Kristus on ajallisen historian voittoisa Herra

Apostolien tekojen luvun 4 jakeen 25 mukaan Psalmin 2 on laatinut kuningas Daavid, Pyhän Hengen sanallisesti inspiroimana: ”Sinä, joka Pyhän Hengen kautta, isämme Daavidin, sinun palvelijasi suun kautta, olet puhunut…” Psalmin 2 ensisijainen asiayhteys liittyy Vanhan testamentin historiallisesti kuvaamien Jerusalemista johdettujen Daavidin ja Salomon kuningaskuntien kuninkuuteen. Mutta psalmin sisältö osoittaa, että se on myös samalla vahvasti profeetallinen. 

Uuden testamentin kirjoittajien – jotka tarjoavat meille Pyhän Hengen arvovaltaisesti innoittaman tulkinnan yhtä lailla Pyhän Hengen inspiroimina syntyneistä Vanhan testamentin teksteistä – mukaan Psalmi 2 on täyttynyt ja täyttyy Jumalan Pojassa Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen Välimiehen työhönsä liittyvien Profeetan, Papin ja Kuninkaan virkojen myötä. 

Psalmin 2 avainjae on 2:7: ”…Hän lausui minulle: ’Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.’”  Hebrealaiskirjeen luvun 1 jakeen 5 mukaan Psalmin 2 jae 7 viittaa Jeesuksen iankaikkiseen olemukseen Jumalana, Jumalan Poikana. Matteuksen evankeliumin luvun 3 vahvasti kolminaisuusopillisissa jakeissa 16–17 kyseinen psalmin jae viittaa Jeesuksen kasteeseen, joka merkitsi Jeesuksen vihkimistä Papin virkaansa ja hänen voiteluaan Hengellä. 

Erittäin tärkeää on havaita myös se, että niin Roomalaiskirjeen luvun 1 jae 4 kuin Apostolien tekojen luvun 13 jakeet 26–41 – etenkin jakeet 32–33 – selittävät Psalmin 2:7 tarkoittavan sitä, että nimenomaan ruumiillisessa ylösnousemisessaan kuolleista ja taivaaseenastumisessaan Jeesus Kristus myös julkisesti osoitti olevansa Jumala Jumalan ainosyntyisenä Poikana sekä Isän asettama ja Pyhän Hengen voitelema Vanhan testamentin ennustama Messias ja Kuningas.

Kuten puhdasoppista luterilaisuutta edustava Olaus Svebiliuksen Lutherin Vähän katekismuksen yksinkertainen selitys vuodelta 1689 opettaa ”Toinen uskonkohta: Jumalan Poika ja lunastus” -kohdan kysymys/vastaus numero 45:ssä, Kristukseen viitaten ja psalminkohtiin 8:7; 2:6 ja 110:1 tukeutuen:

”Mikä on hänen kuninkaallinen virkansa? Hän ei hallitse vain kaikkea taivaassa ja maassa, vaan erityisesti myös Siionissa, siis hänen armonsa valtakunnassa ja kristillisessä seurakunnassa. Hänellä on myös taivaallinen valtakuntansa.”

Tämän kanssa yhtäpitävästi opettaa apostoli Pietari Apostolien tekojen luvun 2 jakeiden 22–36 helluntaisaarnassaan messiaaniskuninkaallisen Psalmin 110 pohjalta, että Kristus on ylösnousemuksessaan ja taivaaseenastumisessaan astunut daavidilaiselle kuninkaalliselle valtaistuimelleen, Toisen Samuelin kirjan luvun 7 jakeen 14 edellytysten mukaisesti, ja jatkaa nyt kuninkaallista hallintaansa aina siihen asti, ”…kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.”

