Mikä saisi sydämen hehkumaan?
Yksinäisyys ahdisti. Asuin ensimmäisenä koronavuonna Etelä-Afrikassa, missä oli tiukat rajoitukset. Kun yksineläjän elämä supistui kotiin ja sosiaalinen kanssakäyminen tietokoneen näytölle, oli kokeiltava jotain uutta.
Ostin Flourish-raamattutyökirjan. Aiempi kokemus oli kyllä synnyttänyt ennakkoluuloja työkirjoja kohtaan, mutta olin kai tarpeeksi epätoivoinen. Onneksi olin, sillä se työkirja toimi minulle. Se antoi tilaa omille oivalluksille ja Jumalan puheen kuulemiselle omaan elämääni. Säännöllinen aika Raamatun äärellä todella lisäsi hyvinvointiani ja elävöitti suhteeni Jeesukseen.
Pikakelaus vuoden päähän. Olin kirjoittanut koronavuonna elämästäni kirjan Kutsuna kuuliaisuus, tavallisen naisen epätavallinen elämä, jossa kerroin johdatustarinoita. Siitä syntyi idea tehdä johdatusteemasta samantyyppinen raamattutyökirja, kuin joka oli saanut oman sydämeni hehkumaan Jeesukselle. Syntyi Kuulolla, johdatusta joka päivä -raamattutyökirja. Yhdistelin kirjaan parhaita vuosien varrella eteen tulleita lähestymistapoja Raamatun tutkimiseen ja kutsuin sitä Syvälle Sanaan -ohjelmaksi.
Sitten Radio Patmoksen Helvi Jääskeläinen ehdotti kirjan pohjalta radio-ohjelmasarjaa, sellaista, jossa käytännössä rohkaistaisiin kuuntelijoita itse tutkimaan Raamattua. Loistava, innovatiivinen idea! Minua juuri motivoi se, että voisin olla innostamassa muitakin kohtaamaan Jumalan kanssa Sanan äärellä. Ehkä on jopa etu, että olen vain yksi nälkäinen näyttämässä toisille nälkäisille, mistä saa ruokaa.
Luottamus vakauttaa myllerryksessä
Elämme kummallista aikaa. Pieni ihminen ei ymmärrä eikä hallitse maailman myllerrystä, mutta Jumala hallitsee. Siksi nyt on erityisen tärkeää vahvistaa luottamustamme häneen. Voimme luottaa Jumalaan, koska hän on ennen kaikkea hyvä Isä, joka antaa hyviä lahjoja niille, jotka pyytävät (Matt. 7:11). Pyydämmekö? Luottamus vahvistuu, kun hän vastaa pyyntöihimme.
Isä kutsuu meitä kanssaan keskustelevaan suhteeseen. On tärkeää oppia kuulemaan Jumalan ääntä. Siitäkin luottamuksemme vahvistuu. Sen seurauksena saamme kokea läheisyyttä ja hyväksyntää, joita sydämemme eniten kaipaa.
Näihin teemoihin ohjelmasarjani Kuulolla ja Koko painolla pureutuvat. Molemmissa on 60 viiden minuutin jaksoa: vähän tarinaa, hieman opetusta ja lopuksi tehtävät. Yllätys: kuuntelijatutkimuksen perusteella monet Radio Patmoksen kuuntelijat todellakin tutkivat Raamattua omalla ajallaan antamieni tehtävien avulla. Kuinka palkitsevaa!
Palkitsevaa se taitaa olla myös kuuntelijoille. Suurin osa kyselyyn vastanneista kertoi, että heidän luottavaisuutensa ja kiitollisuutensa lisääntyivät. Tämä on erityisen tärkeää nyt, kun ympärillämme on monenlaista turvattomuutta ja epävarmuutta. Vaikka merellä myrskyää, laivamme on mahdollista seilata vakaasti määräsatamaa kohti. Herkullisia hetkiä Sanan äärellä!
Maarit Eronen
Maaritin Kuulolla- ja Koko painolla -ohjelmia voit kuunnella Patmosplus-ohjelmakirjastosta ja tällä hetkellä Koko painolla -sarjaa arkisin klo 17:53 Radio Patmoksesta.
Kuuntele tästä maanantain 20.03. ohjelma: |
Lue ohjeet kommentoinnille