Patmos-blogi

Maakauppoja

Laura Seppi Laura Seppi kirjoittaa Porissa. Hän on eläkkeellä oleva kielen kääntäjä, jonka erikoisena kiinnostuksena ovat Raamatun kielet. Laura kirjoittaa ajankohtaisista asioista. Ajoittain hänen tekstiensä päällisen puolen takana on vasta varsinainen viesti – kannattaa etsiä se esille.
Julkaistu:

Isänmaa on se maa, jossa omat isät lepäävät haudoissaan. Näin ajattelevat monet kansat ja kunnioittavat aiempia sukupolvia. Kun Gaza luovutettiin, monet israelilaiset kaivoivat rakkaittensa luutkin pois maasta, joka ei enää kuulunut heidän isänmaahansa. Joosefkin toivoi pääsevänsä Egyptistä Luvatun maan multiin kuoltuaan; se toteutuikin nelisensataa vuotta myöhemmin (1 Moos. 50:25; 2 Moos. 13:19; Joos. 24:32).

Eräs historioitsija kuvasi kansojen aluesotia seuraavasti:

– Mene pois tältä maalta, se on minun!

– Mistä olet sen saanut?

– Olen saanut sen isältäni.

– Mistä hän on sen saanut?

– Hän on saanut sen isältään.

– Entä mistä hän on sen saanut?

– Hänkin sai sen omalta isältään.

– Entä mistä tämä sitten sen sai?

– Hän valloitti sen itselleen…

Israelilaisten oikeus maahansa alkoi näin:

Jumala kehotti mesopotamialaista Abramia, sittenmmin Aabrahamia, lähtemään Luvattuun Kanaanin maahan, jonka Herra hänelle osoitti. Aabrahan saapui sinne, ja eli aluksi paimentolaisena kanaanilaisten joukossa. Kirjat-Arba, jossa Saara kuoli, oli heettiläisten hallussa. Ja vaikka heetit olivat indo-eurooppalainen kansanryhmä, senaikainen maailmankieli, kaupassa, kirjeenvaihdossa ja diplomatiassa käytetty seemiläinen akkadi, oli se kieli, jota Abraham samoin kuin heettiläiset todennäköisesti hallitsivat. Kommunikaatiovaikeuksia ei näyttänyt olevan.

1. Moos. 23:1-6. ”Ja Saara eli sadan kahdenkymmenen seitsemän vuoden vanhaksi; niin vanhaksi eli Saara. Ja Saara kuoli Kirjat-Arbassa, se on Hebronissa, Kanaanin maassa. Ja Aabraham meni murehtimaan Saaraa ja itkemään häntä. Senjälkeen Aabraham nousi ja lähti vainajan luota ja puhui heettiläisille sanoen: ”Minä olen muukalainen ja vieras teidän keskuudessanne; antakaa minulle perintöhauta maassanne, haudatakseni ja kätkeäkseni siihen vainajani.” Heettiläiset vastasivat Aabrahamille, sanoen hänelle: ”Kuule meitä, herra. Sinä olet Jumalan ruhtinas meidän keskuudessamme; hautaa vainajasi parhaaseen hautaamme. Ei kukaan meistä kiellä sinua hautaamasta vainajaasi hautaansa.”

Aabrahamin sotaretki Sinearin, Eelamin ja Goojimin kuninkaita vastaan oli tehnyt hänet arvostetuksi. Varmaan monet seudulla halusivat lankoutua sellaisen miehen kanssa, joka oli varakas ja näytti olevan Jumalan suosiossa: ”Hautaa vainajasi parhaaseen hautaamme”!

Mutta Aabraham piti välimatkaa näihin pakanoihin, kuten hän oli pitänyt Sodoman kuninkaaseenkin:

1. Moos. 14:23. En totisesti ota, en langan päätä, en kengän paulaa enkä mitään muuta, mikä on sinun, ettet sanoisi: ’Minä olen tehnyt Abramin rikkaaksi.’

Sellainen, joka ei omistanut maata, oli muukalainen. Lootkin oli muukalainen, vaikka istui hallinnoivien seurassa (1. Moos. 19:9). Maata ei mielellään myyty muukalaisille, kuten ei tehdä tänä päivänäkään, semminkään jos tällä on toinen uskonto.

1. Moos 23:7-9. Niin Aabraham nousi ja kumarsi maan kansalle, heettiläisille, ja puhui heille sanoen: ”Jos teidän mieleenne on, että minä hautaan ja kätken vainajani, niin kuulkaa minua ja taivuttakaa Efron, Sooharin poika, antamaan minulle Makpelan luola, joka on hänen omansa ja on hänen vainionsa perällä. Täydestä hinnasta hän antakoon sen minulle perintöhaudaksi teidän keskuudessanne.”

Abraham halusi normaalit kaupat, ettei hän jäisi kiitollisuuden velkaan tai riippuvuuteen heettiläisistä. Ja hän saisi ensi kertaa ikiomaksi palasen sitä maata, jonka Herra oli hänelle luvannutkin – laillisesti ja rauhanomaisesti.