Samaan tapaan on Psalmin jakeen 2:7 ja tämän myötä koko Psalmin 2 sisällön tulkinnut koko vanha evankelinen sananselitysperinne. Kalvinistisen reformaation raamattuteologiaa selkeästi edustava englanninkielinen Geneva Bible eli Geneven Raamattu vuodelta 1560 sanoo kyseisen jakeen ”tänä päivänä” -kohtaan liittyvässä viitteessään näin:

”Se merkitsee…aikaa, jolloin Daavid nousi esiin Jumalan valittuna. Samoin näitä sanoja sovelletaan Kristukseen hänen ensimmäisen tulemuksensa ja maailmalle julki tekemisensä yhteydessä.”

Psalmin 2 jakeet 1–5 puhuvat kansakuntien, kuninkaiden ja ruhtinaiden Jumalaa ja hänen totuuttaan vastaan suunnittelemista hankkeista ja vehkeilyistä ja niiden lopulta saamasta vanhurskaasta Jumalan tuomiosta. Apostolien tekojen luvun 4 jakeiden 25–28 mukaan tällainen vehkeily saavutti merkittävän täyttymyksensä, kun:

”…tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa, tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi…”

Pane merkille, edellä esitetyn nojalla, tämäkin totuus: ”Maan kuninkaat ja ruhtinaat”, mukaan lukien myös kaikki niin sanotut raharikkaat ”kaaoksen mestarit ja yliherrat”, voivat kyllä päättää vehkeillä kolmiyhteistä Jumalaa, Hänen säätämiään luomisjärjestyksiä ja tarkoituksia sekä Herran Jeesuksen Kristuksen hallintaa ja kuninkuutta vastaan. 

Mutta nämäkään ”suurmestarit ja yliherrat” eivät voi mitään kaikkivaltiaan Herran edeltämäärättyä säätämystä vastaan. Ihmiset voivat kyllä päättää ja ”yhdessä neuvotella” erilaisista hankkeistaan ja jumalattomistakin pyrinnöistään, mutta Jumala säätää ja määrää.   

Kristikunnan suurimpiin teologeihin lukeutuva Aurelius Augustinus sanoo 420-luvun alkuvuosilta peräisin olevan Enchiridion ad Laurentium -käsikirjansa eli Usko, toivo, rakkaus -pienoisdogmatiikkansa (suom. Timo Nisula, Kirjapaja, 2004) sivuilla 120–121 ja 122 seuraavasti:

”Koska Jumala on korkein hyvä, hän käytti myös pahoja tekoja hyvään…Herran teot ovat suuria, ja kaikki hänen tahtomisensa on tarkkaan punnittu, koska ihmeellisellä ja käsittämättömällä tavalla sitäkään, mikä tehdään vastoin hänen tahtoaan, ei tehdä ilman hänen tahtoaan. Mitään ei tapahdu, ellei Jumala sitä salli, eikä hän salli tapahtumia vastentahtoisesti, vaan aina tahtonsa mukaisesti. Hyvä Jumala ei sallisi pahaa tapahtuvan, ellei hän kaikkivaltiaana kykenisi tekemään pahastakin hyvää…”

”Oli tahtoja miten paljon hyvänsä, olivatpa ne enkelien tai ihmisten, hyvien tai pahojen, Jumalan kanssa samaa tai eri asiaa haluavia tahtoja, niin kaikkivaltiaan tahto on aina voittamaton. Se ei voi koskaan olla paha, ja silloinkin kun se rankaisee pahaa, se on vanhurskas, eikä vanhurskas varmasti voi olla pahaa. Jumala on siis kaikkivaltias…Silti hän ei tee mitään väärää. Kaiken hän tekee omasta tahdostaan. Kaiken, minkä hän tahtoo, hän myös tekee.”

Augustinuksen opetus nousee vankasti Pyhästä Raamatusta: Jumala on se, joka vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, jotta Hänen hyvä tahtonsa loppuviimeiseksi tapahtuisi, kuten Paavalin Filippiläiskirjeen luvun 2 jakeessa 13 opetetaan. Tämä opetus puolestaan nojaa niihin totuuksiin, joita opetetaan Efesolaiskirjeen luvun 1 jakeessa 11 sekä Jesajan kirjan luvun 46 jakeissa 9–11. Herra Jeesus ei turhaan opettanut uskovia rukoilemaan Isä meidän -rukouksessa, että ”tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa”, Luukkaan evankeliumin luvun 11 jae 2. 

