Matkalla Getsemaneen vuosimallia 2022 – osa 1

KRISTILLISEN tv-median haastattelun lopussa minulta kysyttiin, onko minulla mielessäni yhtään ainoata raamatunkohtaa, jonka sisältö aina sitä ajatellessani ”seisauttaa veret” eli valtaa sieluni, olemiseni ja elämäni kauttaaltaan.

Vastaukseni oli välitön.

Luet vastaukseni tämän blogin ingressitekstistä tuosta ylhäältä, kirjoitukseni alusta. Jeesuksen sanat, nostettuna Johanneksen evankeliumin 17. luvusta.

Olen yhtä lailla mahdottoman tehtävän edessä tätä kirjoittaessani kuin olin tv-studiossa kymmenen vuotta sitten. Yhdessä merkityksessä kuitenkin jonkun askelen osan olen saanut edistyä jossakin tekstin rippeen käsittämisessä – kuten Jeesuksen jumaluuden alati kasvavassa, ihmettelevässä, palvovassa tajuamisessa.

JULISTIKO Jeesus maailmalle – koko kaikkeudelle – olevansa Jumala?

Joskaan Jeesus ei koskaan lausunut minimaallisilla kolmella sanalla olevansa Jumala, Hän puhui ja toimi kuten Jumala ihmisen lihassa. Teologit päätyvät esittämään Jeesuksen omanneen ja omistavan Jumalan aseman viidessä merkityksessä:

Jeesusta kunnioitettiin Jumalana.

Jeesuksella on Jumalan attribuutit.

Jeesus käyttää Jumalan erisnimiä.

Jeesus toimittaa, suorittaa Jumalan tekoja.

Jeesus istuu Jumalan istuimella.

Käsittelen edellä olevia viittä otsikkoriviä seuraavassa tekstissä.  Valmistaudu raamattututkisteluun kirjoitukseni ohjauksessa.

1: KUNNIOITUS.

”Että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niin kuin he kunnioittavat Isää. Se, joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.”  (Joh. 5:23)

Jeesus otti hyväksyen vastaan opetuslastensa palvonnan, sellaisen, joka juutalaisessa käsitysmaailmassa saattoi kuulua pelkästään ainoalle – yhdelle – Israelin Jumalalle. (Matt. 14:33; 28:17).

Jeesus kehotti juutalaisia seuraajiansa osoittamaan Hänelle samaa uskoa, jota he osoittivat Israelin Pyhälle, ainoalle elävälle Jumalalle. (Joh. 14:1). Suorasanaisesti Jeesus kehotti opetuslapsia osoittamaan rukouksensa Hänelle. (”Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, sen minä teen.” (Joh. 14:14).

2: ATTRIBUUTIT.

Jeesus väitti olevansa Isän – Israelin Pyhän Jumalan – kaltainen silläkin merkityksellä, että jos joku oli nähnyt Hänet, näkijän oli lupa ja syytä todeta, tunnustaa, nähneensä Isän Jumalan. (Joh. 14:7-11). Jeesus väitti olevansa Isän Jumalan tavalla kaikkialla läsnä oleva todetessaan olevansa opetuslastensa kanssa missä tahansa nämä kokoontuisivatkin Hänen nimessänsä. (Matt. 18:20). Jeesus väitti olevansa ennen maailmojen luomista. (Joh. 17:5).

3: NIMET.

Jeesus ei milloinkaan suoraan nimittänyt itseänsä Jumalaksi.

Puhuessaan itsestään ”Poikana”, Hän kuitenkin antoi ymmärtää olevansa Isän rinnalla, Isän kaltainen. (Matt. 11:27; Joh. 5:17-18).

Jeesus käytti ilmaisua ”Minä olen” samalla tavalla ja samassa merkityksessä kuin Luoja Jumala identifioi itsensä Vanhassa testamentissa. (Jes. 43:10; Joh. 8:24, 28, 58).

