Kun Jeesus kutsui profeetan

Viron historia tuntee monia ihmisiä, joita on kutsuttu profeetoiksi. Vakavin oli epäilemättä Karl Reits (syntynyt 1885 Tallinnassa – ja kuollut 1941 Siimusti).

Ensimmäisen maailmansodan päättyessä suuri Jumala ilmoitti itsestään saksalaisten käsiin vangitulle virolaiselle Karl Reitsille, joka palasi Tallinnaan heinäkuussa 1921. Kolme kuukautta myöhemmin Herra alkoi valmistaa häntä tulevaan profeetalliseen työhön. Jumala valmisti työkalun itselleen kyynelten, katumuksen ja vakavien koettelemusten kautta. Elokuussa 1925 Reits näki Jeesuksen Kristuksen keskellä päivää. ”Sillä hetkellä näin selvästi, kun sisäinen osani meni sisään ikään kuin tulesta, ja kuulin sisälläni hiljaisen äänen sanovan: ”Te olette kastetut Pyhällä Hengellä ja tulella!” Hän sai profeetallisen tehtävän.

Aluksi hän yritti puhua kirkoissa ja rukoushuoneissa, mutta karkotusten jälkeen hän alkoi esiintyä julkisissa kokoontumisissa markkinoilla ja messuilla, minkä vuoksi hänet nimitettiin markkinaprofeetaksi. Häntä pilkattiin, eikä häntä otettu vakavasti. Hän oli profeetta, jonka julistus koostui yksinkertaisista suusta suuhun lausuttavista lausunnoista ja huudoista. Joskus se tapahtui joillekin ihmisille henkilökohtaisesti. Hän ei kehittänyt syvällistä teologista päättelyä, eikä hän näyttänyt jättävän jälkeensä muuta kirjoitettua aineistoa kuin ruumiin taskusta löytyneen kirjeen ja omaelämäkerrallisen luonnoksen, joka muistutti hänen hengellisistä kokemuksistaan ​​ja paljastuksiaan (pääasiassa kuuloaistimuksia).

Hän onnistui tapaamaan kolme kertaa valtionpäämiehen Konstantin Pätsin, joka piti häntä tyhmänä ja varoitti Reitsiä ihmisten pelottelusta. Pari kertaa hän yritti puhua armeijan ylipäällikön kenraali Johan Laidonerin kanssa, mutta tämä ei suostunut kuuntelemaan häntä ja pidätti hänet ja käytti jopa kumipapua Reitsiin. Reitsin seurakunta kyseenalaisti hänen julistuksensa. Monet ihmiset pilkkasivat profeettaa. Häntä hakattiin ja hänen päälleen heitettiin pilaantunutta ruokaa. Poliisi pidätti hänet useita kertoja. Hänet murhattiin saksalaisten sotilaiden toimesta Jõgevan kunnan Siimustin kylässä heinäkuussa 1941 ja hänet on haudattu Otin tilan yksityiselle hautausmaalle Pikknurmen kylässä Puurmannin kunnassa.

Virolainen ”Päevalehti” kirjoitti 16.10.1933 Reitsille annetusta taivaallisesta tehtävästä:

” Julista kansalle, sillä ihmiset ovat pahoja ja jumalattomia, että nyt on viimeinen aika, ja ihmisten on sovittava itsensä Jumalan kanssa ajoissa ennen kuin rauha on otettu maasta….. Pahuuden meri on täynnä hukkumista; menkää suurelle torille ja messupaikalle ja sinne kokoontuvat kaikki ympärilläsi asuvat maat. Mitä sinulla on, profeetat ovat puhuneet ja mitä Jumala tekee maailman lopussa….. Voi sinua! Tee parannus, etsi Jumalaa, lue Hänen sanaansa!”

Profeetta Reits julisti Viron kansalle yhdentoista vuoden ajan. Hänet erotettiin tasavallan suurimmista kirkoista ja jumalanpalveluksista. Toreilla häntä seurasi jumalanpilkka, ja ihmiset pitivät häntä hulluna tai parhaimmillaan vain vääränä profeettana. Profeetta Reitsin täytyi istua pidätyskeskuksessa. Samalla koulutuksen, kulttuurin ja kansallisten tunteiden yliarviointi korostui Virossa. Kuuluisille omistettiin yhä enemmän kunnioitusta tekojensa tähden, myös kirjoja ja patsaita. Kiitospäivä Jumalalle tuli yhä harvemmaksi lukuisissa juhlissa, kokouksissa, kouluissa ja parlamentissa. Synti rehotti.

Hän itse kirjoittaa: ”Löysin ymmärrystä vankilasta maailmallisilta ihmisiltä ja valaistuilta pakanoilta. He sanoivat minulle: ”Me olemme syyllisiä ja meidän täytyy istua siksi täällä, mutta sinulla ei ole syyllisyyttä! Jumalan sanan julistaminen on sallittua! ”Tällaista vainoa on helpompi kärsiä kuin hengeltään sokeiden uskovien vainoa.”