Ihminen, yhtä hyvin jumalaton kuin jumalinenkin, toimii ulkoapäin pakottamattoman eli vapaan ja persoonallisen tarkoituksellisen tahtonsa ohjaamana, mutta tämäkin kaikki toteutuu kaikkivaltiaan Jumalan kaitselmuksellista tahtoa toteuttaen. Muista sekin, että tähän Herran suvereeniin tahtoon sisältyy se, että Kristuksen seurakunta rakentuu ja kasvaa historian kuluessa ja että ”tuonelan portit” petovaltoineen antikristuksineen kaikkineen eivät tule Kristuksen seurakuntaa voittamaan, kuten Kristus itse profeetallisesti lupaa Matteuksen evankeliumin luvun 16 jakeessa 18.     

Psalmin 2 messiaanisen ja Kristuksen kuninkuuteen keskittyvän täyttymisen liikkeellelähdön ajallinen ja pelastushistoriallinen asiayhteys on siis Uuden testamentin tarjoaman tulkinnan nojalla selvä. 

Jumalan Pojan inkarnaation, ristinkuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen myötä Jumala asetti iankaikkisen Kuninkaansa Siioniin, ”pyhälle vuorelle”, ja kansakuntien kapinallisista vehkeilyistä huolimatta Kuningas on hallitseva, kunnes:

”…minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.”

Kristus, Messias ja Kuningas, on musertava hänen totuuttaan ja kuninkuuttaan vastustavan vastarinnan ”rautaisella valtikalla”. Tästä puhuu myös Ilmestyskirjan luvun 19 jae 15:

”Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla…”

Tämä terävä miekka, rautainen valtikka, on Jumalan Sana, kuolettavana lakina ja eläväksi tekevänä evankeliumina, Hebrealaiskirjeen luvun 4 jakeiden 12–13 ja Ensimmäisen Pietarin kirjeen luvun 1 jakeiden 23–25 mukaisesti.

Matteuksen evankeliumin luvun 28 jakeissa 18–20 oleva Kuninkaan käsky seurakunnalleen tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen toteutuu Jumalan Sanan julistamisen ja opettamisen kautta, kuten apostoli Paavali Toisen korinttolaiskirjeen luvun 5 jakeissa 19–21 sanoo: ”…Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa…”

Tästä samasta julistuksesta on kysymys Psalmin 2 loppujakeissa 10–12: ”Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat…Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella…Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.”

Psalmit 2 ja 110 sekä Kuningas Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumin luvun 28 jakeissa 18–20 osoittavat monien muiden tekstien ohella sen, että Kristuksen seurakunta on Isän tahdosta, Pojan ansiosta ja Pyhän Hengen voimassa lopulta onnistuva tehtävässään. Kansakunnat ja maan ääret tulevat vielä kuulumaan Kristukselle ja hänen kuningaskunnalleen. 

Tähän tähtäävää työtä Kristuksen seurakunnan tulee uupumatta ja kaikin tavoin tehdä aina siihen saakka, kunnes ”…pakanain täysi luku on sisälle tullut…” ja ”kaikki Israel” – suuri joukko etnisiä juutalaisia kansallisena kokonaisuutena Vanhan liiton aikana annettujen muuttumattomien armonlupausten mukaisesti – on pelastunut eli on kääntynyt uskomaan ”Siionista tulleen” kuninkaallisen Pelastajan evankeliumiin, kuten apostoli Paavali opettaa Roomalaiskirjeen luvun 11 jakeissa 25–29.       

Tällöin tapahtuu myös Jeesuksen Kristuksen historiallinen ja ruumiillinen toinen tulemus kaikessa kuninkaallisessa kunniassaan ja loistossaan täyttäen lopullisesti niin Vanhan kuin Uuden testamentin profeetalliset ennustukset Messiaan ja Kuninkaan hallinnasta ja voitosta, kuten Paavali opettaa – Psalmin 110 pohjalta – Ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvun 15 jakeissa 22–28.

