Patmos-blogi

Kurinalaista kiitollisuutta

Reijo Telaranta Patmos Lähetyssäätiön hallituksen puheenjohtaja, talousneuvos Reijo Telaranta on ollut toimittajana ja päätoimittajana useissa isoissa lehtitaloissa. Vuonna 2005 hän jäi eläkkeelle Kotimaa-konsernin toimitusjohtajan tehtävästä. Hän on myös toiminut Hengen uudistus kirkossamme ry:n hallituksen puheenjohtajana. Reijon verkkosivut löytyvät osoitteesta www.reijotelaranta.fi
Julkaistu:

Oletko ehkä joskus huomannut, ettet nauti elämästäsi? Ulkonaisesti asiasi ovat kenties hyvin. Siitä huolimatta ilon ja innostuksen kipinä on jollain selittämättömällä tavalla päässyt sammumaan. Jos näin on käynyt, et ole ainoa. Moni elää jopa päivästä toiseen kuin paikoilleen juuttuneena.

Nuori australialainen nainen Hailey Bartholomew kärsi tuosta ongelmasta. Hän ei nauttinut elämästä, vaikka hänellä oli ihana aviomies ja kaksi suloista lasta, joita hän rakasti. Viimein Haileyn tyhjyyden tunne kasvoi niin ahdistavaksi, että hän lähti sielunhoitajan luo. Iäkäs nunna kuunteli Haileyn huolet ja antoi hänelle neuvon, joka muutti Haileyn ja hänen perheensä elämän.

Millainen tuo nunnan antama ihmeellinen ohje oli? Hän neuvoi Haileytä varaamaan jokaisesta päivästään hetken jonkun sellaisen asian ajattelemiseen, josta hän oli kiitollinen. Niinpä Hailey aloitti projektin, jolle hän antoi nimen ”365 kiitoksen aihetta”. Hän jopa kuvasi joka päivä kännykällään yhden asian, paikan, ihmisen tai tapahtuman, josta hän oli kiitollinen.

Kuvia ottaessaan Hailey löysi puolisostaan, lapsistaan ja elämäsään aivan uusia romanttisia, avuliaita ja huomaavaisia piirteitä. Etsiessään kiitoksen aiheita hänen ajatuksensa alkoivat kulkea kohti valoa, iloa, kiitollisuutta. Ihminen on taipuvainen näkemään yhä lisää asioita, joita hän ajattelee ja ehkäpä kamerallaankin etsii.

Haileyn henkilökohtaisesta projektista versoi vähitellen monenlaisia asioita. Kuvia kiitollisuuden aiheista kertyi niin paljon, että hän julkaisi niistä kirjan. Siinä sekä omilla nettisivuillaan Hailey kertoo, miten hän pääsi vapaaksi alavireisyydestä ja masennuksesta sekä oppi katsomaan elämää kiitollisena ja toiveikkaana.

Onko nunnan Haileylle antama yksinkertainen neuvo vain: ”Jälleen yksi hokkuspokkus temppu, jolla ihminen muka voi itse nostaa itsensä ylös suosta!”

Eipä taida olla. Raamatussa Psalmien kirja on nimittäin täynnä kiitosta ja kiitollisuutta. Myös profeetat ja apostolit kirjoittavat paljon kiitollisuudesta ja kiittämisen tärkeydestä silloinkin, kun monet asiat tuntuvat olevan huonossa jamassa. Raamatun henkilöt tuntuvat olevan samoilla linjoilla kuin Haileyn tapaama nunna.

Paavali tiivistää kiitoksen olemuksen ja merkityksen hienolla tavalla ensimmäisessä kirjeessään Tessalonikan seurakunnalle. Koko asia on kiteytetty kolmessa viidennen luvun jakeessa:

”Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa.” (1.Tess.5:16-18 KR 33/38)

Näiden kolmen asian, ilon, rukouksen ja kiitollisuuden perään Paavali kirjoittaa ikään kuin asian tärkeyttä alleviivaten: ”Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.”

Rukoilla jokainen toki voi pakonkin edessä tai käskystä, mutta ilo ei synny käskemällä. Tuskinpa käskystä tai velvollisuudesta viriää myöskään kiitollinen mieli. Miksi Paavali siis meni tuollaista käskynä kirjoittamaan?

Masentunutta ja arjen harmaudesta kärsivää Haileytä opastanut sielunhoitaja ymmärsi, Paavalin sanat. Jumalan tahto on, että meidän silmämme avautuvat näkemään, miten valtavan paljon kiitoksen aiheita me jokainen olemme jo saaneet ja päivittäin saamme.

Koko luomakunta maisemineen, kauniine auringonlaskuineen, vuodenaikoineen, kasveineen ja eläimineen tarjoaa huikean määrän kiitoksen aiheita. Samaa voimme sanoa omasta elämästämme ja meille tärkeistä ja rakkaista ihmisistä. Vaikka elämäämme toki sisältyy paljon myös vaivoja, sairautta ja vastoinkäymisiä, niin kiitosaiheiden lista on monin verroin pitempi.

Vuosi on vasta alussa, ystävät! Me voimme vielä varata tämän vuoden jokisesta päivästä hetken kiitosaiheiden ajattelemiselle. Me voimme vaikkapa aloittaa kiitoksen aiheiden kuvaamisen omalla kännykkäkamerallamme ja koota kuvista kirjan ”Minun kiitoksen aiheeni 2020”.

Siunausta ja iloa elämääsi, ystäväni!

 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (0)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *