Kun Jaska rukoili

Jaska kertoi olleensa kadunkulmassa Pelastusarmeijan patavahtina ennen joulua. Hän oli saanut sukulaiseltaan talvitakin ja siinä oli ommeltuna mersun-merkki. Eräs nainen oli ruvennut moittimaan häntä siellä kadun kulmassa sanoen: – On se kumma, kun tuommoiset Mersun omistajat tulevat tänne keräämään ihmisten rahoja? Jaska ei kuitenkaan omistanut edes autoa, mopoa tai polkupyörää. Sanoinkin hänelle, että ottaisi ensi kerralla takin merkit pois näkyvistä.

Olimme olleet monta päivää Venäjällä ja Suomessa julistamassa evankeliumia vuosien ajan. Kuulin tuntikausia hänen kertomuksiaan monista minulle tun­temattomista ihmisistä ja heidän elämästään. Joitakin tapauk­sia kirjoittelin muistiin ja julkaisin kirjoissani, sekä kerroin puheissani. Ajaessamme au­tolla kylien halki hän osoitti sormellaan taloja, mökkejä ja tilo­ja sanoen, kuka missäkin asui ja mitä olivat sanoneet tai teh­neet. Jaska oli herkkä mies, hän näytti tunteensa, hän iloitsi ja itki. Vieläkin kuulen hänen inhimillisen äänensä eri tilanteiden yhteydessä. Hän oli myös rukouksen mies, joka muisti näitä ih­misiä, todisti heille Jeesuksesta. Jaska kuoli varhain monenlai­sen sairauden murtamana.

Ajoimme erään talon ohi Savossa ja Jaska osoitti sitä sormellaan ryhtyen kertomaan siihen liittyvää historiaa. Talo tai paremminkin pieni mökki oli ollut erään vanhan naisen viimeinen asunto. Siellä Jaska oli käynyt aikoinaan kylässä monta kertaa. Nainen oli uskossa ja niin heillä oli ollut siunattuja hetkiä yhdessä Kristuksen edessä.

Kerran nainen sanoi Jaskalle, että talon vieressä oli iso irtokivi keittiön ikkunan luona. Hän pyysi, että Jaska rukoilisi kiven pois siitä pilaamasta maisemaa. Jaska kertoi olleensa vaivautunut, eikä hänellä ollut kokemusta tällaisesta kiven siirrosta. Mutta nöyränä Herran palvelijana hän kuitenkin rukoili, että Jeesus siirtäisi kiven pois paikaltaan. Kahvit juotuaan hän lähti jatkamaan taas matkaansa.

Puolen vuoden kuluttua Jaska tuli taas paikkakunnalle ja ajatteli mennä vanhaa naista morjenstamaan. Ja kas kummaa, ikkunan edessä ollut suuri kivi oli poissa? Keväällä oli paikalla tehty tietyötä ja oikaistu paikallisia mutkia. Ilmeisesti routa oli sulanut kiven alta, koska se oli eräänä yönä itsekseen vierinyt tien yli pelolle. Keskustelun jälkeen nainen oli täysin varma, että Jaskan rukous oli sen saanut aikaan ja oli hyvin kiitollinen hänelle ja tietysti rukouksia kuulevalle Jumalalle.

Toinen mieleen painunut seik­ka Jaskasta oli se, että ihmiset luottivat häneen ja pyysivät häntä käymään luonaan, sukulaistensa luona, rukoilemaan puolestaan ja sairaalakäynneille. Usein tavatessamme hän kertoi olleensa taas yöllä sairaskäynnillä jonkun kuolevan lähimmäisen vuo­teen ääressä, kun oli pyydetty. Mahtaa olla kerran taivaassa monta, jotka sanovat, että Jaska se vei heidät kerran etsikonpäivänä Jeesuksen luo?! Jaskan hautajaisissa oli monta minulle tuntematonta ihmistä, jotka kiitollisina muistelivat häntä. Jeesus oli vienyt hänet kotiin.