Yhtä aktiivisesti ja valvoen kuin seurakunta pyrkii pitkäjänteisesti ja kärsivällisesti saarnaamaan evankeliumia kaikille kansoille ja uskoo lähetyskäskyn tavoitteen vielä täyttyvän, seurakunta myös odottaa Herransa ja Kuninkaansa takaisintuloa ja pyrkii olemaan aina valmis tähän, milloin hyvänsä tämä tapahtuukaan.

Näiden raamatullisten linjausten mukainen historiallinen protestanttinen peruskäsitys raamattuteologiasta ja sen eskatologisista johtopäätöksistä on erittäin selkeästi luettavissa esimerkiksi reformoidun kirkon merkittävimpiin tunnustuskirjoihin kuuluvasta Westminsterin laajemmasta katekismuksesta, Westminster Larger Catechism, vuodelta 1647. Isä meidän -rukousta käsitellessään katekismus selittää näin:

”Kysymys 191. Mitä rukoilemme toisessa pyynnössä?”

”Vastaus. Toisessa pyynnössä (joka on: tulkoon sinun valtakuntasi) me rukoilemme – tunnustaen itse olevamme ja tunnustaen koko ihmiskunnan olevan luonnostaan synnin ja saatanan vallan alla – , että synnin ja saatanan valtakunta tuhoutuisi, että evankeliumi leviäisi kaikkialle maailmaan, että juutalaiset tulisivat kutsutuiksi, että pakanoiden täysi luku tulisi sisälle, että seurakunta tulisi varustetuksi kaikilla evankeliumin viranhaltijoilla ja säädöksillä ja kaikesta rappiosta puhdistetuksi sekä tulisi esivallan tukemaksi ja puolustamaksi.”

”Rukoilemme, että Kristuksen asetukset toimitettaisiin puhtaasti ja tehtäisiin voimallisiksi käännyttämään ne, jotka ovat vielä synneissään sekä vahvistamaan, lohduttamaan ja rakentamaan niitä, jotka jo ovat kääntyneet.”

”Rukoilemme, että Kristus hallitsisi sydämissämme ja kiirehtisi toisen tulemuksensa hetkeä ja iankaikkista hallitsemistamme hänen kanssaan. Ja me rukoilemme, että Kristus olisi halukas hoitamaan voimansa valtakuntaa kaikkialla maailmassa siten kuin on parasta näiden päämäärien toteutumiseksi.”  

Täysin samansuuntaisesti opettaa Martti Luther vuodelta 1529 peräisin olevassa Isossa katekismuksessa, Apostolisen uskontunnustuksen toista uskonkohtaa selittäessään (Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat, Sley-kirjat, 1990, 397):

”Sen jälkeen hän [Herra Kristus] nousi kuolleista, nieli kuoleman ja astui viimein taivaaseen ottaen vallan Isän oikealla puolella. Perkeleen ja kaikkien valtojen [yhtä hyvin henkivaltojen kuin kaikenlaisten suurmestarien ja yliherrojen] on pakko kumartua hänen jalkojensa alle, kunnes hän viimeisenä päivänä vapauttaa meidät niistä kokonaan ja irrottaa meidät täysin pahasta maailmasta, Perkeleestä, kuolemasta ja synnistä.”

Isä meidän -rukouksen toista pyyntöä Isossa katekismuksessa selittäessään Luther kirjoittaa (s. 390):

”Pyydämme tätä siinä tarkoituksessa, että me sen omaksi saatuamme myös joka päivä siinä pysyisimme ja kasvaisimme ja että Jumalan valtakunta menestyisi ja saisi suosiota ja kannatusta myös muiden ihmisten keskuudessa. Näin se vastustamattomasti etenisi kaikkialle maailmaan ja monet ihmiset pääsisivät Pyhän Hengen vetäminä armon valakuntaan ja osallisiksi lunastuksesta, niin että me kaikki yhdessä voisimme ikuisesti pysyä valtakunnassa, joka on nyt saanut alkunsa.”

”Jumalan valtakunta näet tulee luoksemme kahdella tavalla. Ensiksi se toteutuu täällä ajassa sanan ja uskon välityksellä. Toiseksi se toteutuu ikuisesti Kristuksen ilmestyessä tuomiolla. Me pyydämme tässä kumpaakin. Rukoilemme, että se saavuttaisi ne, jotka eivät vielä ole siitä osallisia, ja että se joka päivä kasvaen saapuisi meidän luoksemme, jotka olemme jo päässeet siitä osallisiksi. Toiseksi rukoilemme, että se tulisi luoksemme myös iankaikkisessa elämässä.”

Isä meidän -rukouksen kolmannen pyynnön selityksissä Isossa katekismuksessaan Luther kirjoittaa näinkin (s. 392): 

”Jos tahdomme olla kristittyjä, meidän siis todella täytyy ymmärtää varautua siihen, että Perkele enkeleineen ja maailma ovat vihollisiamme, jotka tuottavat meille kaikenlaista onnettomuutta ja tuskaa. Sillä missä Jumalan sanaa saarnataan, otetaan vastaan eli uskotaan ja missä se tuottaa hedelmää, sieltä ei varmasti rakas pyhä ristikään ole kaukana. Kenenkään ei pidä kuvitella, että saisi olla rauhassa…” 

”Siksi meidän on tarpeen tässä hädässä, aivan niin kuin kaikessa muussakin hädässä, rukoilla lakkaamatta näin: ’Rakas Isä. Tapahtukoon sinun tahtosi, ei Perkeleen eikä vihollisiemme tahto, eikä kenenkään muunkaan, joka haluaa vainota ja tukahduttaa sinun pyhää sanaasi ja estää valtakuntasi tulemisen…kaikki tosin koituu meidän hyväksemme…Samoin on hänen [Jumalan] tahtonsa pakko tapahtua ja päästä voitolle, vaikka Perkele kaikkine liittolaisineen kuinkakin rynnistäisi, raivoaisi ja riehuisi sitä vastaan sekä yrittäisi repiä evankeliumin juurineen pois.” 

Olaus Svebilius lausuu raamatullisen pätevästi ja Augustinuksen kanssa yhtäpitävästi Lutherin Vähän katekismuksen yksinkertainen selitys -teoksensa ”Ensimmäinen uskonkohta: Isä Jumala ja luominen” -kohdan kysymys/vastaus 30:ssa: 

”Mitä on sanottava kaikesta maailmassa tapahtuvasta pahasta? Jumala tekee kaikkea hyvää ja edistää sitä, mikä tapahtuu hänen tahtonsa mukaisesti. Pahan hän kuitenkin kieltää, rankaisee ja usein estää. Toisinaan hän kuitenkin sallii pahan, mutta asettaa sille tietyn määrän ja johtaa kaiken taas hyvään päätökseen.” 

Augustinus, Luther, Geneven Raamattu, Westminsterin laajempi katekismus ja Svebilius ovat puolestaan kaikki samoilla linjoilla kuin Tuomas Akvinolainen, joka Augustinuksen ohella niin ikään lukeutuu koko lännen kirkon merkittävimpiin teologeihin. Akvinolainen opettaa 1270-luvun alun vuosilta peräisin olevissa Expositio Symboli apostolarum -teoksessaan eli Apostolisen uskontunnustuksen selityksessään ja Expositio orationis dominicae -teoksessaan eli Isä meidän -rukouksen selityksessään (suom. Seppo A. Teinonen, Usko ja rukous: Apostolisen uskontunnustuksen ja Herran rukouksen selitys, Kirjapaja, 2005, 20, 21 ja 104) seuraavasti, klassisen kristillisiä ja raamatullisia luomisen teologiaan ja rukouksen toiseen pyyntöön liittyviä peruskäsityksiä ilmaisten:

”Uskovien on ensimmäiseksi ja ennen muuta uskottava, että on yksi Jumala. On kuitenkin huomattava, mitä tämä sana ’Jumala’ tarkoittaa: se ei merkitse mitään muuta kuin kaiken hallitsijaa ja kaitsijaa. Se siis uskoo Jumalan olemassaolon, joka uskoo, että hän hallitsee ja kaitsee kaikkea tässä maailmassa. Mutta ken uskoo, että kaikki tapahtuu sattumalta, se ei usko, että on Jumala.” 

”Oikeudenmukaisin perustein ja kaitselmuksellaan Jumala päättää, mikä on ihmiselle tarpeen, ja niin hän panee jotkut hyvät ahdinkoon ja sallii joidenkin pahojen menestyvän. Jos joku sen vuoksi luulee näin tapahtuvan sattumalta, häntä on todellakin pidettävä typeränä. Kysymys ei kuitenkaan ole sattumasta; asianomainen ei vain tunne Jumalan säätämyksen tapaa eikä syytä…Siksi on lujasti uskottava, ettei Jumala hallitse ja ohjaa vain luonnon asioita vaan myös ihmisten tekoja…On myös uskottava, että tämä Jumala, joka päättää ja ohjaa kaiken, on yksi ainoa Jumala…”

”Ihmiset alistuvat näet Kristuksen valtaan kahdella tavalla: joko vapaaehtoisesti tai vastoin tahtoaan. Koska Jumalan tahto on niin vaikutusvoimainen, että se pakostakin täyttyy kokonaan, ja koska Jumala tahtoo, että kaikki alistuvat Kristuksen valtaan, jompikumpi kahdesta tapahtuu välttämättä: joko ihminen tekee Jumalan tahdon alistuen hänen käskyihinsä – näin tekevät vanhurskaat – , tai sitten Jumala toteuttaa itse kaikkien kohdalla tahtonsa ja rankaisee heitä, – näin tapahtuu syntisille ja Jumalan vihollisille maailman lopussa. ’Kunnes minä panen vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi’ (Ps 110:1).”

”Sen vuoksi pyhien tehtäväksi on annettu pyytää, että Jumalan valtakunta saapuisi eli että he itse alistuisivat täysin hänen valtaansa. Mutta syntisille tämä pyyntö on kauhistava, sillä rukous Jumalan valtakunnan saapumisesta ei ole heille mitään muuta kuin pyyntö, että he saisivat Jumalan tahdosta rangaistuksensa. ’Voi teitä, jotka toivotte Herran päivää’ (Am 5:18).”

”Tästä syystä hävitetään myös kuolema. Koska Kristus on elämä, hänen valtakunnassaan ei voi olla kuolemaa, joka on elämän vastakohta. Siksi sanotaan: ’Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema’ (1 Kr 15:26). Tämä tapahtuu ylösnousemuksessa. ’Hän on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi’ (Fl 3:21).”    

Kaiken edellä esitetyn nojalla voidaan selkeästi todeta, että Kristus on ajallisen historian voittoisa Herra. Kolmiyhteisen Jumalan, kaikkivaltiaan Luojan, hyvä tahto toteutuu niin taivaassa kuin maan päällä, iankaikkisuudessa yhtä hyvin kuin historiallisessa ajassa. Jumala hallitsee ja kaitsee kaikkea tässä maailmassa, yhtä hyvin inhimillisiä toimijoita kuin luomakunnan tapahtumia kaikilta muiltakin osin. Nämä perimmäisimmät totuudet kannattaa pitää mielessä etenkin nyt, kun maailman mielenkiinto kohdistuu koronaviruspandemiaan ja siihen liittyviin erilaisiin kysymyksenasetteluihin. 

Näiden perimmäisimpien totuuksien valossa koronapandemiaa analysoivat valaisevalla tavalla 15.3.2020 ja 19.3.2020 päivätyissä LifeSiteNews-artikkeleissaan italialaiset historian professori Roberto de Mattei ja Triesten arkkipiispa Giampolo Crepaldi:

”Coronavirus is ’the killer of globalization’ and a ’scourge’ from God” 

”Italian bishop links Coronavirus to society’s ‘immoral drifts’”