Jeesus suosi käyttää itsestänsä nimitystä ”Ihmisen Poika”, joka sisältää viittauksen vanhatestamentillisiin profeetallisiin jakeisiin inhimillisestä ja kuitenkin Jumala-persoonasta. (Hes. 1:26-28; Dan. 7:13-14). Jeesus ei kieltäytynyt Tuomaksen käyttämästä arvonimestä ”minun Herrani ja minun Jumalani”. (Joh. 20:28). Tätä ilmaisua käytettiin ihmisten toimesta Jeesuksesta vasta Hänen kuolleista nousemisensa jälkeen.

4: TEOT.

Jeesus suoritti tekoja, joita vain Israelin Pyhä Jumala voi suorittaa – eikä Hän myöskään kaihtanut liittää itseensä tällaisten tekojen maineikkuutta.

Jeesus hiljensi raivoavan myrskyn sanallansa, Hän kulki vetten päällä, Hän ruokki tuhansia ihmisiä pienen poikasen eväillä. (Matt. 8:23-27; 14:13-33).

Hän julisti omaavansa valtuudet ja voiman antaa ihmisille heidän syntinsä anteeksi. (Matt. 9:1-8; Mark. 2:1-12).

Jeesus ilmoitti herättävänsä kuolleet (Joh. 5: 21-29; 11:25-26).

Jeesus ilmoitti olevansa koko ihmissuvun lopullinen tuomari. (Matt. 25:31-46; Joh.  5:22-23).

5: ISTUINPAIKKA.

Jeesus ilmoitti istuvansa sillä tuomio- ja valtaistuimella, joka on Isän Jumalan oma valtaistuin, paikka universumissa, josta käsin Luoja Jumala hallitsee koko luomakuntaansa (Matt. 25:31; Mark. 12:36; Luuk 20:42-43).

Jeesus Kristus, Jumalan Poika, on koko luomakuntansa – kaikkeuden – Luoja ja Jumala. (Matt. 11:25-27; 28:18; Luuk. 10:21-22).

Jeesuksen aikalaiset – uskonnolliset, pyhiä tekstejä tuntevat juutalaiset – käsittivät, mitä asemaa Jeesus vaati itsellensä – Jeesus teki itsestänsä Jumalan kaltaisen.  (Mark. 2:7; Joh. 5:17-18; 10:27-33).

Tämän päivän kristittyjen tulee löytää Sanasta Jumalan Pojan persoona ja olemus ja palvoa Häntä Herrana ja Jumalanamme.

PYYDÄN: palaa nyt takaisin blogini alussa olevaan pyhään tekstisanaan. Sanoihin, jotka Jesus lausuu matkalla Getsemaneen.

Ristin varjo lankeaa Hänen tiellensä.

Hänen sielussaan on raskasta surua pettäjänsä Juudas Iskariotin tähden.

Hän puhuu paljon koskettavia – riipaisevia – sanoja oppilaillensa tuona samana iltana.

Sitten Hän nostaa katseensa Isänsä puoleen ja rukoilee tuona torstai-iltana sanat, jotka tunnemme aikamme kristittyjen keskuudessa ylimmäispapillisen rukouksen nimellä.

Minulla on pyyntö sinulle, pyyntö, jonka kaltaista en ole koskaan kirjoittanut teksteissäni ja mahdollisesti en koskaan tule toistamaan.

Pyydän sinua: etsi rukouspalvontaan sopiva eristetty hiljainen paikka ja polvistu lukemaan Johanneksen evankeliumin luku 17 – polvillasi, ja ääneen.

Rehellinen palvoja lukiessaan tulee saamaan Pyhältä Hengeltä valaisua siihen uskomattomuuteen, jonka kuvailemme haparoivilla heikoilla sanoillamme tähän muotoon: huomaat, että Jeesus Getsemanessa rukoilee juuri sinun edestäsi ja puolestasi. Juuri sinun edestäsi!

