, vaikka kuinka kovasti yrität kaataa sitä?”

Poika mietti hetken. Sitten hänen kasvonsa kirkastuivat ja hän vastasi: ”En ole varma, mutta johtuisikohan se siitä, että se on sisältäpäin koko ajan pystyssä.”

Vastauksessaan poika osui naulan kantaan. Meissä jokaisessa on ulkoinen ihminen ja sisäinen ihmisemme. Eivätkä ne suinkaan ole aina samanlaisia.

Ulkoinen ihminen voi esittää kovaa kundia, vaikka hänen sisäinen ihmisensä olisi pelokas ja epävarma. Toinen ihminen voi olla ulkonaisesti moitteeton, mutta hänen sisäinen ihmisenä viettää elämää, jota hallitsevat viha ja syntiset ajatukset.

Sellaisille, jotka piilottavat ahneutensa ja pahuutensa hurskaan ulkokuoren alle, Jeesuksella on vakavaa asiaa. Luukkaan evankeliumin 11. luvun jakeessa 39 hän sanoo:

”Te fariseukset kyllä puhdistatte maljanne ja vatinne ulkopuolen, mutta teidän oma sisimpänne on täynnä riistoa ja pahuutta.” (Luuk.11:39)

Mutta emmekö me kaikki ole todellisuudessa juuri tuollaisia? Me lakaisemme elämämme roskat maton alle. Me annamme itsestämme ja elämässämme somessa todellisuutta vastaamattoman kuvan. Hymymme taakse me kätkemme todelliset tunteemme, halveksunnan ja vihan. Meillä on täysi syy yhtyä jumalanpalveluksessa muiden mukana synnintunnustukseen:

”Tunnustan edessäsi, pyhä Jumala, että olen syntymästäni saakka ollut syntinen ihminen. Isieni tavoin olen rikkonut pyhää tahtoasi vastaan ja tehnyt syntiä ajatuksin ja sanoin, teoin ja laiminlyönnein.” (VK, synnintunnustuksen 700 alku)

Tällaisen totuuden tunnustaminen tekee meistä särkyneitä saviruukkuja, kuten asia Jukka Salmisen tutussa hengellisessä laulussa ilmaistaan: ”Olen särkynyt saviruukku. Pala palalta murtui pois. Vain ihmettelin ja itkin. En millään murtunut ois.”

Apostoli Paavalilla on rohkaisun sanat kaikille särkyneille saviruukuille. Toisen korintolaiskirjeen, 4. luvun jakeessa 16 hän kirjoittaa: ”Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä.” (2.Kor.4:16 KR92)

Kirjeessään kolossalaisille hän 1. luvun 27. jakeessa paljastaa, minkä varassa tuo sisäisen ihmisemme uudistuminen voi tapahtua: ” Kristus teissä, kirkkauden toivo.” (Kol.1:27 KR 33/38)

Huomasithan mitä Paavali tätä ennen kirjoitti: ”Sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä.” Ei meistä kerralla valmista tule, vaikka olisimme tehneet millaisia uuden vuoden lupauksia. Ei, vaikka me olisimme lausuneet synnintunnustuksemme täydestä sydämestä.

Edelleen me löydämme sydämestämme pahoja ajatuksia ja syntisiä mielitekoja. Jos sinäkin teit tämän havainnon, niin lähde kanssani hakemaan apua Lutherilta. Hän vertaa pahoja ajatuksia lintuihin: ”Me emme voi estää lintuja lentämästä päämme ylitse, mutta me voimme estää niitä rakentamasta pesäänsä päämme päälle.”

”Kristus teissä, kirkkauden toivo.” Jos me pysymme Jeesuksessa, niin hän pysyy meissä, ja hän vie meidät seurassaan perille taivaan kotiin saakka. Kirkkaudessaan ja rakkaudessaan hän on hengellään vahvistava ja voimistava sinunkin sisäistä olemustasi, niin että se kaikissa tämän maailman myrskyissä pysyy pystyssä. (Ef.3:16)

Siunausta päivääsi, Jeesukselle rakas ystäväni!