Kun uskovien on piilouduttava

Vähitellen sitten selvisi, mihin suuntaan Herra halusi minun menevän ja missä aikataulussa. Joskus olin kärsimätön, kun piti olla tavallisissa maallisissa töissä, ja samanaikaisesti toiset saattoivat iloita jossakin ilman minua innostavissa kokoontumisissa. Oli vähän semmoinen ajatus, että maallinen työ oli hukkaan heitettyä aikaa? Ihmisillä oli usein kiire, mutta Jumalan valtakunta kulki omalla aikataululla hitaasti mutta varmasti ja hyvässä järjestyksessä. Mutta vaikea oli oppia myöskin sivussa olemista ja että Jumalan tahto tapahtuu ilman suurta rynnistystäkin tai peräti uskovien vaikenemisella.

Kun Jumalan kärsivällisyys odottaa, on se suurta armoa. Muuten hänen kiivautensa tuomitsisi maailman synteineen välittömästi tuhoon. Mutta nyt synninmitta saa pikkuhiljaa täyttyä itse kunkin kohdalla ja jos ei kääntymystä tule, eikä parannusta ilmene, on edessä ikuinen kadotus ja vaiva. Ps. 7:12-14. ”Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hän teroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi.” Tässä seurakunta toimii vain esirukoilijana hiljaa seuraten maailmanmenoa. On aika evankeliumille ja aika tuomiolle.

Aikoinaan Nooan rakentaessa pelastuksen arkkia Herran käskystä, oli se merkkinä etsikkoajasta ja armollisesta Jumalasta maailmalle. 1. Piet. 3:20. ”jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun jumalan pitkämielisyys odotti nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.”

Varmaan moni silloinkin mietti kaikkea muuta kuin uskoon tulemista, Jumalan luo kääntymistä ja tulevaa tuhoa? Maailmalla olivat mielessään omat kotkotuksensa. Monella olivat päällimmäisinä bisnekset, rahan tekeminen, ympäristösuojelu, harrastukset ja huvit, nauttiminen ja sekoileminen. Mutta ja arkin valmistuttua Nooa meni sinne perheensä kanssa ja odotti Herran toimintaa. Sitten Nooa meni arkkiin, Herra sulki oven ja peli oli pelattu. Ulos jääneiden tavaramerkki oli kuuntelemattomuus, he viis veisasivat Nooan saarnasta. Mutta eräänä sateisena päivänä he olisivat antaneet koko omaisuutensa kuullakseen vain yhdenkin todistuksen Jumalan armosta – he kaikki hukkuivat.

Kun rutto raivosi aikoinaan Euroopassa tappaen kymmeniä tuhansia ihmisiä lyhyessä ajassa, oli epätoivo ja kärsimys valtavaa. Sairastuttuaan ruttoon ihmiset eivät yleensä eläneet montaa päivää ja kuolivat suuriin tuskiin. Englannissa palkattiin ruton tarkastajia, jotka kiertelivät kaupunkien asuntoja. Heillä oli työstään merkkinä valkoinen keppi, josta heidät tunnistettiin. Kun nämä tutkijat saivat todetuksi ruton, talo määrättiin suljettavaksi. Sieltä ei saanut tulla ihmisten ilmoille. Oveen maalattiin merkiksi punainen risti ja naulattiin lappu, jossa oli rukous: Herra armahda meitä! Mitä seurakunta teki silloin, ei juuri mitään, paitsi hautasi ruumiita ja rukoili toivoen parasta ja peläten pahinta. Oli kova uskonkoetuksen aika, ei menestystä, ei voittoja.

Ei aina ole työn aika hengellisessä mielessä ja Herra lähettää omansa piiloon, syrjään, hyllylle, kammioon, pois ihmisten näkyvistä. Se on uusi tilanne maailmalle, joka on tottunut uskovaisten pyörivän kaikkialla ja touhuavan mitä erilaisimpia tilaisuuksia ja toimintoja Jeesuksen korottamiseksi kaikkialla näkyviin ja kuuluviin. 1. Kun. 17:3-4. ”mene pois täältä ja käänny itään päin ja kätkeydy Keritin purolle, joka on Jordanin itäpuolella. Sinä saat juoda purosta, ja minä olen käskenyt kaarneiden elättää sinua siellä.”

Maailma eli koettelemuksiaan ilman jumalan sanaa, ilman elävää seurakuntaa keskuudessaan. Profeetta oli piilossa erämaassa 3 ja ½ vuotta. Suljetuissa maissa, jossa kristityt ovat alistetut ja vainotut, Raamattu on kuuma kirja. Sitä vastaan hyökätään, sen sanomaa arvostellaan ja pilkataan, siihen uskovia teljetään vankiloihin ja tapetaan. Tämä toistuu historiassa jatkuvasti. Jo Jeremian aikana kuningas katsoi tarpeelliseksi polttaa Jumalan ilmoituksen ja vainota herran palvelijoita.

Jer .36:13-14,26. ”Baaruk vastasi heille: ”hän saneli minulle suustansa kaikki nämä sanat, ja minä kirjoitin ne musteella kirjaan. Silloin päämiehet sanoivat Baarukille: ”mene ja piiloudu, sinä ja Jeremia, älköönkä kukaan saako tietää, missä te olette.…. Ja aina kun Jehudi oli lukenut kolme tai neljä palstaa, leikkasi kuningas ne pois kirjurinveitsellä ja viskasi tuleen, joka oli hiilipannussa, kunnes koko kirjakäärö oli palanut loppuun tulessa, joka oli hiilipannussa….. Ja kuningas käski ottaa kiinni kirjuri Baarukin ja profeetta Jeremian; mutta herra kätki heidät.”

Neuvostoliitossa tämä sama ilmapiiri oli todellisuutta joka päivä, ateismin henki ja opetus hallitsivat kaikkialla ja kuitenkin sielläkin eli Jumalan seurakunta ja usko oli palavaa ja siunaavaa, Kristus oli heidän kanssa. Silloin Raamattuja ja sen osia etsittiin kodeista ja moni joutui vankilaan uskonsa tähden. Kotikokoukset olivat kielletyt. Alaikäisille ei saanut opettaa jumalasta, eikä julkisia kokouksia tai evankelioimista hyväksytty. Salainen poliisi kyttäsi ja kiusasi kaikkia kansalaisia paitsi puolueeseen (oli vain yksi puolue) kuuluvia ja etuoikeutettujen luokkaan kuuluvia ihmisiä. Maanalainen uskovien joukko seurasi Jeesusta kuuliaisesti uskossa ilman suurempaa ääntä.

Martin Niemöller perusti saksassa 1933 tunnustuskirkon, joka oli vastustamassa Hitlerin johtamia kansallissosialisteja. Hän oli ollut aiemmin heidän kannattajansa, mutta kokenut myöhemmin mielenmuutoksen. Vastustajana hänet tuomittiin keskitysleirille seitsemäksi vuodeksi. Sodan jälkeen hän oli mm. kirkkojen maailmanneuvoston johtajana. Hän kirjoitti kuuluisan runon, jossa kuvasi aikaansa natsien tekoja:

”ensin ne tulivat hakemaan kommunistit,  Enkä puhunut mitään koska en ollut kommunisti.

Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, Enkä puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä.

Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, Enkä puhunut mitään koska en ollut juutalainen.

Sitten ne tulivat hakemaan minut, Eikä silloin enää ollut ketään joka olisi puhunut puolestani.”

Niemöllerin isä, Heinrich, sananpalvelija hänkin, oli eräänä pyhäpäivänä ilmoitettu saarnaajaksi Essenissä. Jo varhain ennen jumalanpalveluksen alkua kirkko oli aivan täynnä ihmisiä. Mutta saarnavirttä veisattaessa poliisi tuli ja ilmoitti, ettei isä Niemöller saakaan saarnata. Se oli tyrmistyttävä kokemus jumalanpalvelusväelle. Vanha Niemöller kysyi poliisilta:

– Enkö minä saa lukea jonkin sanan raamatusta? Virkamies vastasi: – Raamatun lukeminen ei ole kiellettyä, mutta teillä ei ole lupaa lisätä siihen mitään. Vanha mies astui seurakunnan eteen ja sanoi: – Minun ei sallita saarnata täällä, mutta sen, mitä minä olen ajatellut puhua, Jumala sanoo paremmin. Minä luen psalmista 73 seuraavat jakeet:

”sentähden on ylpeys heillä kaulakoristeena, väkivalta on puku, joka heidät verhoaa; he pilkkaavat ja puhuvat väkivallan puheita pahuudessansa, he puhuvat kuin korkeuksista. Heidän suunsa tavoittelee taivasta, ja heidän kielensä kulkee pitkin maata; ja he sanovat: ’kuinka Jumala sen tietäisi, onko tietoa korkeimmalla ?’… Totisesti, sinä panet heidät liukkaalle, perikatoon sinä heidät syökset. Kuinka he joutuvatkaan äkisti turmioon! He hukkuvat, heidän loppunsa on kauhistava. Niinkuin unen käy herätessä, niin sinä, Herra, kun heräjät, heidän valhekuvansa hylkäät.”

Tähän kohtaan virkamies keskeytti Niemöllerin raamatun lukemisen. Hän huusi: – tällaista ei ole Raamatussa. Vanhus ojensi hänelle Raamatun ja poliisi luki lause lauseelta, miten voimakkain värein Pyhä kirja kuvaa jumalattoman tuhon.

Lopunajan kuvauksissa Raamattu näyttää lukijoilleen kuinka kaiken näkyvän tapahtumien takana on koko ajan Herra Jeesus, kaiken kunnian saanut ja ansainnut Kuningas, joka käyttää valtaansa vielä säästellen. Mutta aikanaan hän sallii armon tarjoamisen jälkeen tuomiota kuin saavista kaatamalla. Se johtuu evankeliumin hylkäämisestä ja halveksimisesta, joka on laaja-alaista ja tarttuvaa.

2. Tess.1:7-8. ”Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille.”

Seurakunta, uskovat näyttävät olevan kovin heikoilla ja avuttomina, alistettuna ja vainottuna, ilman ukoista suosiota, turvaa, piiloissaan, peloissaan. Silloin kaikki inhimilliset laskelmat pettävät, kaikki poliittiset tavoitteet ja tulevaisuuden suunnitelmat lakaistaan kuin roskat ilmaan. Silloin talous romahtaa ja omaisuus on kovin merkityksetöntä. Silloin kaikki vääryys, pimeys ja synti joutuu hänen valokeilaansa paljastuen. Silloin kaikki väärät tavoitteet osoitetaan huonoiksi pelastusrenkaiksi ja kaikki pelastusveneetkin ovat jo täynnä ja varattuja kuin aikoinaan Titanicin upotessa hyiseen valtamereen. Ihmiset huutavat paholaista avukseen ja kuolevat.

Uskovat viedään silloin piiloon, Herra kätkee heidät kuin Jeremian aikoinaan, kun vihan aallot ravistelevat yksi toisensa jälkeen maailmaa.

Jes. 26:20-21. ”Mene, kansani, kammioihisi ja sulje ovet jälkeesi, lymyä hetkinen, kunnes viha on ohitse mennyt. Sillä katso, herra lähtee asuinsijastaan kostamaan maan asukkaille heidän pahat tekonsa, ja maa paljastaa verivelkansa eikä surmattujansa enää peitä.”