Ennen kuolemaansa juuri sinä olet Jumalan Karitsan mielessä ja Hän anoo Isältänsä – ei itsellensä vaan sinulle – tällaista vastausta:

Nyt minä tulen sinun luoksesi. Tämän minä puhun maailmassa, jotta minun iloni olisi täydellinen heissä.

Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään ole maailmasta.

En rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahasta.

He eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään ole maailmasta.

Pyhitä heidät totuudessa. Sinun sanasi on totuus.

Niin kuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin minäkin olen lähettänyt heidät maailmaan.

Minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että hekin olisivat pyhitetyt totuudessa.  (Joh. 17:13-19)

Ja sitten – ihmeitten ihme!

Jeesus siirtyy rukoussanoissaan Getsemaneen paikallistuvasta tilanteesta ja siellä olevien omiensa joukosta globaaliin universaaliseen rajattomaan maailmaan!

Yhtäkkiä sinä ja sinun paikkasi kartalla olette sisällytetyt Jeesuksen kohoavaan rukousvolyymiin.

Mutta minä en rukoile ainoastaan näiden puolesta, vaan myös niiden, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun.

Tämä tarkoittaa meitä – sinua ja minua ja rakkaitamme!

Rukoilen, että hekin olisivat yhtä meissä, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.

Isä, minä tahdon, että myös ne, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä, missä minäkin olen, ja näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua ennen maailman perustamista.

Vanhurskas Isä, maailma ei ole tuntenut sinua, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat saaneet tietää, että sinä olet minut lähettänyt.

Minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet rakastanut minua, olisi heissä ja minä olisin heissä. (Joh. 17:20-26, valiten.)

TÄMÄ on sitä aikaa kirkkovuodessa, jolloin olemme herätetyt –  uskallanko sanoa: Pyhän Hengen pakottamat! – avaamaan kaikki aistimme näkemään Jumalan Poika kahdessa muodossa.

Ensiksi ilman kirkkautta.

Luemme Jesajan profetiakirjan lukua 53. Sieltä löydämme Kristuksen profetoituna hahmossa, josta puuttuu kirkkaus.

Esimerkiksi jakeessa 3 luemme:

Hän oli ihmisten halveksima, kipua ja sairautta täynnä ja semmoinen, jolta me peitimme kasvomme. (Vanha käännös.)

Juuri sinun tähtesi Jumalasta tuli tällainen kipujen mies ja sairauden tuttava  – kuolemalla kuoleva Vapahtaja.

Tällaisena maailma näkee Jumalan Pojan – vain valitut näkevät Hänen kauneutensa ja loistokkuutensa.

On osattava nöyrtyä ihastumaan Jeesuksen haavoihin ja ruoskittuun selkään, ennen kuin Pyhä Henki antaa ymmärryksen tajuamaan Hänen kirkkautensa ja kauneutensa.

Maailmassa ja maailmalle Jumalan Poika on ”juutalaisille pahennus ja kreikkalaisille hulluus”.

Kaikki maailman uskonnot ja filosofiat toki kyllä hyväksyvät Opettajan ja Ihmeitten Tekijän – mutta vain synnin hätään kasvanut sielu etsii ja tarvitsee ja nöyrtyy pitämään kalleimpana aarteenaan ristille naulittua veristä Jeesusta, Jumalan Karitsaa, joka pois ottaa maailman synnin.

JAAKKO MÄKELÄINEN toimitti Uuden Tien kustantaman kauniin lahjakirjan Armon välähdyksiä Lutherin seurassa.  Kirjassa on tekstejä jaettuna vuoden jokaisen viikon aiheisiin ja tarpeisiin. Hiljaisen viikon aukeamille on lainattu seuraavia Lutherin tekstejä:

Jumala on ainoa, joka katsoo alas syvyyteen, hätään ja viheliäisyyteen ja on lähellä niitä, jotka syvyydessä ovat.

Jumala ei nosta muita kuin hylättyjä, ei paranna muita kuin sairaita, ei tee näkeviksi muita kuin sokeita eikä eläviksi muita kuin kuolleita. Hän ei tee hurskaiksi muita kuin syntisiä eikä viisaiksi muita kuin tyhmiä.