Profeetta vieraili toistuvasti presidentti Konstantin Pätsin luona ja rukoili julistaakseen valtakunnallisia rukous- ja rukouspäiviä pyytääkseen Jumalalta armoa ja rauhaa. Päts kutsui Reitsiä tyhmäksi ja lupasi antaa hänelle elinikäisen eläkkeen, jos hän luopuu kansan pelottelemisesta. 1939 Viron tasavalta alistettiin venäläisten tahdolle. 1940 presidentti Päts vahvisti henkilökohtaisesti uuden Venäjä-mielisen hallituksen. Sen jälkeen hänet vangittiin ja karkotettiin Siperiaan. Neuvostoliiton valloittamassa Virossa seurasivat vankeusrangaistukset, takavarikoinnit, kuolemantuomiot, murhat. Vuoteen 1941 mennessä yli 10 000 virolaista oli karkotettu Siperian kyliin ja aroihin. Presidentti Päts kuoli 1956 Kalininin kaupungin mielisairaalassa kaukana kotoa.

Eräällä torilla Reitsi julisti: ”Jumala on kääntänyt kasvonsa pois ihmisistä ja on tuleva vaikeita aikoja.” Ihmiset kysyivät: ”Mistä tämä vaiva on ja mistä se tulee?” Reits: ”Se tulee idästä.” Ihmiset: ”Mikä on tämän vaivan nimi?” Reits: ”Peto on tämän pahan nimi.” Ihmiset: ”Kuinka voimme tunnistaa tämän ongelman?” Reits: ”Sillä on pedon merkki” Ihmiset: ”Mitä tämä peto aikoo tehdä?” Reits: ”Aiheuttaa paljon kyyneleitä ja vaivaa.” Ihmiset: ”Kuinka kauan tämä peto viipyy?” Reits: ”Se on kaksi ja puoli aikaa, sitten peto tulee takaisin ja tekee taas kauheita asioita. Suuret väkijoukot pakenevat, on tuskaa ja kipua ja paljon kyyneleitä ja kärsimystä.” Sitten eräs nuori mies löi häntä kasvoihin. Reits sanoi hänelle: ”Sinäkin saat tuntea sen” ja jatkoi saarnaamista.

Hän tunsi hengessä, mikä kohtalo kohtasi hänen rakkaita maanmiehiä, jota hän oli varoittanut monta vuotta Jumalan johdolla ja pyrkinyt pelastamaan onnettomuuden. Toisen maailmansodan puhkeaminen vahvisti hänelle, että se, mitä ennustettiin, kolkutti jo ovelle ja että hänen työnsä oli valmistumassa. 1941 Kesäkuun ensimmäisinä päivinä tapahtui Viron suurimman sanaprofeetan, Karl Reitsin viimeinen ihme! Osaamatta sanaakaan venäjää, hän alkoi julistaa Jumalan tuomiota vangitsijoilleen sillä kielellä päättäen sanoilla: ”Minun arvottomalla ruumiillani voitte tehdä mitä haluat, mutta sieluni menee Jumalan tykö ikuiseen iloon!”

Murhatun profeetan taskusta löytyi seuraava kirje:

”Haluan kertoa teille kaiken, mitä Jahve Jumala on kertonut minulle Viron valtiosta. Tämä kaunis tasavalta, jonka Jumala on antanut Viron kansalle, otetaan heiltä pois, koska johtajat ja kansa ovat unohtaneet Jumalansa. Ja se annetaan pois. Valtionpäämies luopuu valtiosta vapaaehtoisesti. Sillä mitä viisautta on sillä, jolla ei ole Jumalaa? Suuri kauhu kohtaa johtajia, ja heidät viedään vangeiksi, ja kansa joutuu ikeen alle, missä he tuntevat nälkää ja janoa ja kärsivät kärsimystä. Tuli laskeutuu yhtäkkiä siivillään kaupunkiensa yli, eikä sitä ole kenelläkään. Ja monien maiden kaupungit tuhotaan, ja monet kansat joutuvat ahdistukseen. Viron kansa on hajallaan, kunnes he katoavat. Ja minä kuulin suuren äänen tulevan taivaan oikealta puolelta sanovan: ”Rukoilkaa Raamatun Jahve Jumalaa, joka loi taivaat ja maan ja vesien lähteet.”

Kun Jumala laittaa profeettansa huutamaan ajassa, on kyse tulevasta tuomiosta, jota ennakoimaan tämä on lähetetty. Mutta silloin on vielä armonaika, silloin vielä voi kääntyä, tehdä parannuksen, pelastua. Jumala puhuu ihmisen kautta, sanansa kautta, mutta kuullaanko sitä? Ovatko ihmismielet jo niin kylmenneet, etteivät sydämet säry Herran edessä? Joutuuko Kristus taas itkemään ihmisiä, jotka hylkäävät hänen lähettämänsä ihmiset, se on hänet itsensä? Tekeekö jokainen aika samat virheet, työntävätkö ihmiset aina Kristuksen luotaan ja valitsevat Barabbaan? Kelpaako ihmisille vain kuollut Jumala, joka ei puhu heille mitään?