Mutta maata hänelle ei haluttu myydä korkeastakaan hinnasta, vaikka saman aikaan teeskenneltiin suurta ystävyyttä:

1. Moos 23:10-11. ”Mutta Efron istui siellä heettiläisten joukossa. Ja Efron, heettiläinen, vastasi Aabrahamille heettiläisten kuullen, kaikkien, jotka kulkivat hänen kaupunkinsa portista, sanoen: ”Ei, herrani, vaan kuule minua. Vainion minä lahjoitan sinulle ja myöskin luolan, joka siinä on, minä lahjoitan sinulle; kansalaisteni nähden minä sen sinulle lahjoitan. Hautaa vainajasi.”

Eli, maatilkulla ei oikeastaan ollut sinänsä suurta arvoa, koska se voitiin noin vain antaa lahjomalla pois. Siksi hämmästyttää seuraava heettiläisen veto, jota ei voi pitää vitsinä:

1. Moos. 23:12-15. Ja Aabraham kumarsi maan kansalle ja puhui Efronille, maan kansan kuullen, sanoen: ”Jospa kuitenkin – oi, kuule minua! Minä maksan vainion hinnan; ota se minulta ja anna minun haudata siihen vainajani.” Efron vastasi Aabrahamille, sanoen hänelle: ”Herrani, kuule minua. Neljänsadan hopeasekelin maa, mitä se minulle ja sinulle merkitsee? Hautaa vainajasi.”

Neljäsataa hopeasekeliä oli hirmuinen kiskurihinta. Jos verrataan sitä Jeremiaan pellon ostoon Anatotissa, joka oli seitsemäntoista hopeasekeliä (Jer. 32:6-15) tai ylipappien verirahoilla ostamaan savenvalajan peltoon pääkaupungin alueella, joka maksoi kolmekymmentä hopeasekeliä, ja josta tuli sitten hautausmaa (Matt. 27:3-8), niin ero on huikea. Tuohon aikaan ei ollut inflaatiota eikä valuttakeinottelua. Hopea oli aina hopeaa ja maa maata.

Näistä edellämainituista kolmesta maasta käytetään Raamatussa samaa sanaa – hepreaksi ”saadaj”, kreikaksi ”agros” – Pelto, keto, vainio, maa, maa-ala. Eli niillä ei ollut eroa maan laadussa. Mahdollisia kokoeroja ei mainita, mutta kaikki ne mahtuvat tavallisen vainion tai pellon nimikkeen alle. Luola taas on tavallinen ilmiö Israelissa. Kalkkikivi on helposti murenevaa ja louhittavaa, vesi koversi sitä, jopa tamaanit kaivoivat itselleen kolon kallioon, jos sattui sopivasti rapakiveä kohdalle. Pikemmin Makpelan luola vähensi peltopinta-alaa.

Heettiläiset eivät siis oikeasti halunneet, että Aabraham pääsisi itsenäisesti pureutumaan maaomistukseen. Mutta Efron oli ylimielisyydessään tullut sanoneeksi kiskurihinnan, ja tätä Abraham oli odottanutkin. Hän tarttui näihin sanoihin:

1. Moos. 23:16-18. Kuultuaan Efronin sanat Aabraham punnitsi Efronille sen rahasumman, jonka tämä oli maininnut heettiläisten kuullen, neljäsataa hopeasekeliä, kaupassa käypää. Niin Efronin vainio, joka on Makpelassa itään päin Mamresta, sekä vainio että siellä oleva luola ynnä kaikki puut, jotka kasvoivat vainiolla, koko sillä alueella, joutuivat Aabrahamin omaksi kaikkien heettiläisten nähden, jotka kulkivat hänen kaupunkinsa portista.

Voiko Aabrahamin omistuksen laillisuutta kukaan nyt inhimillisestikään epäillä. Ehkä pakanat eivät tienneet, että Aabrahamilla oli tuhannen hopeasekelin pesämuna hallussaan, jonka hän oli saanut kuningas Abimelekiltä Egyptissä (1.Moos 20:16). Herra todella piti huolta Aabrahamista.

Ja Aabraham tunkeutui Makpelan luolaan, jonne hän valmisti haudan, ja laski sinne rakkaan Saaransa. Ja tämä maa-alue oli alku kaikelle Israelin maalle – johon sitten Jeesus syntyi.

Rinnakkainen kuva tulee jotenkin mieleen: Niinhän Jeesuskin tunkeutui kärsimysten ja vastustuksen läpi Tuonelaan, tempasi sen itselleen ja pani toimeen vallankumouksen. Jumalan jalka laillisesti ja oikeudellisesti astui tämän maailman päälle mikä – kuten tiedämme – on vielä toistaiseksi pahan vallassa (1. Joh. 5:19).

Jeesus otti kuoleman haltuunsa. Ja sen seurauksena maa tulee kerran antamaan vainajansa ilmoille (Jes.26:19). Kuolleet virkoavat eloon, ja me saamme ylösnousemuksen ja ikuisen elämän.

Eikö olekin mahtava joululahja.

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *