Kun Jumala on äänettömällä

Ei kuulunut minkäänlaista vastausta.

Mies otti pari askelta lähemmäksi ja toisti kysymyksen. ”Rakkaani, kuuletko minua?”

Edelleenkään ei vastausta.

Mies otti vielä pari askelta vaimoaan kohti ja seisoi jo aivan tämän takana. ”Rakkaani, kuuletko minua?”

Nyt kuului vaimon vastaus: ”Kolmannen kerran rakkaani, kyllä minä kuulen!”

Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat olleet huolissaan siitä, miten mahtaa olla Jumalan kuulon laita? Kuuleeko Jumala todella rukouksemme? Ja jos kuuleekin, niin tavoittavatko myös hiljaiset kuiskauksemme ja heikot huokauksemme hänen korvansa?

Jos meistä tuntuu siltä, ettei Jumala kuule rukouksiamme, mielemme täyttyy helposti epäilyistä.

Yksi alkaa epäillä, että onko oma rukous ehkä niin rujo ja kömpelö, ettei Jumala ota sellaista kuuleviin korviinsa. Ehkäpä tilanne olisi toinen, jos osaisin rukoilla yhtä hienosti kuin jotkut toiset, hän ajattelee.

Toinen pohtii, onko Jumala kenties nukkumassa. Ehkä hän ei siksi kuule eikä vastaa minulle. Auttaisiko, jos korottaisin ääntäni ja kenties myös käteni ja rukoilisin näyttävämmin ja pontevammin?

Kolmas alkaa hiljaisuuden keskellä epäillä Jumalan olemassaoloa. Ehkäpä me vain huudamme hätäämme tyhjyyteen. Ehkä ei ole ketään sen enempää kuulemassa kuin vastaamassakaan rukouksiimme.

Epäilyt ovat olleet tuttuja myös Raamatun henkilöille. Psalminkirjoittaja parkaisee Psalmin 10 ensimmäisen jakeen kuin tuskaisen hätähuudon: ”Herra, miksi olet niin kaukana, miksi kätket kasvosi meil­tä ahdingon aikana?” (Ps 10:1)

Profeetta Habakuk huokaa heti kirjansa alussa: ”Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, — ja sinä et auta? (Hab 1:2)

Vaikka Jumala tuntuu olevan kaukana, hän on aina läsnä, vakuuttaa Paavali meille. Apostolien tekojen 17. luvun jakeissa 27-28 hän kirjoittaa: ”Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. (Ap.t.17:27-28)

Jos Jumala on aina läsnä, niin miksi hän vaikenee?

Syynä Jumalan vaikenemiseen voi olla se, että vaikka hän on aina läsnä elämässämme, niin me olemme itse kaukana Jumalasta. Tällöin Jumala odottaa meitä luokseen samalla tavalla kuin tuhlaajapojan isä odotti huonoille teille lähtenyttä poikaansa kotiin. Kun tuhlaajapoika kääntyi ja päätti palata, Isä juoksi häntä vastaan, sulki syliinsä ja osoitti hänelle sanoin ja teoin suurta rakkauttaan.

Toinen syy Jumalan vaikenemiselle voi olla se, että me emme rukoile Jumalan tahdon mukaisia asioita. Jos me pyydämme itsekkäästi, laitamme oman etumme toisten edelle tai jopa rukoilemme toisten vahingoksi, niin me emme rukoile Jumalan tahdon mukaisia rukouksia.

Apostoli Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään: ”Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti.” Isä meidän -rukouksen kohta ”Tapahtukoon sinun tahtosi” kuuluu mukaan kaikkiin rukouksiimme.

Kolmas syy Jumalan vaikenemiseen voi olla tunnustamaton synti, tai jokin asia minkä tiedämme Jumalan tahdon vastaiseksi, mutta emme silti tahdo siitä luopua. Profeetta Jesaja kirjoittaa: ”Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan, vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne. Teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule.”

Jumala ei halua jäädä hiljaiseksi ja etäiseksi. Hän odottaa tuhlaajapoikiaan ja -tyttäriään kotiin. Siksi Jumala antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh.3:16)

Hiljaisuuden syvin olemus ilmaistaan jo Vanhan testamentin lehdillä. Sefanjan kirjan 3. luvun jakeesta 17 löytyvät Raamatun 33/38 käännöksessä sanat: ”Hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua.” (Sef 3:17)

Rukoillaan siis, ystävät, rohkeasti Daavidin tavoin Psalmin 5 jakeiden 2-4 sanoin: ”Herra, kuule minua, huomaa huokaukseni! Kuninkaani ja Jumalani, kuule, kun huudan sinulta apua. Sinua minä rukoilen. Herra, jo aamulla kuulet ääneni, aamun hetkellä tuon sinulle pyyntöni ja odotan vastaustasi.” (Psalmi 5:2-4)

Siunausta päivääsi, ystäväni!