Jumalan periaatteista ensimmäisiä on hänen sanansa muuttumaton valta ja ilmoitusluonne, jolla hän vetää yhteyteensä uusia ihmisiä. Sanansa kautta hän aikoinaan loi kaiken kuudessa päivässä ja sanansa kautta hän tuhoaa kaiken hetkessä. ”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.” Jes.66:2. Totuuden keskellä kulkee kuitenkin hänen armonsa kärsivän Vapahtajan hahmossa puhuen laupiaasti ja ystävällisesti. Silloin joku aina löytää Jumalan kautta hänen ihmeellisen pelastussanomansa, ja hänellä on silloin nöyrä asenne pyhän sanan edessä. Sen Herra näkee ja vastaa. Hän katsoo taivaasta tämän puoleen armeliaasti ja siunaa häntä.

Mutta Jumalan sanan kantajat ovat vihattuja, pilkattuja ja heitä arvostellaan jatkuvasti. Muotojumaliset hylkäävät heidät ja heitä kutsutaan ahdasmielisiksi, konservatiiveiksi, fundamentalisteiksi, vanhoillisiksi, pietisteiksi, uudistuksen vastustajiksi. Mutta todellisuudessa juuri he ovat uudistajia, heidän kauttaan Herra toteuttaa valtakuntaansa täällä alhaalla. Hän vahvistaa heitä kuumimmalla hetkellä kestämään. ”Kuulkaa Herran sana, te, jotka olette aralla tunnolla hänen sanansa edessä: Teidän veljenne, jotka vihaavat teitä ja työntävät teidät luotaan minun nimeni tähden, sanovat: – Osoittakoon Herra kunniansa, että me näemme teidän ilonne! Mutta he joutuvat häpeään” Jes.66:5. Loppujen lopuksi tulee arvostelijoiden ja vainoojien osaksi häpeä, sillä Herra itse sotii sanansa puolesta. Taistelu on hänen, hänen kunniastaan on kysymys. Kaikki suunsoitto on vain hetken kestävää ja sitten tulee kuoleman hiljaisuus. Jumala on puhunut.

”Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa.” Snl.28:14.

1.Maailma synnissä iloitsee Ja hekumassa leikitsee, Siksi kuin se viimein nääntyy. Vapaana petos juoksee, Totuutta ei moni tottele, Se valheeksi kääntyy. Voi murha, verenvuodatus Ja viha, vaino, kiroilu Merellä, maalla pauhaa; Ei löydy missään rauhaa!

2. Maa irstautta on täynnä, Hulluuteensa päänänsä Se nuoret, vanhat vetää; He haureutta himoovat, Myös muita houkuttelevat Ja makein sanoin pettää. Tästä iloita voi saatana, Joukkonsa kanssa riemuita, Kun synti saapi vallan, totuuden maahan tallaa.

3. Kas itseään kuinka kääntelee Tuo turha raukka, vääntelee Kalliissa puvussansa, Eikä ajattele loppuaan, Ei että hän, kuin ruoho maan, Lakastuu aikanansa. Missä on silloin koreus, Maailman häijy haureus, Kun mato silmää kaivaa Ja sielu kärsii vaivaa?

4. Kas näistä Herra nuhtelee, Profeettain kautta uhkailee Kansalle rangaistusta; Hän saarnauttaa sanaansa, Että on aika palata Ja tehdä parannus; Maa, meri, tähdet, taivaat, Ne merkeillään neuvovat, Varoittavat meitä Hylkäämään synnin teitä.

5. Myös elämän varat vähenee, Ja köyhyys meitä lähenee Elämän hurjan tähden; Kun synti sielun vallitsee, Se ruumiinkin rampauttaa Vaivaiseksi kaikkien nähden. Rakkaus, rauha raukenee Ja sydän paatuu, kovenee, Ymmärrys, järki nääntyy; Näin kaikki loppuun kääntyy.

6. Kun Herran torvi kajahtaa Ja vuorten vahvuus vavahtaa, Ei kukaan silloin kestä. Maan piiri silloin hukkuu, Tyhjäksi kaikki muuttuu Olostaan entisestä; Kaikki kuolleet esiin kutsutaan, Pahoille työnsä kostetaan, He heitetään vaivaan, Iäiseen itkuun aivan.

7. Vaan hurskaat iloon kannetaan; Armosta autuus annetaan, Vaikka ansiota ei heillä, He iloisesti silloin veisaavat, Kristusta kunnioittavat Sieluillaan säästyneillä; Siellä on heillä majansa Valossa, kirkkaudessa, Kun loistaa itse Luoja, Pyhiensä turva, suoja.

8.Oi Jeesus, anna viisautta, Että välttää murheen laaksossa Mä synnin paulat voisin; Tuloasi aina muistaisin, Synnistä kauas luopuisin, Kaikille hyvää soisin; Kun kuolema rintaani kolkuttaa, Sydäntäni tauti ahdistaa, Oi Jeesus, ota huomaasi Mun ruumiini, sieluni suojaasi!

Virsi 599