Patmos-blogi

Mihin näitä kaikkia muistomerkkejä ja museoita tarvitaan?

Tarja Heiskanen Tarja Heiskanen on Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtajan assistentti ja teologian maisteri.
Julkaistu:

Olin hiljattain Puolassa Patmosmatkalla, jonka teemana oli ”6 miljoonan muisto”. Tutustuimme matkan aikana holokaustin historiaan ja juutalaisen kansan muistoihin. Matka piti sisällään monen monta museota ja muistomerkkiä, jotka kaikki liittyivät tavalla tai toisella toisen maailmansodan aikaiseen holokaustiin.

Puolan matkan aikana vierailimme surullisenkuuluisassa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa.

Matkan aikana huomasin, että puolalaiset ovat pitäneet tarkasti huolen siitä, että toisen maailmansodan kauheudet eivät unohtuisi. Sen sijaan, että olisi pystytetty yksi muistomerkki ja yksi museo muistuttamaan holokaustin ja sodan kauheuksista, muistomerkkejä ja museoita oli siellä sun täällä, sijoitettuna aina sinne missä jotain merkittävää oli tapahtunut.

Puolan matkalla – kierrellessä muistomerkiltä toiselle – voikin herätä kysymys: mihin näitä kaikkia holokaustiin liittyviä muistomerkkejä ja museoita tarvitaan? Niitä on Varsovassa, Krakovassa ja ympäri Puolaa – puhumattakaan muusta maailmasta – niin paljon, että niiden kaikkien kiertäminen kestää useita päiviä.

Historia opettaa tulevaisuutta varten

Matkaoppaamme Celina kertoi meille Auschwitz-Birkenaun vierailulla holokaustin uhrien elämästä keskitysleirillä. Auschwitzissa surmattujen juutalaisten kenkiä on jäänyt muistoksi. Huoneessa, jossa oli surmattujen hiuksia, ei saanut kuvata.

Yksi isoimmista syistä miksi muistomerkit ja museot ovat pystytetty on se, ettemme unohtaisi historiaamme ja voisimme opettaa tuleville sukupolville siitä mitä on tapahtunut.

Niin kuin filosofi George Santayana kerran kirjoitti: ”Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä.”

Jos emme opeta tulevia sukupolvia tuntemaan holokaustin historiaa, he eivät voi myöskään oppia siitä. Historia voi tulevaisuudessa toistaa itseään – vaikkakin aina hieman toisenlaisena – ja aina ei ole helppoa tunnistaa milloin tämänkaltainen tapahtumaketju on jo päässyt alkamaan.

”Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä.”
– George Santayana

Mutta varmaa on se, että ihmisen pahuus ei ole kadonnut mihinkään.

Meidän tulee siis olla valppaana missä tahansa ajassa elämmekin, koska ”hyvätkin ihmiset” voivat ajautua mukaan sanoin kuvaamattomiin kauheuksiin, jos olosuhteet ovat sille otolliset ja valheelle on annettu tilaa yhteiskunnassamme tai yhteisöissämme.

Nämä muistomerkit ja museot opettavat meitä ja tulevia sukupolvia siitä, miten pahuus voidaan pukea hyvyyteen ja miten kokonaiset kansakunnat voidaan saada uskomaan valheeseen tuhoisin seurauksin. Sen vuoksi muistomerkit ja museot palvelevat erittäin tärkeää tehtävää myös nyky-yhteiskunnassa.

Uhrien muistoksi

Vierailimme matkan aikana erilaisilla muistomerkeillä ja museoissa Varsovassa ja Krakovassa. Kuvassa vasemmalla ja keskellä Varsovan gheton sankareiden muistomerkit ja oikealla Schindlerin tehdasmuseon johtajan Oskar Schindlerin työpöytä.

Noin 6 miljoonaa juutalaista surmattiin holokaustin aikana. He joutuivat kokemaan sellaista vääryyttä ja tuskaa, mitä emme pysty edes käsittämään. Näiden uhrien eteen emme kuitenkaan voi tehdä enää mitään. Historia on jo kirjoitettu ja mikään muistomerkki tai museo ei voi heitä enää tuoda takaisin.

Me voimme kuitenkin tunnustaa näiden muistomerkkien ja museoiden avulla se vääryys, jonka he kokivat saadessaan surmansa holokaustissa. Voimme pitää huolen, että kaikki saavat kuulla heidän kohtalostaan ja siitä, mitä he joutuivat käymään läpi natsien toimesta.

Me pidämme heidän muistoaan yllä näillä muistomerkeillä ja museoilla ja sillä tavalla myös kunnioitamme heitä.

Paikka suremiselle, muistelulle ja kiitollisuudelle

Holokaustiin liittyviä Varsovan muistomerkkejä. Muun muassa palasia Varsovan getton muurista löytyy kaupungista vieläkin. Getton kansannousussa natseja vastaan taistelleitakaan ei ole unohdettu. Heistä muistuttaa iso kivinen muistomerkki, johon on kaiverrettu nimiä.

