”Kuuluuko veli Meller veljien kirkkoon?” – The Brethren osa 1

”VAI tuollaista sinulta, Leo, kysyttiin…”

Istuimme pidemmän tovin ääneti. Kun kaupungin kadut ja risteykset vaihtuivat pohjoiseen suuntavaksi maantieksi, Lehtonen hymähti ja kysyi, olenko lukenut hänen kirjansa rukouksen miehestä Yrjö Mylleristä.

Vastattuani lukeneeni jopa kahdestikin, niin Lehtonen totesi:

”Siinä on parhaimpia kuvauksia siitä, mitä on niin sanottu veljien kirkkoliike – Myller oli veljesläinen.”

Hetki äänettömyyttä.  Sitten Lehtonen jatkoi:

”Kyllä se on Totuuden Henki itse, joka on asettanut sinut, Leo poikani, pohdiskelemaan sitä, mitä kysyit minulta. Oikeastaan olen rukoillutkin Elma-puolisoni kanssa, että Pyhä Henki johtaisi sinut tuohon veljien teologian ytimeen – siinä on kysymys ei suinkaan ainoastaan lopun ajan raamatunkohtien oikeasta ymmärtämisestä vaan koko pyhän Raamatun, totuuden sanan, oikeasta jakamisesta ja käyttämisestä.”

Olin, kuten on tapana sanoa, aivan ikivihreä teologisissa tietämättömyyksissäni – puhumattakaan jostakin veljesliikkeen teologiasta.

Tunnustan, että ajomatkan aikana annoin sijaa sellaisellekin ajatukselle, että mitäpä jos kyseinen oppirakennelma on kuin jehovalaisten oppi tai muu harha? Minun täytyisi tietysti ensi tilassa erota Lehtosen palveluksesta – mutta mitä sitten seuraisikaan elämässäni?

Saavuimme Keravalle. Edessä oleva yö oli jälleen yksi sellaisia, jolloin yöpyisin päärakennuksen ullakkokerroksessa ja yhteisen koko kylän aamuhartaushetken jälkeen valmistautuisin palaamaan johtajani kanssa Helsingin Kruununhakaan Kuvan ja Sanan toimistoon. Näin oli Lehtonen jo hahmotellutkin ajomatkalla Keravalle.

VAAN eipä aamun sarastaessa ollutkaan tiedossa matkaa Kruununhakaan.

Minut kutsuttiin Ension aamiaispöytään nauttimaan kaurapuurosta ja hillosta.  Aamiaisen jälkeen talon tapaan kuului hiljentyä päivän rukousaiheitten käsittelyyn polvirukouksessa. Nyt rukoushetkeen sijoittui erityinen rukousaihe: Ensio rukoili minun puolestani erikoissisältöisen rukouksen. Hän kiitti Totuuden Henkeä siitä, että Hän oli avannut opetuskanavan Kolmiyhteyden ja Leo-veljen välillä – jota kanavaa myöten alkaisi Leon opettaminen totuuden sanan oikeaan jakamiseen.

Ensio Lehtonen käytti suurimman osan aamurukoushetkestä eräänlaisen pikaraamattutunnin pitämiseen – viivyimme pitkään polvilla, ja kun nousimme, jäimme istumaan hiljentymishuoneen tilaan. Lehtonen alkoi selvittää minulle, mitä merkitsee ”totuuden Sanan oikea jakaminen”: kuulin erilaisista armotalouskausista, siitä, miten Pyhä Henki eri jaksoissa kuljetti ihmisiä erityisiin Jumalan koko ilmoitustotuuden erityisosioihin, aina riippuvaisuudessa siitä, mikä milloinkin oli Jumalan kansan syvintä tiedon ja totuuden tuoreen tuntemisen tarvealuetta.

Jotakin olin lukenut ja jotakin kuullut julistettavan tästä aihemaailmasta. Mutta mitään sellaista, mitä johtajani opetti minulle kolme-neljä tuntia kestäneen yksityisraamattuopetuksen puitteissa, en ollut koskaan tuohon mennessä kuullut.

Helsingin matka jäi tuolta päivältä.

Ensio Lehtonen jutteli kanssani yhdestä ja samasta aihemaailmasta käytännössä kokonaisen työpäivän ajan. Joitakin kertoja orpolasten maailma vaati hänen huomiotansa – mutta sellaisiin hetkiin johtajani jätti käsiini painotuotteen, leikekirjansa avatun sivun tai muuta, joitten yhteinen nimittäjä oli totuuden Sanan oikean jakamisen opettaminen.