Maailman tilanne ja ulkoiset olosuhteet asettavat rajoituksia, joita hyvinvointiin tottuneiden on vaikea hyväksyä, hermot menevät ja rähinä lisääntyy, pikku perkeleet riivaavat ihmisiä, ollaan ahdistuneita ja levottomuus kasvaa. Ei voi matkustaa, ei voi tehdä, mitä haluaisi. On kuin olisi vankilassa, vaikka onkin vapaana. Uskovissakin toiminnanihmiset, martta-kristityt, ovat aina kovilla, kun pitää odottaa. Jatkuvaan menemiseen, ääneen ja ihmispaljouteen tottuneen on vaikea keskittyä vain hyödyttömän tuntuiseen lukemiseen, kotiaskareisiin, rukoukseen ja hiljaisuuteen. On kuitenkin selvää, että seurakunnan ylösotto on Jumalan suunnitelmissa etukäteen valmistavaa aikaa uskoville. Kaiken keskuksena on Jeesus itse ja uskovat odottavat häntä.

Kun seurakunnan aika alkoi, se oli piilossa lukittujen ovien takana ennen helluntaita ja lähetystyön alkua. Lopussa seurakunta on taas lukittujen ovien takana vainojen pelossa. Tulee siis aika, jolloin kukaan ei voi tehdä työtä, hengellistä työtä. Kaikki pahuuden voimat maailmassa kohdistavat vihansa Jeesuksen omiin ja jumalan armollinen suoja pelastaa uskovat. Hetken näyttää siltä, että pimeyden valta olisi pääsemässä tavoitteeseensa. Se näyttää täsmälleen samalta kuin Vapahtajan täällä ollessaan. Luuk. 22:53. ”tämä on teidän hetkenne ja pimeyden valta.” Opetuslapset olivat kuin pelokas lammaslauma ja kukin pakenemassa taholleen. Suuren ahdistuksen ajan keskellä kristillisyys on kuin Kristus vainoojiensa edessä, pilkattu, häväisty, hylätty, yksin, ilman yhtään ihmetekoa, ilman suuria voittoja, ilman menestystä, ilman näyttävää valoa, ilman korotusta.

Kaiken tämän aja keskellä loistaa edessä Vapahtajan uhri ja risti, kuoleman ja häpeän puu, vihonviimeinen tavoite. Mutta se on silloin seurakunnan ainoa turvapaikka, ainoa toivo, ainoa taivaan ovi, ainoa uuden elämän portti. Eikä maailma näytä muuttuvan paremmaksi, eikä perkeleen raivo näytä loppuvan. Mutta Jumala salaa omansa maailmalta ja järjestää turvapaikan, ajaksi, joka on täsmälleen yhtä pitkä kuin aikoinaan elian piiloutuminen.

Ilm. 12:13-14. ”Ja kun lohikäärme näki olevansa heitetty maan päälle, ajoi hän takaa sitä vaimoa, joka oli poikalapsen synnyttänyt. Mutta vaimolle annettiin sen suuren kotkan kaksi siipeä hänen lentääksensä erämaahan sille paikalleen, jossa häntä elätetään aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa poissa käärmeen näkyvistä.”

1.Sinua, Jeesus, odotan, sua sydämeeni halajan. Sun majakses se valmista, sun asunnokses kaunista.

2.Sun Hengelläs se puhdista, pyhitä, uudeks uudista. Sen ovi sulje synniltä, himoilta lihan häijyiltä.

3.Oi valon lähde ainoa, sydämen yö sä karkoita, Mua Hengelläsi valista, kirkkaudellas kaunista.

4.Tee sydän köyhä tullessas rikkaaksi siunauksellas, Rikkaaksi viisaudesta, voimasta, rakkaudesta.

5.Niin tahdon nimes kunniaa sanoilla, töillä julistaa ja katsoa sen voitoksi, kun vain saan olla omasi.

virsi 302