Monet näistä 6 miljoonasta uhrista tapettiin kaasukammioissa, poltettiin uuneissa tai joukkohaudattiin ilman, että he saivat kunnollisia hautajaisia tai omaa hautapaikkaa. Joidenkin uhrien kohtalo jäi mysteeriksi ja kukaan ei tiedä mihin heidän viimeiset jäännöksensä päätyivät. Toiset taas jäivät henkiin koettuaan kaiken mahdollisen pahuuden holokaustin aikana.

Muistomerkit ja museot ovat paikkoja, joissa holokaustista selvinneet, uhrien omaiset ja ystävät sekä tulevat sukupolvet voivat käydä muistelemassa ja suremassa uhrien kohtaloa. Osa näistä paikoista tarjoaa sureville paikan, johon viedä uhrien muistoksi kukkia – tai pieniä kiviä, niin kuin juutalaisilla on tapana.

Muistomerkeillä on myös tilaa muistella parempia aikoja ennen sodan kauheuksia sekä yhdessä elettyä onnellista aikaa. Se luo myös kontrastia meidän oman elämämme vaikeuksille ja usein herättää kiitollisuutta siitä, ettemme me ole joutuneet kokemaan holokaustin kauhuja.

Sankarit toimivat esimerkkinä

Vasemmalla juutalaisten hautausmaa Varsovassa. Keskellä kuva apteekki Pod Orlem -museosta Krakovassa Apteekki toimi gettossa sodan aikana vastarintaliikkeen kokoontumispaikkana ja sen ei-juutalalinen omistaja Tadeusz Pankiewicz auttoi salaa juutalaisia turvaan. Oikealla kuva apteekin edessä olevista tyhjistä tuoleista aukiolla, jonne gettosta tuhoamisleireille vietyjen juutalaisten omaisuus koottiin. Natsien varastamasta juutalaisten omaisuudesta aukiolle jäi jäljelle vain 38 tuolia. Siksi muistomerkiksi kokoamisaukiolle on pystytetty 38 tuolia.

”Nämä sankaritarinat toimivat meille samalla esimerkkinä, jotta mekin tarpeen tullen voisimme toimia oikein, eikä sen mukaan, mikä yleinen mielipide on.”

Holokaustin aikana oli uhrien lisäksi myös sankareita. Nämä sankarit auttoivat oman henkensä uhalla juutalaisia selviytymään ja jotkut heistä pelastivat jopa tuhansien juutalaisten hengen.

Näitä sankareita halutaan kunnioittaa museoilla ja muistomerkeillä ja tuoda heidän tarinansa kaikkien tietoon. Ilman näitä ihmisiä, jotka vastustivat natsien aatteita, uhrien määrä olisi ollut vielä korkeampi.

Nämä sankaritarinat toimivat meille samalla esimerkkinä, jotta mekin tarpeen tullen voisimme toimia oikein, eikä sen mukaan, mikä yleinen mielipide on.

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (5)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Ray

    Olin kerran Sachsenhausenin keskitysleirimuseossa tutustumassa. Minulle uusi asia oli sekin, että keskitysleirin toiminta ei loppunut siihen, kun Neuvostoliitto valtasi sen. Henkilökunta keskitysleirillä toki vaihtui, mutta toiminta jatkui jonkin aikaa! En jaksa muistaa ulkoa kuolonuhrien määrä sen jälkeen, mutta yllättävän iso se oli. En sano, että keitä uhrit nyt olivat, mutta ymmärrän siinä oltaneen kostomielellä toimessa. Tästä en ollut kuullut opetusta aiemmin.

  2. kimmoniskanen7@gmail.com

    Vielä tuli mieleen, että minäkin olisin mielenterveyspotilaana ollut varmaan natsien listalla, jos olisin elänytkin tuohon aikaan….

  3. kimmoniskanen7@gmail.com

    Niin, natsithan murhasivat myös romaneja, tunemattoman määrä, koska heitä pidettiin niin ali-ihmisinä, ettei heistä pidetty edes kirjaa, on arvioitu että n. 500000-1000000….ja kehitysvammaisi, mielenterveyspotilaita, homoseksuaalejs,kommunisteja., natsien vastustajia….

  4. Jaana Arponen

    Ihana ja merkityksellinen teksti, Tarja. Kiitos sen kirjoittamisesta. Inspiroiva.

  5. Liisa Laitinen

    Hololaustia ei saa unohtaa, ja hyvä että sen kiistämisestä ollaan tekemässä lainvastaista. Olisin kuitenkin toivonut blogistia mainitsemaan myös muut holokaustin uhrit. Valtaosa oli tietysti juutalaisia, mutta oli muitakin ryhmiä, jotka ansaitsevat tulla mainituiksi. Jotta historia ei toistuisi…