ILTAPÄIVÄLLÄ Lehtonen antoi käsiini puolisataa sivua käsittävän vihkosen. Vihko on edelleen arvokirjastoni hyllyllä. Se on amerikkalaisen tuomarin ja teologin tri C. I. Scofieldin kirjanen. Kannessa on otsikko – nyt jo tutuksi tullut lause – Totuuden sanan oikea jakaminen. Käännän katsettani vasemmalle, silmäni kiinnittyvät kirjahyllyn määrättyyn tasoon – siellä tiedän olevan Scofieldin pienen teoksen useampiakin painoksia kolmella, neljälläkin kielellä. Paikalla on myös juuri tuo vihkonen, jonka sain yhtä ihmisikää sitten johtajaltani hänen työhuoneessaan Keravan Ahjossa.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Lehtonen jatkoi:

”Ja kyllä minä, vaikka olenkin entinen vapaakirkollinen, josta kasvoi entinen helluntailainen, jossa liikkeessä palvellessani sain kokea johdatuksen astua luterilaisen herätyskristillisyyden valoon ja vieläkin olen lähinnä kansanraamattuseuralainen ja muromalainen luterilainen, niin kyllä – kyllä minä monilta totuuden kohdilta olen veljesläinen. Ei vähiten kysymyksen ollessa pelastavasta armo-opista – ja tietysti niin keskeisesti veljesteologiassa käytössä olevasta Raamatun lopun aikojen tapahtumien opetuksesta.”

En tiennyt mitä sanoa: en osannut sen enempää kysyä lisää selvittelyjä enkä toden sanoakseni tiennyt oliko kuulemani minua ajatellen hyvää tai huonoa tietoa.

Tuo päivä – vuorokausi – oli elämäni luonnollisten yhtä lailla kuin uuden taivaselämän virtojen varsinainen vedenjakaja.

Minulle avautui totuuden Sanan oikean jakamisen suunnaton todellisuus ja taito.

Raamatusta tuli aivan uusilla anneilla varustettu avattu totuuden Sana. 

Sen sijaan, että Raamattu olisi ollut pääasiallisesti hengellisen ja Hengen elämän oppikirja, se oli myös edeltä kirjoitettu koko luomakunnan historian oppikirja kaiken loppua myöten – profetian teos.

Jumala ennalta tiesi ja ilmoitti aina ihmiskunnan viimeistä sukupolvea myöten eri ihmisryhmien – kansojen ja heimojen – tulevat kohtalontiet.

MIKÄ löytö se olikaan minulle, kun sain käsittää, että Jumala katsoessaan ihmiskuntaa näkee kahtia jaetun ihmiskunnan – ensiksi Hänen omaisuuskansansa Israelin heimoineen, ja toiseksi kaikki muut ihmiset heimoineen, kansakuntineen, valtioineen ja valtioliittoineen.

Kaikki on edeltä nähty – ja Jumala valvoo näkemäänsä ja tietonsa ja tahtonsa mukaisesti toteuttaa tapahtumia maaplaneetalla.

Jumala ei ole sekunnin murto-osaakaan myöhässä tai ennen aikoja tekemässä ja sallimassa ja määräämässä.

Jumalalla on aikakausien ohjelma, ennalta kirjoitettu, ja oppiessani oikein jakamaan totuuden Sanaa, minulle avautuu Jumalan aivoitusten ihmeellinen maailma.

Nukahdin Päivölän maailmassa Scofieldin vihkonen tyynyni kulman alla.

Ja sitten heräsin uuteen päivään.

Minkälaiseen päivään!

JOHTAJANI muisteli eräällä ryhmämatkallamme Israeliin edellä kerrottuja aikoja.

Lehtonen kertoi rukoilleensa useita vuosia seuraajaa elämän työllensä. Joitakin kandidaatteja oli kulkenut Kuvan ja Sanan maailmoissa, vaan eivät valintakriteerit löytäneet vastakaikua sen enempää nais- kuin miespuolisissa henkilöissä.

Kandidaattien joukossa oli kolme teologia, kaksi naista kolmannen ollessa mies.  Naiset olivat kaksi maisteria: Annikki Kujala – joka työskenteli arvokkaan elämäntyön mitan Päivölän maailmassa lastensuojelun ja kasvatuksen armoitettuna tekijänä – ja teologi Helena Heikkinen, jonka elämän työhön mahtui myös ashramliikkeen pellolla oleminen monien sielujen siunaukseksi. Opin tuntemaan syvällisesti kummatkin sisaret ja Hengessä ja Totuudessa ihailin ja ihailen taivaaseen saakka heidän elämänsä mittaisia armoituksiansa.

Koetuspöydällä ollut veli Herrassa kulki hänelle valittua tietänsä. Olen sopinut kanssansa vuosikymmeniä sitten, etten nosta esille muisteluissani tai muutoin hänen nimeänsä. Kun hänen vaelluksensa kulki ulos Ensio Lehtosen vaikutuspiiristä, hänestä kehittyi joillakin tasoilla Lehtosen kriitikko – lähinnä kritiikin juuret löytyivät esimerkiksi Raamatun pneumatologiaan liittyvien totuuksien ymmärtämisestä toisella tavalla kuin Lehtonen luki ja ymmärsi Raamatun opetuksen Pyhästä Hengestä.

Lehtonen oli kokenut hengessään Jumalan tahdon olevan, että hänen työnsä jatkajan julistus- ja opetustehtävissä tulisi olla henkilö, joka oikein jakaa totuuden Sanan.

Israel oli avaintotuuksia – sen kohdalla ei saanut jäädä Jumalan ilmoitettu tahto pienimmänkään kirjaimen tai välimerkin kohdalla huomioimatta.

Tietenkin totuuksien totuus oli ilmoitus Jumalan Pojasta.  ”Jolla ei ole Poikaa, sillä ei ole Isää eikä Pyhää Henkeä!” Näin Lehtonen kirjoitti ja julisti ja eli todeksi perustotuutta.  Kun kuuntelin johtajani rukouselämän sanoja, niin huomasin, että niissä eniten olivat käytössä ilmaisut ”Pyhä Kolminaisuus” ja ”Jumalan Poika, rakkain Jeesukseni”.

Joskus minusta tuntui, että Ensio Lehtosen jokin opetus tai jopa useamman illan pituinen opetussarja oli kuin nostettu esiin Scofieldin kirjasesta Totuuden Sanan oikea jakaminen.

Blogipituuteni alkaa uhkaavasti täyttyä. Onnellista kyllä, jos Herra suo elämää ja Henkeä, niin tämä on ensimmäinen osa useamman blogin uudessa sarjassa. Jos sarjaotsikkoa takoisin, niin saattaisinpa valita tällaiset sanat otsikoksi: Elämäni   totuuden Sanan jakamisessa. 

KYMMENKUNTA vuorokautta edellä kuvatun Keravalla vietetyn yön jälkeen oli Päivölässä juhla. Olin kutsuttuna. Kutsuvieraitten joukossa oli jykevä luterilainen pappismies, tuolloin Helsingin lääninvankilassa sielunpaimenena työskentelevä syvällinen Raamatun opettaja ja sielunhoitaja.

En tuntenut tätä veljeä paljoakaan. Lehtonen esitti hänet minulle. Pappisveli saarnasi sunnuntain jumalanpalveluksessa Päivölän Valkean Karitsan kappelissa. Hän myös kattoi armopöydän ehtoollista varten. Messua seuranneessa kotijuhlassa Lehtonen haastatteli pappisveljeä – ja mitä kuulinkaan!

Pappi oli opiskellut Chicagon Moody Raamattuopistossa!

Itse olin saanut osallistua opintokirjan ulkopuolelta yhden lukukauden aikana Moodyn kursseihin, samalla kun työkseni olin opiskelemassa Lasten Kuvalehden siirtymistä offsetpainatukseen. Jälkimmäinen tapahtui Chicagon naapurikaupungissa Elginissä toimivan suuren David C. Cook säätiön kirjallisuusevankelioimiseen erikoistuneen toiminnan kehyksissä. Yhden lukukauden Lasten Kuvalehdet toimitin suurelta osin USA:ssa, jossa viivyin 6-8 viikkoa kerralla. Uusinta uutta olivat Cookin säätiön lahjoittamat fantastiset sarjakuvat, jotka käänsin suomeksi ja valmistutin offsetfilmeiksi Hämeen kirjapainossa Tampereella painamista varten (kiitos faktori Syvälahdelle, joka työsti Suomen päässä amerikkalaisen materiaalin).

Miksi tällainen vaihe Amerikassa?

Lehtonen koki Jumalan tarkoituksena olevan mainitun opetusjakson saaminen koko tulevan elämäni kutsumusvarustukseksi.

”Älä kaihda Amerikkaa, poikani Leo”, Lehtonen tapasi toistaa.

Tärkeätä oli tämä johdatus.

Raamatun ohella sain seikkaperäisen koulutuksen tuolloin sangen uuteen offsettekniikkaan, johon siirsin Lasten Kuvalehden valmistamisen Suomessa. Ja perustus rakentui seuraaville Amerikan reissuille ja niissä hankittavalle tiedolle ja opille. Ja kyllä Brethren-teologialla on vielä sanottavaa muistelmieni edistyessä.