Saadessamme kokea, miten Jumala katsoo alas syvyyksiin ja auttaa vain köyhiä, halveksittuja, kurjia, hylättyjä ja aivan mitättömiä, ihminen alkaa rakastaa Jumalaa ja hänen sydämensä täyttyy ylitsevuotavasta ilosta ja sykähtelee Jumalalta vastaanottamastaan riemusta.

Kun sinua kohtaa paha päivä tai sairaus, muista silloin, kuinka vähäpätöinen sinun vaivasi on verrattuna Kristuksen orjantappurakruunuun ja naulanreikiin.

Hän on osoittanut meille hyvyytensä, ettemme häntä ikinä unohtaisi, vaan aina kiittäisimme häntä siitä ja ammentaisimme siitä lohdutusta. Hänen vaivansa ovat minun lohdutukseni, hänen haavansa minun terveyteni, hänen rangaistuksensa minun lunastukseni, hänen kuolemansa minun elämäni. Ei kukaan taida kylliksi puhua siitä ja kyllin ihmetellä sitä, että itse Jumalan Poika astui alas taivaasta ja meidän sijastamme kärsi kuoleman. Suuri armo on meitä etsinyt, ylen kalliisti olemme ostetut.

JAKSATHAN seurassani vielä yhden Pyhän Raamatun sanan lukemisen verran. Näin Johannes:

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainosyntyisellä Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.  (1:14)

Tällaisena minäkin näin Hänet.

Minua oli kuljetettu – ensiksi äitini kohdussa, sitten sodan jylistessä ympärillä hänen sylissänsä pyhälle kasteelle Helsingin Vanhaa kirkkoa vastapäätä olevassa ruotsalaisen seurakunnan Bulevardin kansliakappelissa.

Lapsen uskon katseilla ihailin ja ihmettelin Häntä.

Kasvoin ja vartuin – monia arvoja vaihtui sielussani, mutta Jeesukseen olin aina ihmeellisesti kiintynyt.

Haaveilin tulevani joskus vanhana papiksi – ja sitä varten harjoittelin uskovien tätien kodeissa pitämissäni messuissa, joissa ehtoollisleipä oli kuivunut appelsiinin kuori ja mustaviinimarjamehu oli pyhän veren sakramentti.

Lapsen usko vaihtui nuorukaisen kuohuvaan Jeesuksen seuraamiseen alkaen ratkaisun paikasta, joka oli Albertinkadun numerossa 31 sijainnut silloinen Helsingin ruotsinkielinen helluntaikirkko Filadelfia.

Sana tuli lihaksi ja on suostunut asumaan minussa, kurjimmista kurjimmassa, heikoista heikoimmassa kristityssä – ja edelleen asuu minussa, nyt kun alan jo valveunissani nähdä taivaan sen portin, josta eräänä päivänä – pianko? – luet ja kuulet minun astuneen näkemisen maahan sisälle.

Odotan monia kohtaamisia taivaassa. Jeesus ensimmäisenä. Suojelusenkelini ehkä seuraavana – vai hänkö se onkin, joka kuljettaa minut elämän hopealangan katkeamisen paikalta Isän kotiin?

Saan kohdata äitini, jonka ajallisen kuolemisen paikalla Töölön sairaalassa olin, kun Tuomiokirkon edustalla suojatiellä kävellyt maamoni oli joutunut kuormapakettiauton päälle ajamaksi, lentänyt ilmassa toistakymmentä metriä kehon osuessa jalkakäytävän reunaan, iskun leikatessa yhden käden irti ja murskatessa päätä.

Minun on ikävä taivaaseen. Silti anon saada viipyä vielä maan päällä elävien joukoissa kertomassa Jeesuksesta – niin kuin heikosti tässäkin blogissani olen yrittämässä. Rohkenenko anoa: rukoile puolestani.

LEO MELLER
Päätoimittaja
Radio Patmos